sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Erilainen juhannus, päivä 3/666

Oli mielessä jo vuosia sitten alkaa pitämään kiertuepäiväkirjaa TK-seuramatkoista, täällähän se kätevästi jatkuu jahka tämä keissi on käsitelty. Siis jos passaa, toisaalta vittuako tuota keneltäkään kyselen?

Perjantai 24.6.2011 klo 07.00 Unessani olin ilmeisesti jossain aivan muualla kuin sairaalassa, sillä kun hoitajatar Birgitta (nimi muutettu) herätti minut ni säikähdin aivan saatanasti. Birgitan ensimmäiset sanat oli että katsotaanpa sinne nivusiin. Edelleen hoitajat kävivät nimittäin tutkimassa sitä holkkia meikän reisivaltimossa säännöllisin väliajoin. Tätä kappaletta en jatka pitemmälle sillä ilmeisesti tuo uni sisälsi myös erotiikkaa ja Birgittaakin hymyilytti. Kohta meikä kirjoittaa varmaan Reginaan tai Cosmopolitaniin, hyi helevetti.

Eilisestä keikanperuutusvitutuksesta alkaa päästä vähitellen yli ja alan jo hyväksyä senkin että näin oli parempi. Tässä vaiheessa tuli ensimmäisen kerran mieleen että uskaltaisko kertoa mutsille ennenku se lukee lehdistä. Kerranko tuo kirpaisee, soitin mutsille että pumpusta otti, mutsi sanoi että onpa ihme? On se nyt soitellu aamuin illoin ja ainakin hyvin esittänyt kiinnostunutta. Ihan vitun hyvin kyllä esittävät kiinnostunutta kaikki muutkin, järjetön määrä paranemistoivotteluita tullut. Just tuli viimeisin Sinkkosen Jarilta (KT), ei oo nuoria eikä laihoja nekään, kannattaisko olla varuillaan, tsäh! Ei se oo mitään esittämistä, kyllä mie sen tiijän, minua on siunattu hyvillä ystävillä, kiitos. Laittasin tähän semmosen sydänhymiön jos osaisin.

Asiaan. Tuli hoitaja ja sanoi että Hannu messiin, lähetään kuvauksiin. Eipä minua tietysti enempi informaatio olis kiinnostanutkaan, lähetään vaan. Aika helevetin monen hissin ja sokkelon kautta mentiin hyvinkin lähelle sitä ensiapumestaa. Käskettiin että paita pois ja tuonne, mulle selvis että nyt kuvattiin keuhkoja. Ahaa, ette siis löytäny sydämestä vikaa ni laajennetaan aluetta, sopii mulle. Ei löytyny syöpää eikä keuhkoveritulppia, Hannu 2-muut 0. Eläpä hättäile meillä on tässä seinän takana vähän vittumaisempi vekotin, ähäs! Normaali magneettikuvaushärveli se oli, tai ainakin siltä näytti. Juju piilikin siinä että pumpataan Hane täyteen jodia ennenku kuvataan, jesh! Se oli siis varjoainetta taas ja myöhemmin selvis että ne etsi vikoja mun aortasta ja kaulavaltimoista. Ei löytynyt, Hane 5-Viskaalit 0. Koskapa mulla oli tuossa vaiheessa kyynärtaipeet jo reikää täynnä ni ajattelivat ruutata sen jodin ranteesta sydämeen, no sehän tuntu pikkuse hyvältä. Varottelivat että se lämmittää sillai jännästi, että ihan niinku tulis kusi housuun vaikkei tuukaan. No ei tuntunu siltä, tuntui että pää räjähtää tai näytän vähintään Jutilalta. Rintakehä muuttui punaiseks ja selvis että olen allerginen jodille. Kuvausten jälkeen leuhotin sille hoitsulle että osaan ite takas osastolle. Ni en osannu, lammen rannassa tsiigailin sorsia pari tuntia.

MC Raaka Pee rouvineen ja tenavineen kera Bobbyn tulivat yllätysinvaasiolle. 4 tikkaria ja uusin Alibi tuliaisina, toimii. Rouva Peen maha pömpötti siihen malliin että olis voinu saman tien jäädä tuohon yläkerran synnytysosastolle. Ilmeisesti ihan näinä päivinä tuokin tapahtuu, sporttista Lindalle siihen.

Mulle oli muodostumassa tulevana yönä ongelma. Tänne osastolle ei pääse sisään klo 21 jälkeen salatupakalta ja mun biologinen kello ei salli mennä nukkumaan niin aikaisin. Puolen yön aikoihin kun mummut nukkuu ja meikä kukkuu on pakko päästä vielä iltatupakalle. Eipä hätiä, naapuriosastolla on tuttu hoitaja töissä ja sillä on avaimet kaikkiin paikkoihin. Mitenkä se kuulosti ihan Zen Cafelta, hyihän vittu. Hoitajatar Sutina (nimi muutettu) toi ilon minun yöhöni ja öinen salatupakka oli totta. Kiitos.

Tässä vaiheessa aloin jo tottumaan sairaalameininkiin eikä vituttanu enää oikein mikään, tää tuntuu niinku oikeelta lomalta, mie viihtyy. Enää ei oo kiire mihinkään. Joka päivä minulle on luvattu että aamulla pääset veke. 0-3 olin siinä pelissä häviöllä juuri nyt ja lakanani alkoivat muistuttaa Tornion käärinliinoja, kuten ystäväni Esa hauskasti totesi.

1 kommentti: