tiistai 15. tammikuuta 2019

Hane matkoilla, tammikuu 2019, day 5, Tel Aviv, Israel

Heräsin heurekailmiöön. Tajusin että minullahan on yks salainen agenttikaveri täällä hommissa YK:n palkkalistoilla. Se paimentaa sotilastarkkailijoita jossain tuolla Syyrian rajalla, otan heti yhteyttä. Eiku ensin käyn supermarketista kahvit ja pullat. Sieltä se vaan tuli cafe latte vauhdikkaammin kuin koskaan, piti vaan tajuta tilata se big cappucino. Teetä kuppi ja 4 suklaapullaa ni niillähän jaksaa pitkälle iltapäivään. Soitin soturiystävälleni Randylle (nimi muutettu koska muuten minun pitäisi tappaa jokainen joka tämän lukee). Randy sanoi että hänellä on perhe käymässä kotimaastaan mutta hän tuo ne huomenna TA:n lentokentälle ja lähettää heidät kotiin. Sen jälkeen hänellä on pelkkää vapaata maanantaihin saakka. Päätettiin että vuokrataan alakerran vuokraamosta auto minun nimellä koska Randyn nimellä siellä saattaa olla odottamassa yks valvontakamerasakko, tai sit pitää vuokrata jostain toisesta vuokraamosta. Joka tapauksessa Randy ajaa koska hän tietää lokaalit meiningit ja että missä on miinat sekä tienvarsipommit. Erinomainen suunnitelma, Randy jää viikonlopuks Tel Aviviin ja sunnuntaina käydään jeesuksen kotikonnuilla. Huomenna sinne ei toinna mennä koska lauantai on sapatti ja se aiheuttaa liikaa kaikenlaisia erikoiskommervenkkejä.


Tuli niin hyvä mieli tuon suunnitelman onnistumisesta että epähuomiossa lupasin vielä vaimon ostoksille. Vein, ja hän osti 4 villatakkia. Ne olivat halvennuksessa ja vaikka olivat samanlaisia niin piti saada niitä neljässä eri värissä koska niin mahtavia olivat ne värit. Ja ei tuota lämmintäkään ole täällä kuin 20 C° niin kyllä villatakkeja pitää olla. Neljä. Ennen Israeliin lähtöä kyselin ja varmistelin sitä sähkötupakointihommaa täällä ettei vahingossa tule kuolemanrangaistusta tai kivitystä. Kyllä se täällä ihan sallittua on mutta viime vuonna täällä on lailla kielletty semmoinen JUUL -merkkinen sähkörööki joka muistuttaa USB-tikkua ja siinä on heille liikaa nikotiinia. Tuota laitonta JUUL-vehjettä näkyy olevan nyt täällä myynnissä joka helevetin kaupassa ja kioskissa ja vaatekauppojen kassoillakin vielä heräteostostuotteenna. Yhen kauppakeskuksen turvatarkastuksessa vartijalla oli rynkky kädessä ja JUUL huulessa. Se ei tainnut sitten onnistua ihan buttoniin se sen laittomaksi tekeminen.


Ostoksien jälkeen mentiin pizzalle. Jotenkin oletin että siellä vois saada lihaa ruokaansa. Väärään meni se oletus. Lähimpänä lihaa oli niistä täytteistä tonnikala. Näin ollen laitatin omaan pizzaan kaikki mahdolliset juustolajit mitä keittiöstä löytyi. Helvetin hyvä pizza siitä tuli, oluen kanssa sillä lähti ihan nälkäkin. Täällä saattais ihan vahingossa tottua tuommoiseen lihattomaan ruokaankin jos pidempään olis, en tiijä, en kyllä uskalla ottaa moista riskiä. Syönnin päälle mentiin kahville ja pullalle puistoon. Itse asiassa se puisto on googlemapin mukaan ostoskeskus, ja on se sitä käytännössäkin.


Sarona Gardens on tuommoinen iso puistoalue jossa on lukuisia pieniä kaksikerroksisia "omakotitaloja". Jokaisessa on jokin ravintola tai kauppa. Niissä näkyi olevan mm. Adidas, Nike, Mc Donalds, Levi’s jne jne, mutta oli myös paljon paikallisten omia kauppoja sekä varsinkin kahviloita ja kaljaterasseja. Suihkulähteiden lomasta löytyi myös omituisen näköinen puinen rakennelma joka kiinnosti niin paljon että täytyi käydä selvittämässä mikä se oli. Se oli juutalaisten itse tekemä keilarata jostain mooseksen ajoilta. Hieno keksintö kun oli ihan semmoinen automaattinen pallonpalautusrännikin. Kahvilassa oli kaikki menut vinkurakirjaimilla, ei yhtään englanninkielistä sanaa missään. Se tuntuu olevan melko normaalia heti kun tuosta turistirannalta poistutaan. Sormella kun osoitteli niin hyvin tuli kakkuja pöytään ja kyllä nuoriso täällä englantia puhuu erittäin etevästi. Vanhempi kansa taas melko kehnosti jos ollenkaan. Hieno puisto, kannattaa käydä.


Kahvin päälle etsittiin vielä kartasta, sekä käytännössä, Ginat Dubnov. Se on puisto jossa Israelilaiset ilma-akrobaatit kokoontuvat ja totta kai vaimon teki mieli mennä kyttäämään niiden taitoja ja vertailemaan omia kykyjään. Ei siellä nyt näkyny yhtään kekkuloijaa mutta googlen mukaan ne kokoontuvatkin siellä aina sapattina, eli lauantaina, eli huomenna. Tuo googlen tarjoama artikkeli on tosin 10 vuotta vanha että enpä tiijä jaksetaanko tänne saakka huomenna kävellä asiaa tarkastamaan. Nyt lähikaupasta iltapalaa ja kotiin Netflixiä kyttäämään. Taas tuli pitkälti yli 10km kävelyä ihan tuosta vaan. Israelilaisilla on jokin omituinen fiksaatio asetella patsaat seisomaan päällään, mikä juttu? Yli puolet patsaista sun muista monumenteistä on täällä ylösalaisin. Onko tämä jokin juutalainen sisäpiirivitsi? Australiassa ymmärtäisin vitsin.



Paikallisuutisia, tai oikeastaan paikallisuutiskuva: Kottaraisia eteläisessä Israelissa Rahatin kaupungissa, kas tässä:


maanantai 14. tammikuuta 2019

Hane matkoilla, tammikuu 2019, day 4, Tel Aviv, Israel

Eilen illalla alkoi ihan pieni tai keskisuuri myrsky. Vettä ei hullusti satanut mutta tuuli oli vailla vertaa ja salama löi tahtiin tiheään. Ikkunasta näkyi kun aallot tulivat aallonmurtajien yli ihan perille asti. Tuuli ja aallokko jatkuu näköjään vielä aamullakin ja surffaajat ovat hoksanneet saman. Melko suosittu harrastus tuntuu olevan juutalaisissa hipsteripiireissä. Me kristityt (tai kristitty ja pakana jos tarkkoja ollaan) näimme eilen taksin ikkunasta kuinka oli mukavia putiikkeja tuossa matkalla Jaffaan. Tämän päivän hommana on mennä se sama pätkä jalkaisin ja tutkia puodit samalla. Käveltiin hotellilta Ben Yehudaa pitkin Great Synagogalle ja siitä käännyttiin oikealle Eilat Streetille joka siis oli tämä kyseinen putiikkikatu. Ihan sillä laittelen tähän näitä katujen nimiäkin koska tiedän että kollegani Diablo-yhtyeestä on tulossa tänne ens kuussa ja lukee minulta tippejä. Siinä vähän ennen isoa synagogaa on semmoinen Carmel Market -markkinakuja, kannattaa tarkastaa se myös, oli vallaton hulabalåå siinä.


Eilat Street mentiin läpi ja pääasiassa siinä kyl oli vain akkojen leninkikauppoja mut yks mielenkiintoisempi putka löytyi myös. Se oli semmoinen melko hämärä ja kinky goottikauppa. Ovet oli kiinni mut yritin kurkkia ikkunoista ja ihan niinku siellä olis joku liikkunut sisällä. Ei auta edes koputtelu, ovi on lukossa. Pettyneinä oltiin jo poistumassa mutta heureka soikoon, sinnehän mennäänkin tuolta hieman kyseenalaisen sivukujan puolelta. JUMALAUTA että oli tehty ja tuunattu pikkusen hienoo nojatuolia ja sohvaa ja jääkaappia ja vaatteita ja vähän kaikkee. Ihan saatanan siistiä sisustustavaraa ja vaatetta ainakin minun makuun. Selkeesti jonkin samanhenkisen taiteilijaporukan kimppakauppa. Oon tässä nyt tunnin yrittäny googlettaa sen mestan nimeä tuloksetta, pyysin jo apua piirinmestariltakin mut ei löydy sitten millään. Niillä on ihan varmasti nettisivut olemassa, auttakee?!?! Minä kuvasin sieltä salaa vähän videoo, lataanpa ne youtubeen ja linkkaan tähän ni saatte vähän hajua:



