torstai 2. helmikuuta 2012

TK poissa kotoa, Wilhelm Mikkeli

28.1.2012 Lauantai. Wilhelm, Mikkeli. 

Ei se nukkuminen pitkään sitten kestänytkään ku Auvi päätti herättää aamupalalle lähtiessään minut kuitenkin ihan vaan varmuuden vuoksi. Ja koko yön jatkuneita juhlia päätettiin näköjään jatkaa just siinä minun sängyn vieressä. Lampunvarjostimen ja puhelimen avulla Janne teki taidetta ja ikuisti sen hetken. Puolilta päivin lähettiin sit parilla taksilla sinne baarille ja alettiin vankkuria käynnistelemään ja pakkaamaan. Mainos: On muuten taas ihan uus TK-vaatemallisto kaupan. On semmosta hienoo kohokuvioitua hupparia ja uusia paitoja. Eikä tässä vielä kaikki, nyt niitä on myös valkoisena! Eikä tässäkään vielä kaikki, hopeisia käsinvirkattuja kaula- ja rannekoruja on tulossa myös hetkenä minä hyvänsä, ja ne muuten vasta onkin helevetin hyvän näkösiä, voi suatana!

Lähetäänpäs nyt, ollaan jo myöhässä. Meikä ajaa Kuopioon saakka ja Antonio Seppänen johdattaa ryhmän siitä Mikkeliin. Mie nimittäin vaihdan Kuopiossa omaan mersuun ja sillä me suimistellaan Arskan kaa sit yöllä keikan jälkeen vielä Lahteen. Mulla on vakaa aikomus mennä ens yöks anopin kainaloon, tai jos ihan tarkkoja ollaan ni anopin luo mut Petran kainaloon, se on siellä mua oottamassa. 

Jouni ja Tasasen Kimmo hyppäs vielä Kuopiossa mun kyytiin ni olipa mukava ku ei tarvinnut itsekseen ajella. Aikataulustakaan ei hirveesti paljon ees myöhästytty. Hirmu hyvin oli Wilhelmissä tarjoilut laitettu valmiiks ja bonuksena oli vaikka mitä mansikoita, mustikoita ja suklaapötyköitä. Pikkusen oli äänipuolen vehkeissä digitaalisia haasteita ja Jounia ei ihan tyydyttänyt lamppujen laatu mutta pääsääntöisesti homma oli aivan hansikkaassa. Katotaan nyt kuinka onnistutaan sit taiteellisessa annissa, hirmu hyvin näyttää ainakin yleisöä valuvan saliin ja soitto alkanee puolilta öin eli ihan kohta. Eiliselle baarille helevetin iso resepti siitä että soiton sai aloittaa jo klo 23, siinä on itua ja iso hiven järkeä!










 Toissapäivänä muuten äänestin numeroa 2, mielestäni hänellä oli tarpeeksi naiselliset avut tehtäväänsä. Kuten arvelinkin niin eihän kakkosta koskaan valita ja ääneni meni hukkaan. Miss Suomeksi valittiin joku marokkolainen Sara, ja ensimmäisessä haastattelussaan hän sanoi että suhde poikaystävään kestää missivuoden läpi. En usko, mie epäilen poitsu että sun lähtölaskentas on jo käynnissä, nimittäin nyt alkoi Saralla vienti ainakin omasta mielestään! Jos noissa toisissa kisoissa kävisi niin utopistisesti että kakkonen valittaisiin ni epäilen että sama kohtalo se olis Antsallakin edessä. Siellä on kuule monta vielä salskeampaa seppoa kiimaisine ajatuksineen jonottamassa First Ladyn tonttia. Vaan ole huoleti, ei ole pelkoa, valtakunnassa on kaikki nyt ihan hyvin (63-37). Tää peli on pelattu ja justice is done, sanon mie.

Niin, se keikka. Sehän meni oikein mukavasti. Bobby on viime aikoina tehny niin pitkiä biisilistoja ettei meinaa ainakaan mulla kunto riittää, tai sit pitäis alkaa taas nostamaan lonkerin nauttimisen tasoa. Varmaan kaikki ohjelmanumerot se siihen listaan nykyään piirtää mitkä osataan. Eikä osata kaikkia noistakaan jos ihan rehellisiä ollaan.

Bobbylla on muuten uus separaattori kitaran persiissä, semmonen Eleven Rack. On kuule helevetin hyvä, toi Painin kitaristi Michael hoiti sen pöpille kaikilla herkuilla kun on vissiin niiden Ruotsin maahantuojalla duunissa. En oo ihan saletti vetikö Bob sillä uudella vai entisellä vehkeellään mut Kajaanissa mentiin viimenen biisi ihan rumpubassomeiningillä ja Mikkelissäkään se mylly ei meinannu startata intron jälkeen. Outoo oli vetää hetki ilman kitaraa ja Bobbya kun mie olin ihan hukassa. Minun taidot perustuu näköjään ihan puhtaasti kitaristin seuraamiseen ja matkimiseen. Bobbyn tekniset taidot noiden härvelien kanssa tuntuu olevan sillä samalla tasolla, heh.

Kummallakaan tän viikonlopun keikalla ei ollut järkevää tietä lavalta veke joten vedettiin encoresetit heti samaan syssyyn, taputitte tai ette! Jahka sieltä pois päästiin niin nopea suihku ja mersulla Laheen. Hirmunen kiire oli päällä rouvan kainaloon, se on tämän maailman paikoista ihan paras. Logistiikan vauhtia hidasti vain miksaajan pukeminen, nimittäin itseltään se ei enää taittunu. Pienellä taistelulla mie sain sen auton etupenkille ja matkaan päästiin. Tosin vissiin polliisit näki myös tuon taistelun ja lähtivät perään pysäyttäen meidät heti moottoritiellä. Ajattelivat varmaan että noilla vois olla alkoholilla osuutta asioihin. Vesiperän vetivät Hanen suhteen ja Arska kuorsas maalit lärvissä jo tuon puolen kilometrin ajelun jälkeen. Loppumatkan ajan mie keskityin lähinnä siihen ettei se nukkuessaan kaada sitä avattua siideriä syliinsä. Lahes kampesin sen omille rappusilleen ja jatkoin anopin ranchille. Tänä aamuna se soitti ja kyseli miks olin yrittäny juottaa sille alkoholitonta siideriä, hahhaa, itepähän oli sen kaapista napannu, ilmanko ei meinannu autossa enää maistua kun tärkein ainesosa juomasta puuttuikin.

Tuossa viime viikolla muuten meidän taloyhtiön idioottihallitus päätti aloittaa kiinteistön putkiremontin ja mistäpä muualta ku meikän autotallista. Just silloin talven pahimmilla pakkasilla kun niitä talleja oikeesti tarvittaisiin? Mitähän vittua tuli oikein ajateltua tuota päätöstä tehdessä? HÄH! Paskat haistatin ja vuokrasin uuden Ottopoika-ravintolan naapurista. Eetun avustuksella sit siirrettiin mun ja Fakiirin mopot kylymässä pakkasessa slickseillä renkailla tuonne kilometrin päähän. Pikkusen jännää oli se. Ite en uskaltanu kahvoihin tarttua, mut pelotti seurata vierestäkin. 

Ens viikonloppuna TK-tanssit sit Joensuun Kerubissa, se on hieno paikka, mie tiijän! Ei oo tossa uudessa Kerubissa vielä bändillä käytykään, mut Julma J:n kera kävin Danko Jonesin kuuntelemassa siellä ja muikeet on puitteet, hyvää työtä on popparit tehny. Pienen poliitiikkaan liittyvän väärinkäsityksen haluaisin vielä korjata. Nimittäin äänestäminen ei ole velvollisuus, kuten luulitte, se on oikeus. Äänioikeus=oikeus, asevelvollisuus=velvollisuus. Loogista, eikö totta? Ja sit semmonenkin tuossa tuli aamutuimaan ajellessa mieleen että kyllä muuten vituttais joka aamu hiihtää töihin 25,5 asteen pakkasessa 387,4 kilometriä, eikö vaan vituttaiskin?

Tsaui!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

TK poissa kotoa, Balls Kajaani

27.1.2012 Perjantai. Balls, Kajaani. Vittu että on blogin säätäminen huomattavasti mielyttävämpää kun välineen nopeus 24-kertaistui (samaa toivoisin tuohon Osasto A:n transporteriin), voi juudas mikä syke on tässä nyt. Saatan alkaa vaikka ihan huvikseen kirjoittelemaan enemmän, mutta turvaan selustani ja jatkan vasta kun vaalit on ohi, en malta kuitenkaan olla puuttumatta politiikkaan. Kotvanen siitä on mennyt kun viimeks on keikkarintamalta raportoitu ja paljon on kerennyt tapahtumaan sillä välin. Iloisin tapahtuma meidän perhepiirissä oli ylivoimaisesti tuo mun rouvan ja tovereidensa voittama palkinto vuoden radio-ohjelmasta. Aamulypsy oli kyllä niin legendaarisen hyvä radioshow että oli jo korkea aikakin antaa toi palkinto niille. Onnea vielä kertaalleen!

Ylivoimaisesti paskin homma taas oli toissa-aamuna saamani puhelu että rakas ystäväni Jalavan Pekka on kuollut. Eilen tuo tieto saavutti myös lehdistön ja minnuu vähän kiukutti kun lehdissä joku tiesi kertoa että Pekka paini isojen henkilökohtaisten ongelmien kanssa. Paskan vitut, sen elämä oli paremmalla mallilla kuin aikoihin. Ihan vasta istuttiin iltaa eikä ketään harmittanut mikään. Pekan kanssa jaettiin kaikki ilot ja surut ihan sensuroimatta. Itku minulta tuli kun tiedon sain, liian hyvä mies lähti ihan liian aikaisin ja turhaan. Nuku hyvin Pekka.

