MORO. Meitsi herää seiskalta ku siivoojat koputtaa oveen. Menen ihan tahallaan munasillaan ovelle ja juuri kun olen aloittamassa luentoani länsimaalaisten ihmisten nukkumaanmeno- ja heräämisajoista niin lähes hampaaton siivojamummo ojentaa kouraani ”Please, make up my room”-kyltin jonka olin illalla unohtanut oveen. Mummo sanoi soliiii ja minä sanoin että nou soliiii, mai bäd. Vaimokin heräs mutta sillä oli taas hidas aamu joten minä aloin töihin, jatkakoon hän nukkumistaan. Ysin maissa buffet-aamiainen ja rouvalta loistava idea. Vetää sataa lievästi mutta kuitenkin sen verran että auringonotto ja mopoilu ovat pois suljetut ohjelmistosta, joten vuokrataanko auto ja tutkitaan tämä saari. Oikein hyvä idea.
Mie lähin vuokraamoon neuvottelemaan. Täällä kun ei joka tapauksessa oo mitään leuhkan puoleisia autoja tarjolla ni sitten on oikeestaan ihan sama ottaa halvin mikä löytyy. Kuvastosta löytyi jokin Hondan auto mikä on ihan oikee auto vaikka näyttääkin mopoautolta. 1200 bahtia/päivä, otetaan se. Manageri soittaa varikolle mut just sitä ei löydy ja kysyy että kelpaisko Mitsubishi Attrage. No en oo ikinä semmoisesta kuullutkaan, minkälainen lie? Periaatteessa käy jos siinä on ilmastointi ja automaattivaihteisto. No meillä nyt ei oo siitä tässä kuvaa mutta jos se kelpaa ni saat sen Hondan hinnalla vaikka se olis oikeesti 1500 patia. Okei, laita tulemaan. Fiftii miniiiii, sanoi hän ja auto tuli vartin päästä. Aivan kelpo rakkine, ei muistuta mopoautoa lainkaan, neljä ovea ja oikea peräaukkokin.
Mielestäni ihan tarpeeks erikoista olis ollut se että mopolla joutuu ajamaan tien väärässä reunassa. Pervous menee nyt nextistä seuraavallekin levelille ku tässä pyydyksessä on ratti matkustajan edessä ja vaimo istuu kuskin paikalla ilman ohjauspyörää. Minun pitää nyt ajaa vänkärin jakkaralta siten että vaihdekepakkoa hämmennetään väärällä kädellä kun oikealla ei yletä. Onneks lattiapedaalit on kuitenkin sillä samalla matkustajalla kellä on rattikin, ja oikeassa järjestyksessä. Pienen totuttelun jälkeen suurimmaksi ongelmaksi osoittautuu se että a) lasinpyyhkimen ja vilkun viikset on väärillä paikoilla ja näiden funktiot siis kytkeytyy minun ajossa päälle just silloin kun se toisen pitäis ja b) edelleenkin jokaisen risteyksen jälkeen lähen posottamaan oikeeta kaistaa kunnes vaimo ilmoittaa minun olevan väärällä kaistalla. Turvallista matkaa.
Saari on mielestäni noin 40 kilsaa pitkä ja ehkä 15 kilsaa leveä (jälkikäteen tarkasteltuna sisältää noin 25% värikynää). Tarkastelkaa ite kartasta jos ette usko, tämä oli minun oma summittainen arvioni. Lähettiin suunnistamaan eteläkärkeen jossa pitäis olla hienoja näkymiä. Mitsu on vuosimallia 2016 ja siinä on hieno navigaattori joka on täysin thaimaan kielinen eli เนวิเกเตอร์. Arvannette että siitä ei ollut apua. Vaan meikäpojillapa on puhelimissa molemmilla nyt thaimaalaiset liittymät ja niissä liittymissä topless internetit joten voidaan ajella niiden navigaattoreilla. Ainakin niin pitkälle kuin puhelinverkkoa riittää. Ja sitähän riitti korkeintaan kolme kilometriä. Oltiin koko ajan enemmän natiivien keskuudessa ja meno alkoi olla niin köyhänpuoleista että ei siellä enää puhelinverkkokaan pelannu, sille ei varmaan ole kysyntää. Paperikartan mukaan koko saarella ei mene kuin se yks tie joten tokkopa tuosta eksytään. Se tie on täynnä reikiä joiden syvyyden vois hahmottaa kuivalla kelillä mutta nyt ne on täynnä vettä ni mennään tuurilla. Muutamassa reiässä mitsun iskarit pamahti tosi pahasti mutta jo alkujaankin perin voimakkaat ominaisäänet autossa eivät juuri lisääntyneet. Alkuasukkaiden keskuudessa tie vaan kapeni ja moottoriajoneuvot muuttuivat lehmiksi sekä vuohiksi. Kissat, koirat, kanat ja kukot osasivat liikennesäännöt paremmin kuin ihmiset. Ne menivät jonossa ja tien oikeassa laidassa. Ennen saaren kärkeä oltiin jo melko tiheässä viidakossa mutta asfalttitiellä kumminkin. Korkelta liaanista hyppäsi susikoiran kokoinen apina tietä reunustavalle kaiteelle juuri automme edessä. Matkustajilla tuli hieman savea punttiin.
Saavutettiin määränpää. Siinä oli iso kyltti: Terminal Point. Käännyttiin takas. Tullessa pysähdyttiin Lanta Townissa, se oli yhden risteyksen kylä. Siellä oli kuitenkin vähän sivummassa 3 pokestoppia ja kun käytiin koluamassa ne niin sieltä löytyi toinen vähän tuoreempi kylä jossa oli tismalleen samanlaisia asuntoja rakennettu kahteen kerrokseen aika julmetun paljon. Pienellä kuikuilulla selvis että nämä on rakennettu 2004 tsunamin jälkeen niille joiden kodin hyökyaalto vei. Tällä saarella menehtyi silloin eri lähteiden mukaan noin 500 henkeä. Saaren asukasluku on nykyään noin 30 000. Sen nousuveden merkit muistuttaa edelleen joissain puhelinpylväissä ja sähkötolpissa.
Sitten iloisempiin asioihin. Lanta Townin vissiin ainoasta päivittäistavarakaupasta löytyi puhelimen autolaturi. Vähän matkaa kotiin päin vielä ja saavuttiin semmoiseen näköalabaariin kuin View Point. Hieno oli se näkymä. Mut jos käyt ni varaa aikaa tilauksellesi. Me tilattiin vain teekuppi ja yks pannukakku ni siinä meni tunti.
Tähän tosin vaikutti 20 hengen japanilainen sukujuhla joka oli juuri polkaistu käyntiin siinä terassilla. Olivat ihan pikkusen tilannu kaikkee siihen pöytään ja voi herra saatana sitä selfietikkujen kilinää ja kolinaa aina kun tuli jokin annos pöytään ja tietty jokaisen piti se kuvata omalle tikulleen. Suvun naispuolisella päällä oli myös järjestelmäkamera puol metriä pitkällä putkella ja se otti jokaisesta kupista ja lautasesta sillä tasan 5 kuvaa ja sit vielä omalla selfietikullaan yhden, minä laskin. Yritin ikuistaa hetken kun se kuvasi pientä kuppia missä oli kourallinen riisiä, en oo varma onnistuinko. 5 kuvaa riisikupista järjestelmäkameralla ja yks puhelimen luurilla. Join teen ilman sokeria kun oli niissä molemmissa sokerikulhoissa enemmän muurahaisia kuin sokeria.
Käytiin kotona saniteettitauolla ja jatkettiin toiseen suuntaan. Siellä on Saladan, saaren pääkaupunki jossa on puolta enemmän katuja kuin Lanta Townissa. Kaksi. Näyttää kuitenkin hyvältä. Paljon kaikkea pientä mukavaa. Mut ehkä mennään kuitenkin syömään sinne meidän kyllille päin kun nähtiin että Red Snapper on auki tänään. Mitsulla sinne ja menut pöytään. Baaritiskillä istuu kolmijalkainen kissa. Se on varmaan jäänyt baarin edessä auton alle ja Lanta Animal Welfare on hoitanut sen takaisin pelaavaan kentälliseen. Tää ruokala on saanut megapisteet tripadvisorissa ja nyt on odotukset korkeella, hinnastokin hipoo keskieurooppalaista tasoa. Meitsi tilaa tasmanian lohta ja radiotoimittaja ottaa tequilalimekanaa. Tai yritti ottaa mutta kana oli loppu niin hän ottikin guacamolesnapperia. Hienon näköiset veistokset tulee pöytään, mutta makupuoli on silkkaa pettymystä. Lohessa on mausteita vain pinnassa. Papusose ja parsat on pelkkää etikkaa. Pinaattipyre ei maistu miltään ja snapper oli raakaa. Vain paistetut perunat olivat tyydyttäviä. Turhaan hehkutettu paikka, itse en toista kertaa mene. Minulta kysymällä saat vaikka heti 10 vinkkiä paremmista ruokapaikoista tällä saarella.
Jälkiruokia siinä mietittiin ni alkoi kuulumaan voimakas ulina jostain lähettyviltä. Tien toisella puolella japanilainen vosu jäi skootterin alle ja piteli koipeansa siinä penkalla. En tiijä huusiko se jalkansa kipeyttä vai solmuun mennyttä selfietikkua mutta kovaa se huusi. Viereisen mopovuokraamon lihaskimppu kantoi sen pihapenkilleen istumaan ja soitti ambulanssin. Se ambulanssi tuli oikeesti alle minuutissa ja lähti akka kyydissä seuraavan minuutin aikana. Viimeks kun soitin itelleni ambulanssin Helsingissä ni meni 55 minuuttia. Ne oli pitkiä minuutteja. Toivottavasti saavat sen vosun takajalan kuntoon ettei tarvii amputoida kuten tuolta kissalta joka jäi ajoneuvon alle vissiin samassa kurvissa. Vaimo empatiapäissään harmitteli että nyt meni sen geishan loma pilalle kun ei varmaan voi pariin viikkoon uida eikä ottaa aurinkoo jos ne on joutunu tikkaamaan sen käpälää. Lohdutin vaimoa kysymällä että monenko tuommoisen japanilaisen primadonnan se on koskaan nähny uivan tai ottavan aurinkoa ikinä missään. Ne vaan selfietikkuilee ne.
7/11:stä illaks kaljaa ja suklaapullia. Kotona vesisateessa lämpimään altaaseen hetkeksi ja eiköpähän lie tämä päivä siinä. Naapureissa on taas tänään porukat lisääntyneet. Siis niitä on tullut lisää tänne. Yläkerrassa myös harjoitetaan lisääntymistä äänien perusteella. Meijän perheen primadonnan bikiniin meni rupikonna, yllä kuva. Ei mulla muuta. GN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti