Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 15, Göteborg, Ruotsi

30.3. Sticky Fingers, Göteborg, Sweden

Lähes kaikki olivat lähes ajoissa aamulla autolla ja siirtyminen Göteborgiin saattoi alkaa. BiB lähti jo tuntia aiemmin mutta veikkaanpa meidän olevan ennemmin perillä koska heillä on kusiongelma. Eräs heidän ryhmänsä jäsenistä täytyy kusettaa tien varressa noin tunnin välein ja se homma kuulemma vielä kestää normaalia pidempään kun kusi yleensä tuppaa hieman ujostelemaan. Kisa alkakoon. Navigaattori tarjoilee kahta eri reittiä, Vätternin ylä- tai alapuolelta. Valittiin alempi.

                         

Aamiainen jäi hotellissa syömättä kaiketi jokaiselta joten se nautittiin melko pian jossain huoltoasemaketjun paikassa ja koskapa samalla tankattiin niin vois olettaa että maalin asti ajellaan tällä yhden pysähdyksen taktiikalla. Jo ennen puolta matkaa nähtiin yhdellä rampilla BiB kusella. Minähän sanoin ja ohi mentiin. Kylteistä luin silmillä että ohitettiin ainakin Nyköping, Norrköping, Söderköping, Linköping ja Jonköping. Viimeisimpänä ennen Göteborgia ohitettiin vielä Landvetterin lentokenttä jonne pitäis huomenna aamulla minun ja Anteron osata jotenkin.

                                   

Göteborgin paikka löytyi helposti. Legendaarinen luola nimeltä Sticky Fingers, jonka omistajiin lukeutuu ainakin Motörhead-rumpali Mikkey Dee. Hänet on usein nähty paikalla katsomassa keikkoja ja ihan mielellään kyllä tarjoillaan tänäänkin jos disko kiinnostaa. Minun ja Bobin huippusalaisessa gambling-seurassa on kaksi göteborgilaista jäsentä ja nämä molemmat olivat jo asennossa odottamassa baarin oven pielessä kun saavuttiin. Toinen heistä on vielä sotkeutunut erääseen ruotsalaisyhtiöön joka toimittaa Kätilöille joitain fanituotteita. Tapaamisessamme tulee siis yhdistymään sekä työ että huvi.

                         

Venue näyttäis niinku olevan tuossa kerrostalon toisessa kerroksessa, mut sehän on kuitenkin tuommoinen tavastia-mallinen kaksikerrosluola eli kattanee kerrokset 2 ja 3. Hyvän näköinen ja kuluneen oloinen paikka, kuitenkin hiukan pienempi kuin edellä mainittu tavastia mutta sama konsepti parvineen kaikkineen. Lokaalit håkanit jeesas laatikot sisään. Raaka Pee ja Tolsa pakenivat roudausta läheiseen musiikkiliikkeeseen josta ostivat soittimen jonka nimeä ei oikeastaan tiedetä mutta sitä varmaankin tullaan kuulemaan meijän seuraavalla levyllä. Se muistuttaa jotain intialaista luuttua. Sillä välin kun BiB tarkastaa äänimaailmansa ni me lähetään tuolla betsiporukalla syömään. Toisella puolella korttelia on kovasti kehuttu In Flamesin tyyppien ravintola 2112. Näyttäis olevan täynnä. Toinen näistä meidän ruotsin vahvistuksista on melko vaikuttavan kokoinen ja painostavalla olemuksellaan sai tarjoilijan lupaamaan meille hyvän pöydän ihan tuokion kuluttua. Rock-muusikon aikataulu on kuitenkin yleensä sellainen että niitä joutavia tuokioita ei ole ja minun ehdotuksestani siirrymme päivälliselle viereiseen Pizza Hutiin.

                         

Huomasin eräässä Pizza Hutin nurkkapöydässä ryhmän ihmisiä TK-huppareissa. Eihän siinä kerennyt kattia lausumaan kun heidän kanssa jo piti selfieitä ottaa ja allekirjoituksia kirjoitella. Olivat tullu ihan Norjasta asti meijän diskoa tarkastamaan. Hirveen kansainväliseksi on mennyt tämä meijän bisnes, voe mahoton. Älytön ähky pizzoista ja sitten äkkiä omalle soundcheck-vuorolle. Keikka oli loppuunmyyty ja vissiin ihan perushyvää timanttia, ei toinna mennä merta edemmäs paskoja konsertteja soittamaan. Keikan jäkeen load out saman tien ja sitten yhtyetovereiden hyvästeleminen koska aamulla poistumme maasta yhdellä autolla ja kolmella eri lentokoneella ja näin ollen tuskin huomenia porukalla toivotellaan.