No mutta, elämää se on kuolemakin ja show'n on jatkuttava. Poikkeuksellisen pohjoiseen lähdetään nyt, määränpää on Kajaani, mun ja Jannen syntymäpitäjä. Venuen nimi on Balls ja joskus vuosia sitten siellä Deathchainin kanssa kimppakiertueellakin käytiin. Jonkun mielestä voi olla hassua että silloin Bobby soitti Deathchainissa, toisaalta vitunkos hassua se taas on? Päämiksaaja Tegelman on omien sanojensa mukaan tuuraamassa Tarja Turusessa jossain Euroopassa, jotenkin tuo lause kuulostaa hölömöltä mut pointti ei oo se, vaan se että me taas saatiin tuurajaksi Arska semmoisen Apulauta-yhtiön ääninamikoista. Arska on niin ikään mies vailla vertaa ja kylläpä meillä monet yltiöhauskat reissut jo käytynäkin on, luulen tästä tulevan samanlaisen. 

Matka nyt ei kummoinen ollut mut mie olin luvannut ajaa KPO-KJN-KPO ni minun mielestä se kuitenkin tuntui vähintäänkin Lapin kiertueelta, varsinkin kun pakkasta oli ainakin saatanasti. Ravintoloitsija oli hoitanu melkein kaikkee tarpeellista paikalle ja loputkin hoitui kun saatiin kulkuneuvoja pakkasesta käyntiin. Sinänsä vähän höperö oli toi mesta kun se aukee aina jo aamulla ja soundcheckiä tehdessä on ihan varmasti sitä paikallista teuvoa antamassa neuvoa. Pikkusen vasurilla ja äkkiä tehtiin siis check mutta Arska oli taas intoo täynnä kun pääs pitkästä aikaa TK:n ruoriin. Se oli oikein kaivellut vanhat tohtorin vetimet naftaliinistä ja pukeutui tunnelman mukaisesti. Sillä on muuten erinomainen taito juopua aina keikan aikana ja sama tapahtui taas, ihan selvin päin se meni miksauskoppiinsa ja kännissä tuli sieltä pois. Lie humaltunut taiteen määrästä ja laadusta.

Keikasta ei sen kummoisempaa arviota itseltään irtoa, mukavalta se taas pitkästä aikaa tuntui ja varmaan ehkä näyttikin. Jopi oli tilannut sitä valotehoa lavalle noin yhden ydinvoimalallisen verran joten lopumpaa keikkaa piti jo ilman paitaa taiteilla kun tarkeni melko hyvin. Jossain vaiheessa huomasin että vasemmalla jalalla oli huomattavasti vaikeampi tanssia kuin oikealla ja hetken aikaa asiaa hämmästeltyäni huomasin että tennarin pohjan läpi oli mennyt noin 3cm pitkä lasinsuikale. Sen jalkapohjasta poistettuani sujui taas tanssi entiseen malliin. Innokkaimmat fanit olivat tulleet Helsingistä saakka, kummallista? Paikallisten innokkuus oli kiitettävällä tasolla myös ja täysi baarillinen heitä olikin, kuten poikkeuksetta on TK-keikoilla ollut muuallakin viime aikoina. Puuta koputellaan tämän suhteen.

Keikan jälkeen sitten pikkusen fanikuvia ja nimmarijuttuja ja parit lonkerot janojuomaksi. Taksilla hotelliin köllölleen ja siellähän ne juhlat vasta alkoikin, tosin itse en niihin juurikaan osaa ottanut koska aamuinen ajolupaus piti edelleen. Arska oli nukahtanut jalat lattialla mutta ruumis sängyssä joten joviaalina sällinä oikaisin sen sänkyynsä ettei selkänsä kipeydy. Virhe, silloin alkoi se vitullinen kuorsaus josta ei loppua tullut. 

Aamulla kiertue jatkuu 350km etelämpään jos herra suo ja ajoneuvoyhdistelmä käynnistyy tuosta suatanallisesta pakkasesta. Aamupalalle en aio herätä, nukun kun siihen on nyt mahdollisuus suotu. Ihan vähän politiikkaa tähän vielä kuitenkin:

 Tsau!

maanantai 19. joulukuuta 2011

TK poissa kotoa, Nosturi HKI

17.12.2011 Lauantai. Niin, kukin vuosi on pyritty päättämään mahdollisimman tyylikkäästi ja yleensä se viimeinen finaali on pelattu kotikentällä Kuopiossa. Tällä kertaa logistisista syistä vähintään yhtä tyylikkäästi se tehtiin Helsingissä, venuena Nosturi. Eri suunnista saatujen arvioiden mukaan tansseissa oli 750-850 osallistujaa, oikein mukavasti. Muitakin esiintyjiä oli: Rage My Bitch, Fear Of Domination ja Shade Empire. Noista jälkimmäinen on huhujen mukaan tekemässä uutta tuotantoa ja mie ootan sitä kuin homo puuroa. Noh, meille oli taas arvottu viimeinen soittovuoro joka alkoi hyvin epäkiitollisesti vasta klo 00.15, toisaalta tällä kertaa se ainakin mulle passas kun oli tarkoitus tutustua pitkästä aikaa alkoholin saloihin.

Pari lonkeroa mie siinä varovasti naplailin sillä välin kun rouva meikkaili ja ihan vähän ehkä kiukutteli vaatteiden valinnan vaikeuden suhteen. Meikkaaminen on muuten yhtä kuin sminkkaaminen, ettäs tiijätte, minäkin tiedän nyt. Ens puraisu kaheksan viikon jälkeen ei ollut ihan niin timangia kuin odotin, hiivalle maistui ja alkoholille. Ei oikein lonkerolle ollenkaan. Itku meinas tulla silmään. Kaikkien meidän yhteiseksi onneksi se oikea maku alkoi kuitenkin iltaa kohti sit löytymään. Saatana jotta säikäytti.

Koskapa äänenlaatu oli tarkastettu jo aiemmin päivällä ja itse akti on vasta myöhemmin illalla ni nytpähän kerkes jotain muuta kikkailemaan. Käytiin alkuillasta rouvan kanssa yhden tutun kätilön valmistujaisissa, siis niinku ihan oikeen kätilön. Se oli just käyny loppuharjoittelunsa tekemässä Sambiassa, pieniä ja ruskeita ihmisen poikasia olivat pyöräytelleet valokuvien perusteella melko vaatimattomissa olosuhteissa. Totta kai minun olis pitäny sille lahjaks viedä kätilöpaita että se olis voinu sillä työpaikan pikkujouluissa rehvastella, vaan enhän mie ajoissa tämmösiä asioita ikinä tajjuu. Paremmin kuin nyrkki persiiseen sopii tähän kuvaksi viikon osuvin iltalehtiotsikko. Sivistymättömille tiedoksi että julkaisimme Hoitovirhe-nimisen albumin vuonna 2004.

Positiivinen juttu on muuten semmonen että kun toi Finnair on lähteny myös mukaan tuohon halpalentokilpailuun, ni esim nyt meikä lennähti keikalle ja takaisin (KPO-HKI-KPO) hintaan 63,22€!!! VR:n vehkeellä sama olis kustantanut 124€ + 10lonkeroo + 2 lihapulla-annosta muuseineen? Silkkaa säästöä koska koneessa kerkee hätäseen yhen gintonicin juomaan halutessaan. Tosin tässä finnairin vaihtoehdossa taksi kentältä akan kainaloon maksaa enemmän kuin lento Kuopiosta Helsinkiin, hullunkurista, mutta totta. Niitä paikallisbusseja en osaa käyttää, älkää ees ehotelko!

Niin siellä valmistujaisissahan jouduin ihan pakosta pari skumppalasia maistelemaan ja mukavasti oli poijat jättäny mulle pukuhuoneeseen lonkeriakin jemmaan. Näillä keinoin ihan oiva keikkakunto tuli ja  huomattavasti paljon mukavampi oli suoltaa taiteellista antia kuin muutamalla edellisellä keikalla. Ilmeisesti sävelten osumatarkkuuskin oli vähintään kohtalainen koska siitä ei ainakaan professori Tegelman jälkikäteen huomautellut. Niin, Mikkohan oli syksyn aikana huorannut Hectorissa semmoset rahat että oli vara tulla yks meidän keikka tekemään välillä, nätisti ajateltu. Lampuissa meillä oli pitkästä aikaa Piispa Eerik, koska Jopille sattui tulemaan ripuli ja ilmeisesti ihan kakkaakin housuun. Eerik teki meitä taannoin ihan vakituisesti kunnes tajus että Apulanta maksaa parempaa palkkaa. Näille kummallekaan teknikolle ei aiota keikasta mitään maksaa, ajateltiin että tämmöset pikästäaikaa-keikat menee niinku työelämään tutustumisena (TET). Helevetin hyvä oli omasta mielestä se keikka, ainakin se siltä tuntui.

Naamanpesun ja nimmarisession jälkeen kerkes hätäseen vielä shottisessiolle Bar Bäkkäriin. Siellä yläkerrassa juttelin tiskin päässä jonkun tutun naisen kanssa, muistan tilanteen, mutta en muista kenen kanssa? Voitko ilmoittautua koska tapahtumalle on todistajia. Häirihtee hieman kun koko ryhmä muistaa tämän mutta kukaan ei muista sinun henkilöllisyyttäsi! Poijat hotelliin ja mie rööperiin, aamulla toivat hannun matkalaukunkin ihan (Petran) kotiovelle, kiitos. Juujuu, luistin roudauksesta, anteeks. Ens kerralla kannan kahella kädellä korvaukseks.

Hirmu krapulan järjesti, oli kai se odotettavissakin. Pahhaa teki vielä sunnuntaina iltakoneeseen astuessa. Ei se ihan buttoniin menny sekään. Jonottaessa joku ranskalainen puppelipariskunta talsi toistuvasti mun varpaille ja luuli että korvaukseks tyhmyydestä riittää "i'm sorry, i'm sorry", teki aika kovasti mieli pistää käkättimiin simultaani-iskulla molempia ja kuitata "i'm sorry, i'm sorry". Krapulalla oli varmasti oma osansa tähän kiukkuun. Sit tosi viisaana tein joutessaan check-inin netissä ja varasin olevinaan hyvän paikan, 1C. Paskan vitut, ensimmäinen rivi, selkä menosuuntaan, selkänoja ihan pystysuorassa ja selän takana matkatavararuuma vain muoviseinän eristämänä. Siellä työmiehet lastatessaan paukuttivat ehkä tuhat matkalaukkua hannun takaraivoon niin että ai saatana että minua kiukutti. Lohdun hiven oli se että lentorouva huomasi suunnattoman tuskani ja siirsi minut riville 7 vapaaseen jakkaraan, kiitos. 

Tästä en onneks kerenny juurikaan innostua kun kapteeni kerkes kertomaan että Kuopiossa on sit tullu mukavasti lunta. Olis voinu kapteeni tulla mukaan ilman lapasia kaivamaan mersua hangesta lentokentän parkista siinä krapulassa, hyihän vittu että ei ollu mukavuus siinä läsnä! Ja tasasemmin se olis voinut laskeutua, en oo aikoihin pelänny noin oikeesti lentokoneessa, varmaan ääneen huutelin jeesuksia ja saatanoita vuorotellen. Saattoi vaikuttaa krapula tuonkin tunteen herkkyyteen.

Kaiken kaikkiaan vuosi oli hyvä, kiitoksia tasaisesti kaikille ketkä näihin seikkailuihin osallistuivat. Ens vuonna keksitään taas uusia kujeita ja keikkapäivämääriä lienee tarkoitus teille jouluaattona julkaista vähä niinku lahjaks. Sillä välin sinä voisit ihan hyvin käydä äänestelemässä meitä TÄÄLLÄ LINKISSÄ. Toki tietysti sillä edellytyksellä että siihen on mielestäsi aihetta.

Keväällä on se yks toinen äänestys johon voin antaa teille pari vinkkiä, haluatte tai ette: Saulista tulee presidentti, niin ikään halusitte tai ette. Sinänsä harmi koska noin älykkäälle ja taitavalle äijälle olis tarvetta talouselämän puolella, menee taidot hukkaan presidentin tehtävässä. Pekka on ihan joutava höpöttäjä, älkää äänestäkö sitä. Jos Pekasta tulee presidentti niin muu maailma nauraa sille ja meille  vielä enemmän kuin suomalaisten timeline-väärinkäsitykselle. Pekka ei oikein tiedä koskaan mistä puhuu, telkkarissa puhui just tänään stand up-yrityksistä vaikka käsittääkseni aiheena olis ollut start up-yritykset, hyvä Pekka! Vielä joutavampia ovat sitten Pekan lisäksi kaikki muut ehdokkaat, se yks vasuri yrittää nyt nuorekkuudellaan ja tavismaisuudellaan kalastella teidän ääniä. Älkää menkö lankaan, se on vasuri, niihin ei pidä kenenkään demokratiaan uskovan luottaa. Ja se Eva Biubau se vasta joutava onkin, sitä ette ainakaan äänestä, äänestäkää vaan Saulia. Netissä muuten väittävät että tätä kirjoittaessani Bon Jovi on kuollut??? Mit vit???

Eikös se tää vuosi oon sitten tässä? On se, veikkaan villisti että vuoden päästä lopputilitystä kirjoittaessa on moni asia eri tavalla sekä TK:lla että Hanella?!?

Tsaui!

tiistai 13. joulukuuta 2011

H poissa kotoa, New York NY, day 5

11.12.2011 Sunnuntai. New York, NY. Aamuseittemältä aamukävelylle, ihan niinku olis ollu asteen verran pakkasta. En oo ihan varma mut saattoi olla että Jennifer Aniston käveli vastaan, saattoi olla, en kysyny! Perinteisiä postikortteja ostin muutaman, älä loukkaannu jos just sinulle en lähetä, vain muutaman ostin. Postimerkkien löytäminen olikin sitten pykälää vaikeampi juttu, mutta onnistui lopulta. Hampurilaispilan tekeminen jäi seuraavaan kertaan, sen verran meni aikataulu kireälle.

Metrolla mentiin yläkaupunkiin ja Central Parkin laidalla sorsat kuvattiin. Sit alkoi se hermojen kiristely, nimittäin täällä on kaik putiikit myös sunnuntaina auki ja voin sanoa että joulu näkyy katukuvassa, ai herra! Mie luulin että suomalaiset hölömöt hössöttää joulun taikaa mutta nämähän ne vasta siinä suhteessa hölömöjä ovatkin.

Parissa vaatekaupassa piti 5th avenuella käydä, mutta näihinhän pitää saatana jonottaa, paitsi tietty niiden jotka tulee limusiineillä. Noh, meillä ei sattunut siinä limua olemaan ja muutenkin vaikutettiin huithapeleilta ni jonotettiin sit yhteen. Minnuu ahdisti sekä jonottaminen että se kauppa, Hollister oli nimeltään ja vissiin oikein muotijuttu. No oli siellä ihan jees rojua, elävät mallinuket ja ihmisen kokoisia mainosmuijia seinillä jotka oli tehty screeneistä, mut tunnelma oli paska ja ahdas. Dieselin kauppaan päästiin ja tumma poika (ei hetero) yritti väkisin myydä mulle laukun (ei heteroille sekään) ja jäsen J:lle kengät, harhautettiin se.

Tällä kertaa tämä riittäköön. Nyt homolentosukat jalkaan, taksilla kentälle ja airbusilla Helsinkiin. Taksin kuljettaja oli nimeltään Alexander Henao-Aristizabal, ai mistäkö tiijän? Otin kuvan sen taksiluvasta heti kättelyssä siks että löytyy todisteita jos se ryöstää meidät, perusjuttuja ameriikassa!

New Yorkista jääny maku on oikein jännittävä, mie voisin asua siellä mielelläni. Mukava ja leppoinen meininki oli kaikkialla muualla paitsi 5th avenuen jouluruuhkassa. Kotiin päästyäni kaivelen vähän osviittaa Manhattanin vuokratasosta ni vois huvikseen laskeskella minkä laatuisella hommalla siellä eläis, vaimon sais varmaan mukaan lähtemään, enhän mie nyt ilman häntä. TK-kiertueet täytyis tietty olla tiukemmin kausiluontoisia että ne kannattais sieltä soittamaan tulla. Muilta osin ainakin hintataso oli hyvinkin järkevä, väittäisin jopa että halpa. Paitsi tietty jos meet ostamaan vaattees limusiinillä 5th avenuelta, alushousut haet Tommy Hilfigeriltä ja kellos ostat siitä naapurista Rolexilta.

Onhan siinä toki sekin vaihtoehto että ens kerralla kävis länsirannikon meiningin arvostelemassa? Mut sen verran jätti hampaankoloon että ens kesäloman arvioitu suunta on suurinpiirtein selvillä, ameriikkaan ja ajan kanssa. Turvallisuusasioista en olis huolissani, meitä ei ainakaan tällä viikolla ammuttu kertaakaan ja pyssyjäkin nähtiin vain poliisilla. Turvallinen maa, mitä ne höpöttävät?

Kiitosta liputtaisin matkaseuralle, mukavaa oli. Jos joitain tarinoita on liioiteltu tai ehkä hieman väritelty niin olkoon se vain minun käsitykseni niistä asioista ja tästä maailmasta, sori! Kimmolle tietysti kiitos lätkälipuista ja illallisesta. Päätin just että seuraavasta kesäloman tapaisesta vietän viikon New Yorkissa ja toisen Los Angelesissa, sen se vaatii että mielensä päähän pääsee. Huomisen tasoittelen rytmiä ja tiistaina tartun härkää sarvista työolosuhteissa. Tiistaina on muuten minun osaltani muistaakseni ensimmäiset Henkan pikkujoulut tyystin tipattomana, ajattelin tutustua alkoholiin uudestaan vasta ensi viikonloppuna. Jos sinulla ei oo vielä kutsua pikkujouluihin ni otapa rohkeasti yhteyttä ja hane järjestänee!

Ens viikonloppuna sit onkin Nosturissa Kätilöiden XXXmas eli Metalorgy, sinä juuri saat tulla sinnekin. Just nyt en itse muista oliko se perjantaina vai lauantaina mutta otapa sinä nuoremmuuttas selvää. Lipun voit ostaa tästä linkistä! Minä nimittäin lennän takas Helsinkiin viimeistään perjantaina koska on niin kova ikävä omaa rouvaa!!!

Seuraavan kerran saatan bloggailla vasta sit kun alkoholi antaa näihin tarinoihin oman mausteensa, ei mun elämässä muuten näytä olevan mitään lukemisen arvoista kerrottavaa. Tämän retken raportti lie tässä jos loppumatka ei poikkea suunnitelmasta pahasti. Juuri nyt hanen sijainti on Finnairin Airbus 330 Kanadan ja Islannin puolessa välissä. Maanopeus on 1051km/h. Korkeus on 11588m. Ulkoilman lämpötila on -86*C ja myötätuulta on 212km/h. Helsingissä vaihdan konetta viiden tunnin päästä ja unirytmi se on muuten taas ihan vitun sekaisin.

Tsaui!

H poissa kotoa, New York NY, day 4

10.12.2011 Lauantai. New York, NY. Aamukuus ja ameriikan kukko huus. Mun uudet unilääkkeet on kyllä loistavia, puolikkaalla napilla saa vitun syvät ja tasan kuuden tunnin unet. Kylläpä hanen elämää nyt hivellään joka laidalta. Ihan varma en oo uskaltaisinko lähtee jo tähän aikaan yksin etsimään aamupalapaikkaa Manhattanilta lauantai-aamuna, paskat, lähen kuitenkin. Se juttu että "city that never sleeps" on muuten ihan fuulaa. Pojotin just keskellä tietä 6th avenuen päässä ja katsoin kohti toista päätä. Näin kolme liikkuvaa taksia mut en yhtään ihmistä. Niissä takseissa tosin todennäköisesti semmoiset oli, mutta kyllä tämäkin city sleeps, sanon mie!

Parin tunnin aamukävely ja erilaisia (hauskojakin) heräteostoksia. Tämän päivän ohjelmaan olen alustavasti itselleni suunnitellut seuraavaa: Central Park, Ground Zero/Freedom Tower, metrolla ajelua, yksi pila hampurilaispaikassa ja iltapimeällä Times Square ja Pablo Fransiscon keikka. Ohjelman onnistumisprosenttia arvioin tällä samalla palstalla sitten kun te heräätte ja mie alan nukkumaan. Unohin muuten sen aamiaisen kokonaan äskeisellä kierroksella joten herätän huonekaveri J:n ja otan sen väkisin (mukaan).

Sen verran tuosta hampurilaispaikasta, kävin eilen siinä. Se on maailmankuulu kioski Shake/Shack tuossa Madison Square Parkissa ja siihen on iso jono koko ajan kellon ympäri. Niille annetaan tilattaessa oma etunimi ja sit ne antaa sulle semmosen värinähälyttimen. Kun safka on ready ni se hälytin alkaa tärisemään ja tumma rouva kioskin luukusta huutaa sun nimeä kaikille kovaan ääneen. Sit sä saat sieltä sen safkas sekä kuitin jossa se nimi myös lukee. Saatoitte siis päästä jo hajulle pilan laadusta, mutta liitän tähän kuitin todisteeks jos se onnistuu hyvin. Aika ajoin koostuu hannun elämän hauskuus hyvin pienistä asioista. Edit: Hauskuutusta en kerenny tekemään, tää kuitti on ekalta käynniltä.

Isojen pömpelien sortumapaikan kävin katsomassa ja uutta tornia siellä nousee kovaa vauhtia, melkoinen työmaahan tuolla oli ja turistia vilisi. Wall streetia pitkin siitä China Towniin ja Little Italyyn. Jälkimmäisessä söin just yhden tämän elämäni parhaista pizzoista, voe äiti että oli hyvvee. Todella outoa oli se kuinka veitsellä leikaten wall streetin tunnelma muuttui china towniksi, yhdellä suojatiellä se suunnilleen tapahtui. Ja ihan sama homma kun kiinalaisuus vaihtui little italyyn, hämmentävän sovittu tonttijako.

Nyt pieni päivälepo ja sit yläkaupungin suuntaan, kyllä täällä katselemista olis pitemmäkskin aikaa jos sitä aikaa vaan olis. Semmosen omituisuuden näin että kun täällä on keskustassa pikkusen tiukassa nuo parkkipaikat ni olivat keksineet laittaa päällekäin noita autoja kuten kuvasta näkyy, viksua!

Eilen illalla muuten huomasin taksin ikkunasta kun kuvasivat 30 Rockia tuossa kadun varressa ihan isolla meiningillä, statistin paikkaa huutelin vaan eivät tarvinneet. 

Just kotiuduin iltameiningistä. Paljon oli lamppua laitettu Times Squarille, ei ollu mittään järkee siinä. Yllä olevassa screenissä näkyy myös meitsi, 8mk sille joka löytää ekaks! Väitän kuitenkin että ihan kohta jokkiin abu dabin öljypohatta laittaa kylälleen vielä enemmän, ihan vaan vittuillessaan. Sit käytiin se Pablon keikka katsomassa, koskapa työmatkahan tämä oli eikä suinkaan hurvittelua. Hyvä oli Pablo ja toinen lämmittelevistä neekereistä. Saan sanoa neekeri koska he itsekin esityksissään kutsuivat itseään noin ja se kuului olennaisena osana aktin taiteelliseen sisältöön. Homobaarissa käytiin myös, mut siitä ei enempää koska se oli vahinko, oikeesti. Homoja saan sanoa homoiks ihan vaan jos haluan. Ja just nyt haluan.

Yks vika on ameriikkalaisessa systeemissä. Ostoksen maksamisen vaikeus nimittäin. Kun hinta lävähtää pöytään ni siihenpä kuuluu joissain tapauksissa laskea päässä vielä vero päälle ja siihen summaan lisätään 10% vielä tippiä. 15% lisätään jos palvelu oli oikein hyvää. Sitä veron lisäämisen tarpeutta et voi mistään päätellä, etkä sitäkään että onko tippi jo laskettu valmiiks laskun summaan. Sitten jos vielä meksikolaiset on lisänny siihen hinnastoon niiden annosten kalorimäärät ni voi mennä herkempi numeroissa sekaisin ja alkaa kyselemään montako kaloria on yks dollari luullessaan että kalori on meksikon rahayksikkö. Ei ole mitn logiikkaa siinä, eikä myöskään setelien fyysisessä koossa. Huonekaveri J:n piti leikata kaikista seteleistä toisesta päästä 2cm saksilla pois että sai ne mahtumaan eurostandardit täyttävään lompakkoon. Lompakon käyttäminen on muuten homoa, taskut ovat parempi väline. Kolikoissa ei ole täällä myöskään mitään järkeä, niistä puuttuvat numerot. Niissä on vain jotain ukkeleiden kuvia eikä mitään viitetä niiden arvosta? Siksipä olen niillä heitellyt lähinnä kodittomia jotka väittävät olevansa veteraaneja mutta ovat todellisuudessa vain laiskoja narkomaaneja. Kadullakin nukkuvat joissa elizabeth ardenin merkkilakanoissa!

On täällä myös vastakkainen esimerkki logiikasta, katujen numerointi ja suuntaisuus. Onpa helevetin helppo ummikon suunnistella kun kartalla kaikki pystysuuntaiset viivat on avenueita ja vaakasuorat streetejä. Molemmat ovat vielä numerojärjestyksessä. Haistakoon paskan se joka keksi antaa kaduille esim presidenttien nimiä, ison paskan. Logiikan huipentaa vielä se että kaikki kadut on yksisuuntaisia ja joka toista ajetaan joka toiseen suuntaan. Tämän varjolla paskan saa haistaa esim kuopion kaupungin liikennesuunnitteluviraston viskaali. Niin että haistapa paska!

Huomispäivä täällä vielä kikkaillaan ja sit iltakoneella himaan. Täällä päässä se on sunnuntai-iltakone ja toisessa päässä maanantain aamukone. Just kun sai rytmin kääntymään ni pitää alkaa kääntämään sitä takas, ei miellytä se laisinkaan, vittumaista touhua. Nyt rytminsäätönappi huuleen ja unille.

H poissa kotoa, New York NY, day 3

9.12.2011 Perjantai. New York City. Aikainen herätys aurinkoisessa Phillyssä. Continental aamiainen ja sit lähetään ajelemaan isoon omenaan. Ennen sitä kuitenkin metsästämään jäsen H:n kameralaukkua kameroineen. Parit potentiaaliset ravitsemusmestat ratsattiin vaan ei tärpännyt, joten lie pitkäkyntinen tehnyt sillä bisneksen. Eipä jäädä sitä murehtimaan vaan lähetään New Yorkiin takas, hoitakoon vakuutusyhtiö tonnit tai kameran sille kelle ne kuuluu. Huonetoverilleni, jäsen J:lle opetin illalla sen verran ATK:n peruskäsitteitä että nyt se tietää mitä tarkoittaa Wi-Fi. Nyt se tosin kyselee joka baarissa ensimmäisenä "do you have Fifi?"

New Yorkissa ollaan, auto palautettu, kamat hotelliin, vessassa nopea feng shui ja sit kylille. Korkein pystyssä oleva talo, Empire State Building, käytiin tarkastamassa. Vitusti jonotusta ja kaupallisuuttahan siinä oli ennen kuin katolle päästiin, mutta vaikka kuinka oot New Yorkin kuvista nähny ni olihan se komeeta katseltavaa. Niiden kahen räjäytetyn tornin tilalle oli kasvanut jo yks melkein yhtä iso, huomenna vois käydä senkin tontin katsomassa sammakkoperspektiivista. Suu auki tuolla pitää enskertalaisen savolaispojan vippailla ja ihmetellä, mutta kyllä vaan NYC on minun makuun. Hommat on halpoja, ihmiset ystävällisiä, palvelua saa kysymättä ja se on hyvää eikä tungettelevaa. Kulttuureja on oikeesti ihan joka lähtöön ja minua se ei haittaa, hakkaraisteuvoa saa haitata.  Minun makuun on tämä, voittaa jopa Las Palmasin. Hymiö.

Meillä on komia hotelli keskellä Manhattania ja ikkunasta aukeaa näkymä Hudson Riverille (näkymä oikeasti alla olevassa kuvassa, ei tässä ylemmässä!), siihen mihin laskeutui se kone, ei se sama mikä törmäs kerrostalon seinään, tai kumpikaan niistä siis. Nyt pesaisen ihmisruumiiin ja lähen katsomaan amerikkalaista stand uppia Comedy Cellariin mikä on kuulemma maailman kovin paikka sillä alalla ja väittävät että koko käsite on pitkälti lähtöisin juuri sieltä. Sitten jonkin diskoteekin kautta köllölleen vissiin. Raportoin yöllä kuinka kävi. Jäsen H on tähän mennessä hävittänyt kameran lisäksi noin kuudet lapaset ja kolme pipoa and still counting...

Hyvät comedyt oli. Sattui jännästi että kun koneessa katoin tänne tullessa yhen huumorileffan ni se pääosan kaveri oli vetämässä stand upia tuolla klubilla. Pääsylipun hintaan kuului juoda siellä baarissa 2 juomaa, muuten ne ei päästäny sieltä pois. Ja toisaalta oli asetettu limitti että yks persoona saa ottaa siellä max kolme juomaa näytöksen aikana. Edes liisahyssälä sosiaalipuolueesta ei pystyis noin tarkkaan alkoholisäännöstelyyn, amerikkalaiset on taitavia tässäkin. Ei jaksettu tänään diskoon, syömässä käytiin. Lihan osaavat laittaa tässä maassa hienoihin muotoihin, ei yhtään keskivertosafkaa oo joutunu vielä syömään. 

Jos pelais lätkää päivät ni jaksaiskohan sitä itekin paremmin iltarientoihin innostua? Nimittäin philadelphiasta tullut huhu kertoo että lätkäporukan nuorempi poikamiessiipi olisi scorettanu siellä eilen muutakin kuin syöttöpisteitä?!? Mitäpä minä tuommosia enää ite mietin kun toisella puolen maapalloa odottaa koko maapallon paras akka tuhlaajapoikaansa kotiin. Vielä mie täältä tuun.

Nyt uninappi kielen alle ja haaveilemaan asioista. Tsaui!