tiistai 25. kesäkuuta 2013

TK poissa kotoa, Visulahden Juhannus, Mikkeli

Visulahden Juhannus, Mikkeli. Havahduin juuri siihen tosiasiaan että tämän blogin aloittamisesta, eli siihen johtaneesta sydänkohtauksesta, on kulunut tasan kaksi vuotta. Kukkia pöytään ja pullaa kans! 77 000 kertaa on joku näitä käyny lukemassa, mut se ei kerro mistään mitään. Eikä tarvitsekaan. Selailin äsken itse nostalgiapäissäni noita ensimmäisiä tekstejä ja kuten siellä sanoinkin, nämä ovat vain minua itseäni varten. Päiväkirjan asiaa ajavat.

Otetaan nyt sit kaksvuotispäivitys noihin terveysasioihinkin. Mikään minua ei enää vaivaa, paitsi korkea kolesteroli ja korkea verenpaine. Itse asiassa nekin on ihan normaaleissa haarukoissa mut infarktin kärsineellä pitää kuulemma saada ne vielä alemmas kuin sitä kärsimättömillä ja normaaleilla ihmisillä. Sen takia edelleen otetaan tiuhaan verikokeita ja säädellään syötävien nappuloiden määrää ja laatua sopivaks. Tätä nykyä aamulla otetaan kolme pilleriä, kaks laskee verenpainetta ja se yks ohentaa verta sekä estää sen hyytymistä. Käytännössä tarkoittaa sitä että pienet haavat umpeutuu nykyään noin viikossa ja kun aamulla peset hampaat ni ikenistä tulee verta vielä klo 16. Illalla otetaan vain kolesterolilääke, sen kuuluis poistaa suonista paskaa niin ettei sydämeen tai aivoihin tulis enää niin helposti tukoksia. Mutsilta kysyin ni se sanoi että isälles tuli siitä kolesterolilääkkeestä syöpä. Kysyin lääkäriltä ni se vastas kysymyksellä haluatko syövän 20 vuoden päästä vai aivoinfarktin ennen joulua. Minä valitsin syövän.

Asiaan. Juhannusaaton keikka Mikkelin Visulahdessa. Vaimo autoon ja keulatähti kohti Mikkeliä. Jätin sen kuitenkin Lahteen sukulaistensa tykö aaton juhlintaan, siis vaimon, keulatähti on vielä paikallaan tässä vaiheessa. Ite ajelin Mikkeliin ja kävin poimimassa Herra Spektaakkelin Cumuluksen respasta kyytiin. Sitten tapahtumapaikalle mutta ensin täytyi käydä pesettämässä auto, on nimittäin tarkoitus ottaa jotain hauskoja kuvia sen myynti-ilmoitusta varten, yritin jo etukäteen tilailla muutamia jägermeister-promobikinityttöjä siihen konepellille koristeeks.

Illan työpaikka näyttää ihan hyvältä ja Ruoskan pullukat olivat juominensa heti ottamassa meitä vastaan. Mukava oli niitä nähä, ykskään ei ollut ainakaan laihtunut viime näkemästä. Kun catering-tytöt kantoivat juomatarjoilua meidän telttaan ni huomasin että valikoimassa lonkerona oli Kurko ja siiderinä perry, vaikkakin nämä mallit ovat ehdottoman kiellettyjä meidän hospitality-ohjeessa. No eihän tytöt tätä voineet tietää kun promoottori ei ollut katsonut tarpeelliseksi lukea sitä lähettämäämme paperia. Tässä vaiheessa kesää joutuu yleensä vuosittain korostamaan lukutaidon merkitystä festivaalijärjestäjän ammatissa, siitä ei olisi lainkaan haittaa. Tytöt olivat hyvin ystävällisiä ja vaihtoivat tuotteet Hartwallin lonkeroksi ja GC Classiciksi. Tämä välttää jo meille vaikkei tuo siideri niin kuivaa olekaan kuin sovittiin kirjallisesti. Tarkastusmaistanta kuitenkin osoitti että lonkerossa oli jotain vialla?!? Ihan kauheelle hiivalle maistui, OMS?!? Ni tiijättekö mitä vittua, Hartwall on alkanu tölkittää sitä 4,7% Cool Grape-hiivalonkeroansa ihan saman näköiseen pänisteriin kuin Original Gin Long Drinkiä ja minä, vanha konkari, menin halpaan lankaan. Tytöt vaihtoivat tuotteen vielä kertaalleen ja sitten oltiin kaikki sovussa ja onnellisia melkein elämämme loppuun saakka.

Soitannan aloitti Ruoska ja heti perään veteli Suvi Teräsniska. Hyviä olivat molemmat. Sitten oli meijän vuoro. Kymmenen vuotta on festivaaleilla soitettu mutta en muista olisko aiemmin koskaan noin pienelle yleisölle. Kato kun nimi ei myy. Mutta tämän festivaalin perusteella ei kyllä myy Suvi Teräsniskankaan nimi. No jospa se iltaa kohti vilkastuis, ei meitä hirveesti haittaa, me pistetään kuitenkin joka keikalla peliin ne täydet 75%. Oli se omasta mielestä ihan rautaisen kova keikka, enkä ees joutunu sitä Teukkaa laulamaan, Tolsan kohtaloksi koitui tällä kertaa se.

Eerikäisen Esko juonteli lisää bändejä lavalle, seuraavana kai oli Dingo. Hämärän kirjavaa on kyllä tämä tarjonta. Dingon pianisti oli mersuharrastaja ja meinas jo väkisin ostaa minulta auton pois, olis pitäny myydä, olinpa hölömö. Dingon basisti on muuten Kuopiosta, Kuhlmanin Vesku. Hyvä bändi on Dingo.

Jokin musta hahmo hiippaili univormussa backstagelle. Voiko se olla se? Ei kai se voi olla? Kyllä se on, ai herra, se on Mr Captain Jack! We salute you, heyo! Captain osoittautui pelimieheksi ja kuvia otetiin muistoiksi. Huumorilla se kovasti tuntui itsekin suhtautuvan taiteeseensa.

Pojat lähti kiireellä kotiin Kuopioon kun kaikilla tuntui olevan huomenna tärkeitä menoja. Minä jäin Rydin kanssa fiilistelemään ku meillä oli kumminkin huoneet Cumuluksessa. Tuomas lähti Ruoskan Patrikin mökille venholla saunomaan, tämä oli mielestäni riski kun ottaa huomioon että sen olis lähdettävä aamukymmeneltä Liettuaan Hornan keikalle. Itse valitsin sivistyneempää seuraa ja lähin taksilla Holmstedtin Jukan takapihalle. Siellä istuttiin ja puitiin Jurassic Rockin tulevaisuutta ja veikkailtiin mitkä kaikki festarit kaatuu tänä kesänä. Melko samaa mieltä oltiin kaikista asioista. Jukkahan juo melko harvoin, nyt sattui olemaan se harvoin ja meillä oli kovin iloiset mielet. Lähettiin takas Visulahteen tarkastamaan vielä illan pääesiintyjä, Ismo Alanko. Se oli kyllä ihan hiton hyvä, mut varmaan johtuu kuopiolaisesta rumpalista. Ihmisiä festarilla oli edelleen surullisen vähän. Sit käytiin vielä taksipelillä nopeasti tsekkaamassa Stoppari, baari mihin Jukka järjestää ohjelmaa. Ihan hyvä, nyt nukkumaan ja aamulla Kuopioon Kimmo Tasasen AKA Julma Jiin nelikymppisille. Juhlavieraskaarti koostunee yhtyeistä Tarot ja TK, sekä Kuopion rockfutisjoukkueesta FC Kempes. Enempää en niistä juhlista kerro häveliäisyyssyistä nyt ja tässä kenellekään.

Mikkelistä lähtö viivästyi muutaman tunnin poliisilaitoksen mittarin näyttäessä 0,7 promillee vielä puolilta päivin. Juuri junalla Mikkeliin saapunut vaimoni ei ihan älyttömästi silitellyt päätä ku jouduttiin muutama tunti venailemaan. Kyllä se minua rakastaa silti, mie tiijän. Tässäpä nämä, seuraavana Tuska-klubi Helsingin Circusissa viikon päästä. Ei mulla muuta. Autonmyyntikuvia ei oikein tullu ku ei ollu niitä bikinivosujakaan siellä festivaalilla. Paska.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti