tiistai 24. maaliskuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 11, Hikkaduwa, Sri Lanka

La 18.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 11.

Kiinassa on 2 ihmistä kuollu johonkin uuteen SARSin kaltaiseen virukseen. Seurataan tilannetta ja uutisia. Nyt ne on kuitenkin asian kanssa sillai tosissaan että mittailevat ihmisiltä kuumetta lentokentillä. Minulla tämä flunssa on painunut keuhkoihin ja yleensä se on sen merkki että se on lähdössä pois. Hyvä. Myös Wayne ja Kellie on lähteneet kotiinsa. McLarenit lienee lähteny samaan lontoon koneeseen. Tällä ei näyttäis olevan enää muita kuin me ja Masha vanhempineen. Ai niin, onhan ne japanialaiset lesbot varmaan jossain, niitä kyl ei hirveesti tässä arjessa näy. Sulkeutuneita lesboja ovat.


Just kun pääsin tuon sanomasta ni pihaan tulee matkailuautolla 7 venäläistä silmin nähden wanna be -ökyä. Jumalani jumalani, miksi minut hylkäsit? Nyt kun on jo valmiiks negatiivinen tunnelma läsnä niin avataanpa toimisto ja suoritetaan kuukausittainen laskujenmaksupäivä. Siinä päivässä on tosin myös sellainen positiivinenkin aspekti että silloin myös kirjoitellaan ja lähetellään laskuja maailmalle. Yleensä ja todennäköisesti nytkin tämä yhtälö on plusmerkkinen ja näinpä tämän päivän fengshui-käyrä saatiin kuin saatiinkin kääntymään koilliseen. Venäläiset mölisee. Ehdotan vaimolle kauppareissua keskustaan. Ehdotus hyväksytty äänin 3-0. Vaimolla on aina kaksi ääntä meidän perheen äänestyksissä.


Minä en oo vieläkään ostanut yhtään paitaa ja se on kummallista. Se kyllä johtuu enimmäkseen siitä että nuo paitavalikoimat on täällä erikoisen huonoja. Näyttäis että jokaisen kioskin paidat on ostettu samasta tukusta ja ihan samat aiheet niissä on. Suurin osa on vielä niitä kaikkein paskimpia ”aforismipaitoja” joissa on koko rätti täynnä tekstiä ja joka rivi on kirjoitettu erikokoisilla fonteilla, vieläpä tyystin eri fonteilla. Haluaisin kovasti haastatella sitä graafikkoa joka tuon villityksen on joskus jossain keksinyt. Ihan vaan että vittu minkä takia? Pari erikoisempaa paitakauppaa löysin mut niissä haisi hirmuisen kovasti pilvi. Ne on surffijätkien pitämiä kauppoja eikä niissä pilvetöntä elämää harjoittava turisti oikein pitkään pysty vierailemaan tulematta lievään etuhönöön. Ne kaikki paidatkin on sen näköisiä että ne on laadittu siinä samassa sumussa. Ostin minä sit yheltä mummolta puoliväkisin yhden Sri Lanka -paidan. Se on punainen ja siinä on norsun kuva. Selässä on sen saman norsun perse. Olenpas minä hauska, hehheh.


Netistä luettiin että tässä kylällä on kohtuullisen hyvä burgerpaikka nimeltään Hello Burger ja googlemapin mukaan se näyttäis olevan vielä suhteellisen lähellä. Kokeillaan se. Kadulta katsottuna näyttäis että tyhjä arpa oli tämä, mutta sisäänheittäjänä toimiva rouva vakuutteli että käykäähän peremmälle ni ette kyllä pety. Okei, mennään peremmälle. Jos oli huono valinta ni otetaan nyt ainakin drinkit ja tuetaan sen verran jonkin paikallisen perheen bisnestä. Keittiön ja vessojen välistä mentiinkin niiden takapihalla olevalle terassille.


Täällähän aukeekin oikein tämmöinen troopillinen ilmapiiri. Oikein mukava on tämä. Nyt jos vielä ruoka pelaa niin ei hätää. Listalla on lähinnä nimensä mukaan burgereita ja niitähän täältä tultiin hakemaan. Menussa esitellään noin 10 purilaista. Täytteinä näkyy olevan mummon tekemän pihvin lisäksi kaikkia perusjuttuja kuten pekonia, munaa, juustoja ja tulisia asioita. Kaikki on kuitenkin aina eri purilaisessa. Ei oo oikein semmoista rekkamiehen purilaista missä olis ne kaikki. Tokihan ne kyselemällä ja neuvomalla tekis just semmoisen kun haluat. Minun mielestä se on kuitenkin urpoa ja kokin halveksumista jos hänen suunnittelemasta annoksestaan lähtee jotain muuttamaan tai poistamaan tai jotain siihen lisäämään. Ei niin, se on urpoa. Ne annokset pitää syödä sellaisena kuin chef on ne suuressa taidossaan ja viisaudessaan laatinut. Otan siis riskillä tuotteeni niillä tulisilla asioilla.


Kyllähän se vähän jäi juustoa ja peksua kaipaamaan, mutta hyvä oli. Myös tulisuuden aste oli oikea. Sellainen että sen pystyi itkemättä syömään ja chili maistui noin tunnin verran suussa vielä aterian jälkeen. Se on melko täsmälleen oikein määritelty aste noille tulisemmille hörsseleille. Vaimo otti burgerinsa tietysti enimmillä mahdollisilla juustoilla ja näyttäis siltä että hänellä osui homma vielä paremmin. Hyvä välipala oli tämä. Aterian hinta oli joitain pennejä, korkeintaan euroja ja käytävän varresta löytyy oikea länsimainen toiletti. Lisäpisteet luonnon tarjoilemasta dekoraatiosta. Suosittelemme. Hello Burger.


Meijän perheen voimistelija oli nähny tuktukista käsin jonkin joogahousukaupan tässä kylällä ja nyt se täytyy etsiä. Mittään hajua ei oo että missä kohti raittia se oli, saati sen nimestä. Google on kuitenkin viisas: yoga + pants + hikkaduwa = Maya Yoga Clothes Shop + reittiohje kävellen 3 min. Kyllä nykyaika on sitten modernia. Hirveesti on housuja ja kaikki tarjouksessa. Tarjoushintalaput on näköjään ihan painettu jossain mainostoimistossa. Toisin sanoen ei näitä oo ”normaalilla” hinnalla koskaan edes myyty, tai siis oikeammin sillä kai tässä myydään koko ajan. Samapa tuo jos yhen housun hinta on 2 tai 3 euroa. Siksipä niitä hyvin useat varmaan täytyikin ostaa. Jokohan nyt tilattais tuktukjäbä jä lähdettäis kotiin. Jo.


Kotona paljastui että venäläiset ovat lähdössä kotiinsa. Valitettavasti just nää paremmat venäläiset eli Masha ja vanhempansa. Harmi sinänsä, he ovat mukavaa ja fiksua porukkaa. Piti ihan heidän lähtönsä jälkeen hieman googlettaa heidän taustojansa koska tää nuori rouva vaikutti kovin sivistyneeltä ja maailmaa nähneeltä, joskaan vanhempansa eivät puhuneet englantia lainkaan. Masha on näköjään opiskellut taidetta ihan yliopistotasolla ja sittemmin johtanut lukuisia taidemuseoita ympäri maailmaa, ihan ameriikoissa saakka. Siellä ja täällä toiminu kuraattorina ja gallerioiden managerina ja taidehuutokauppojen osakkaana. Kovasti tuntuis olevan kokemusta takana ihan maailmanlaajuisesti. Ja kylläpä se heti näkyy se sivistys ihan päälle päin toisella tavalla kuin tuossa apinalaumassa mikä saapui aamulla.



Vaimo meni kylpyyn ja minä alan katsomaan telkkarista paikallisuutiset. Telkkarista ei näy yksikään kanava, soitan Hashanille että selvittää miks. Kappas kun nyt on käyny niin että managerilta on unohtunut maksaa tämän kuukauden telkkarilasku. Tässä maassa ei kuulemma näy telkkarista yksikään kanava ilmaiseksi vaan joka kuukausi pitää se lasku maksaa. Hashan lupasi hoitaa asian aamuun mennessä. Katellaan nyt sit netflixiä. Öitä.



maanantai 16. maaliskuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 10, Hikkaduwa, Sri Lanka

Pe 17.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 10.

Viime yönä oli bileet tuossa meidän altaalla. Osallistujina oli manageri Hashan, brittiosastolta Wayne & Kellie sekä venäläisen perheen tytär Masha. Jo nukkumaan mennessä meinas tulla minulla paska housuun kun ikkunan alla alkoi ilotulitus ilman mitään varoitusta. Raketteja oli jos jonkinlaisia ja viimeisenä tietysti isoin. Se oli ite tehty ruudista ja säilykepurkista. Ihailtavaa käsityöläisyyttä. Bileet ja voimakkaalla volyymillä tarjoiltu musiikki jatkui varmaan aamukolmeen ja minulla oli jo mielessä käydä uhkailemassa väkivallalla. Onneks bileet loppui just ennen minun hermoja. Bileiden syy selvisi aamulla. Wayne ja Kellie oli menny naimisiin. Mahtavaa, rakkauden juhla se olikin. Saatte kaiken anteeksi ja onnea paljon minulta!!!


Harmillinen tosiseikka on että minulla se vaan tämä flunssa jatkuu ja jatkuu. Sitä aiemmin ostettua yrttijauhetta yritin kuumaan veteen liottaa mutta pieleen meni kun siinä maistui inkivääri eli kusi. Minun täytyy kyllä käydä tänään apteekissa vielä uudemman kerran, kurkkukin on kipiä kuin mimosan hipiä ja yskittääkin. Koska on perjantai ja arkipäivä niin täytyy kuitenkin hetkeksi avata Off The Records ohjelmatoimisto- ja manageripalvelut (YTJ 74901) tuohon terassille. Työpäivä oli poikkeuksellisen helppo ja kesti noin tunnin sisältäen normaalin sähköpostiliikenteen tarkastuksen ja vaadittavat reagoinnit sekä hieman seurantaa kuinka jäähallidiskon liput lähti liikkumaan. Kaikki hyvin sillä rintamalla. Wayne ja Kellie tekee lähtöään. Haikeat hyvästit höpöteltiin ja kovasti suunniteltiin tapaamista ainakin ens joulukuulle Lontooseen kun ollaan Wembley Arenalla keikalla, asuvat kuulemma ihan siinä kupeessa. Mc Lareneita ei oo näkyny, ne vaan surffaa ja nukkuu. Aamiaisenkin syövät vissiin aina eri aikaan kuin me. Masha ja vanhempansa ottavat altaalla aurinkoa. Vaan nythän näyttäis että meille tulee uusia asukkaita. Pihaan saapui kaksi keski-ikäistä japsirouvaa. Jotenkin minusta tuntuu että nämä rouvat ei tykkää pojista, jos tiedät mitä tarkoitan. Kytätään ja seurataan tilannetta mielenkiinnolla. Pahimpaan flunssaan otan kuitenkin nyt päiväkaljan.


Iltapäivän puolella tilataan perinteisesti tuktukjäbä hakemaan meidät kylille. Mennään nyt ainakin siellä apteekissa käymään. Hirveen vaikee on kyllä yrittää selittää oireidensa kuvaa apteekkarille joka puhuu lähinnä singaleesiä ja ehkä yhteensä noin kymmenen sanaa englantia. Näin kuitenkin tiskin takana strepsilsejä. Anna mulle pari lootaa noita. Jos niillä ei yskä lähde ni saa niillä ainakin vatsan niin löysäks ettei uskalla yskiä. Seuraavaks etsitään hattu- ja bikinikauppa. Hatun minä tarviin siksi että kun tuo aurinko tohottaa aivan keskeltä taivasta ni meinaa aina tulla pieni päänsärky iltaruskoon mennessä. Näitä lomahattuja mulla on kotona yks kaapillinen mutta muistaako sieltä sellaista ottaa koskaan reissuun mukaan? Ei. Bikinit etsitään vaimolle, ei minulle. On sillä jo ainakin kuudet bikinit mukana mut kuulemma tarvii jotkin yhenlaiset erilaiset vielä. Niitä ei meinaa löytyä millään johtuen siitä että aasialaisilla tuntuis olevan tarjonnan perusteella keskimäärin pienemmät tissit kuin hänellä. Itseni uima-asuhuolto pelaa sillä tavalla että aina suomesta poistuessa vaimo laittaa minun uimahousut omasta vaatekaapistaan omaan matkalaukkuunsa ja luovuttaa ne minulle kohteessa vasta kun tarve tulee. Hän myös hoitaa sen uima-asuni aina takas suomeen ja omaan kaappiinsa. Tämä taktiikka on kehitetty kokemuksen perusteella ja ilman sitä minulla olis kotona yks kaappi täynnä ulkomailta ostettuja uimahousuja. Heti siinä sen hattukaapin vieressä.


Vuorilta päin alkaa taivas tummumaan ja ilma viilenee hyvin nopeasti ja merkittävästi. Taivas alkaa oikeesti tummumaan ihan vauhdilla. Kokemuksen perusteella näiden merkkien täyttyessä kannattaa Aasiassa alkaa etsimään sateensuojaa. Pientä ripeksimistä alkoi tapahtumaan ja evakuoitiin itsemme lähimmän ruokalan yläkertaan. Ensimmäinen sade tällä reissulla on nyt tosiasia. Ennenku pina colada ja zero cola oli pöydässä ni kadulla oli jo käynnissä täysi mayhem. Vettä tuli kuin esterin perseestä. Tuonkin sanonnan juuret olen itselleni selvittänyt ja koska tiedän että se kiinnostaa teitäkin niin voin kaikessa armossani sen tiedon teille jakaa. Siihen on kolme erilaista teoriaa, joista heti ensimmäinen on väärä. Se on nimittäin se että Esterin nimipäivänä satais jotenkin tilastollisesti enemmän. Se ei pidä paikkaansa ja olisikin ollut se odotetuin selitys. Toinen ja jo hieman uskottavampi selitys on Saimaalla viime vuosisadan alussa liikkunut siipirataslaiva nimeltä Ester. Tehän tiedätte että siipirataslaivan perästä roiskuu vettä aika lailla. Kolmas ja mielestäni vakuuttavin selitys löytyy palokunnasta. Muinoin paloautojen perässä oli Esteri -nimiset vesipumput. Ja ne oli aina nimenomaan siellä perässä koska kokonsa puolesta niitä ei voinut autoon muuallekaan asentaa. Olkaa vaan niin hyvät!



Sade lakkaa noin kahden tunnin jälkeen. Ilmassa on nyt eri lailla happea ja raikkautta. Poistumme Sandagiri Supermarketiin ostelemaan päivittäistavaroita. Niitä ovat tänään jäätee ja suklaa, niitä pitää ostaa jääkaappi täyteen, ne himottaa juuri nyt. Ootteko miettiny sitä toista sanontaa/viisautta että ruokakauppaan ei pitäis mennä nälkäisenä? Voiko olla vammaisempaa ja paikkansa pitämättömämpää ja paskempaa sanontaa olemassa? Totta kai sinne pitää mennä silloin kun on himot päällä ja tarve ostella. Jos ei oo nälkä eikä mitään kummempia haluja ni vittuako varten sinne tarvii tyhjän panttina mennä pyörimään ja ostelemaan kaikkea turhaa mitä ei tiedä tarvitsevansa tai himoavansa. Kyllä pitäis ihmisten ajatella näitä asioita enemmän omilla aivoilla kuin ”vanhan kansan viisauksien” kautta.


Tuktukjäbä tuli hakemaan meidät ja täyden repullisen päivittäistuotteita kotiin. Kaikilla on nyt hyvä mieli eikä puutetta mistään. Nälkäkään ei edes ole niin pyydetään chefiltä iltapalaksi vain jättimäinen vati erilaisia hedelmiä sekä pienesti kaljaa. Tyytyväisinä he menivät nukkumaan. Sen pituinen se.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 9, Galle Fort, Sri Lanka

To 16.1.2020 Galle Fort, Sri Lanka, day 9.

Tuo naapurin kukko pitäis ehkä ampua. Siltä puuttuu ainakin ajan taju. Se kiekuu yöt, se kiekuu päivät. Vittumainen kukko. Aamiaispöydässä kuulen laukauksen. Onko pyyntööni vastattu? Kuulostaa kuitenkin siltä että tuo laukaus kajahti vastarannalta ja heti perään kuului sian hysteeristä vinkumista. Ehkäpä se olikin niin että kukko saa vielä toistaiseksi elää mutta tois puol jokkee valmistetaan minulle tuoretta pekonia huomista aamupalaa varten.


Eilen illalla jätin metrinmittaiselle 4kg likapyykkiä. Tänä aamuna se toi ne pestynä ja viikattuna takas. Tuossa naapurissa joku mummo niitä pesee rs500/kg eli 10€ tämä nyt tuli maksamaan, ei harmita yhtään. Siirretäänpäs toimisto kuistille ni voidaan samalla kyylätä muiden touhuja tuossa pihamaalla ja rannassa. Venäläisen perheen pappa snorklaa tuolla joessa. Se on varmaan ehkä 80v mutta kovin hyväkuntoisen näköinen, olisko entinen jääkiekkoilija punakoneesta. Minä en kyllä tuohon jokeen menis uimaan ihan vaan siks että siellä on ihmistä suurempia elukoita ja mistä niistä tietää kuka on lihansyöjä ja kuka ei. Wayne ja Kellie on tuossa laiturilla myös, niillä on jokin touhu siinä menossa ja näkyy minun vaimokin olevan siellä. Täytyy käydä tarkastamassa mitä ne tekee. Kellie oli saanu chefiltä jotain ruoan jämiä ja nyt ne on laittanu niitä tuohon laiturin kupeeseen water monitoreille syötäväks. Tässä on nyt neljä oikein isoa liskoa syömässä, voi juugeli että ovat komeita elukoita.


Waynen kanssa jumittiin sit vähän höpöttelemään ja kuulustelemaan toisiamme että ketä oikeesti ollaan ja mitä tehhään. Minä kerroin että soitan junttidiskoa ihan semitunnetussa yhtyeessä ja tuo vaimo oli ennen radiossa mut nykyään enemmänkin telkkarissa. Wayne oli sitä mieltä että tehän ootte siis jotain staroja? Palautin sen maan tasalle sanoen että suomessa on tasan yks ainoo stara ja se on Andy McCoy ja se onkin sitten stara vähän joka alalla ja genressä. Wayne ei häntä tunnistanut ainakaan nimeltä. Ristikuulustelu olikin vähän mielenkiintoisempi. Wayne on tehny koko ikänsä turvamiehen tehtäviä ja on nykyään yks kovimpia security-kouluttajia brittein saarilla. Toki aloin vaatimaan että anna nyt tulla jotain mehukkaita juttuja. Hän oli muinoin ollu Tom Cruisen henkilökohtaisena henkivartijana ihan pidemmänkin pestin ja kertoi että Tomin fyysinen koko aiheutti usein sekä kiusallisia että hauskoja tilanteita. Wayne oli saanut tehtäväkseen hoitaa Tomille maasturin hakemaan sitä suihkukoneen ovelta ja oli toki tietoinen että maasturin koko tulee olla suhteessa Cruisen kehoon ja oli näin ollen tilannut jonkin suht pienen mutta luxusvarustellun japsimaasturin. Tom oli möksähtäny ja sanonu että ens kerralla pitää olla jokin ökympi ja isompi vehje. Seuraavalla viikolla oli sit ollu koneen kupeessa odottamassa korotettu Hummer oikein isoilla pyörillä ja Cruisella oli ollu hankaluuksia kiivetä sinne kyytiin. Se oli möksähtäny kahta kauheammin ja aloittanut mykkäkoulun. Nicole Kidman tuli perässä ja nauroi kuset housussa ja sanoi että Wayne, you are the man!



Sit se oli ollu yhen world tourin Foo Fightersin johtavana turvamiehenä ja Lontoossa keikan jälkeen Dave Grohl oli sanonu että olispa mukava lähtee käymään ihan vaan jossain pikkuisessa pubissa ja ottaa kaljaa rahvaan seurassa. Waynen mielestä tämä oli järjestettävissä niin että laitetaan vaan Grohlille lippahattu päähän tarpeeks syvälle ja lähetään. Heti ensimmäisessä pubissa oli joku tullut sanomaan että hey dude, has anyone told you that you look just like Dave Grohl. Dave oli vaan sanonu että tell me about something new ja sama homma oli sit illan aikana toistunu useammassakin pubissa. Homma oli toiminu niin hyvin että sitä oli jatkettu rundilla sit useammankin keikan jälkeen. Parhaissa paikoissa Dave Grohl oli jopa innostunut esittämään kanssaihmisille Dave Grohl-imitaatioita. Hauskoja tarinoita tuli myös mm. Red Hot Chili Peppersin turvaamisesta. Noiden tarinoiden totuuspohjaa ei kukaan voi määritellä, eikä tarvitsekaan, mutta sen verran olen tässä jälkeenpäin asiaa tutkinut että ainakin itse uskon niihin.


Hashanilta oon aika ajoin kyselly että mitäs kaikkee sitä kuuluis Sri Lankassa tehä, ja varsinkin tässä lähialueilla jos ei viitsi ihan yöks lähtee mihinkään. Hashan sanoi että menkää sinne Galleen ja siellä nimenomaan Galle Fortiin. Minä en kysellyt enempää koska jotenkin kivempi mennä niin että ei oo ennakko-odotuksia eikä -luuloja. Soitin siis tuktukjäbälle ja vastaus oli 3 minute coming. Noin 20km mentiin aika sujuvasti sinne Gallen kaupunkiin. Gallessa on 100 000 asukasta, eli se on noin Kuopion kokoinen pikkukaupunki. Ennenku pääkaupunki Colomboa alettiin rakentamaan ni Galle oli koko Sri Lankan tärkein satamakaupunki. Tsunamissa täällä kuoli tuhansia ihmisiä vuonna 2004. Kaupungilla on hyvä hulina ja vilske. Meidän pitää nyt kuitenkin mennä kaupungin läpi ja sinne Galle Fortiin koska se on se juttu?


Nimensä mukaisesti Galle Fort on linnoitus. Tai siis on ollut. Se on Unescon maailmanperintökohde ja suurin jäljellä oleva eurooppalaisten rakentama linnoitus Aasiassa. Linnoituksen sisällä näkyy selkeästi että täällä on ollu eurooppalaiset siirtomaaökyilemässä. Kaiken kaikkiaan tämä on käytännössä niinku Suomenlinna Helsingissä. Tämä on Gallen kaupunginosa ja täällä asuu ihmisiä samalla lailla mutta kaikki on kuitenkin kiillotettu turismia varten. Tuktukjäbä jättää meidät kuvassa näkyvän majakan juurelle ja sanoi että soittakaa ni hän tulee illemmalla tästä noukkimaan.


Tää on hieno paikka. Paljon kaikkee käsityöläistavaraa ja erikoisempaa vitkutinta kaupan. Kaikki toki aivan ylihintaista ja turistille suunnattua mutta niinhän se kuuluu markkinataloudessa tämä asia mennäkin. Ruokapuolella on kaikkee ihan pienistä katukeittiöistä todella hienoihin high end-ravintoloihin. On hienoja hotelleja ja suht halvan näköisiä majataloja. Koko paskaa ympäröi muuri jonka päältä pääsee tähystämään merta ja kaukana lipuvia rahtilaivoja. Tykkejä ei enää ole mutta niiden tykkien paikat kertovat jotain niiden tussarien kaliiperista, niillä on ollut ilmeisesti joskus tarve ampua pitkälle ja lujaa. Muurien sisällä on niin monta korttelia näkemistä ja tutkimista että ei tässä ny varmaan keretä tämän illan aikana puoliakaan koluamaan ja sitä paitsi nyt on jo nälkä.


Tässä ei oo yli viikkoon päästy syömään sillai fiinimmin ni aateltiin että katsotaan tuosta jokin mahdollisimman kiiltävä ravintola ja syödään vaikka ihan pidemmällä kaavalla ku ei oo just nyt kiirettä mihinkään. Church Streetiltä löytyi hieno ravintola vähintään yhtä hienon hotellin yhteydessä. Ruokalistalta löytyy vähän kaikkea ja nimenomaan myös hienostolaisempaa. Nyt on kuitenkin niin että menussa lukeva ite tehty hampurilainen ottaa ylivallan ja semmoiset on saatava. Syödään sit seuraavalla käynnillä jotain erikoisempaa pihviä. Semmoiset tuli ja meni ja erinomaiset olivat. Ruokajuomaksi sain viimein ihan oikeen Ceylon Ice Tean. Se ei tullu Nestlen pullosta vaan oli ihan itse liotettu ja vieressä tarjoiltiin pienessä kupissa palmusiirappia jolla sait itse määritellä juoman makeusasteen. Ai että.


Soitin tuktukjäbän hakemaan puolen tunnin päästä ja lähettiin täysin mahoin lyllertämään majakan juurelle sovittuun kohtaamispaikkaan. Pian vastaan kävelee kaks pikkutyttöä koulupuvuissa ja reput selässä. Excuse me, sir, haluaisitteko ostaa tarran? Se maksaa rs200 ja rahat menee meijän luokkaretkeen. En tiijä huijasivatko vai eivät mutta ostin 2 tarraa (rs400 = vajaa 2€) ja sain hyvän mielen. Jos huijasivat ni tekivät hyvin senkin. Hetken ajan pällisteltiin vielä muurilta majakan juurella kunnes tuttu ääni kuului ja kyytimme saapui. Auringon laskettua lämmintä oli enää ehkä 25° ja ajoviima meni sieraimeen kenkkumaisella tavalla. Se korosti sitä tosiasiaa että kyllä minulla taitaa edelleen jokin ylähengitystieinfektio olla. Otan kotona terassilla yhden GT:n ihan vaan desinfiontitarkoitukseen. Kyllä se vielä tästä.


lauantai 14. maaliskuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 8, Turtle Beach, Sri Lanka

Ke 15.1.2020 Turtle Beach, Sri Lanka, day 8.

Minä heräsin jo aamulla kuudelta johonkin lievään, mutta ei suinkaan häiritsevään hälinään. Verhon välistä kun varovasti katson niin pihalla on jokin paikallinen hääjuhla menossa. Mittee vittua, aamukuudelta? Joku paikallinen pariskunta on tuossa laiturilla vihittävänä ennenku maksavat asiakkaat heräävät ja/tai häiriintyvät, ilmeisesti se on ajankohdan syy, muuta en keksi. Ei haittaa minua, onnea vaan kosolti teidän naimiseenne, näytätte hyvältä. Tänään vaaditaan nopeutta ja tarkkuutta aamiaisella. Minä eilen illalla tilasin tuktukjätkän hakemaan meitä 9AM. Lähetään nääs katsomaan kilpikonnia Turtle Beachille. Tuossa Hikkaduwa Beachin puolessa välissä on semmoinen pieni niemenkärki johon kilpikonnat tulee kellottelemaan varsinkin aamuisin, se on luonnollisesti nimeltään Turtle Beach se paikka. Minuuttia vailla yhdeksän kuuluu tuttu putputus ja tööt tööt, tää jäbä on tarkka kuin sveitsiläinen linkkuveitsi. Mielellään se olis meidät vieny jonnekin pidemälle ihan semmoiselle kilpikonnakasvattamolle mut eipä toinna, mielummin ihaillaan täällä näitä vapaina eläviä otuksia. Mee matkoihis ni me soitellaan jahka tarvitaan kyytiä takas.


Ei oo mittään järkee kuinka lämmintä on tuo merivesi. Enpä muista olisinko näin lämmintä vettä todistanu aiemmin minkään maailmankolkan järvessä tahi meressä. Lähes luonnottomalta tuntuu tuommoinen haaleus. Tuolla niemen nokassa parveilee ihmisiä, joten siellä niiden kilpikonnienkin täytyy olla. Jo vain, tässä taitaa olla kolmekin tuommoista jumalattoman kokoista elukkaa. Minä kun luulin että täällä on semmoisia pieniä frisbeen kokoisia joita Indonesiassakin näin. Ei oo pieniä nämä. Nämä on melkein mopoauton kokoisia. Onpa hienoja. Mutta mitenkäs kun tuossa lukee isolla kyltissä että nämä on rauhoitettuja eläimiä ja niitä ei saa mennä nykimään, merilevää saa vain syöttää. Se lukee siinä kaikilla mahdollisilla kielillä ja sitten lopuks ihan vitun isosti myös venäjäks. No mitäpä luulet, kusipäiset ryssät tönii niitä turtleja tuolla vedessä ja kaikkein kusipäisimmät istuttaa lapsiansa niiden kyytiin. Vittu kun olis jokin pesäpallomailan tapainen niin kivasti toteuttaisin nyt itseäni.


Tämä alue on jotain suojelualuetta ja siks tuohon rannalle on palkattu yks natiivi vahtimaan näiden kilpikonnien elämää. Menen sanomaan hänelle että sinä se et tee hommias täällä lainkaan. Se selitti että turha edes yrittää kun ei nuo ryssät tajuu vittu mistään mitään. Sanoin että sinä nyt kuitenkin meet ajamaan tuon ryssälauman pois tuolta vedestä tai sitten minä soitan tähän poliisin. Poliisi voi samalla käydessään myös arvioida että kannataako Hikkaduwan kaupungin maksaa sinulle tästä työstä minkä poliisi joutuu kuitenkin tekemään. Vähän aikaa se änkytti siinä omalla kielellään mut sit kun minä otin luurini esille ni se kovin reippaasti sinkosi sinne ryssien sekaan ja sai huutamalla ja mesomalla ne pois sieltä vedestä. Juu, kyllä minä sen tiedän että se tilanne on ihan entisellään heti kun selkäni käännän mutta pointtina olikin saada hetkellinen ja keskisuuri tyydytys itselle, sekä pieni rauhainen hetki niille kilpikonnille.


Hyvää jatkoa kilpikonnille heidän elämässään ja kokeilkaa pärjäillä niiden kusipäiden kanssa, me jatketaan nyt omaa elämäämme. Jatketaan sitä rannan suuntaisesti. Tästähän näemmä pääsee tätä hiekkarantaa pitkin vaikka mihinkä asti ja onhan tässä nyt paljon miellyttävämpi tepastella kuin tuolla kadulla liikenteen seassa. Voi mahoton kuinka kivasti hiekka kutittelee varpaiden välissä ja aika ajoin isohko aalto pyyhkäisee shortsistakin lahkeen märäksi. Edessä siintää semmoinen vinoon kasvanut palmu johon joku on kiinnittänyt köyden. Mitäpä luulette kiipeääkö tuo perheen akrobaatti siihen vai käveleekö ohi? Onneks siinä oli pyristelemässä jotain saksalaisia neitoja ni ajattelin että päästään nyt tästä ohi menemään. ei päästä, kyllä pitää jäädä nyt odottamaan vuoroaan ja sitten otellaan kuvia, siis minä otan. Onneks sakemanneilta loppui into melko lyhyeen, tai ehkä ennemminkin voimat, ei ne näyttäny pysyvän siellä liaanissa montakaan sekuntia kerrallaan.


Sitten tuli meijän perheen akrologin vuoro, se kiipes kuin apina sinne latvaan saakka ja sai samalla saksalaisilta vankkumattoman huomion. Sit se teki siellä ylhäällä liaanissa jonkin ihan perustason akrobatialiikesarjan ja ne saksalaiset sanoi mulle että MEIN GOTT?!?! Sanoin että juujuu, mä tiedän, se opettaa töikseen noita sirkushommia eikä osaa olla leuhottamatta niillä taidoillaan lomallakaan. Ach so, he sanoivat ja aplodeerasivat yhdessä tuumin. Jatkettiin rantaa pitkin kunnes oli jo pakko pysähtyä nesteyttämään yhteen reggaebaariin. Mehua ja energiajuomia oltiin litkitty jo puoli tuntia kunnes aloin ihmettelemään että onpas vallan mieleenpainuva kappale soimassa näiden stereoissa. Aloin kuuntelemaan tarkemmin ja tässähän pyörii looppina tuo yks ja sama kahden soinnun ja 16 tahdin kierto. Nerokas looppi kun huomasin vasta puolen tunnin jälkeen ekä se kerennyt vielä vituttamaan hetkeäkään. Nyt lähetään kotiin aamiaiselle sekä muuttamaan majoitus ylempään kerrokseen.


Muuttokuorma oli minun osaltani aika äkkiä pakattu koska en ollut sitä viime viikon aikana vielä varsinaisesti purkanutkaan. Metrinmittainen ja pidempi kaverinsa seisoivat oven suussa koko pakkaamisen ajan. Minä kyllä sanoin niille että meillä on tässä vain kaksi matkalaukkua ja me kyllä saadaan nämä tuohon yläkertaan vietyä itsekin, kiitos vaan. Tämä ei heille käynyt tai sitten en tullut ymmärretyksi koska napottaminen oven pielessä jatkui. Piccolo ja pinoccio olivat selvästi tyytyväisiä kun saivat kapsäkit kantaakseen. Olis pitänyt keretä ottamaan video siitä kun metrinmittainen heilutti minun 40kg painavan ja noin itsensä kokoisen Delsey Monseyn päänsä päälle ja ähkäisi ääneen. Heh, hauska tyyppi on tuo metrinmittainen, pitää muistaa kysyä ennen maasta poistumista vielä sen oikea nimi.


Grande Suite näyttää hyvältä. Ei tässä oo oikeestaan muuta eroa Junior Suiteen kuin erillinen keittiö/eteinen ja isohkon puoleinen kattoterassi parvekkeen lisäksi. Ja tietty jos haluaa hypätä master bedroomista suoraan altaaseen ni nyt on 4 metriä enemmän pudotusta. Nyt täytyy keskittyä hetken aikaa toimistohommiin. Tänään taidan laittaa toimiston tuonne kuistille ja tilaan heti kärkeen metrinmittaiselta yhen leijonaoluen. Tässä näyttäis nyt olevan agendassa ihan vaan päivittäiset meilihommat tuon kalliolaisen tilaajan suhteen ja yhtyeen puolelta vain lähinnä sen jäähallidiskon julkaisu. Eipä aikaakaan kun ne oli tehty. Chef tuli siihen höpöttelemään kuulumisia ja siinä höpötellessä selvisi myös että mikä oli se hieman mauttoman oloinen kala mitä tuossa yks ilta syötiin. Se oli Yellowfin Tuna, eli keltaevätonnikala, kas tällainen on se:


Kokki lähti torille ostoksille ja kyseli lähtiessään että mitähän hyvvee sitä illalla syötäis, minä annoin taas vapaat kädet, tämä on hyvä kokki. Samassa pihaan ajaa hotellin omistaja Mr Rajive, sillä oli kainalossaan lahja meidän perheelle. Rajive käy täällä hotellilla kerran viikossa, sen varsinainen toimisto on siellä pääkaupungin hotellissa. Täällä ja vuoristohotellissa kuulemma riittää käydä harvemmin. Joo, siis en muista että mainitsinko jo aiemmin että me tuotiin suomesta tullessa vähän suklaata ja jotain muumihömppää Rajiven perheelle ja siis ennen kaikkea hänen tyttärelleen. No nyt Rajive on ilmeisesti kokenut olevansa jossain kiitollisuuden velassa ja sillä oli meille paketti. Paketista kuoriutui semmoinen arvokkaan oloinen porsliinituote, se on jokin semmoinen hajustin mihin laitetaan tulet ja eteerinen öljy sillä keinoin käryää sieraimeen. Kiitos nyt vaan niin kovasti, on hieno. Ja varmaan täkäläisittäin jotain ihan arvostettua keramiikkaa koska Rajiven vaimo on rakennusarkkitehti ja sisustussuunnittelija ja näyttäis tätä samaa merkkiä olevan kaikki tämän hotellinkin posliinit.


Otan vielä kolmannen Lion-kaljan ja ehkä neljännen, jatketaanpa tästä vaikka huomenna. Tsaui!

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 7, Hikkaduwa, Sri Lanka

Ti 14.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 7.

Huomenta ja voihan vittu siihen samaan. Nyt meitsi on kipeä. Kuumetta, nuhaa ja yskää. No onneks nää ei mulla kestä montaakaan päivää. Minä laitan aamiaisen jälkeen vaimon pötkölleen aurinkoon ja soitan tuktukjäbälle että vie minut apteekkiin. Ensin pittää kuitenkin tehä vähän töitä ja muistaa julkaista se Mötikän paluukeikka. Huomista varten pitää myös varmistella yhtä sun toista kun täräytetään julki tuo vappuaaton jäähallidisko. 10 minute wating ok sir, ja tuktuk puksutteli pihaan, viehän juippi minut apteekkiin, minulla on köhä ja lentsu. Molemmissa apteekeissa on hirmuinen kuhina. Niihin mennään periaatteessa samasta ”ovesta” mut ne on kyllä aivan eri firmat. Tuo oikeanpuoleinen on vissiin enemmän pro kun siellä on enemmän asiakkaita ja virallisemman näköinen henkilökunta. Minä meen tuohon toiseen jos sieltä sais vaikka äkimmin apua.


Palvelijana on vanha hampaaton ukki jolta ei englanti taitu. Hän kuitenkin hoksaa vinkata paikalle tyttärensä. Tytär on sen ikäinen että ei saata olla vielä farmaseutin paperit hallussa, hän on ehkä 9v. Minä esittelen sille puhelimen internetistä kuvia Finrexinistä ja Panadol Hotista ja muista semmoisista kuumaan veteen lantrattavista lääkkeistä. Empiirisen tutkimukseni perusteella ne tepsii minulla parhaiten. Tytön pää alkoi pyöriä samaan biittiin kuin sillä ukillakin. Sit se kuitenkin hoksas että on niillä jotain semmoista jauhetta ja toi mulle sitä tarjolle. En viitsiny edes alkaa kyselemään mitä se sisälsi kun paketin kyljessä oli erilaisten kasvien kuvia, eikö lie hampunlehtikin kuvattuna siinä. Otan tämän ja testaan. Kiitos. Maksoi ehkä kolme penniä. Jos ei tehoa ni syön niitä vaimon panadoleja. Nyt kotiin ja ihan mielenkiinnosta haluan maksaa ensimmäisen viikon huonelaskun syömisistä ja juomisista. Ihan komeesti tässä on huoneen laskuun syöty ja juotu ja juotu vähän alkohooliakin ja pesetetty pyykkiäkin viikon verran. Olin päässäni arvellut että jokin 500€ olis ehkä semmoinen perusaasialainen viikkotaksa kahdelta hengeltä tällä kulutuksella. Pieleen meni, 117€. Täytyy alkaa syömään enemmän, ja juomaan.


Manageri Hashan ilmoitti myös samassa palaverissa että kattohuoneistossa asuva pariskunta lähtee huomenna pois ja jos halutaan ni me voidaan saada Grande Suite seuraavaks kahdeksi viikoksi. Otetaan vaan se semmoinen vaikka ei tuossa juniorsviitissäkään mitään vikaa ole. Tänä päivänä meijän aktiiviloman ohjelmassa on käydä kylillä syömässä, ei muuta. Siinä on meille aktiivisuutta tarpeeks. Haluan myös käydä ostamassa snorkkelin. En minä sillä mihinkään meinaa snorklaamaan mennä mutta olis hauska ottaa profiilikuva kylpyammeessa: snorkling in south-east asia. Soitetaanpa tuktukjätkä takas ja ajatetaan itsemme ytimeen. Kaupungilla kuuluu laukauksia ja räjähdyksiä. Heti ensimmäisenä tuli mieleen että viime huhtikuussa ISIS räjäytti 5 pommia täällä kirkoissa ja hotelleissa. Silloin se johti 359 ihmisen kuolemaan. Nyt se pauke ei tunnu hetkauttavan natiiveja lainkaan joten emme ala itsekään tässä piiloon säntäilemään. Hetken päästä näkyy raketteja taivaalla. Ilotulitusta se olikin koko homma. Täällä vissiin ammutaan noita ilotulituksia melko pienestäkin syystä ja miksipä ei koska noita raketteja saa yötä päivää jokaisesta supermarketista ja ne ei maksa käytännössä mitään. Ja eikös se ruutikin ole jossain täällä päin keksitty.


Mentiin tuommoiseen suht hyvännäköiseen yläkertaan syömään. Pimeällä nuo kaikki baarit näyttää paljon enemmän houkuttavammalta kuin päivisin, johtuen erilaisista discovaloista. Päiväsaikaan noiden kioskien olemassa oloa tuskin huomaakaan. Mainosten mukaan täällä pitäis olla tarjolla ainakin kaupungin parasta kiviuunipizzaa, kokeillaan ihmeessä. Otettiin yläkerrasta pöytä mahdollisimman läheltä ohi menevää katua. Olikohan virhe, lattia notkuu pelottavan paljon. Ehkä hieman rakennusmääräysten vastaisesti tähän on rakennettu tyhjän päälle tämmöinen lisälippa mihin saa kuusi pöytää ja siten 12 asiakaspaikkaa lisää. Mut kyllä notkuu, hui saatana. Pizzat tilattiin ja mulle alkupalaksi pina colada. Se oli ihan perushyvä mut selvästi jollain ohuemmalla kookostuotteella jatkettu kuin edellinen. Ei kannattais säästellä näin tärkeissä asioissa.


Odotellessa seurattiin kadun tapahtumia. Alakerrassa, eli ihan kirjaimellisesti tämän notkuvan lipan alla on tuommoinen kalakauppa. Tai oikeastaan kalanvälityspalvelu, koska näyttäis että noin joka toinen on ostava asiakas ja joka toinen on kalastaja joka käy myymässä välittäjälle saaliitaan. Just äsken siihen ajoi juippi skotterilla ja sillä oli hai sylissä. Kyllä vaan, semmoinen ehkä 120cm pitkä hai minkä se judoheitolla pyöräytti tuohon pöydälle. Eikä tässä vielä kaikki, sillä oli toinen samanlainen rullalla skootterin penkin alla. Se oli vähän pienempi, ehkä metrin mittainen. Hyvä meininki. Pizzat oli ihan maittavat ja hintakin ihan eurooppalaista tasoa. Tuolla hinnalla söis paikallisten ruokaloissa kaks viikkoa. Hapuileva katseeni ei tavoita missään toiletin kylttejä joten nyt äkkiä lasku pöytään ja lähetään Sandagirin suuntaan ettei käy höpsösti.


Jonkun pitäis lanseerata trip advisorin ravintolaluokituksiin semmoinen erillinen lisäosa jossa arvostellaan niiden saniteettitilat. Minun mielestä se on kuitenkin melko olennainen osa ravintolapalveluja ja varsinkin tämmöisissä vasta kehittyvissä infrastruktuureissa se vois tuoda yrittäjälle kivasti lisäturistia asioimaan kun hoitaa homman kuntoon. Tiijän ainakin yhen kuopiolaisen toimittajan joka olis ohellani kiinnostunut tällaisesta aplikaatiosta. Vai pitäiskö meijän tehä tuo ite? Saisko siitä jotenkin bisneksen? Ehkäpä nyt soitetaan kuitenkin kuitenkin tuktukjäbä hakemaan ja mennään kotiin ruokalevolle.


McLarenin pariskunnalle on näköjään katettu kynttiläillallinen meijän laiturille. On melko romantilliset puitteet, onkohan niillä jokin aihekin juhlalle? Lontoon pariskunta, Wayne ja Kellie, illallistavat kuistilla niin ikään pitkän kaavan näköisesti. Naapurikyttäysraporttini päättyy tähän. Jatkan huomenna.

torstai 12. maaliskuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 6, Unawatuna, Sri Lanka

Ma 13.1.2020 Unawatuna, Sri Lanka, day 6.

Valitettavasti lontoolaispariskunta jaksoi bailata melko pitkään ja se saattoi haitata hivenen minun meditointiani. Annettaneen se heille anteeksi, kunhan eivät ota tavaksi. Saatan pienesti heille siitä kuitata jos hyvä tilaisuus tulee. Aamiaisella on mukava katsella lokaalien puuhia tuossa joella. Jotkut onkii tolpan nokasta ja osa kanooteistaan. Jotkut kokevat jotain rysän tapaisia pyydyksiään ja yks sukeltelee harppuunan asiaa ajavan kepakon kanssa. Puhelin soi, Mötikän rumpali Toni soittaa, no vastataan. Mittee sinä soittelet kun minä oon toisella puolen maapollukkaa? No kyllä minä tiijän, siellähän minäkin, tässä Gallen kaupungissa, 20 kilometrin päässä sinusta. Lähetkö kaljalle. Lähen.


Nyt äkkiä suihkuun ja sit alan järjestämään tuota Gallessa käyntiä. Suihkusta tulee välillä vettä ja välillä ei. Ja sit kun sitä tulee ni se on kuumaa tai kylmää mut ei mitään siltä väliltä. Tämä kaikki liittynee hotellin vesipumppuihin ja siihen että koko viime yön ajan oli sähkökatkoja ja tuntuu olevan vieläkin. Minuutin verran on aina sähköt ja sitten minuutin verran ei ole. Melko rasittavaa. Silmillä luin netistä että se on hyvin normaalia kovimpien helteiden aikaan kun saaren sähköntuotanto ei vaan yksinkertaisesti riitä kaikille ilmastointilaitteille ja muille turhuuksille. Toni ehdotti päiväkaljapaikaksi jotain Black & White -nimistä rantabaaria joka on google mapin mukaan vielä 6 km Gallesta eteenpäin Unawatunassa kun täältä päin asiaa tutkitaan, eli total 26km. Meen alakertaan kyselemään manageri Hashanilta neuvoa.


Hashan sanoo että autolla tai tuktukilla menette, ihan yhtä äkäiseen on perillä niillä kummallakin tällai ruuhka-aikaan. No tilaa meille jokin ilmastoitu auto kumminkin, jookostajoo? Hyvin pian pihaan tulee valkoinen vania muistuttava auto. Ihan se on jonkin minibussin oloinen mutta vähän niinku pienoismalli. Toisaalta, täällä päin maailmaa kun ne on nuo ihmisetkin paljon pienempiä ni miksipä he meille isommille tehtyjä autojakaan tarviisivat. Auto on toyota, en tiijä onko aito vai kiinalainen mutta sillä ei ole nyt väliä. Kuskina on jokin nuori kiharatukkainen nörtti. Perun äskeisen, ei ole nörtti. Nörtti osaisi edes muutaman sanan englantia, tämä ei osaa ensimmäistäkään. Hashan sanoo sille ohjeet singaleesillä ja sit lähettiin. Hyvä auto tämä on. Ihan uusi taitaa olla. Nahkapenkit ja oikee ilmastointi ja taas noita noppakuutioita joka ikkunassa sekä buddha kojelaudalla. Mennään.


Juu, ei täällä rantaraitilla oo kyllä autosta mitään hyötyä verrattuna tuktukiin. Jollain skootterilla pääsis varmaan sykkimään kaikkein nopeimmin, vaan nyt ei oo kiire mihinkään. Nautitaan ja katsellaan maisemia. Pienellä navigoinnilla nörtti löytää perille. Mie yritän kysyä paljonko tämä lysti maksaa ni se vaan pyörittelee päätään niinku ei ymmärtäis mitään. Kaivan taskusta viistonnisen ja näytän sitä kysyen enough? Nörtin naamalle venähtänyt hymy tarkoittaa suomeks että todellakin. Sen jälkeen näytän sille puhelintani ja kerron että minä soitan sinulle puol tuntia ennen kuin tarvitaan kyyti takas. Nörtti nyökkäili mutta en oo ihan varma tuleeko se meitä täältä hakemaan koskaan.


Baari on rannalla mut tässä kadun puolella on oikein idyllinen meininki. Jotenkin näistä kapeista kaduista ja pienistä parvekkeista ja seinillä roikkuvista värikkäistä kukista tulee mieleen Trastevere Roomassa, ihan yhtä leppoinen fengshui. Mentiin baariin ja tilattiin juomat. Rouvalle kolaa ja minulle liian iso kalja. Tonia ei vielä näy. Korjaan, nyt näkyy, ja näkyy pitkälle. Tuommoinen vähän yli kaksmetrinen kotimainen rumpali erottuu tosi hyvin itseään puolta lyhyemmän kansan seasta. Otapa itelles kalja, en uskaltanu vielä sulle tilata ku olis kerenny lämmetä. Toni on täällä rouvansa kanssa työmatkalla. Tai siis rouvansa on ”etätyöviikolla” firman huvilalla ja Toni juo kaljaa. Olis pitäny lähtee itsekin IT-alalle silloin aikoinaan. 


Ettepä tainneet tietääkään että meillä on Mötikällä tulossa taas uus comeback helmikuussa. Juu, Helsingissä Kutosella on keikka. Voi olla että se on sekä paluu- että jäähyväiskeikka tällä kertaa. Joka tapauksessa se pitäis julkaista huomenna ja olis kiva keksiä siihen julkaisuun jokin hauska kulma. Koskapa mielestämme kummallista ja hauskaa on jo pelkästään se että bändikavereina tavataan toisemme Sri Lankassa ilman että asiasta oli edes mitään ennakkopuhetta kotimaassa, niin mitenkäpä olis jos tehhään asiasta video tuossa hiekkarannalla. Levitellään vähän setelitukkoja siinä ja elostellaan muutenkin niinku oikeet rokkitähdet konsanaan. Vaimo voi kuvata sen uudella iPhonellaan. No tämmöinen siitä tuli, vaimo sen sitten hotellilla editoi ja minä lisäsin siihen pianonsoittoa.


Bändikaverit kotimaassa hyväksyivät tuon videon ja sovittiin että pannaan se aamulla kymmeneltä julki. Ja ylihuomenna pitää sit julkaista se TK:n jäähallidisko. Kyllä tämä taitaa kääntyä työmatkaksi minullakin. Tämä bändipalaveri on nyt kuitenkin ohi. Toni lähti bussilla niiden huvilalle joka on noin viiden kilsan päässä. Siitä on tullut täällä nuuka. Bussi maksoi vain 0,30€ kun taksi olis maksanut 1,00€. Hyvä Toni. Mä soitin nörtille että tulee hakemaan. Se ehkä sanoi että tulee kahdenkymmenen minuutin päästä ja niinhän se tulikin heti neljänkymmenen minuutin päästä. Saat anteeks koska hyvää tarkoitit ihan varmasti ja parhaas yritit. Vie meidät nyt äkkiä kotiin illalliselle kun minä olin lähtiessä sanonu kokille että laittaa jotain kalaa meille hienosti.


Kokki oli laittanu meille kalacurryä. Kellertävässä curryssa oli isoja jonkin vaalean kalan palasia. Seurana paljon erilaisia salaatteja ja paikallishörsseleitä. Hyvää on tämä. Ilman tuota currya tämä kala tosin saattais olla aika mautonta. Voisin vaikka lyödä vetoa että tämä on miekkakalaa. Kaks kuukautta sitten söin samaa Kyproksella ja se maistui lähinnä merivedelle. Nyt curry pelastaa tämän tilanteen. Nuo rinnalla tarjoiltavat kasvit ovat herkullisia kaikki. Pakko tunnustaa että nyt on jo pari kertaa käynyt mielessä ajatus että pärjäisköhän sitä ihminen ihan kasvissyöjänä. Täällä varmaan pärjäis kun sitä pihviä ja lenkkimakkaraa ei oo niin iisisti ja halvalla tarjolla. Itse asiassa kohta on oltu jo viikko täällä eikä minulla ole vielä mitään vierotusoireita entrecotesta eikä makkaraperunoista. Mut älkää kertoko kellekään että minä olisin muka tosissaan tuommoista ajatellut. Höpö höpö ja hyvää yötä.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 5, Hikkaduwa, Sri Lanka

Su 12.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 5.

Perusaamiaiseksi on alkanut muodostua seuraavanlainen setti. Ensin metrinmittainen tuo minulle pienen pannullisen vahvaa ja mustaa Ceylonin teetä sekä rouvalle suristaa koneestaan maitokahvin. Kotvasen kuluttua hän tuo isot lautaselliset niitä hedelmiä mitä on sattunut aamuvarhaisella toriilta saamaan. Näiden seurana on aina shottilasilliset sitä mainitsemaani jogurttihötkötystä. Selvitin tarkalleen mitä se on nimeltään. Se jogurtin tapainen on nimeltään Buffalo Curd ja se palmun mahlasta tehty siirappi on nimeltään treacle. Hieno yhdistelmä. Pääruoaksi minulle paistetut munat ja pekonit paahtoleivän päällä ja madamille uppomunat avokadolla. Jatkossa en luettele aamiaista aina erikseen. Sovitaan että jos tästä normaalista poiketaan niin ilmoitan erikseen. Jos tämä siis käy sinulle?


Joka aamu tästä pöydästä näkyy tai kuuluu uusia eläimiä. Tänään ympäröivissä puissa ja pihamaalla vipeltää ehkä jotain maaoravia. Ne on pikkuisen pienempiä kuin kotimaiset sukulaisensa ja hännät eivät ole aivan niin pörheät. Nämä näyttävät prikulleen samoilta kuin Tiku ja Taku siinä yhessä lehdessä. Aurinko nousee taivaanrannasta mukavalla vauhdilla ja unirytmini on synkronoitunut jo tuohon aurinkoon. Herään kun ikkunasta näkyy valkeus ja illalla alkaa tulla nukkuminen mieleen kun aurinko laskee. Vois kuvitella että täällä lähempänä päiväntasaajaa tuo vuorokausirytmi on ihmiselle paljon terveellisempi kun se on aina sama, aurinko nousee kuudelta ja laskee kuudelta ympäri vuoden, aina ja iänkaikkisesti aamen. Suomessa ihminen ei oikein kerkee elämänsä aikana koskaan tottua mihinkään rytmiin kun päivä joko pitenee tai lyhenee koko ajan tai sitten on aina valoisaa tai aina pimeää. Epäreilut on ihmisten olosuhteet eri puolilla planeettaa.


Hotelliin saapuu uusia asiakkaita. Nuori pari tulee ilmeisesti jostain brittein saarten suunnalta puheestaan päätellen. Eivätkä he niin nuoria ole, mutta ehkä nuorempia kuin me. Surffilautoja toivat mukanaan ja herra alkoi vahata niitä surffikuntoon tuossa nurmikolla. Sisäinen kyttääjäni alkaa villiintymään ja käsken vaimon ulos aurinkoon lukemaan kirjojansa ja ottamaan samalla heistä selvää. Minä teen hieman töitäni sillä aikaa. Töiden jälkeen minun on kyllä pakko lähtee ytimestä etsimään se puhelinliittymä, Elisalta alkaa tulla jo sen tyyppisiä tekstiviestejä ettei tämä suomiliittymällä työskentely taida olla taloudellisesti kovinkaan järkevää.


Työt tehty ja vaimokin oli tehny omana hommansa eli urkkinut faktoja uusista tulokkaista. Herra on työskennellyt McLarenin urheiluauto-osastolla suunnittelijana mutta on juuri saanut paremman homman saman firman markkinointiosastolta. Formula- ja urheiluautofanina minua alkoi heti kiinnostamaan. Sillähän vois olla mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan, pitäisköhän juottaa se jonakin iltana humalaan tuossa terassilla. Heidän nimensä jäivät vielä arvoitukseksi jotan jatkossa näissä tarinoissa heitä kutsutaan McLarenin pariskunnaksi. Nyt soitan tuktuk-jäbälle että tulee hakemaan minut ja vie johonkin puhelinkauppaan.


5min wating ok i will come. Tämä selevä ja ihan kohta pihalta jo kuuluikin tuttu ääni. Viehän minut johonkin mistä saadaan mulle Dialogin puhelinliittymä. Täällä on kuulemma neljä operaattoria kilpasilla mutta tässä osassa Sri Lankaa tuo Dialog on ainoa jolla saa jonkinlaisia yhteyksiä. Jäbä sanoi että hänen kaverillaan on puhelinkauppa ja sieltä saadaan mulle paras datapaketti. Sinnepä siis. Kioski löytyi paikallisten ytimestä junaradan takaa. Seinällä näkyy ihan selkeä Dialogin hinnasto ja vaikka en ihan vitusti mistään gigabiteistä ymmärrä niin omasta mielestäni löysin siitä semmoisen liittymän mikä riittää minulle kuukauden soitteluihin ja dataan. Hinta on 12€ flättinä, ei ylimääräisiä piilokuluja ja vauhti pitäis olla niin hyvä kuin se näiden signaaleilla vain on mahdollista. Pannaan pakettiin semmoinen. Passista otetaan kuvia ja hirmu tarkat kupongit täytellään että poliisi ja armeija saa minut varmasti kiinni jos alan myymään huumeita tästä numerosta. Jäbä vaihtoi kortin minun luuriin ja kappas, sehän alkoi jytäämään kuten kuuluukin. Operaation aikana kioski kerkesi jo täyttyä lokaaleista hiippareista jotka latailee lisää puheaikaa luureihinsa tuommoisesta automaatista. Näyttää kätevältä ja minäkin saan mukaani semmoisen salasanan jolla lisälatailu tarvittaessa onnistuu. Tämäpä sujui hienosti. Tuktukjäbä varmisteli minun vierelläni koko ajan että en tule kusetetuksi ja otti jo välillä minun lompsankin tuosta tiskiltä jemmaan kun hulina alkoi. Annoin tämän päätteks sille satasen (0,50€) tipsukkaa jeesistä ja hän siitä kovasti ilahtui. Nyt menehän jo matkoihin siitä kyyläämästä ni minä lähen kikkailemaan tuohon kylille. Soitan sitten taas kun tuut hakemaan jostain.


Kylänraitilla käy hyvä vilske. Keli on kuuma. Keli on ihan saatanan kuuma. Aurinko paistaa kirkkalta taivaalta ihan suoraan keskelle päälakea. Paikallisilla muijillakin on kaikilla aurinkovarjot  käytössä. Puhelimen säätiedotus sanoo että 33° mutta tuntuu 40°. Minusta kyllä tuntuu enemmänkin että olis 60°. Ei nyt passaa valittaa kun kyllä täältä joutuu vielä joskus sohjoonkin palaamaan. Oon edelleen tässä paikallisten keskustassa, tässä näkyy ”juna-asema”, bussiasema, pari apteekkia, paljon hedelmä- ja vihanneskojuja, viinakauppa ja muutama ruokakaupan tapainen kioski. Ehkäpä vaellan vähän matkaa tuonne turistien puolelle kaupunkia. Maisema muuttuu melko pian hieman siistimmäksi ja kuvaan ilmestyy huivi- ja teekaupat. Ravintolantapaisia alkaa myös olla tarjolla ja yksi oikein herkullisen näköinen kakkukahvila. Tuohon pittää minun vaimo viedä joku ilta, se tykkää kaakuista.


Liian kuuma on sykkeessä, soitan tuktukjäbän minut hakemaan täältä turvaan. Kotona odottaa leppoinen homma sunnuntai-iltapäiväksi. Täytyy pitää yhtyeen kanssa palaveri ja äänestys että mitkä biisit valitaan levylta kakkos- ja kolmossinkuiksi. Tällä asialla alkaa myös olla hieman kiire koska molempiin biiseihin täytyy kuvata videot. Itse asiassa toinen video on jo kuvattu vaikka ei ole vielä se biisikään tiedossa. Mulla on päässäni ihan hyvä visio siitä mitkä biisit noihin valitaan ja nopea palaveri yhteen kera osoittaa että visiomme on lähes täydellisesti yhteinen. Maaliskuun sinkuksi valikoitui tuleva ikivihreä nimeltä xxxx ja kolmanneksi sinkuksi/videoksi, joka ilmestyy xx.xx, tuli kappale nimeltä xxxx. Näin ne vaan hommat etenee kun on taitava työryhmä. 


On häpeä pitää toimistoa sisällä näin hyvällä ilmalla. Siirrän konttorin terassille ja kysyn metrinmittaiselta saisko tänään kaljaa, kahteen päivään sitä ei oo nimittäin jostain syystä saanut. Iso tölkki kylmää Lionia tuli pöytään ja pyysin samalla metrinmittaista viemään vaimon aurinkopedille kevytkolaa. Minun hommani on huolehtia koko perheen nesteytyksestä. Linnut laulaa hulluna. Joka kerran kun oon tähän terassille tullut ni oon kuullut ihan uusia ääniä, kuten nytkin. Se on kovasti paljon rikkaampi tämä luonto Hikkaduwassa kuin härmässä. Vaimo huutaa rannasta keksineensä että miks minä en oo saanut kahteen päivään kaljaa. Se oli lukenu instasta Maria Veitolan postauksen mistä asia selviää, hän on myös täällä jossain. Katsokaas kun täyden kuun aikaan Sri Lankassa on aina Poya Day ja se meinaa sitä että alkohoolia ei myydä eikä tarjoilla eikä käytetä silloin. Näin ne hommat selviää eikä kuutamolla kännäillä koska se on ilmeisesti vaarallista Buddhan mukaan.


Klo 17.30 joka ilta kun lamppu sammuu, ei ku siis kun aurinko alkaa mennä pois. Ni ne alkaa nuo lepakot lentämään. Ne on täällä erinomaisen isoja ja äkkisistään pelottavan oloisia. Se on tuo lepakko nimeltään Intianlentäväkoira, kyllä, wikipedian mukaan yhteenkirjoitettuna. Saman lähteen mukaan sen siipien kärkiväli voi olla jopa 160cm. Kyllä, lepakon siipien kärkiväli METRI VITUN KUUSKYMMENTÄ SENTTIÄ. Huhhuh, näillä se on ehkä metrin. Mut on julma näky ku vehkeet ovat kuin bätmänejä konsanaan, päät on kuin rotalla ja ylilennossa näkyy sen linnulla olevan pyrstön kohdalla kaks jalkaa. Taas on paljon vähemmän näkemättä tässä maailmassa. Water Monitoreja parveilee myös melko lailla ja yks isompi, ehkä satakiloinen, kävi jo tuossa maalla pyörähtämässä.


Brittipariskunnalla on jotkin bileet. Niille oli jo päivällinen katettu auringinlaskun aikaan tuonne laiturille. Oli kynttilät laitettu ja valkoinen pöytäliina. Brittiläistä musiikkiakin soittivat, luonnollisesti. Legendaarisia hittejä ja lujaa. Kohteliaasti toki kävivät kysymässä tuleeko liian lujaa. McLareneita ei oo näkyny, ovat varmaan surffaamassa. Me katotaan vaimon kanssa nyt Sorjosen viimeinen kausi loppuun ja aletaan nukkumaan mikäli tuo lontoolaisten bile tuosta hieman hiljenisi. Ymmärtäisivät nyt että ei kaikki turistit vaan hulluna kännää ja bailaa, jotkut haluaa myös olla zen, kuten minä.