Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 15, Göteborg, Ruotsi

30.3. Sticky Fingers, Göteborg, Sweden

Lähes kaikki olivat lähes ajoissa aamulla autolla ja siirtyminen Göteborgiin saattoi alkaa. BiB lähti jo tuntia aiemmin mutta veikkaanpa meidän olevan ennemmin perillä koska heillä on kusiongelma. Eräs heidän ryhmänsä jäsenistä täytyy kusettaa tien varressa noin tunnin välein ja se homma kuulemma vielä kestää normaalia pidempään kun kusi yleensä tuppaa hieman ujostelemaan. Kisa alkakoon. Navigaattori tarjoilee kahta eri reittiä, Vätternin ylä- tai alapuolelta. Valittiin alempi.

                         

Aamiainen jäi hotellissa syömättä kaiketi jokaiselta joten se nautittiin melko pian jossain huoltoasemaketjun paikassa ja koskapa samalla tankattiin niin vois olettaa että maalin asti ajellaan tällä yhden pysähdyksen taktiikalla. Jo ennen puolta matkaa nähtiin yhdellä rampilla BiB kusella. Minähän sanoin ja ohi mentiin. Kylteistä luin silmillä että ohitettiin ainakin Nyköping, Norrköping, Söderköping, Linköping ja Jonköping. Viimeisimpänä ennen Göteborgia ohitettiin vielä Landvetterin lentokenttä jonne pitäis huomenna aamulla minun ja Anteron osata jotenkin.

                                   

Göteborgin paikka löytyi helposti. Legendaarinen luola nimeltä Sticky Fingers, jonka omistajiin lukeutuu ainakin Motörhead-rumpali Mikkey Dee. Hänet on usein nähty paikalla katsomassa keikkoja ja ihan mielellään kyllä tarjoillaan tänäänkin jos disko kiinnostaa. Minun ja Bobin huippusalaisessa gambling-seurassa on kaksi göteborgilaista jäsentä ja nämä molemmat olivat jo asennossa odottamassa baarin oven pielessä kun saavuttiin. Toinen heistä on vielä sotkeutunut erääseen ruotsalaisyhtiöön joka toimittaa Kätilöille joitain fanituotteita. Tapaamisessamme tulee siis yhdistymään sekä työ että huvi.

                         

Venue näyttäis niinku olevan tuossa kerrostalon toisessa kerroksessa, mut sehän on kuitenkin tuommoinen tavastia-mallinen kaksikerrosluola eli kattanee kerrokset 2 ja 3. Hyvän näköinen ja kuluneen oloinen paikka, kuitenkin hiukan pienempi kuin edellä mainittu tavastia mutta sama konsepti parvineen kaikkineen. Lokaalit håkanit jeesas laatikot sisään. Raaka Pee ja Tolsa pakenivat roudausta läheiseen musiikkiliikkeeseen josta ostivat soittimen jonka nimeä ei oikeastaan tiedetä mutta sitä varmaankin tullaan kuulemaan meijän seuraavalla levyllä. Se muistuttaa jotain intialaista luuttua. Sillä välin kun BiB tarkastaa äänimaailmansa ni me lähetään tuolla betsiporukalla syömään. Toisella puolella korttelia on kovasti kehuttu In Flamesin tyyppien ravintola 2112. Näyttäis olevan täynnä. Toinen näistä meidän ruotsin vahvistuksista on melko vaikuttavan kokoinen ja painostavalla olemuksellaan sai tarjoilijan lupaamaan meille hyvän pöydän ihan tuokion kuluttua. Rock-muusikon aikataulu on kuitenkin yleensä sellainen että niitä joutavia tuokioita ei ole ja minun ehdotuksestani siirrymme päivälliselle viereiseen Pizza Hutiin.

                         

Huomasin eräässä Pizza Hutin nurkkapöydässä ryhmän ihmisiä TK-huppareissa. Eihän siinä kerennyt kattia lausumaan kun heidän kanssa jo piti selfieitä ottaa ja allekirjoituksia kirjoitella. Olivat tullu ihan Norjasta asti meijän diskoa tarkastamaan. Hirveen kansainväliseksi on mennyt tämä meijän bisnes, voe mahoton. Älytön ähky pizzoista ja sitten äkkiä omalle soundcheck-vuorolle. Keikka oli loppuunmyyty ja vissiin ihan perushyvää timanttia, ei toinna mennä merta edemmäs paskoja konsertteja soittamaan. Keikan jäkeen load out saman tien ja sitten yhtyetovereiden hyvästeleminen koska aamulla poistumme maasta yhdellä autolla ja kolmella eri lentokoneella ja näin ollen tuskin huomenia porukalla toivotellaan.

                         

Luulis että tapahtumat loppuu tähän. Ei suinkaan. Aamulla ensimmäisenä kuuluis rumpalin lähteä aamukoneeseen. No se herää hotellista tasan 60 minuuttia ennen koneen nousua ja lentokentälle on 25km matkaa, boarding on jo alkanut. Käytännössä ei pitäis olla mitään mahdollisuuksia ehtiä koneeseen mutta kokeillaan nyt. Äkkiä taksi alle ja selitetään kuljettajalle tilanteen luonne. Ai niin, eihän sillä Anterolla ollu edes passia mukana, hahhaa. No, kuski osoitti olevansa rattimiehiä ja juippi saatiin kuin saatiinkin kentälle ja koneeseen ja suomeen. Seuraavassa koneessa oli sit minun vuoro. Ei ongelmia, olin aikataulussa eikä kukaan kysellyt passia minultakaan. Seuraavana Göteborgista poistui autorykmentti Jobi, Bobi ja Saku. Niiden tulee olla Tukholman satamassa klo 17. Viimeisenä iltapäiväkoneeseen nousee bailuosasto, niillä nyt ei oo niin väliä vaikka ne ei koneeseen pääsiskään ja ei ne historian valossa oo ihan aina päässeetkään.

                         

Lentoryhmä oli jo suomessa ja minäkin olin jo kotona pötköllään kun huomasin Ruotsista päivitetyn kuvan että meijän sprinteristä oli etukumi losahtanut highwayllä. Voi juugeli. Autolla oli niin tiukka aikataulu että ei tainnut olla kuin puoli tuntia ylimääräistä kusiaikaa. Mitenkähän nyt? Meillä on kyllä kaiken maailman hinaus- ja renkaankorjausvakuutukset mutta pahasti epäilen että ei hoidu tuo homma 30 minuutissa päiväjärjestykseen varsinkaan utomlandissa. Jätkät oli jo vartin kiroillu tien varressa ja suunnitelleet jo mihin hotelliin/baariin menevät ens yöks dogaamaan kun laivaan ei keretä. Silloin tien varteen pysähtyy toinen samanlainen MB Sprinter ja kuski kysyy sujuvalla unkarilla että haluatteko ostaa vararenkaan. Halusivat. Sit se kysyi että haluatteko että vaihdan sen teille kun ei teillä vitun idiooteilla ole edes tunkkia. Halutaan. Näin ne hommat järjestyy, aikaikkuna ei kerennyt sulkeutumaan ja näin viimeisetkin miehistömme jäsenistä pääsivät ajallaan suomeen. Varmaan oli se unkarilainen käyny kylvämässä ensin ruuveja siihen moottoritielle.

                         

Sen pituinen se. Ne olivat oikein mahtavat 15 keikkaa Beast in Blackin kanssa. Yhtään kusipäätä ei ollu heidän ryhmässään, päinvastoin, loistavia pelimiehiä ja taitavia veijareita kaikki tyynni. Kaikkea hyvää teille jatkossa. Toivon, ja olen siitä melko varma, että ei tämä viimeiseksi yhteiseksi retkeksi jäänyt.

Hane matkoilla, joulukuu 2018, day 1, Tel Aviv, Israel

Siitä on tovi kun oon viimeksi tehnyt muistiinpanoja elämästäni. Siitä on yli kaksi vuotta. Ei oo vaan huvittanut siinä määrin että olisin saanut sen suhteen mitään aikaiseksi. Toinen syy on se että kaikki tai melkein mikään sanottava ei kestä enää nykyään päivänvaloa vaikka sen sivistysvaltiossa pitäisi. Vituttaa nimittäin sensuroida itse itseään livenä, juuri nyt poistin tästä kaksi sivua vuodatusta mutta sain siitä silti tyydytyksen.

Sen jälkeen kun viimeksi Singaporesta raportoin niin matkailu-kategoriassa on tapahtunut muistaakseni seuraavaa. Vuosi sitten joulukuussa käytiin meijän oheistuotemyyjä/backliner Julma Jarkin kanssa katsomassa potkupalloa Englannissa. Vieläkin vähän vituttaa että menin Finnairin lankaan ja tuhlasin ylimääräiset pisteet bisnesluokkaan korotukseen. Helsingin ja Lontoon välisellä lennollahan se tarkoittaa vain sitä että saat samppanjan vähän hienommasta lasista. Vittuillessani join sen silti jäillä. Lontoosta liipaistiin Virginin junalla Liverpooliin pari tuntia. Junamatkan suurin hauskuutus alkoholin ohella oli videokuvata vastapäistä rouvaa joka kuorsasi suu auki. Liverpoolissa oltiin pari yötä ja käytiin katsomassa mestareiden liigan ottelu Liverpool - Spartak Moscow. Ryssien katsomossa oli melko villi ätmös vaikka hävisivät 7-0, tai ehkä juuri siksi. Junalla takas Lontooseen ja kikkailtiin vielä yks yö Camdenissa. Sieltä mieleen jäi pelkästään Any Winehousen kantakuppila, The Hawley Arms. Ehkä juuri ravintolan tuotteista johtuen tämän matkan muistikuvat loppuivat tähän.

Viime pääsiäisen olin Levillä. Olin aiemmin sitä mieltä että kurjuutta näkee lähempänäkin jos haluaa eikä toinna kenenkään mennä vapaaehtoisesti lappiin. Vaimo oli yllärinä hoitanu semmoisen lasi-iglun mistä voi selällään katsella revontulia. Oli kyl viimeisen päälle high end -pääsiäinen, ei vituttanut lainkaan. Moottorikelkalla mentiin ja helikopterilla. Hyvä on lappi, ei oo huono.

Elokuussa kävin vaimon kanssa Madeiralla, Portugalissa. Laskelmieni mukaan Portugalista tuli ehkä 35. valtio missä oon käyny. Madeira on aikuisten saari Atlantin valtameressä. Ei oo yökerhoja siellä kanarian tyyliin ja hyvä niin. On kai siellä niitäkin mutta tarkoitin että Madeira ei oo bilesaari joten sopi itsellein mainiosti. Melko usean lentäjän mukaan Funchalin lentokenttä on yksi haastavimmista ja nytkin tehtiin yks ylösveto ja lisäkierros ennen kuin osui vehje oikealle kiitoradalle. Vuokravolvo odotti lentokentällä ja se osoittautui ehdottoman käteväksi välineeksi tuolla saarella. Kierrettiin viikon aikana koko paska ja löydettiin euroopan korkein mereenhyppäyspaikka ja käytiin vuoren huipulla syömässä parhaimmat liharuoat ever. Madeira on helevetin hyvä, menen uusiks jos joskus kerkiän.

Syksyllä käytiin yhtyeen kanssa Venäjällä. Viimeks russian-keikoilla hajos 3 bussia ni nyt lähettiin suosiolla junalla. Se oli erittäin oikea vaihtoehto. Pietarissa saatiin lauantai-iltana keskikokoinen sali melko täyteen ihan omin voimin ja sunnuntai-iltana Moskovassa tuhannen hengen sali noin puolilleen. Onnistunut reissu oli se, ketään ei pidätetty kertaakaan. Russia rules OK, siellä toimii kaikki, ja mikä ei toimi ni laitetaan toimimaan.

Nyt sattui tähän vuoden vaihteeseen keikaton viikonloppu joten siinä oli hyvä sauma mennä lyhyeksi ajaksi johonkin ulkomaahan aurinkoon. Kohteeksi valikoitui Israel koska suhteellisen lyhyt matka eikä entistä kokemusta paikasta. Näin ollen to do -listallani Israel sai järjestysnumeron 36. Kriteereinä oli myös vähintään 20° lämpötila ja kohtuullinen sivistys. Jälkimmäinen vaatimus rajasi pois koko hiekka-afrikan ja jäljelle jäi Israel. Ennakkoon selvitin vain sähkötupakan mahdollisen rangaistavuusasteen sekä lukaisin ulkoministeriön matkustustiedotteen. Ministeriö sanoi että Tel Avivissa on suht turvallista ja on Jerusalemissakin mut siellä on aina päällä pieni väkivallan ja raketti-iskujen uhka. Varmistin vielä kaikki edellä mainitut Suomen lähetystöstä Tel Avivista ja varasin lennot. Normaalisti meidän perheessä tuo kermaperse valitsee hotellin mut kyllä minä sen osaan jo itsekin. 5 tähteä ja meren rannalla ni silloin se osuu.

Departure oli Helsingistä vuoden viimeisenä päivänä klo 19.55 ja pilotti oli niin huumorimiehiä että ländäs koneen Tel Aviviin tasan klo 00.00 kun vuosi vaihtui. Israeliin saapi tulla ilman viisumia 90vrk ajaksi, mutta muista että passin pitää olla voimassa vähintään 6kk eteen päin koko vierailun ajan. Jos sulla on passissas leima että oot käyny vaikka Dubaissa tai Afganistanissa ni sinuna en edes yrittäis tulla tänne. Muhamettimaista tänne ei hirmu hyvällä katsota tulijoita ja ennen on ollu myös päinvastoin että jos Israelin leima löytyy passista ni ei oo esim Arabiemiraatteihin enää asiaa sillä passilla. Tässäkin kiistelyssä sivistyneemmäksi osoittautuivat juutalaiset koska Israelissa ei enää leimata passeja. Tänne tullessa saa passin väliin sinisen kupongin ja poistuessa punaisen kupongin ja koska passiin ei jää mitään merkintää käynnistä ni Dubain apinat voivat haistaa pitkän paskan ja tulivat koijatuksi. Israelissa voit joutua milloin vain kadulla poliisin tai armeijan tarkastettavaksi ja passia kuuluu pitää aina taskussa mukana, ei siis niin kuten muualla että passi on hotellin kassakaapissa ja passikopio taskussa.

Kokeneemmat Israelin kävijät kertoivat että saapumiskuulustelu voi olla kovinkin tarkka ja uhkaavanoloinen mutta poistumiskuulustelu se vasta tarkka onkin. Vähän jännitti se etukäteen, vastaavan kuulusteluun en oo tainnu joutua muualla kuin jenkeissä. Vänkäydyttiin vaimon kanssa kahdestaan yhtä aikaa siihen piinapenkkiin ettei jäänyt oikein mahdollisuutta kertoa toisistaan poikkeavia tarinoita. Kuulustelija oli noin 30-vuotias nainen sotilasunivormussaan. Helevetin vakava ja pelottavan näköinen se yritti olla:

Kuulustelija: What is your relation?

Hane & Petra: Married couple

K: How long are you staying?

HP: 8 days

K: Where?

HP: Isrotel Hotel

K: Purpose

HP: Vacation

K: What plans?

HP: Jerusalem, Dead Sea etc etc

K: Do you know anybody in Israel

H: (yes, onneks sanoin niin hiljaa ettei se kuullu)

P: NOU!

K: What do you do for living?

P: I’m a radio host

H: I’m a musician

K: What do you play?

H: I play bass

Tuon viimeisen vastauksen jälkeen kuulustelijalta irtosi viimein hymy ja hän sanoi: ”Welcome to Israel”. 

Lentokentällä on kuvaaminen kielletty kuten monella muullakin kentällä, mutta varsinkin täällä on hyvä olla tarkkana sääntöjen suhteen. Takseista kovasti varoittelevat nettifoorumeilla että kannattaa käyttää jotain tiettyä ”virallista” taksia, mut ainakin tuossa lentokentällä kaikki oli valkoisia ja niissä oli juusto katolla. Ne näytti niin virallisilta kuin taksi voi näissä olosuhteissa näyttää. Kuski tosin oli hieman epämääräisen oloinen mutta operointivälineenä oli vanha C200 -mersu joten kelpaa minulle vallan mainiosti. Kuskin ensimmäinen kysymys oli luonnollisesti että mistä tulette mutta heti toinen kysymys yllätti: ”Is the weed in finland as good as in Amsterdam?”. Sanoin että en oikein tiedä kun en käytä, enkä edes tunne ketään kuka käyttäisi, vaan eiköpä lie ihan samaa tavaraa se Suomessakin. Taksissa haisi ihan jumalaton ganja mutta ajotyylin perusteella se sankari oli ottanu iltapuuron kanssa ennemminkin piriä. Matkaa oli noin 20 kilsaa kentältä hotelliin ja vaimo huusi ääneen yli puolet matkasta. Tuosta miljoonakaupungin läpi menee 2 x 3-kaistainen tie jossa oli 70km/h nopeusrajoitus. Silloin kun kurkkasin kuskin olan yli nopeusmittaria niin se näytti 160km/h ja vaimo huusi edelleen. Oikein mainiosti ja nopeasti päästiin perille. Kuski antoi mulle vielä business cardin kouraan ja sanoi että voit soittaa ihan milloin vaan ni hän tulee hakemaan. Vaimo sanoi sille että juu, ei soitella. Aika monessa maassa oon istunut taksissa mut kyllä tämä oli kevyesti vauhdikkain veijari. Hyvä kyyti.

Paikallisuutisia: Israel oli ampunu ohjuksia tuohon Syyrian puolelle ja syyrialaisia vituttaa se. Peruste oli se että niin ampui syyrialaisetkin. Syyrialaiset tosin sanoivat vaan ampuneensa alas ne  israelilaisten raketit. Kuka ampui ensin, sitä tiijä ma en. Kello on jo miltei 02, nyt unille ja huomenna aletaan selvittämään mikä on Tel Aviv ja kuka ampui.

Hane matkoilla, lokakuu 2016, day 27, Thaimaa-Singapore

Day 27, Thaimaa-Singapore

Kello soi puol kuus. Nopeat aamutoimet ja pakkauksen viimeistely. Tarpeelliset matkustusasiakirjat taskuun ja oikeaan järjestykseen. Siivoojille jätettiin kahet snorklausvehkeet, aika paljon akkojen rasvoja ja litkuja, erilaisia itämaan puhelinlatureita sekä pikkuisen taskurahaa koska tekivät hyvää työtä joka päivä. Aikataulun mukaan 0630 oltiin respassa ja private vanin kuski heilautti meijän keisit hetkessä hiacen persiiseen. Respa laittoi vielä agenttinsa tarkastamaan meijän asunnon ja laskemaan minibaarin vaikka minä kyllä jo sanoin että se on aivan tyhjä ja olenhan jo maksanutkin sen. Varmaan halusivat tarkastaa etten oo vieny sitä koko jääkaappia. Ookoota tuli ja käytiin matkaan 0645.

Kuski ei puhu muuta kuin omaa kieltään mut ei sen tarviikaan, riittää kun ajaa meidät kentälle. Puolen tunnin suhauksen jälkeen oltiin lauttarannassa ja ainakin neljä erinäköistä lossia tuossa salmessa pyörii. Ykskään niistä ei näytä pelaavan kuten suomalainen lossi vaan ne jokainen kääntyy ainakin kerran ympäri tuossa matkalla. Ja tuo niiden rantautuminen on aina vähä mitä sattuu ni siinä pyörii koko ajan kaks hinaajaa tuuppimassa niitä kohilleen. Aika sekavan näköistä touhua. Vartin odottelun jälkeen päästiin yhteen lauttaan. Kuskin puhelin soi ja se antaa sen luurin minulle. Resortin respasta joku poika soittaa tosi huonolla englannilla. Jos niillä on jotain oikeeta asiaa ni miks ei voinu laittaa niitä muijia soittamaan kun ne osas kuitenkin melko hyvin puhua. Sen verran sain selvää sen pojan sekoilusta että se väittää minibaarin olevan vielä maksamatta. No meikä tavaa mahdollisimman hitaasti ja yksinkertaisella kieliopilla sille että minulla on tässä kuitti kädessäni että olen just äsken maksanut tämän transportaation sekä minibaarin. Juippi sönkkää vielä jotain siellä luurissa omalla kielellään ja sanoi baibai.

Lossikin oli jo toisella rannalla. Annoin luurin kuskille, jatketaanhan matkaa. Vähän ajan päästä se puhelin soi taas ja luuri ojennetaan minulle. Se sama respan poika selittää että ensimmäinen minibaari on maksamatta. No niin, nyt minäkin hoksasin että kun me vaihdettiin tuolla ekan yön jälkeen parempaan asuntoon ni sen ekan huvilan jääkaappihan tuli kurlattua tyhjäks myös. Aivan. Olet oikeassa poika, mutta älä kuvittele että käännytään takas sitä maksamaan kun ollaan nimittäin jo melkein Krabin lentoasemalla. Laittakaa mulle meiliin siitä lasku ni minä maksan heti kun oon internetissä. Tämä ehdotus tuntui menevän heille ihan liian vaikeeks ja olis kuulemma parempi jos antaisin tälle kuskille cashia messiin ni se tois sit tullessaan. Käypi, annoin sille ukkelille viissatasen ja homma oli sillä sipuli. Yritin aiemmin maksaa siellä resortissa sitä asumistakin kortilla ni sanoivat suoraan että käteinen olis parempaa ja silloin pääsis halvemmallakin. Heh, osataan se verottajan koijaaminen muuallakin kuin Suomessa.

0830 oltiin Krabin lentokentällä ja turvatakastukseen pääsee vasta 0900. No tässäpä on muutama puoti ni tutkitaan ne. Minä näin tänne päin tullessa jossain putiikissa semmoisia kikkelin muotoisia saippuoita ja semmoinen pitäis nyt löytää kun sille olis ihan tilaus olemassa. Vai olisinkohan minä nähnyt sen Singaporen kentällä kun täällä Thaimaassa on tuo pornografia aika tarkkaan kiellettyä. Mietin jo että jos minä tuolta matkamuistokioskin mummolta menisin semmoista kysymään niin mitenkä kysyisin. ”Soli soliiii, do you have dick soap here? You know, kikkeli shaped soap? Nou nou, i dont need to wash my kikkel now, i just need that soap, soap like dick.” En kysy.

Turvatarkastus ja sitten kahvia sekä aamiaista. Lentoasema on pieni, vain muutama pieni kahvikoju joissa yhtä sorttia kolmioleipää. Ensimmäiset kaksi kojua ilmoittavat että nou credit card. Voi kilin vittu kun annoin viimeiset käteiset sen hiacekuskin mukaan eikä täällä ole edes ATM:ää. Taitavat osata täällä lentokentälläkin sen verottajan kusettamisen kun käteistä niin kovasti suositaan. Yks kioski kuitenkin suostui myymään teetä ja kahvia kortilla niin ettei alkanut vielä vaimoa kiukuttamaan, se oli jo hyvin lähellä se. Aamiaisen  syöminen hoidettaneen koneessa kun siinä on kaks tuntia mukavasti aikaa Singaporeen mennessä. Koneessa tarjoilu alkaa. Menu näyttää hyvältä ja kerkesin jo tilauksen suorittaa kunnes tulin kysyneeksi että käypikö se teillä kortti. No vittu eihän se käy. Koko vitun Aasian suurin vitun lentoyhtiö ja kortti ei käy. Osataan se verottajan kusettaminen näköjään ihan isoissakin yhtiöissä täällä. Syödään sitten vaimon laukusta suklaapatukka puoliks.

Singaporeen laskeuduttiin 1410. Tismalleen samat oveluudet on tehtävä kuin kuukausi sitten. Kaikki sähkötupakkagear on pakattava yhteen laukkuun joka jätetään transit-alueelle left baggageen piiloon. Sit poistutaan Singaporen puolelle ja suoritetaan check in sekä immigration uusiks. Tässä kohtaa alkoi minun ja finnairin rakkauteen tulla ryppyjä. Singaporen kentällä ei kelpaa mobiiliversio boarding passista ja se on AINA haettava paperiversiona check in -tiskiltä joka tässä tapauksessa aukeaa vasta 2030. Nyt on siis oltava ilman tupakkaa 6 ja puol tuntia. Huhhuijaa. Nyt on jo kuitenkin niin saatanan kova nälkä että tuo alakerran arrival-salissa huomaamani Burger King saa pelastaa tilanteen ja pelastikin. Vaimoa jäi vielä vähän kiukuttamaan ni käytiin uusiks santsipirtelöt ja kiukku hävis. Pitäisköhän alkaa kirjoittamaan Reginaan näitä parisuhteen hoitovinkkejä.

Edessä on siis vielä 12h lento Suomeen ja minun kehoa pelottaa se economy-penkissä istuminen. Finnairin sivuilla aspa-chat aukesi just sopivasti ja aloin tivaamaan niiltä tietoa että olisko bisnesjakkaroita vielä vapaana. Yks rouva siellä möläyttikin että onhan niitä mutta upgraden saa tehdä vain pisteillä (jotka ei mulla just nyt riitä) tai sitten he odottavat viime hetken ostajia niille paikoille. Se on vähän kummallista että ei tunnu varma raha kelpaavan kun sitä olis nyt tarjolla. Sain ohjeen että kysyn uudestaan check inin muijilta jahka se aukee. Siihen on vielä 5 tuntia ja kentän wifi alkoi tökkiä pahasti. Minun pitäis tässä kuitenkin vähän töitäkin tehdä ni kävin ostamassa singaporelaisen puhelinliittymän. 1 kuukausi / 32 singaporen dollaria (eli 20 meijän euroo). Hyvin toimii.

