sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Erilainen juhannus, päivä 5/666

Sunnuntai 26.6.2011 Heti herättyä normaalit verikokeet ja sydänfilmit. Lääkäri ei ees uskaltanut tulla paikalle, osastonhoitajan välityksellä lähetti viestin jonka sisältö ei yllätä ketään, aikaisintaan huomenna. Noh, olin siihen varautunut ni ei vituta ollenkaan.

Alkuun haluaisin raportoida kehossani tapahtuneista muutoksista, munakarvoitus on edelleen kuin Lauri Tähkän lärvi, epäsymmetrinen. Jos Birgitta (nimi muutettu) palaa huomenna juhannuslomilta niin aion ehdottaa trimmausta. Salaa toivon myös että se on Birgitta joka minut aamulla herättää klo 07.00, saatanpa nyt tämän johdosta nähdä hänestä myös unta. Entäs jos Birgitta onkin salaa TK-fani ja lukee tätä blogia kotonaan juuri nyt? Birgitta, napsauta sormiasi ja minä antaudun sinulle. Muitakin jälkiä on nähtävissä, oikea reisi on kokonaan musta sisäpuolelta ja edestä. Myös itse vehje alkaa tummua uhkaavasti, vaarallistahan tämä ei ole mutta omituisen näköistä ja onneksi väliaikaista. Kyynärtaipeet on niin täynnä neulanreikiä että tänään on otettu kaikki verikokeet ranteista, suht vittumaisen tuntuista sekin.

Kaikkein kummallisinta on mielestäni kuitenkin se että viidessä vuorokaudessa on paino tippunut 7kg? Nukkumalla ja syömällä 80kg -> 73kg? Tuosta ainakin 4 kiloa tosin on lonkeria ja kadonnut poskista. Oikeesti tää näiden safka on hyvää ja todennäköisesti äärimmäisen terveellistä, jos näitä sais kotiintoimituksella ni tekisin vuosisopimuksen.

Tää päivä olis ollut muuten ihan turha välipäivä, mutta oli ilonkin aiheita. Koska hoitajatar Sutina oli edelleen sitä paskaa bändiä kyttäämässä ja vaalea kollegansakaan ei ollut yövuorossa alkoi minulle muodostua taas yötupakointiongelma. Hyvät kaverit osoittautuivat taas pussilliseksi kultaa. Helle Vintelä (nimeä manipuloitu) toimitti Hanelle törpöllisen pussinuuskaa, sen voimalla tässä kirjoitellaan, ja ihan kohta nukahdetaan ja sitten Birgitta herättää. Noh, mukanansa oli loistoukko Petteri Tiitta (nimi ihan noin) ja pari hanslankaria joista toisen nimi oli Tarzan. Petteri on esimerkillinen juippi kuten minä, tyystin tipaton juhannus molemmilla, paitsi mulla jos tuo tippaletkun kautta tuleva keittosuola lasketaan.

Nuo ei kerenny ees kunnolla lähtee kun hospitaalin terassille pölähti Kimme-setä. Kimmelle tullee tenava ja sille tenavalle tullee maailman paras isä, mie luulen. Mulle toi Pectus-askin ja kettukarkkeja pussilisen, totta kai.

Niin, tämän hetkinen diagnoosi. Ne luulee että mulla on sydänlihastulehdus. Se voi lievänä mennä jollain ohi ihan huomaamatta ja vakavimmillaan hoitamattomana aiheuttaa kuoleman. Huomenna alkanee tulehduskipulääkitys sen suhteen ja kotiin pääsyä ne taas lupas, mitenkähän minä en vaan jaksa uskoa. Joka tapauksessa kiire ja stressi pitäis jättää elämästä pois ja rööki myös. Jos mie vähennän nuo kaikki puoleen, saa riittää alkuun. Nyt alan nukkumaan, Birgitta, mie odotan!

4 kommenttia:

  1. Koetahan ystäväiseni jaksella ja pian toivottavasti törmätään.

    VastaaPoista
  2. Hande! Minäkin kävin sairaalassa eilen, koska olin elänyt huonojen elämäntapojen mukaan liian pitkään. Tästä syystä jäi Foo Fighters näkemättä, mikä miellyttänee sinua.

    Jylhis näki keikan. Nyt se on mun sohvalla.

    terv. Teemu (koomikko evp)

    VastaaPoista
  3. Eläkeläisenä sulle tulee nuo sairaalat yllättävän pian tutuiksi. Paa se Jylhänvesi Kuopion junaan, olis töitä sille täällä.

    VastaaPoista