                         

Luulis että tapahtumat loppuu tähän. Ei suinkaan. Aamulla ensimmäisenä kuuluis rumpalin lähteä aamukoneeseen. No se herää hotellista tasan 60 minuuttia ennen koneen nousua ja lentokentälle on 25km matkaa, boarding on jo alkanut. Käytännössä ei pitäis olla mitään mahdollisuuksia ehtiä koneeseen mutta kokeillaan nyt. Äkkiä taksi alle ja selitetään kuljettajalle tilanteen luonne. Ai niin, eihän sillä Anterolla ollu edes passia mukana, hahhaa. No, kuski osoitti olevansa rattimiehiä ja juippi saatiin kuin saatiinkin kentälle ja koneeseen ja suomeen. Seuraavassa koneessa oli sit minun vuoro. Ei ongelmia, olin aikataulussa eikä kukaan kysellyt passia minultakaan. Seuraavana Göteborgista poistui autorykmentti Jobi, Bobi ja Saku. Niiden tulee olla Tukholman satamassa klo 17. Viimeisenä iltapäiväkoneeseen nousee bailuosasto, niillä nyt ei oo niin väliä vaikka ne ei koneeseen pääsiskään ja ei ne historian valossa oo ihan aina päässeetkään.

                         

Lentoryhmä oli jo suomessa ja minäkin olin jo kotona pötköllään kun huomasin Ruotsista päivitetyn kuvan että meijän sprinteristä oli etukumi losahtanut highwayllä. Voi juugeli. Autolla oli niin tiukka aikataulu että ei tainnut olla kuin puoli tuntia ylimääräistä kusiaikaa. Mitenkähän nyt? Meillä on kyllä kaiken maailman hinaus- ja renkaankorjausvakuutukset mutta pahasti epäilen että ei hoidu tuo homma 30 minuutissa päiväjärjestykseen varsinkaan utomlandissa. Jätkät oli jo vartin kiroillu tien varressa ja suunnitelleet jo mihin hotelliin/baariin menevät ens yöks dogaamaan kun laivaan ei keretä. Silloin tien varteen pysähtyy toinen samanlainen MB Sprinter ja kuski kysyy sujuvalla unkarilla että haluatteko ostaa vararenkaan. Halusivat. Sit se kysyi että haluatteko että vaihdan sen teille kun ei teillä vitun idiooteilla ole edes tunkkia. Halutaan. Näin ne hommat järjestyy, aikaikkuna ei kerennyt sulkeutumaan ja näin viimeisetkin miehistömme jäsenistä pääsivät ajallaan suomeen. Varmaan oli se unkarilainen käyny kylvämässä ensin ruuveja siihen moottoritielle.

                         

Sen pituinen se. Ne olivat oikein mahtavat 15 keikkaa Beast in Blackin kanssa. Yhtään kusipäätä ei ollu heidän ryhmässään, päinvastoin, loistavia pelimiehiä ja taitavia veijareita kaikki tyynni. Kaikkea hyvää teille jatkossa. Toivon, ja olen siitä melko varma, että ei tämä viimeiseksi yhteiseksi retkeksi jäänyt.

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 14, Tukholma, Ruotsi

29.3. Fryshuset Klubben/Arena, Stockholm

Jännät paikat. Vaikka Ruotsi on ihan tuossa kupeessa ni eipä oo siellä ikinä esiintymässä käyty. Nyt kokeillaan miltä se maistuu. Tällä kertaa täytyy lähteä päivää aikaisemmin kuin esim Saksaan koska nyt mennään omalla autolla ja koko kalusto kulkee siinä samassa kyydissä. Beast in Black liikkuu omalla Sprinterillään myös, niillä on peräkärry koska se itse vetoauto on vähän pienempi ku meillä. Tolsan ja Raaka Peen piti lentää Helsinkiin ja tulla samaan laivaan meidän kanssa. Minä annoin Jannelle vapauden hoitaa itse ne niiden lennot ja vituikshan se meni heti. Se otti lennot perjantaille vaikka ihan hyvin ties että laiva lähtee jo torstaina. Näin ollen ne lentää perjantaina sit Helsingin kautta perille Arlandaan.

                              

Kyllä minä tiijän että EU:ssa pitäis pärjätä ihan hyvin ilman passia tai henkkaria, mutta on minulle kerran käynyt Kuopion lentokentällä niin että en olis päässyt ajokortilla koneeseen kun virkaintoinen ja tietämätön aloittelija oli turvatarkastusta pitämässä ja vaati nähdä passin vaikka olin menossa vain Helsinkiin. Niin ikään noissa Silja Linen lapuissa seisoo isolla että passi tai uudenmallinen henkilöllisyystodistus on oltava mukana. Nythän on siis käynyt niin että passi on kyllä rotsin taskussa mutta rotsi on aivan erivärinen kuin se minkä taskussa se on. Puolen tunnin päästä lähtee laiva joten ei tässä kerkee sitä kotoa hakemaan taksillakaan. Voi juugeli. Samaan aikaan Antero huutaa auton perältä että ei hänelläkään ole passia mukana. Muistelen että kun autolla ajetaan laivaan ni ne katsoo passin/henkkarin vain kuskilta ja näin ollen laitetaan Jopi rattiin koska hänellä on passi ja hän antaa luettelon matkustajista tarkastavalle rouvalle. Näin toimittiin ja aivan hienosti päästiin laivaan, seuraava jännitysmomentti tämän asian suhteen on minulla ja anterolla sunnuntaina Göteborgin lentokentällä mutta eipä toinna murehtia sitä vielä.

                                        

Koska Raaka Pete ja RunQ lentää stökikseen saakka ni se meinaa että melkein jokainen meistä saa laivassa ihan oman hytin, Antero ja Saku laitetaan kuitenkin samaan koska ne yleensä bailaa aina jos/kun on disko ja/tai karaoke tarjolla ja nyt on. Ewo oli hienosti vielä varannut A-luokan hytit joista on komeat merinäkymät, tai siis olis jos ei olis pimeää. Laivan käytävältä kantautuu hyttiin saakka kovaäänistä UDO-imitointia, tämä tarkoittaa sitä että myös BiB on saapunut laivaan ja hytit on tietysti samalla käytävällä. Yhdessä tuumin lähdetään laatimaan viikonlopun agendaa Starlight-baariin kannelle 7, siinä samalla saatetaan ottaa pari kaljaa. Myös Biistit ovat vajaalla kokoonpanolla koska Yannis ja Mate lentävät kotimaistaan suoraan Tukholmaan ja kitara/rumputeknikot on jätetty täksi viikonlopuksi kotiin. Heidän valomiehellään Villellä on myös jotain muuta menoa joten Jopi tekee näillä keikoilla valot myös biisteille.

                                   

Kaljoja meni jokunen, ei niitä laskettu. Jollain saattoi jokin drinkkikin mennä. Itse olin hyvissä ajoin nukkumassa ja laivan hurina tuuditti hienot unet, vähän kuten bussin hurinakin. Aamulla 10.45 pitää ajella auto ulos askista ja Bob & Job siellä hienosti jo napottaakin moottori käynnissä ja navigaattori kuumana. Diskohytin kaksikko kerkeää kyytiin just ja just kun tulee meidän vuoro rantautua. Venuelle ei olis kuin parikymmentä kilometriä ja aikaa siirtymiselle on kaksi tuntia, ei luulis tulevan mitään kiirettä. Harhaluulo on se. Te tiedätte että tukholmassa kaikki vitun tiet menee tunneleissa maan alla. Minkä saatanan takia niihin tunneleihin ei voi asentaa semmoisia fifireitittimiä ja satelliittivahvistimia että navigaattorit pelais myös siellä. Ei voi, ei vaan vissiin voi. Se koko kaks tuntia meni tuohon matkaan mutta perille löydettiin, tosin ihan puhtaasti tuurilla. Onneks huomenna Göteborgiin on suora tie, jos vaan ensin löydetään oikea tunneli kaupungista ulos.

                              

Ennen kuin get in -aika koittaa ni me käydään Jopin kanssa kello kahden teellä Subwayssä ja diskokaksikko käy krapulalounaalla McDonaldsissa. Bob nukkukoon sen aikaa autossa. Samalla reissulla saatiin myös näköhavainto hotellista jossa kuuluu nukkua ensi yönä. Se oli korkein näköpiirissä oleva rakennus joten näköhavainto oli helppo tehdä. Bob ei ollu edes herännyt kun ruotsalainen pysäköintimeduusa oli käynyt kirjoittamassa tuulilasiin 850 kruunun huomautusmaksun. Se hyödytön yksilö (pysäköinninvalvoja siis, ei Bob) voi haistaa vitut koska ei olla todellakaan tuota sakkoa maksamassa. Kuulemma eivät edes yritä ulkomaalaisilta periä noita kun tulee valvovalle virastolle kalliimmaks kuin siitä saatava hyöty. Sitä paitsi tässä liikutaan ainakin omasta mielestämme melko tärkeällä diplomaattistatuksella joten eipä vittuakaan kiinnosta teidän parkkisakot.

                              

Koska me lainattiin biisteille valomiestä ni vaadittiin korvauksena saada käyttää heidän äänimiehensä palveluita. Winwin-situation ja Sami hoitaa meidän diskon asiakkaiden korviin kuten teki tuolla keskieuroopassakin. Soundcheckit viivästyi ja aikataulu meni taas hiton tiukille. Tämä kaikki johtui siitä että Petja (ei Raaka Pete, vaan BiBin kuski) kävi hakemassa lentokentältä Maten, Yannisin, Tolsan ja meijän Petjan. Arlandasta kaupunkiin päin oli vitulliset ruuhkat ja sit ne oli taas eksyskellyt niissä saatanan tunneleissa. Tehtiin soundcheckiä se mikä kerettiin ja se riitäköön.

                                         

Ennen keikkaa paikalle saapui jo vanhoja tuttuja ja oikein rakkaita ystäviä. David Wallin Jungefeldt pölähti ensimmäisenä. Hän soitti aikoinaan rumpua Painissa ja nyttemmin kiertää maailmaa Hammerfallin kanssa. Seuraavaks tuli Andre Skaug. Hän soitti bassoa Painissa mutta lienee tätä nykyä ihmisille tunnetumpi Clawfingeristä. Andre on muinoin soittanut myös E-Typessä sekä Leila K:ssa ja sille minä nostan hattua isosti ja olen vitusti kateellinen. Sillä oli mukana poikansa joista ainakin tää vanhempi oli muistaakseni viimeks suomen keikoilla Painin jonakin teknikkona. Seuraavaks pukuhuoneeseen pölähti Teja Kotilainen. Teja oli aikoinaan Universalilla päättävässä elimessä ja niihin aikoihin vei maailmanmaineeseen The Rasmuksen heidän managerinaan.  Nyt se on olevinaan musahommista "eläkkeellä" ja hoitaa arboristina puita Tukholmassa. Pienellä kuulustelulla paljastuu että se on kuitenkin alkanu manageroimaan ruotsalaista Rave The Reqviemia ja niillä on nyt melko hyvä nousukiito menossa pitkin eurooppaa. Vieraslistalla on myös sukulaismies Joakim Berg vaimoineen orkesterista Kent mutta ei tuota näkyny tai eivät ainakaan uskaltaneet pukukoppiin saakka tulla.

                                        

Sali on taas tuommoinen kaksikerroksinen nosturintapainen ja suunnilleen sen kokoinenkin. Ei oo sold out mutta hyvin lähellä sitä. Sijainti ei oo aivan kuumimmassa ytimessä. Teja sanoi että suomalaiset bändit ei nimittäin pääse Tukholman keskustan areenoille soittamaan, esim Michael Monroekin pääsi vasta sitten kun otti bändiinsä ruotsalaisen kitaristin. Jos oltais eri rotua niin syyttäisin rasismista.

                              

Show meni aivan nappiin. Yleisö ymmärsi huomattavasti paremmin suomalaista vittuilua kuin saksassa. Laulettiin Ooa Hela Nattenia yhdessä koko sali ja voi veljet että meillä oli juntisti kivaa.

                              

Keikan jälkeen vielä Tejan kanssa parannettiin maailmaa niin hartaasti että svenska pojkarna oli pakannu sillä välin huomaamatta meidän auton. Kulkuneuvo hotellin parkkiin ja rokkitähdet pötkölleen (osa jäi kyllä vielä aulabaariin). Ikkuna on hienosti korkeella mutta ei tästä näy muuta kuin Globenin kupu ja noita saatanan tunneleita. Aamulla auto liikahtaa klo 8.00 kohti Göteborgia 466km, toivottavasti löytyis se oikea tunneli heti.