Check in aukes ja yritettiin olla siinä hyvin valppaina että päästäis heti ensimmäisinä tinkimään niitä viimeisiä ykkösluokan paikkoja. Eiköpä saatana jotain rastatukkaisia reppureissaajahippejä kerenny siihen jo ennen meitä. Haisevatkin saatanat, varmaa tosi hienoo ja mukavaa tuommoinen ”matkailu”. Noh, onneks niillä ei oo kuitenkaan rahaa mihinkään matkustusluokan korotuksiin. Tuli meidän vuoro. Yhtiön rouva sanoo taas samat jutut että vain pisteillä tässä vaiheessa. Minä saatoin jo vähän korottaa ääntäkin ja heilutella luottokorttikokoelmaa kun siihen tuli toinen rouva joka sanoi laittavansa meidät jonoon jos tulee no go-tapauksia. Sehän valehteli ihan selvästi, se näki koneeltaan että siellä on meille kaks vapaata paikkaa mut piti keksiä ajan pelaamiseksi jokin tekosyy. Ei kukaan joka on ostanut bisneslennot Singaporesta Helsinkiin jätä ihan vaan huvikseen käyttämättä niitä lentoja. Minä saatoin jo vähän kyseenalaistaa tuota hänen selitystään kun paikalle tuli vieläkin suoremmassa puvussa operoiva päällikkötason herra joka ilmoitti heti kärkeen että JOS niitä paikkoja on vielä just ennen boardingia ni ne sit maksaa 620 singaporen dollaria ylimääräistä lentolipun päälle per nokka, onko se ok? Minulla oli se korttikokoelma vieläkin niin näkyvästi käsillä että se ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta ja vastasin että oon ladannu näihin niin paljon credittiä että se on erittäin ok ja jesjes. Tuon päällikköherran kommentti antoi erittäin paljon uskoa tulevaan, ei se ihan huvikseen olis varmistanut että onko meillä massia eväänä vai ei.

Heti kun päästiin turvatarkastuksen läpi niin tupakat piilosta haltuun ja vankeusrangaistuksen uhalla vessaan höyryttämään, ei saatana että maistuikin mukavalta. Sit mennään napottamaan portille ja odottamaan viimeistä tuomiota upgradesta. Kone lähtee terminaalin viimeiseltä portilta ja sinne on noin kilometri matkaa. Siinä oli yks hyvännäköinen paitakauppa matkalla ni aattelin ostaa paidan. Hyvän näköisiä oli paidatkin joten aattelin ostaa kaks. Siinä oli vielä semmoinen ’kolme kahen hinnalla’ -tarjous ni aattelin ostaa kolme ja ostinkin. Pari tuntia ooteltiin portilla ennenku boarding käynnistyi ja ei siinä tiskillä kerenny rouva päivää sanomaan kun minä olin jo ilmoittanut että nyt niitä bisnespuolen paikkoja ostettais. Se alkoi soittelemaan vaikka mihinkä ja tarkastelemaan että jäikö niitä paikkoja nyt vapaaks vai ei. Muutaman puhelun jälkeen se otti jo minun pankkikortin valmiiks masiinaansa että jos lupa tulee niiden paikkojen myyntiin ni ostotapahtuma ei ainakaan viivästytä koneen lähtöä. Kohta se pyysikin jo kuponkiin allekirjoitusta ja vaihdossa antoi uudet lentoliput bisnesluokkaan. Nyt on hyvä. Äkkiä koneeseen ku on vielä ovet auki.

Saatiin vielä parhaat paikat eturivistä niin että siinä olis mahtunu ameriikan koripalloilijakin nukkumaan jalat suorana. Sen että kerkesin laukun nostaa koteloon ni tulikin shampanjaa iittalan lasissa pöytään. Vaimolle samanlainen lasi mutta mustikkamehulla. Keskiyön menut tuli samalla selattavaksi. Meitsille valikoitui pääruoaksi paistettua lohta perunahötsönsööllä ja ruokajuomaksi carlsberg. Juustoja on paria sorttia myös ni voi shampanjan kanssa imeä niitä kivasti. Erittäin hyvä eväs. Lämmistä sämpylää ja lisäkaljaa sai sormia napsuttelemalla. Syömisen päätteksi hlökunta kävi kuulustelemassa että haluanko itseni herätettävän aamiaiselle ja jos niin minkälaista aamupalaa laitettais. Tilasin aasialaista, pistin istuimeen hieronnan surisemaan ja käänsin sen vaaka-asentoon. Ollaan kohta jo intiassa. Pistän Top Gearia tulemaan ruudulta ja nukahdan siihen. Öitä.