Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 4, Hikkaduwa, Sri Lanka

La 11.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 4.

Aurinko nousee kuuden maissa ja niin minäkin. En minä näköjään osaa valoisalla nukkua. Vaimo osaa ja varmaan nukkuu myös siks koska on edelleen hieman kipeän oloinen. Minäpä aloittelen siis työpäivän. Nämä työpäivien alut on täällä leppoisia koska suurimmalla osalla partnereista on kello vasta 03AM ni sähköposti ei pimputtele heti ihan hirveällä sykkeellä, eikä oo heti mitään ASAP-luokiteltuja hommia hoidettavana. Hieman työntekoa kuitenkin vaikeuttaa se että hotellin netti ei tunnu kovin vauhdikkaasti pelaavan jos laisinkaan. Mun pitää kyllä käydä pian hankkimassa se oma puhelin- sekä nettiliittymä. Eilen ja viime yön aikana kohdatut deadlinet uuden levyjulkaisun suhteen on viimein hallussa ja nyt pitäis olla saksalaisissa painokoneissa ihan oikeat materiaalit syötettynä. Näin ainakin toivotaan, homma jännittää just tasan niin pitkään ku nään levyn kaupan hyllyssä.

Toinen työllistäjäni, Mascot Bar, on jäänyt nyt parin vuorokauden ajan valitettavan pienelle huomiolle johtuen juuri noista kätilöiden deadineista, mutta tänään minä hoidan sen ajan tasalle niin ei paina mieltä sekään. Katsotaanpas, 89 lukematonta meiliä, ei paha lainkaan. Henry’s Pubin aikoina tuli tunnissa tuommoinen meilimäärä. Hotelliimme saapui tänään uusia asukkaita. Vaikuttavat briteiltä. Käsken vaimon tuonne altaalle ottamaan selvää heistä, hän on meistä se sosiaalisempi sherlock. Sen verran sain jo selville että rouvan nimi on Kellie ja hän on vanginvartija. Herran nimi on Wayne ja kun ikkunasta katson altaalle hänen selkätatuointejaan niin voisin kuvitella että heidän romanssinsa on syntynyt asiakassuhteesta Kellien työpaikalla. Waynen habitus on muutenkin vähän samanoloinen kuin suurimalla osalla niistä Liverpoolin faneista joita näin Anfiedilla kaks vuotta sitten.

Aamiainen nautitaan tänään vähän itselle parinteisempään ja mannermaisempaan tyyliin. Teetä, kahvia, hedelmiä, sitä lokaalia jogurttihötkötystä, munaa, pekonia, leipää. Tuoremehuja ei oikein ole tarjolla perinteiseissä pahvitölkeissä mut metrinmittainen suristaa niitä kyllä jollain mehulingolla erivärisiä joka aamu. Joen yllä lentää kirkkaan oranssin värinen haukka. Nopealla googletuksella löydän sen kuvia paljonkin mutta virallista nimeään en ehkä saa oikein selville, joka paikassa sanotaan vaan että se on jokin Kite. Kysyn managerilta ja Hashan sanoo että se on Kite. Olkoon sitten se, hiton komea lintu se on. Gekkoja tai jotain vastaavia 10-20cm mittaisia liskoja on seinissä ja katossa joka puolella. Sama homma kuin muuallakin aasiassa. Muista että sinun ei kannata niitä ikinä hätistellä huoneestasi mihinkään koska ne ei oo sulle millään lailla haitallisia, päin vastoin, ne syö yön aikaan kaikki hyttyset huoneestasi. Jos ne jotain hienohelmaa nyt kuitenkin häiritsee ni laittaessasi ilmastoinnin alle 25° ne lähtee veke koska niitä vituttaa se kylmyys. Sitten kun taas alkaa olla liikaa hyttysiä huoneessa ni anna lämpötilan kohota esim 27 asteeseen ni liskot tulee koloistaan ja syö hyttyset pois. Erittäin yksinkertaista.

Tämän päivän päätehtävä ja isoin homma on hoitaa vaimolle jostain nenäliinoja. Ei pidä väheksyä, siinä voi olla ihan oma hommansa siinäkin. Samalla reissulla vois alkaa tutustumaan paikallisiin ruokaloihin. Hashan sanoi että hänen kaverillaan on Hikkaduwa Beachillä oikein mainio ruokapaikka nimeltä Top Secret. Siitä on tullut viime aikoina niin suosittu että se ei ole enää top secret. Ja ihan siinä kupeessa on Sandagiri Super Market joka on ihan oikeesti super market eikä mikään kioski. Toki tarkoitettu turisteille ja siksi tuplahinnoilla, mut siellä on myös tuotteita joita ei kauempana löytyvässä lokaalien ruokakaupassa taas löydy. Soitan tukutuk-jäbälle. ”I will cum waiting 5 minute”. Selevä, tai ainakin melkein.

Tuktuk tulee ja rokki soi. Jäbä laittaa taas diskovalot päälle ja suomilistan soimaan. Nyt se oli virittäny tuohon pyydykseensä myös isommanpuoleisen näytön mistä se tarjoo matkustajalle milloin mitäkin, yleensä toki oman ”matkailuyrityksenä” retkeilyvideoita. Tämä mopo on sille elämän keskipiste, toki vaimon ja tulevan lapsensa lisäksi. Kuski vie meidät hienosti ja vauhdikkaasti tuohon marketille ja nenäliinat on hankittu ennenkuin kukaan kerkee bajalaa sanoa. Bajala on kissa sinhalin kielellä jota singaleesit puhuvat. Heitä on noin 70% Sri Lankan väestöstä. Supermarketissa on kyllä oikeesti kaikkea ja kahdessa kerroksessa. Omat osastot on kokonaan teelle, kanelille sekä ilotulitteille. Edellä mainitut on kaikki niin naurettavan halpoja että tekis mieli hamstrata niitä kotiin mukaan. Mitähän ne sanois Qatarissa turvatarkastuksessa jos olis yks laukku täynnä pommeja ja raketteja? Nyt on jo niin kova nälkä ettei sitä top secretiä aleta etsimään vaan mennään ensimmäiseen ruokalaan ja tutkitaan menu.

Tää koko kadun varsi on täynnä enemmän tai vähemmän ränsistyneitä huivi- ja teekauppoja. Lähes jokaisen yläkerrassa eli katolla on jokin ruokala. Varsinaisiksi ravintoloiksi näitä ei hyvälläkään omallatunnolla voi kutsua. Onhan näitä yritetty hienoksi toki laitella kukin resurssiensa mukaan mut esimerkiks tätä yläkertaa on laajennettu niin lähelle tuota katua että kadun varressa kulkevat sähkölinjat menee ihan kirjaimellisesti tämän ravintolan läpi. Kai tuosta näppärämpi sähköteknikko sais puhelimensa ladattu pizzan ohessa. Pizzat nimittäin tilattiin ja ihan puolen tunnin sisään saatiinkin. Aivan hyvät olivat, ei mitään valittamista. Lihaa sisältävät pizzat on selkeesti kalliimpia kuin esim kanapizzat. Hinta tietty muodostuu raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Aterian jälkeen luonnollisesti kysyin tarjoilijattarelta toiletin koordinaatteja. Hän sanoi jotta follow me ja ohjasi minut alakertaan kadun varteen ja hävis ite jonnekin. No, minäkö seison tässä kunnes tulee paska housuun vai mitenkä, en näe toilettia edelleenkään missään. Kohta rouva tulee taas näköpiiriin ja sanoo uusiks follow me. Sit se lähtee taluttamaan minua kohti viidakkoa ja vähän matkan päästä löytyy semmoinen betonikoppi mitä se osoittaa sormella, there!

Harmittaa kun en tullut ottaneeksi kuvaa tarkastaja Julkuselle tästä toiletista. Tää oli just samanlainen kuin eräässä pohjoisitalialaisessa keikkapaikassa siellä ollessamme vuonna 2011. Lattiassa on siis reikä johon tuotteet tähdätään. Jäykemmän tuotteen tähtäystä varten reijän vieressä on jalan kuvat joiden mukaan tulee itsensä asemoida ja sit seinässä on kämmenen kuvat että mistä kohtaa kannattaa hakea tukea jotta toimitus tapahtuu mahdollisimman mukavasti. Kuten silloin italian keikalla niin jätinpä kokeilematta nytkin. Jos ootte näille seuduille joskus tulossa ni pistäkääpä muistiin että siellä Sandagiri Super Marketin yläkerrassa on oikein siisti ja nykyaikainen asiakas-WC. Niille jotka sanoo asiakas-WC:tä yleisö-WC:ksi niin sanon että menkää itseenne ja miettikää mitä puhutte. Kannattaa siis pitää jatkossa tuo supermarketti semmoisena yhdenlaisena tukikohtana ja keskipisteenä tässä kylillä asioidessa. En usko että kovin monessa muussakaan ruokalassa on panostettu paljon enemmän saniteettitiloihin kuin äskeisessä paikassa.

Nyt kun ei ole taas kiire minnekään niin pysähdyttiin vielä yhdelle kattoterassille kaljalle sekä zerokolalle. Juomien jakautumisen voitte päätellä siitä että minä olen allerginen aspartaamille ja lähes kaikille muillekin hermomyrkyille. Paikallinen lager on merkiltään Lion. Se on varsin hyvä peruskebu, ei sitä erota mistään heinekenista tai carlsbergistä jotka täällä on saatavilla kansainvälisemmiltä panimoilta. Ongelmana kuitenkin on tuo annoskoko. Kaupoissa on toki puolen litran tölkkiäkin mutta noissa ravintolantapaisissa se tarjoillaan aina 0,625 litran pulloissa. Se on typerää koska tuo on ehdottomasti liian suuri koko. Oluen oikea koko on Suomen kaltaisissa ympäristöissä 0,275 litraa ja näissä lämpimämmissä yhteisöissä se olis 0,2 litraa. Vain tyhmä ihminen juo mielummin yhden lämpimän kaljan kuin kolme kylmää.

Viereisen hökkelin katolle on jätetty muutaman pilarin nokkaan raudoitukset paljaaks. Joku vois luulla että ne on sitä varten että siitä on helpompi jatkaa rakentamista. Tämä ei pidä paikkaansa. Ne on sitä varten että ei tarvii maksaa kiinteistöveroa koska rakennus on ”keskeneräinen”. Osataan se katsos verojen järjestely muuallakin kuin meillä. Näin se vaan sinäkin opit joka päivä jotain uutta kun jaksat näitä jorinoita lukea. Nyt soitan diskotuktukjäbälle että hakee meijät kotiin nukkumaan. Tsau!

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 3, Hikkaduwa, Sri Lanka

Pe 10.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 3.

Kylläpä nukutti ihan homona. Hirmu mukavaa on että aamiaiselle voipi mennä milloin haluaa eikä tarvii herätyskellon kanssa kytätä. Semmoinen metrin mittainen jäbä tässä tuntuu pyörivän aina tarjoilijana ja se tuo ensimmäisenä teet ja kahvit. Tee on ihan täydellistä. Eikö lie jossain täällä päin keksitty koko kasvi. Ainakin se on näiden merkittävin vientituote, toisiks merkittävin on kaneli. Cafe Latte tuli äänen perusteella ihan samasta Jura-automaatista mikä rouvalla on kotona, ja kuulemma yhtä hyvältä se maistuikin. Pienen ajan päästä metrinmittainen tuo molemmille lautaselliset hedelmiä. Siinä on ananasta, banaania, melonia, papaijaa, mangoa, dragonfruitia ja sit sitä karvaista hedelmää minkä sisällä on semmoinen vaalea kivespallo. Hedelmien kyljessä on shottilasillinen puhvelinmaidosta tehtyä jogurtin ja viilin sekoitusta jonka päällä on plöräys palmusiirappia. Tämä viimeinen kuulemma pitää sekä turistin että lokaalin pötsissä maitohapot kunnossa ja kakan kovana. Siinä on erinomainen maku, vähän niinku maustamatonta jogurttia ja hunajaa mutta pari kertaa parempaa. Mie oon jo ihan täynnä ja nyt paikalle tulee chef kyselemään että mitäpä laitettais aamupalaksi. Tehhään samalla lailla kuin eilen, laittele aamiainen paikalliseen tyyliin ja pistä parastas.

Hyvin se pisteli. Curryja ja salaatteja tuli monta sorttia. Keitetyt kananmunat oli semmoisessa keltaisessa curryssa, se oli vähän omituinen yhdistelmä, vaan ei lainkaan huono. Leivän asemaa ajoi semmoiset pääasiassa kookoksesta väännetyt letut/leivät. Ihan maukas aamiainen mutta kyllä huomenna tarvii myös pekonia tähän jotenkin yhdistellä. Tästä aamupalaterassilta on aika mukava näkymä tuohon Hikkaduwa-joelle. Paikalliset kalastelee kanooteistaan käsin ja lintuja vilisee ihan helevetisti. Pitää alkaa jossain vaiheessa niitä enemän tunnistelemaan mutta jo nyt voin kertoa että niitä on keltaisia, punaisia, sinisiä, vihreitä, pinkkejä, valkoisia, oransseja ja mustia. Suomessa kaikki linnut edustavat harmaan eri sävyjä, melko reilua. Kysyin metrinmittaiselta (hän on muuten varmasti joskus näytelly jossain bondissa) että eikö sinun mielestä oo ihmeelistä että tuossa rannassa ui kahen metrin mittainen krokotiili. Hän sanoi okei söör. Ilmeisesti sekin on siis melko normaalia. Varmistelin asiaa vielä Hashanilta ni vitut se mikään krokotiili ollu kuin semmoinen lisko jonka nimi on kuulemma Water Monitor. Voi kasvaa jopa kolmen metrin mittaiseksi ja painaa 200kg. Minun mielestä se oli kuitenkin krokotiili. Nyt ollaan muuten oikeesti luonnon helmassa.

Hotelli palveluineen vaikuttaa oikein hyvältä. Ja niin pitääkin koska se oli vissiin ökyin mikä Hikkaduwasta löytyy. Tässä on vain 7 huonetta ja viiden hengen henkilökunta paikalla yötä päivää. Tällä hetkellä näyttää siltä että meidän lisäksemme täällä asuu vain yksi venäläinen ökyneiti jolla on vanhempansa mukana. Venäläisiksi turisteiksi he vaikuttavat kovin sivistyneiltä ja kohteliailta. He osaavat tervehtiä ja kiittää eivätkä kyykytä henkilökuntaa ihan vaan vittuillessaan. Täällä on kaiken kaikkiaan aika hyvä fengshui just nyt. Iltalehdessä oli just uutinen kun joku ”maailmanmatkaaja” oli kussu housuunsa eikä ollu saanu nukuttua lentokoneessa kun olivat eilen lentäny Iranin yli. Minä laitoin jo parille tutulle toimittajalle viestiä että jos haluatte asiasta toisen näkökulman ni soitelkaa. Voin lähettää myös tuoreita uima-allasnudeja itsestäni.

Vuokrattiin kätilöillä Helsingin jäähalli vappuaatoks, meinattiin väsätä pikkinen disko sinne. Tarkoitus on julkaista se ens keskiviikkona. Lämppäreiks ollaan säädetty saksasta Lord Of The Lost ja kotimainen vitun hyvä Lähiöbotox. Mut ollaan mietitty vielä että yks esiintyjä olis mukava saada mukaan, nimittäin Proteus. Se on lopettelemassa tänä vuonna uraansa ja on aikoinaan tehny remixin meijän yhestä biisistäkin ja se on koko meijän uran ajan ollu tuossa vieressä säätämässä ja sähläämässä milloin mitäkin ja kaiken lisäks se on maailman paras DJ sekä muutenkin ihan vitun joviaali juippi. Pitäiskö soittaa sille? Minä sanon Rowanille että soittaa, sillä on tuotantovastuu jäähallista, tekeepähän jotain palkkansa eteen. Rowan soitti. Proteus suostui. Vappuaattona tulee olemaan hieno dise jäähallissa ja se julkaistaan ens keskiviikkona.

Nyt pyydetään Hashania soittamaan meille tuktuk ja lähetään kylille etsimää pharmacya ja erilaisia flunssalääkkeitä vaimolle. Ehkä minuutissa tuktuk on paikalla ja sit lähettiin. Kuski antoi mulle ensimmäisenä puheinnumeronsa ja sanoi että kun tarvii kyytiä ihan minne vaan ja millä vaan vehkeellä ni hän hoitaa. Asia selvä, tästä kaverista tehhään meijän mies. Seuraavana se kysy meijän kansallisuutta ja kun se selviää ni se kysyi että pidetäänkö mitenkä paljon venäläisistä. Vähän nauratti mutta pidin pokkani ja sanoin että venäjällä he ovat kovin mukavia mut turisteina yleensä ääliöitä. Kuski sanoi että nobody likes russians ja sit meitä nauratti kaikkia. Sillä oli tuktukissa semmoinen spotify-mankka missä oli soittolistat kaikille mahollisille kansallisuuksille. Se sääteli sieltä suomilistan soimaan ihan saatanan lujalla, pääasiassa Petri Nygårdia, JVG:tä ja Sini Sabotagea. Seuraavassa risteyksessä se kytki kaikki diskovalot päälle. Tää on oikeesti meijän miehiä tämä. Mikä voisikaan olla ihanasti juntimpaa kuin kuunnella Sri Lankalaisessa diskotuktukissa Petri Nygårdin kappaletta Pannaan Suomi Kuntoon ihan saatanan lujalla.

Tää kaupunki on oikeesti kylä joka on rakentunut tuohon rantakadun varrelle. Ensin on kilometrin verran pelkästään lokaalien asioita ja sit kilometrin verran turistihötsönsöötä. Google sanoo että on olemassa kaks pharmacya ja ne on molemmat tuossa lokaalien bussiaseman risteyksessä. Ne löytyivät helposti. Kummassakin apteekissa on meno kuin jossain huutokaupassa. Kauhea älämölö on päällänsä ja ihmistä aivan vitusti. Kaikki ”lääkkeet” sekä ”farmaseutit” on kuitenkin turvassa pleksiseinän takana ja tuotteet kaupitellaan pienistä luukuista. Luukkujen paikkoja mietittäessä on varmaan ollu mallina se meijän hotellin metrinmittainen. Itekään en mikkään koripalloilija ole mutta hirveen hankalaa oli asioida niistä luukuista. Myöskään se ei menny ihan helposti proviisorin kaaliin että nyt haluttais jottain oikeeta länsimaista lääkettä että mittään teijän diibadaabayrttejä. Panadol tuntuu olevan täällä ainoa merkki joka kulttuurejamme yhdistää ja se kelvatkoon. Lääkkeen vahvuuksia täällä ei oo tapana paketeissa ilmoittaa, ainakaan meijän tuntemilla kirjaimilla, mutta jos ottaa aina kaiken tuplana ni eikös se lähe tauti silloin puolta äkimmin. Mitähän mahtaa panadolit täällä maksaa, ei mittään hajua. Rouva proviisisori sanoi ehkä fiftythousend tai fifteenthousend tai thousendfifteenhundred, en saanu yhtään mitään selkoa. Annoin sille nipullisen seteleitä ja se antoi liiat takaisin kuitin kanssa. Helppoa. Kotona laskin niin 24 kappaletta panadol-tabletteja maksoi 1,50€, eli ihan halpaa. 

Se oli tämän päivän päätehtävä ja voitaneen poistua takas kotiin meditoimaan. Soitin tuktuk-jäbän paikalle ja hän tuli minuutissa, pahoitteli että oli nin hidas. Tää matka meidän hotellilta kylille on noin 2km ja normaali taksalla se maksais tuktukilla rs200 eli noin 1€. Minä oo sen verran hullu tipsaaja että aion nyt ja jatkossa aina antaa tuolle kuskille rs500 eli 2,5€ tästä hauskuudesta. Se on nopea, palvelee hyvin, ei kiukuttele ja sit se näytti ylpeänä kuvia vaimostaan joka on seitsemännella kuulla raskaana. Nyt menee rupia oikeesti hyvään tarkoitukseen ja hyväntekeväisyyteen. Hashan vielä vahvisti että ihan totta se puhui siitä ensimmäisen lapsen saamisestaan. Kotona paljastuu että joku oli lukenu cover art-filestä uuden levyn lyriikat läpi ja siellä on ihan väärät sanat menossa painoon. VOI VITUN VITUN VITTU. Nyt äkkiä puhelu Holgerille saksaan että painokoneet seis. Saat aamuyöllä uuden filen missä on oikeet sanat. Olishan tuo jo hieman yllättänytkin jos tää olis noin sujuvasti mennyt. Uutta kansifilettä odotellessa laskeudutaan terassille iltapalle.

Kylillä jo kerettiin syömään siinä ainoassa monikansallisessa baarissa mikä siellä oli, nimittäin Pizza Hutissa. Joo, vähän noloa mutta sattui vaan tekemään niin kovasti mieli. Nyt ei siis tarvita kuin jotain pientä iltapalaa. Perseen kerkesin just laittaa penkkiin kun chef oli jo selän takana ja kysyi että mitä sir ja madam haluais. Perheen kermaperse tilas tietysti pannukakkuja mutta terveellisesti hedelmätäytteillä. Itse sain kuitenkin päättää ruokajuomani ja se olkoon Gin Tonic. Pannukakkujen välissä näyttää olevan lähinnä ananasta ja papaijaa. Sanomattakin on selvää että nämä eivät ole säilykepurkista peräisin ja siksi perin herkullisia. Pannukakkuin päälle plörpäsytetty tuote muistuttaa hunajaa mutta se lienee taas sitä palmusiirappia ja se on oikein hyvää. Ainoa ongelma on se että kuten yleensä aina aasiassa niin täälläkin gin ja tonic tulee asiakkaalle eri astioissa ja jäät kolmannessa. Tässä ilmenee yleensä aina ja myös nyt sellainen epäsuhta että tonicia meinaa jäädä hukkaan. Näin ollen ekologisena tyyppinä tilaan saman tien myös toisen ginin.

Hukkaruoasta puheen ollen. Taisin just mouhota siitä asiasta viimeks Kyprokselta käsin kuinka ryssät lappaa lautaset täyteen pekonia ja jättävät ne sit syömättä. Se joku kotimainen aamupalakokki oli laskenu keittiöhävikiks 5 kiloa kun lautashävikki on 60kg joka aamu. Noh, minähän lupasin tehdä kokeilun kotiolosuhteissa että kuinka pieneks tuon hävikin saa. Minäpä kerron. Kaks viikkoa kokeilin ja hävikki oli nolla. NOLLA PILKKU VITUN TASAN NOLLA kiloa koko kahen viikon aikana. Banaanin ja kananmunan kuoria en syöny enkä käytettyjä teepusseja, mutta kaiken muun. Ei oo niin vaikeeta, kokeilepa ite huvikses. Ymmärrän toki että lapsiperheillä tuommoinen on vaikeeta tai lähes mahdotonta mut paljon on varmasti tehtävissä sielläkin jos pikkuisen funtsii mitä tekee. Turistiryssiähän tämä ei kiinnosta eikä kosketa varmaan laisinkaan. Öitä.

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 2, Doha, Qatar

To 9.1.2020 Doha, Qatar, day 2.

Itämainen palvelija herätti minut sovitusti klo 4.30, laskeutuminen olis noin tunnin päästä. Pyysin herättämään uusiks viiden minuutin päästä, ihan vaan testiks että toimiiko arabeilla tämmöinen torkutus-systeemi. Kyllä toimi ja samalla tuli valkoinen pöytäliina eteen ja seuraavalta palvelijalta oikein luxus-aamiainen. Tämmöistä se pitäis olla lenteleminen aina. Tässä on joka loosissa tämmöinen 20” telkkari ni katotaanpas ensin uutiset ja sitten mitä reittiä tässä on lennelty. Uutisissa spekuloidaan kovasti kuka ampui eilen sen matkustajakoneen alas Teheranin lentokentän kupeessa. Ja heti perään kun katson lentämämme reitin niin siitähän me on näköjään ajeltu tunti sitten just Teheranin päältä. En lähde kyseenalaistamaan kuinka järkevää tuo on ollut mutta kaikkien todennäköisyyksien varjossa mielestäni yks turvallisimpia lentoreittejä. Vai ootteko kuullu että jonkin kaupungin yllä olis ammuttu saman vuorokauden sisään kaks matkustajakonetta alas. Niinpä!

Meitä ei edes yritetty tiputtaa minkään valtion asevoimien toimesta ja nyt ollaankin perin turvallisesti Dohassa, Qatarissa. Tässä vaiheessa minua pikkuisen jännittää se että kun ne on nuo sähkötupakit näissä arabikohteissa (paitsi Dubai on nykyään jo poikkeus) suunnilleen heroiiniin rinnastettavia päihteitä, niin että mitenkä käypi meijän. Qatarissa kuulemma on voimassa ihan vankeusrangaistus niistä, mutta QA:n chätti minua kovasti vakuutteli että kun et vaan poistu transit-alueelta ni ei oo mitään hätää. Joillain kentillähän tuo transit-alueelta poistuminen on välttämätöntäkin terminaalin vaihtamisen vuoksi, mutta tekemäni ennakkoselvityksen perusteella täällä jatketaan samasta terminaalista eikä näin ollen ole vaaraa joutua vankilaan. Ennakkoselvitys piti paikkansa ja lento lähtee saman terminaalin toisesta päästä johon siirrytään totta kai terminaalin sisällä kulkevalla kuljettajattomalla junalla. QA:n bisneslounge on kuitenkin täällä päässä ni mennään ensin ökyilemään sinne. Luulis olevan ihan mesta paikka kun tää on kuitenkin kyseisen lentoyhtiön kotikenttä.

Kyllä kiiltää nätisti joka paikka. Eikä varmaan oo rosteria mikä kiiltää vaan eikö lie ihan oikeeta kultaa. Ruokaa ja juomaa on tyrkyllä vähän joka nurkalla ja siinä joka nurkalla seisoo myös vähintään yksi palvelija jos sattuu tulemaan mieleen jotain kysyttävää. Uima-altaan on rakentaneet tuohon keskelle loungee ja suihkulähteitäkin ruiskii vähän joka puolella. Rahulia ei tietenkään täällä käytetä koska kaikki hospitality on maksettu jo lentolipussa. Bisnes loungen sisällä on vielä erikseen jokin vielä bisnesimpi lounge, omituista, mutta oletan että sinne minun on paras mennä. Sieltä perältä löytyi semmoisia kahden hengen loosseja missä sai pötkötellä vaaka-asennossa. Näyttää just minun paikalta. Loossiin seinään tulee sähkö sekä ATK ja viiden metrin päässä on lähin tiski mistä saa kaikkea. Tässä on ihmisen vietettävä seuraavat 4 tuntia eikä se kyllä just nyt ahdista lainkaan.

Läheisyydessä on myös tupakkakoppi mutta koska en näe siellä yhtään sähkötupakoitsijaa niin käyn taas suorittamassa oman tarpeeni toiletissa, välttäen näin mahdollisen vankilatuomion. Sanomattakin lienee selvää että bisnestoiletissa on jokaisen kopin ovella yks palvelija joka avaa sinulle oven ja sit suorituksen jälkeen ohjaa sinut omalle käsienpesualtaalle. Pesun jälkeen hän tietenkin ojentaa sinulle puhtaan pyyhkeen ja toivottaa hyvää päivänjatkoa.

Herätyskello soi tuntia ennen seuraavaa departurea. Nyt ripeästi sillä terminaalijunalla omalle portille. Portilla näyttää jo jonottavan noin 300 lokaalia valkoisissa kaavuissaan. Rouvan kanssa mennään jonon ohi suoraan koneeseen. Korotetun matkustusluokan mukavuuksia on se. Öljybisneksen marinoimat arabit saattoivat jonossaan ajatella että tuolla hipillä menee hienosti. Enkä minä halua heiltä sitä mielikuvaa poiskaan ottaa. Tämän koneen bisnesluokka näyttää vallan erilaiselta. Ei yhtään paskemmalta mutta erilaiselta. Nykyaikaisemmalta, mutta ei niin kotoisalta. Vikoja ei ole eikä puutteita, tervetuliaisshampanjaa on taas kahta laatua. Kyllä tähän vois ihan helposti vaikka tottua. Aikaa on kulunut ja kelloja on siirrelty sihen malliin että nousu on 9.15 ja viiden tunnin siirtymällä pitäis olla Colombossa Sri Lankassa klo 16.35. Heti nousun jälkeen tarjoillaan uusi aamupala ja sitten parin tunnin päästä Á la Carte -listalta lounas. Puhtaan valkoinen pöytäliina vaihdettiin toki siinä välissä.

Colombossa ollaan ihan ajallaan ja meitsi on hoitanut siten että Mr Sambath on meitä ilmastoidulla autolla kentältä hakemassa. Sambath sanoi tekevänsä kyltin ja lupas olla napottamassa sen kyltin kanssa arrival-aulassa. Kentältä pitää muistaa nostaa jokin pieni määrä käteistä kun ei oo ihan varmuutta kuinka laajasti kortti täällä pelaa. Muistattehan edelleen antamani neuvon että rahan vaihtaminen on tässä maailmassa aina kalleinta HKI-vantaan kentällä (ja muutenkin Suomessa). Jos sitä rahaa pitää välttämättä vaihtaa niin se on aina halvempaa mitä kauempana oot Helsingistä. Kaikkein halvinta ja kätevintä on kuitenkin nostaa sitä lokaaleista automaateista tai sit vaan kannattaa höylätä pankkikortin debitiä. Mut älä ikinä anna korttia höylättäväksi pois silmistäsi, esimerkiksi puolalaisen ilotalon takahuoneeseen kuten eräälle ystävälleni sattui. Rakkaus voi siten tulla joskus hieman tyyriiksi. Kentältä pitää muistaa myös hankkia Sri Lankalainen puhelinliittymä koska minulla on toimisto auki joka päivä ja töitä tässä on kasaantunut ihan hyvästi sekä Mascotin että Kätilöiden puolelta.

Sambath on sovitusti pojottamassa muiden hakureiden kanssa. Tiijättehän kun tämä Sri Lanka on tässä ihan Intian eteläkärjen kupeessa, vähän niinku Ahvenanmaa on Suomen kyljessä, niin täällä on kaikki enemmän tai vähemmän samanlaista kuin Intiassa. Mm. ihmisten nimet on ihan helevetin pitkiä. No katos kun Sambath oli ottanu sen minun nimen kylttiinsä sieltä minun sähköpostin allekirjoituksesta ni nyt se on kovasti sitä mieltä että minun etunimi on Hannu ja sukunimi on Katilot. Ja sit se luulee että minun toinen ja kolmas etunimi olis Voutilainen sekä Turmion. Minua tämä järjestely ei juurikaan haittaa koska tehtiin saman tien kättäpäivää ja sinukaupat ja sovittiin että käytetään jatkossa vain sitä etunimeä.

Sambathilla on myös laukunkantaja mukana joka otti isoimmat lootat heti haltuun. Kiireellä ja hötkyllä he olis jo lähössä matkaan mutta minä toppuuttelin että pittää vähän rahulia nostella tuosta automaatista. Hirveesti ei oo kyllä nyt hajua että paljonko sitä kuuluis nostaa kun ei tullu sitä rupian kurssia tarkastettua. Automaatti näyttäis että suurin pikanäppäinnosto on 20.000, okei, kerrotaan se kahdella ja kokeillaan nostaa 40.000 yksikköä. Ei käy, ei saa nostaa niin paljon. No kokeillaan saako 30.000 rahaa ulos. Bingobangobongo, hommahan toimii ja noin kolmen senttimetrin paksuinen tukko eri värisiä seteleitä tuli lokerosta ulos. Mitään hajua minulla ei ole että paljonko tässä on nyt reaalivaluuttaa mutta eiköpähän tuo vielä selviä. Sambathilla on hieno Toyota, siinä perskontissa lukee jotain deluxe-merkintöjä ja valkoiset nahkapenkit sillä on. Kyllä kelpaa, vaikka taitaa olla jokin kiinalaisten Lexus-kopio.

Ensimmäiseen kilometriin menee noin tunti. Semmoinen on liikenneruuhka pääkaupunki Colombon tuntumassa. Kaupungissa asuu 2 miljoonaa ihmistä ja liikennejärjestelyt on yhtä mittavat kuin lasten liikennepuistossa 80-luvulla kuopion Niiralassa. Ensimmäisen tunnin jälkeen kuitenkin helpottaa ja päästään Sri Lankan ainoalle highwaylle joka kulkee läpi itärannikon. Länsirannikolta aikoinaan tsunami vei sekä rauta- että maantiet. Tsunamin isoimmat henkilövahingot oli Thaimaassa mutta kuulemma isoimmat materiaalivahingot sekä vauriot infrastruktuurissa oli tuolla Sri Lankan länsirannikolla. Me mennään nyt hienosti noin 100 kilsaa pääkaupungista etelään, Hikkaduwan kaupunkiin. Tai no ei tässä nyt niin hienosti mennä. Täällä nelikaistainen tie on harvinaisuus ja sitä harva osaa käyttää. Suurin osa lokaaleista luulee että siinä pitää ajaa keskellä, sitä keskiviivaa pitkin. Varsinkin rekat ja bussit tekee näin. Tuosta nelikaistaisuudesta ei siis juurikaan ole kellekään hyötyä ennenku joku opettais nämä kaikki ajamaan uudelleen.

Aina highwaylle mennessä otetaan juipilta kopista lippu ja sit kun highwaylta poistutaan niin maksetaan sillä lipulla seuraavaan koppiin raha siitä että on kulutettu tietä. Ihan reilu meininki, kannatan. Näin tehtiin ja nyt näyttäis navigaattori että pienempää tietä mennään enää 15km. Liikenteen pitäis olla vasemmanpuoleista mutta se muuttuu välillä myös oikeanpuoleiseksi riippuen vähän liikenteen määrästä ja laadusta, ei oo niin justiinsa nämä säännöt. Vauhti on semmoista verkkaista mopoautovauhtia ja hyvä niin koska tässä on kaikenlaisia tilanteita koko ajan. Niitä aiheutuu sekä ihmisistä että eläimistä. Tien varressa on vähän välilä hyvin pieniä kylämuodostelmia joista viimeinen on kuulemma Hikkaduwan kaupunki. Juupa juu. Mitään en juurikaan odottanut, mutta en varsinkaan ihan tämmöistä. Erittäin lokaalia ja vauhdikasta meinikiä. ”Kaupunki” on meren rannassa mut meidän hotelli on tästä rannalta viidakkoon päin vielä pari kilometriä. Rouva halus rauhalliseen mestaan ja nyt on kaikki edellytykset ilmassa. Tie kapenee niin että siinä ei mahdu enää menemään kuin yksi auto kerrallaan, toisen olis peruutettava ainakin kilometri. Tie kapenee niin että siinä ei mahdu enää yksikään auto ja Sambathin tojotasta loppuu raideväli. Molempien puolien pyörät kyntää ojassa, eri ojassa kuin toisen puolen. Tie kapenee entisestään siten että siinä mahtuu enää menemään kottikärryillä, mutta silloin Sambath sanoo mr bombay-aksentilla että olemme perillä.

Vasemmalla puolella olevasta muurista nousee ylös portti ja sen takana aukee tuleva kotimme, 33 Lake Terrace. 5 palvelijaa seisoo kaulukset silitettyinä rivissä ja kumartelevat meidät tervetulleiksi. Olin jo mielessäni peljännyt sitä että tämä oli hazardi valinta ja pitäis alkaa saman tien googlettamaan uutta majoitusta, mutta vitut, nyt näyttää oikein hyvältä. Hotellin omistaja Mr Rajive on paikalla ja kertoo meille lyhyesti paikan säännöt. Hän tietää että olemme matkustamisesta väsyneitä ja pitää ohjeistuksensa siksi lyhyenä. Sääntö 1. Meillä ei ole aikatauluja, joten te syötte aamupalanne ja muutkin aterianne silloin kun haluatte, meillä on kokki paikalla 25/8. Sääntö 2. Meillä ei ole menua, te syötte mitä haluatte vaan kokin teille tekevän, hän on ehkäpä Sri Lankan paras kokki. Rajive on mies minun makuuni. Hänellä on toinen samanlainen hotelli pääkaungissa ja kolmas vuoristossa. Metrin mittainen ja intialaisen oloinen palvelija tuo kookospähkinälliset kookosmaitoa ja sanoo että kannattais kerran päivään vetää tämmöiset. En aio vetää. Tai no, jos tuohon vähän sotkis vaaleaa rommia ja ananasmehua joukkoon ni voisin vetääkin. Sit tulee paikalle Mr Hashan. Hashan on hotellin manageri, vaikuttaa osaavalta juipilta ja puhuu vähän normaalimpaa englantia kuin nämä muut. Hashan näyttää meille huoneemme. Se on junior suite. Viikon päästä vapautuu Grande Suite ja sit me saadaan muuttaa siihen. Näin oli sovittukin, hyvä. Juniorisviitti näyttää erittäin hyvältä myös. Siitä saa halutessaan kaksi seinää kokonaan auki ja voi hypätä suoraan uima-altaaseen 5 metriä alaspäin.

Kaikki vehkeet on mulla nyt eri ajassa ja pienen virittelyn jälkeen saan puhelimen lokaaliin aikaan. Voi vittu, se liittymä unohtui ostaa sieltä kentältä. Pitää käydä joku päivä tuosta ytimestä. Aikaero on tänne 3,5h, tuo puolikas tunti hieman vaikeuttaa hahmottamista mut ehkä siihen tottuu. Vielä omituisempi on aikaero Nepalissa, 3h 45min, ja se on varmaan tehty noin ihan vaan vittuillessaan. Myös kokki saapuu paikalle ja kysyy että mitäs sir ja madam. Lähetään siitä että eiköhän se kokki tiijä parhaiten mikä sen bravuuri on, pistä tulemaan paikallista herkkua. Ihan mitä vaan kunhan siinä ei oo rapuja, ne on kissaruokaa. Kokkihan pisti tulemaan varmaan kymmenen kipollista erilaisia hötkötyksiä, kaikki oli erinomaisia. Paljon uusia makuja ja joitain tuttuja edellisisltä aasian reissuilta. Minäpä voin teille tähän luetella ne koska olen ottanut niistä selvää. Vitut, en jaksa luetella, otin minä niistä kuitenkin kuvan. Minun mielestä se on hyvä tapa tutustua uuteen keittiöön että antaa kokille vapaat kädet, silloin se yrittää aina parhaansa.

Ruoan päälle otin kaljan ja silmissä alkoi vilisemään apinoita. Tämä ei johtunut kaljasta koska vaimokin näki ne. Kolme isoa apinaa juoksi pihamaan poikki ja sit yks niistä juoksi vielä takas. Se meni puuhun ja kävi hakkaamassa lepakon. Siis se apina, ei vaimo. Saattaa kuulostaa höperöltä mutta minä näin sen ihan läheltä. Hirmuinen lätinä kuului ja lepakko lähti karkuun. Lepakon (Intianlentäväkoira) siipien kärkiväli voi wikipedian mukaan olla 160cm ni siinä oli kato ihan oikeesti hommaa sillä apinalla.

Nyt nukkumaan. Vaimo on vähän kipee ja tarvitsee lepoa. Minun pitäis nyt vielä tämän vuorokauden puolella toimittaa Nuclear Blastille meidän levyn master, kansitaide sekä eka video. Nyt testataan siis hotellin wifi. Hyvää yötä.

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 1, Doha, Qatar

Ke 8.1.2020 Doha, Qatar, day 1.

Tuossa viime syksynä tehtiin kaikessa hiljaisuudessa levy ja nyt kun se on valmis niin on hyvä aika lähteä vähän tuulettumaan. Rydi sai just kansitaiteenkin valmiiks ja tuossa joulun alla me kuvattiin salaa ekan sinkun video ja sekin on nyt valmis. Minun homma on toimia meidän yhtyeen linkkinä tuonne saksalaiseen levy-yhtiöön ja sen verran tämä homma kuitenkin aikataulullisesti kusi että mun pitää ylihuomenna jostain matkan varrelta toimittaa niille viimeinen masterfile levystä, sekä sen kannet, sekä videon viimeinen versio. Tero, joka kuvasi videon, on parhaillaan kuvaamassa jotain lammas-aiheista (älkää kysykö enempää) asiaa englannissa ja silläkin on siellä kuulemma vähän huonot yhteydet mutta eiköhän tästä selvitä.

Vaimon kanssa väänneltiin ja käänneltiin pitkään että minnekä sitä lähtis kun nyt olis kerrankin olis oikeesti aikaa. Kateltiin noita niin kutsuttuja paratiisisaaria lähtökohtaisesti mut kaikki tuommoiset malediivit, seychellit sun muut bora borat on semmoisia että minua alkais varmasti ahistamaan jo viikossa. Kyllä jottain tekemistä ja näkemistä tarvii minulle olla. Vaimolle riittäis kuulemma vain aurinko. Aasiasta kumpikin tykkää ja siellä ei oo oltu vissiin pariin vuoteen. Loppusuoralle saakka arvonnassa pääsivät Vietnam ja Sri Lanka koska niissä ei oo kumpikaan vielä käyny. Valinta oli vaikea, molemmissa on puolensa ja kumpaankaan ei pääse suoralla lennolla. Sri Lanka kuulosti eksoottisemmalta ja tuli valituksi. Vaimo valkkas perinteisesti hotellin ja minä sain valita lennot kunhan ne olivat vähintään business-luokassa.

Järkeviä vaihtohtoja Sri Lankaan pääsemiseksi Suomesta on noin kolme. Voit mennä Aeroflotilla Moskovan kautta, Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta tai Qatar Airwaysillä Qatarin kautta. Aeroflot jäi tässä kisassa lähtötelineisiin koska niiden business-luokkaa ei oo hirveesti kehuttu. Turkish Airlines taas on voittanut jo parikin kertaa maailman parhaan lentoyhtiön tittelin niin tämä asia täytyy tutkia paremmin. Youtubesta löytyy esittelyvideot sekä TA:n että QA:n business-luokista ja kylläpä nyt näyttäis että menee pääpalkinto Qatar Airwaysille. Noiden arabimaiden öljysheikit ne on hoksannu kuinka lentokoneet sisustellaan ja kuinka niissä kuuluu ihmistä palvella. Totta kai yölennoilla matkustajan kuuluu saada lentoyhtiön logoilla oleva pyjama kun hänet peitellään nukkumaan. Mä aion toki ottaa sen pyjaman kotiin mukaan ja ihan arkikäyttöön. Kaiken lisäksi noin Qatar Airwaysin lennot oli näistä kolmesta halvimmat. Sri Lanka tulee siis olemaan omassa recordissani 40. valtio, en aio laske Qataria tähän mukaan, mielestäni pitää ihmisen poistua ainakin sieltä lentokentältä että voidaan laskea jossain käyneeks.

Rouvani sirkuskollega ja hänen miehensä tulevat asumaan meille kissojen kaveriks siks aikaa kun ollaan poissa. Oikein mukavaa. Minä jo aamulla kyselin finnairin chätistä että mihin kaikkiin loungeihin minä voin tulla tänään koko päiväks sikailemaan kun iltamyöhällä lähetään Qatar Airwaysin bisneslennolla skutsiin. Tein oikein himassa jo check initkin valmiiks ettei tarvii nälissään ja janoissaan ootella lentoyhtiön tiskin aukeemista kentällä. Se Finnairin rouva näppäili että et mihinkään kun ei niillä oo loungee Helsingissä. Huh huh, otapas rouva nyt vähän henkee ja kuuntele kun hande opettaa sulle pari asiaa. Ensinnäkin QA:n sivuilla jo sanotaan että HKI-vantaalla on Aspire Lounge johon bisneskupongilla pääsee. Juujuu, näinpäs onkin, täytyykin ihan korjata tämä tänne meidän ohjeistukseen. Otapa rouva nyt vähän lisää happea ni minä kerron sulle toisenkin jutun. QA ja Finnair kuuluu samaan One World -allianssiin ja se tarkoittaa että minä voin tulla sikailemaan Finnairin loungeen myös, ja tulenkin, olisko tämä ok sinulle? Juujuu, kyllä näin on, olet aivan oikeassa, täytyypä korjata tämäkin tänne meidän ohjeistukseen. Niinhän siinä kävi että olin itse kysymässä neuvoa mutta vahingossa tulin kouluttaneeksi yhden asiakaspalvelijan ja korjanneeksi kaksi virhettä Finnairin asiakaspalvelijoiden ohjeistuksesta. Mihin voin lähettää laskun?

Lento lähtee 22.40 joten mielestäni täysin hyvä olis lähteä kuuden maissa kentälle syömään ja juomaan arabiyhtiön piikkiin ja näin tehtiinkin. Heti kentällä huomattiin että kaikessa suuressa viisaudessani olin kuitenkin tehnyt virheen. Kyllä, minä, virheen. En ollu tarkastanut lentoyhtiön baggage drop -automaatin olemassa oloa/olemattomuutta. Luulis että isolla arabiyhtiöllä semmoinen olis ja jos ei, niin silloin baggage drop -tiski palvelisi yötä päivää. Näin ei kuitenkaan ole ja jouduttiin odottamaan tunnin verran lipputiskin avautumista. Onneks ei kuitenkaan tarvinnut jonottaa rahvaan seurassa niin muutamassa minuutissa oltiin sit jo loungessa. Lounge on lähes tyhjä, ei oo vissiin just lähössä mitään finnairin pidempiä lentoja. Ja muiden yhtiöiden matkustajat ei oo tajunnu tulla kun niitä on ohjeistettu chätissä väärin, heh. Ei haittaa minua, pääruoaksi on lihapullia ja valkosipuliperunaa, aivan hyvä. Alkoholin suhteen toleranssi on aivan retuperällä koska jo toisen tuopillisen kohdalla sekoitin Carlsbergin ja Crowmooren hanat keskenään ja olin jo menossa valittamaan kuinka teijän kaljahanasta tulee siideriä. Onneks huomasin sen ensin ite noin neljännen tuopin kohdalla. Viereisessä pöydässä japanilainen perhe on sentään käynyt Burger Kingistä hakemassa Whopper-ateriat ja nyt ne tuli tänne loungeen niitä syömään. Japanilaiset jaksaa yllättää aina.

Koneessa palvelu vaikuttaa aika hyvältä. Ensimmäisenä itämainen palvelija kysyy että kumpaako shampanjaa laitettas alkumaljaksi, meillä kun näitä on kahta eri merkkiä. Finnairilla on vaan yhtä ja tietty vaihtoehtona jotain kyykkyskumppaa joka on aivan yhtä pahaa kuin se itse shampanja. Sitten opetellaan että kuinka tässä hytissä saa sängyn mihinkäkin asentoon ja mistä laitetaan internetit toimimaan ja sovitaan että mihinkä aikaan hän tuo minulle pyjaman. Ennen nukkumishommia kuitenkin haluttais että matkustaja syö hyvin joten tässäpä on tämä Á la Carte-lista niin tästä voit tilailla sitten kun haluat ni mitä mieli tekee. Tässä on myös tämmöinen beauty bag jossa on lentoyhtiön tarjoamia kauneudehoitotuotteita ja aamutohvelit ja tuolta edestä löytyy business-luokan saniteettitilat ja siellä on sitten hammasharjoja ja partakoneita ja semmoisia asioita enemmänkin. Kysyn sitten herätysajan ja aamupalatoiveet samalla kun käyn peittelemässä sinut unille. Ensimmäinen pomppu on noin 6 tuntia ja kyllä siinä toki pienet unet kerkee ottamaan. Turvallista matkaa!

Hane matkoilla, lokakuu 2019, day 15, Larnaka, Kypros

Ma 28.10. Larnaka, Kypros

Viimeinen aamiainen. Lienee turha edes mainita mikä kansallisuus perseilee täällä aamiaisella entiseen tapaan, juu. Nyt on semmoinen projekti tässä että täytyy soitella lentoyhtiölle saisinko minä vielä mahtumaan yhen ison laukun ruumaan. Ennakkoon soiteltuna se on tavallisesti melko paljon huokeampaa kuin kentällä lisämatakatavaran lunastaminen. Minä itse liikun aina näillä lähialuelomilla pelkällä käsimatkatavaralaukulla, ja olisin kyllä pärjännyt nytkin mutta suvun naiset vähän innostui ostelemaan ja ne osteli myös yhen ylimääräisen laukun mikä minun nyt kuuluisi smugglata suomeen. Varmaan laittaneet huumeitakin laukun vuoriin että pääsevät eroon minusta. Käräyttävät heti lentokentällä. Minä vähän jo epäilin suomesta lähtiessä että tässä saattaa käydä näin ja kaivelin jo toimistoni laatikoista matkalaukkuvaakaa tuloksetta. Nyt se pitää kuitenkin käydä tuosta lähikaupasta ostamassa. Minä oon elämäni aikana ostanut ainakin 20 matkalaukkuvaakaa ja jossain ne on mulla kotona jemmassa kaikki. Voi sitä ilon päivää kun se jemma joskus löytyy.

Matkan tärkein osuus on vielä kuitenkin täysin hoitamatta ja meinasi unohtua tyystin. Nimittäin tissikorttien lähettäminen kahdelle ihmiselle joille ne perinteisesti aina lähetetään. Nykymaailmassa vaan on koko ajan vaikeampaa ja vaikeampaa löytää niitä tissikortteja. Tiijättehän niitä semmoisia perinteisiä rantalomakortteja. En oo varma että kieltääkö se nykyään jokin uskonto tuon erotiikan joka puolella vai onko tämä taas jotain feministien hössötystä. Onneks nyt jonkinlaiset ”aiheeseen” liittyvät kortit löytyi ja tuli tuokin homma hoidettua. Varmuuden vuoksi ostin niitä kortteja jemmaan 50kpl ni voi ottaa sit seuraavallekin matkalle niitä mukaan, ei kai sillä oon niin väliä minkä saaren tai valtion nimi siinä tissien vieressä lukee.

Tänään olis nyt viimein sen NW-supportrundin julkaisu klo 12 mut just siihen aikaan minä oon nousemassa lentokoneeseen, täytyy siis ajastella kaikki somet sun muut tiedotteet. Nyt pakkaudutaan Kia Stoniciin viimeisen kerran ja lähetään suhaamaan kohti Larnakan lentoasemaa, muistaakseni noin 60 kilsaa sinne olis. Stonic oli erittäin hyvä valinta koska tuo sukulaisten ostama extrakapsäkki mahtui peräaukkoon myös just ja just. Kenenkään ei tarvinnut ottaa yhtään laukkua syliinsä. Autoa vuokratessa se mummo teroitti mulle moneen kertaan että minun kannattaa palauttaa tankki mahdollisimman tyhjänä niin kokonaiskustannus tulee minulle huokeammaksi sillä keinoin. Minä kovasti ihmettelin koska oon vuokrannut autoja melko monessa maassa ja ihan ensimmäistä kertaa pyydetään toimimaan näin. Mummoissa piilee kuitenkin totuus eikä heitä yleensä ottaen ole sopivaa kyseenalaistaa. Näin toimitaan ja Stonicin ajotietokone sanoo petroolia olevan jäljellä 64 km matkaan. Tien varressä kyltti sanoo että lentokentälle olis 62 km. Tämä pitäis siis onnistua täysin buttoniin mutta takapenkin naisväki sanoo että nyt et saatana ala kuljailemaan vaan tankkaat jostain vähän lisää. Myöskään takapenkin naisväkeä ei toinna kyseenalaistaa, koskaan.

Puolimatkassa tankkasin kymmenisen litraa lisää ja kyllähän se vähän salaa vitutti lentokentällä kun se bensamittari näytti liki varttitankkia. No se vuokraamon juippihan alkoi mulle korottamaan ääntään että mitenkäs tässä on melkein tyhjä tankki, nämähän pitää aina palauttaa täydellä tankilla. Siinä vaiheessa Kartsa avasi suomalaisenglantilaisen sanaisen arkkunsa ja alkoi huutamaan keskisuureen ääneen että haista sinä saatanan paviaani perse kun se sinun mummos just käski palauttaa mahdollisimman tyhjällä tankilla. Onneks se ei kerreny ihan sivulauseen loppuun saakka johtuen siitä että me kaikki muut kolme keskeytettiin yhteen ääneen että NYT ET ALA HUUTAMAAN KUN TÄMÄ HOMMA ON TÄSSÄ IHAN HALLUSSA. Minä maksoin tyypille auton ja täyden tankillisen bensaa kuten hänen mummonsa kanssa oli sovittu. Videokuvasin vielä auton ympäriinsä etteivät ala minulta koskaan mitään seuraavan vuokraajan lommoja veloittamaan. Suosittelen teillekin että kun vuokraatte auton, oli se sitten suomessa tai intiassa, niin videokuvatkaa se ympäriinsä sekä ennen että jälkeen vuokrauksen. Ihan vaan varmuuden vuoksi.

Kentällä mun täytyy vielä hoitaa matkalippu sille ylimääräiselle laukulle. Sehän ei katsokaas aamulla puhelimessa onnistunutkaan enää kun nousuun oli alle 24h aikaa. Eikä oo ihan helppo projekti tämä täällä kentälläkään. Yheltä tiskiltä pitää se lippu ostaa ja sit lentoseman toiselle puolelle se pitää käydä huolintayhtiölle maksamassa ja sit taas täytyy erikseen käydä se kuitti näyttämässä siinä ekalla tiskillä. Voi yhen kerran, 2000-lukua kuitenkin eletään ja olis internetit ja kaikki tähän hommaan. Tässä viimeisellä tiskillä on jonkun edellisen asiakkaan passi unohtunu pöytään. Katotaanpa kenenkä, Jonne Järvelä, joo, tämä on sen Korpiklaanin laulajan passi. Mitenkähän se tässä, joo, tuollahan tuo menee jo perheensä kanssa kohti turvatarkastusta. JONNE, TUU HAKEMAAN PASSIS!!!!!

Hieman normaalia tiukemmat tarkastukset ja muut muodollisuudet tässä taas on koska ollaan menossa schengen-alueen ulkopuolelta sinne itseensä, mutta läpäisin kaikki testit ilman virhepisteitä. Tupakkakoppi löytyy mutta tuoksahtaa jo ulkopuolelle siihen malliin että käyn hoitamassa tupakka-asiani ihan normaalisti saniteettitiloissa. Keretään tässä vielä pienet kahvit nauttimaan aseman baarissa ja minäpä vielä tuplatsekkaan meilistä että tuon tunnin päästä tapahtuvan rundijulkaisun kaikki faktat on oikein ja homma muutenkin hallussa. Kappas, manageritoimistolta on tullut meili että siirretään julkaisua vielä ylihuomiseen niin saadaan siihen samaan tiedotteeseen vielä Amsterdamin tuplakeikka mukaan. Voi helevetin helevetti, minä oon jo ajastanu kaiken valmiiks. No ei kai siinä auta kun ajastellaan hommat uusiks ja näin tapahtuikin. Avasin vielä varmuudeks meilin kertaalleen ni nyt siellä oli uus viesti että myös Nightwishin julkaisut on ajastettu ja niidenkin managerit on jo lentokoneessa joten annetaan mennä homman julki kuitenkin tunnin päästä. No vittujen vittu, minä kerkesin jo deletoida ne kaikki, olis pitäny vaan ajastaa uusiks. VOI KULLI! Lähtis tuo konekin ihan näillä näppäimillä. Ei siinä auta, tehhään uudet postaukset ja copy/paste copy/paste ja toisella jalalla juostaan jo kohti lähtöporttia ja kainalossa on läppäri auki missä on postaukset kesken ja kyllä tämä elo näyttää taas just parhaillaan joltain huonolta komedialta.

No kyllä minä kerkesin kaikki tehdä kuitenkin. Viimeiset vielä koneessa. Nyt jännittää enää se että kun viiden tunnin päästä laskeudutaan ni minkälainen somemyrsky on oottamassa kun tiedotteessa onkin jokin fakta väärin tai jotain on kerrottu mikä piti olla vielä salaisuus jne jne. Aina sama homma. Toivotaan kuitenkin parasta.

Yhteenveto Kyproksesta. Ihan jees. Liharuoka lähtökohtaisesti hyvää. Oiva vaihtoehto Espanjalle tai Kreikalle. En kuitenkaan tuhlaisi aikaani siihen että menisin uusiks, aina mielummin jonnekin missä et oo ikinä ennen ollut. Tämä elämä on kuitenkin melko lyhyt, ja aika monella meistä jo loppusuoralla.

Hane matkoilla, lokakuu 2019, day 14, Agia Napa, Kypros

Su 27.10. Agia Napa, Kypros

Aamiaisella taas alkaa ottamaan ihan vitusti aivoon nuo itänaapurilaistemme tavat, voi vittu miten voi ihmiset olla apinoita ja kusipäitä. Kyllä taas wannabe-ökyt pilaa sinänsä muuten mukavan kansan maineen. Noille pitäis saada jokin maastapoistumiskielto siinä vaiheessa kun tietty tuloraja ylittyy. Tulispa talvisota. Eiku sehän hävittiin. Eipä tulis.

Se olis nyt viimeinen kokonainen päivä Kyproksessa käsillä. Matkan pääasiallinen tarkoitus on ollut saada aurinkoa noille sukulaisille ja siinä ollaan nähdäkseni onnistuttu melko hyvin. Varmistetaan tämä sillä että lähetään vielä tuonne Ayia Theklaan siksi aikaa kun aurinko paistaa. Jos satut olemaan Kyproksella jossain Agia Napan liepeille ni pistähän totena mekkoon tuo Ayia Thekla kun mietit mihin rannalle menis. Se on hyvin pikkuinen ranta eikä oo väenpaljoudesta haittaa. Johtunee siitä että sinne on joka paikasta kävellen vähän turhan pitkä matka ja ne viereiset hotellit on vasta valmistumassa. Siinä on kuitenki kaks pientä ja toimivaa ravintolaa/baaria joista saa täyden palvelun sekä juoma- että ruokapuolella. Hienot suihkut ja saniteettitilat on myös. Paa kalloos, Ayia Thekla on se.

Kävin vielä kerran siinä kappelilla ja aattelin että meen nyt ihan sisälle saakka. Siellä oli ihmisiä polvillaan palvomassa seinillä olevia ikoneja. Jotain he hymisivät siinä ohessa. En tijiä mitä ja millä kielellä. Olettaisin että pyytelivät jotain anteeks joltain. Voi voi. No toisaalta on niitä huonompiakin harrastuksia, esim heroiini ja hiihtäminen. Minun mielestäni saatte palvoa ja palvella ihan mitä ja ketä tahansa niin pitkään kun se ei vaikuta negatiivisesti minun elämääni. Sitten kun se alkaa siihen vaikuttamaan niin se ei ole ok minulle ja minä vastustan sitä. Onko selevä?

Aurinko meni pilveen klo 13 joten transporteeraan sukulaiset ostelemaan tuliaisia putiikkeihin. Ulkomailla pitää ottaa aurinkoa ja ostella tuliaisia ja juoda kaljaa. Itse livahdan hotelliin tekemään työksi kutsuttavia asioita ja toisella silmällä luen hieman urheilu-uutisia. Siellä puhutaan jotain Suomi-Kypros käsipallomaaottelusta. Yritän keksiä miksi se on urheilu-uutisissa, en keksi. Formulat on oikeeta urheilua ja kohta lähetään Kartsan kanssa jännittämään, ensin pitää laatia kuitenkin kisaan jokin betsi että saadaan vielä pikkuisen lisäjännitystä. Mie betsasin semmoisen H2H-triplan että tallikavereiden välisessä kisailussa Ferrarilla Vettel voittaa Leclercin, Red Bullilla Albon yllättää Verstappenin ja Alfa Romeolla Giovinacci nöyryyttää Räikkösen. Tuohon minä tällään jonkin ihan pienen rahan koska tätä nyt ei kerinny sen kummemmin analysoimaan, onpahan jotain lisäjännää kisaan. Pistetään nyt varovaiset 30€.

Mentiin hyvissä ajoin Kartsan kanssa Napa Stariin että on varmasti paikat kohillaan ja kylmät juomat pöydässä kun racing alkaa. Appi jo hieman hätääntyi kun kello on varttia vailla lähtö eikä vielä ensimmäistäkään formula-autoa ole ruudulla näkynyt. Minä tyynnyttelin häntä sillä että täällä päin se kisalähetys ei välttämättä ala puoltoista tuntia ennen starttia kuten suomessa, rauhoitu, kyllä ne sieltä tulee. Ja viittä vaille startin alkoi lähetys näkymäänkin ihan komeesti. Heti alussa Verstappen sähläsi ja kolaroi niin että joutui käymään varikolla ja tippui koko joukon viimeiseksi. Hyvä, tuo pari on siis jo himassa kun vaan Albonilla kestää auto loppuun saakka. Kahta muuta paria saa tässä jännittää koko ajan ja jännitykseen me otetaan välillä kaljaa ja välillä rommia, on tämä mukavaa hommaa. 10 kierrosta ennen maalia Kimiltä hajoo auto. Nyt minun kupongissa näyttäis siis olevan jo toinenkin pari oikein. Ferrarilla Vettel ajaa sijalla 2 ja Leclerc sijalla 4. Nyt kun tämä tilanne vaan kestäis loppuun saakka ni voitettais taas rahulia. Albonin auto tuntuu kyllä kestävän ja ainoa jännityksen aihe on että saako Leclerc Vettelin kiinni vai ei. Kierrokset vähenee koko ajan ja niin myös noiden välimatka. Onneks niiden välissä sijalla kolme kuitenkin on vielä esteenä appiukon naapurin poika Valtteri Bottas sieltä Lahen Villähteeltä. Mukavasti jännitytti ihan viimeiselle kierrokselle saakka ja loppujen lopuksi voitettiin 910€. Kivaa. Kahen viikon sisään oon täällä scorettanu jo yli 1800€ puhdasta voittoa. Ei sillä nyt vielä ihan kuukausiliksoille pääse mutta pientä ylimääräistä kivaa voipi vaikka vaimolle ostella niillä.

Voiton johdosta annamme itseillemme vielä luvan ottaa 1-3 Magnersia ja vasta sitten menemme vaimojemme vieriin nukkumaan. Aamulla täytyy alkaa pakkaamaan vehkeitä. Good Night.

Hane matkoilla, lokakuu 2019, day 13, Ayia Thekla, Kypros

La 26.10. Ayia Thekla, Kypros

Aurinkoista huomenta vaikka sen piti olla pilvinen kaikkien mahdollisten ennusteiden mukaan. Se ei haitanne ketään, varsinkaan noita sukulaisia. Aamiaisen jälkeen surautetaan taas autolla sinne Ayia Theklaan. Se tuntuu olevan mieleinen ranta. Kelpaa minullekin kun siinä on oikein mukava baari heti rannan kupeessa, voin tehä omia hommiani siinä, joku voisi niitä töiksikin kutsua. Käyn taas tutkimassa sen kappelin josko siellä olis vähemmän syntisiä paikalla ja uskaltaisin näin kurkistaa sinne sisällekin. Ei käy, on näköjään ihan jonoksi asti tunnustajia tänäänkin. Melko syntistä väkeä on kyprosilaiset.

Muistanette että meijän kylällä oli se huvipuisto. Ei, en ole minäkään sitä unohtanut. Kyllä on päivittäin ollu mielessä että maailmanpyörässä ja vuoristoradassa on käytävä. Nyt on siihen sopiva tilaisuus koska nuo muut jo kyllästyivät auringossa makaamiseen ja ei tässä nyt just oo mitään muutakaan aikataulutettua ohjelmaa. Ensin maailmanpyörä. Siihen lähinnä siks että sieltä korkealta vois nähdä jotain mikä on alempana jäänyt näkemättä. Vaimon minä sain siihen huijattua mukaan vaikka sillä oli semmoinen luulo että nämä kehitysvaiheessa olevien kansallisuuksien laitteet eivät muka olis turvallisia. Mitenkä usein ootte muka uutisista lukenu että ihmisiä olis tippunu huvipuistolaitteista? Ei läheskään joka kuukausi semmoista tapahdu, aivan turha pelko siis. Aurinko oli jo kerenny suunnilleen laskeutua ni ei sieltä oikein muuta näkynyt kuin valoja siellä ja täällä. Joku väitti että hyvällä kelillä näkyis valoja Egyptistä tai Israelista saakka mut en minä mielestäni niissä suunnissa mitään nähny.

Sitten se vuoristorata. Näyttää helevetin vauhdikkaalta ja nykyaikaiselta, siksipä se kiinnostaa. Ei näytä yhtään semmoiselta laholta paskalta kuten linnanmäellä, semmoiselta missä sattuu niveliin ja niskaan ja selkärankaan jokainen kurvi sekä töyssy. Ei, näyttäis että tässä on soljuvampi kyyti. Vaimo ja anoppi ilmoittivat heti että ei oo heidän vehje tämä. Kartsa taas on viimeisen päälle vauhtimies ja ilmoitti että kyllä hän lähtee mut pitää odottaa semmoinen vuoro että saadaan paalupaikka ensimmäisestä vaunusta. Heti seuraavaan lähtöön mentiin jonottamaan niin että päästään siihen ensimmäiseen vaunuun. Jotain lapsiperheitä siinä tuli kyselemään ja etuilemaan että kun lasten pitäis päästä sinne keulaan ni oisko mahdollista. Potkittiin ne siitä sivummalle ja sanottiin että tää on aikuisten miesten laji, menkää jonnekin hiekkalaatikoille niiden poikastenne kanssa leikkimään. Varmaan viis minuuttia istuttiin siinä ekassa kärryssä kun ne lastaili sillä aikaa koko junan täyteen. Kartsa yritti laitella jos vaikka minkälaista vitsiä mulle, sitä ihan selkeesti vähän jännitti. Ja jännitti kyllä kieltämättä itseäkin siinä vaiheessa kun ne viimein alkoi hinata junaa sinne ylös. Kohta ne päästää jarrut irti ja sit lähtee sano annikki tähtee. Ensimmäinen käännös oikealle aiheutti sen että G-voima yritti tyhjentää savet housun punttiin mutta seuraava vasen oli jo sitä luokkaa että piti suimistaa ihan oikeesti sulkijaa. Yli 70-kymppinen appi huutaa vieressä ilosta ja onnesta kuin pikkupoika. Hyvä että kelpaa. Ja kyllä itsellekin kelpas heti kun uskalsi vähän rentoutua. Aijai, olipa kunnon kyyti. Vehkeestä pois kävellessä menee askel vielä hieman vinoon ja kajuutassa huippaa. Kartsa haluis mennä uusiks, minä en. En ainakaan ihan heti perään. Anoppikin kieltää meiltä molemmilta uuden kierroksen. Se tietää että meillä ei oo kehojemme radikaalit synopsit ihan nuoruuden kunnoissa vaikka itse niin luulemme.

Nyt syömään koska ennen vuoristorataa ei uskallettu. Eikä oo ihan varmaa uskalletaanko just tällä sekunnillakaan mut eiköhän nuo sisäkalut oo jo rauhoittunu jahka saadaan tilaus pöytään. Mennään siihen Odiniin taas, se oli niin helevetin hyvä. Pasta carbonaraa tekis taas mieleni. Listalta löytyy vain spagetti carbonara ja periaatteessahan se on kyllä samaa tavaraa niin menköön nyt. Mutta pistäkääpä nyt kaikki kuitenkin muistiin että oikee carbonara tehhään aina vain ja ainoastaan penne-pastasta, ei ikinä mistään muusta. Jos on tiukka paikka ni sit vaikka ennemmin normaalista makaronista kuin spagetista. Siinä on nähkääs se tärkein pointti että kermat ja juustot ja munat tunkeutuvat myös sinne pastan reikään sisään, spagetin kanssa näin ei pääse tapahtumaan.

Appiukko on jo muutaman kerran hauskuuttanut sekä meitä että henkilökuntia tilauksillaan ja tämä ilta ei tee poikkeusta. Hän tilaa itselleen alkupalaksi pomppelmuusia ja hirmuisen säätelyn jälkeen saa kuitenkin rommikolan. Minä siihen kyselemään että mitteepä yritit kun hän oli jo ainakin kerran aiemminkin yrittänyt tällä reissulla samaa mutta silloin jäi minulta tämä selvittämättä. Hän on nuorempana reissannut maailmalla ihan jonniin verran ja jostain jätkien reissulta 80-luvulta oli jäänyt mieleen pomppelmuus mitä oli dogattu ehkä belgiassa tai ehkä hollannissa ja se oli ollu ihan helevetin hyvvee. Hän ei itekään ihan varmaks muistanut että oliko se jokin drinkki vai pirtelö vai mikä, mutta ilmeisen hyvää se on ollut jos vuonna 2019 Kyproksella tulee tilaus kuin apteekin hyllyltä ja sormi pystyssä kovaan ääneen: ”POMPPELMUUS!” Aika oli vissiin nyt kuitenkin ajanut pomppelmuusin ohi ja oli tyytyminen rommikolaan.

Se on lauantai-ilta ja formulat. Tai no aika-ajothan ne vasta tänään on mutta mulle ja Kartsalle se on tärkee homma. Pistettiin akat kotiin ja lähdettiin baariin juomaan kaljaa ja kyttäämään sporttia. Eikö kuulostanut melko miehekkäältä tuo edellinen lause. No joo, anoppi tais kyllä ite ehdottaa että jospa menisitte johonkin baariin katsomaan nuo formulanne. Mä näin tuossa pääkadun varrella aiemmin semmoisen baarin kuin Napa Star ja siellä oli seinillä vähän helevetin paljon telkkareita ja näyttöjä ja kaikista pukkas jotain sporttia, pääasiassa jalkapalloa. Huusin kadulta sille managerin oloiselle heppulille että näkyykö teillä formuloita. Se huus takaisin että ei ne täällä päin kiinnosta oikein ketään. Kysyin että alkaisko kiinnostamaan jos luvataan Kartsan kanssa dogata koko lähetyksen ajan ihan täysillä. Hän sanoi että tervetuloa, just alkaa formulalähetys tuosta meidän isoimmalta näytöltä.

No eihän me oikeesti vanhat miehet keretty siinä tunnin aikana ku ihan muutamat kaljat ja ehkäpä parit rommikolat imaista. Manageri oli kuitenkin sen verran tyytyväinen että kysyi tultaisko huomenna illalla katsomaan itse kisa jos hän järjestäis meille kunnon nojatuolit tuohon screenin eteen. Luvattiin mennä. Nyt äkkiä nukkumaan kun meinas nousta ihan huppuun nuo kisajuomat.