Sitten oltiinkin jo ymmärtääkseni Jaffan kaupungin puolella kai. Lyhyt pysähdys terassilla, keho huutaa yhtä Red Bullia. Yleensä se on kyllä täällä mielummin se halpis XL-juoma mut samaa paskaa kuitenkin. Noh, täällä ei ollu nyt sitäkään, kuten ei monessa muussakaan paikassa. Muutamia asioita täällä ei meinaa välillä läytää mistään ja ne yleisimmät on energiajuoma ja liha. Terveellisempänä korvikkeena kelpaa oikein musta tee ja appelsiinimehu. Ai herra, muistakaa juoda tätä appelsiinimehua jos täällä olette, on ihan pikkusen hyvää. Aiemmin käytiin jo tuossa Jaffan kukkulalla mut ei oikein silloin hoksattu että siinä nyppylän takana on se legendaarinen Jaffan satama missä se yks tauno joutui valaan suihin ja siellä pitäis olla nykyään vaikka mitä huvitusta. Kierrettiin seuraavaksi rannan kautta sinne ja matkalla kuulusteltiin paikallisilta villikissoilta kuulumisia. Kissoja on täällä paljon ja ne on pääasiassa villikissoja. Suurin osa arkailee mutta yks tuli tuossa jo tekemään vähän turhankin läheistä tuttavuutta perheejäseneeseen. Pharmacystä sit ostettiin seuravaks Bebanthenia.


Satamassahan oli sitten noin 20 erilaista baaria/ravintolaa ja dätsit, eipä juuri muuta. Yhessä käytiin hetki jalkoja lepuuttamassa ja kahvi/tee juomassa. Alkupalana tuli täälläkin väkisin jokin shotti, hyi saatana kun oli anista siinä. Pakko oli ottaa pieni Maccabi-tuoppi että sai sen jälkimaun pois. Otin jonkin leivänkin joka ei sit koskaan edes saapunut pöytään, mutta ei se kyllä näkynyt laskussakaan. Ja ihan saatanan vaikeeta oli sen laskun saaminenkin ja sitten vielä se rahan hakeminen pöydästä ja huhhuh, mitenkä ja miks pitää tehä kaikki niin helvetin vaikeeks. Palvelusta ja asenteesta olis vähän siellä ja täällä oppimista. Jossain homma toimii 10/10 ja jossain taas ei sitten niin yhtään. Raivostuttavaa.


Minulla on ollut tässä kova halu päästä sinne Jerusalemiin katselemaan jeesuksen tontit mutta se ei oo ihan pala kakkua. Jerusalem on tuossa melko lähellä mutta vaikka se on israelissa niin se on silti kaytännössä keskellä Palestiinaa ja silloin pitää olla erityisen varovainen. Siellä Jerusalemissakin on pikkuisen niinku omat alueet muslimeille ja juutalaisille ja kristityille ja kannattais oikeestaan tietää missä liikkuu. Ja jos meet sinne vahingossa sapattina ja pysäköit väärälle alueelle ni ne saattaa kivittää sinut tai ainakin sinun autos. Yks minun ystäväni nimeltä Mikko on jeesannut näissä Israel-asioissa minua koska hän on täällä vieraillut useamminkin. Mikko laulaa yhtyeessä Swallow The Sun ja sillä oli tarjolla yks sen luottopakkihevimiesystävä täältä joka vois ehkä lähtee käyttämään meitä siellä Jerussa. Nyt kävi kuitenkin niin että Tal (nimeä ei muutettu) aikoi olla viikonlopun juovuksissa koska oli hänen syntymäpäivänsä. God damn, tarvitaan suunnitelma B. Ite en kyllä uskalla sinne vuokra-autolla lähteä. Se on kuitenkin niin että yhdestä risteyksestä väärin ja oot Gazassa ja ajat miinaan. Talin ensimmäinen vastaus oli mielestäni hyvä, vapaasti suomennettuna: ”Luuletteko te vitun kristityt että te voitte tulla tänne milloin vaan ja me jutkut odotetaan puhelin kourassa milloin teitä pitää lähteä viihdyttämään?”. Paljon onnea ja hyvää syntymäpäivää, Tal!


Minä kävin lähimarketista iltapalatarpeet. Leivät ja kasvit on hyvää ja halpaa. Juustot ja makkarat on hyvää mut ei oo ihan halpaa. Juustosiivut maksaa noin 1€/kpl. Teen ja kahvin tilasin take away-malliin myös ja taas piti selittää ihan saatanasti palvelijalle että haluan cafe latten enkä cappucinoa, väkisin se sanoo taaskin tekevänsä ison cappuccinon ja minä jo luovutin että olkoon sitten niin. Mutta loppujen lopuksi se teki kuitenkin latten. Siinä ei ollu hirveetä kiirettä kenelläkään ni aattelin että selvitetään nyt tämä asia, nää kuitenkin väittää täällä että Tel Aviv on koko maailman kahvipääkaupunki ni katotaan sit kerralla myös termistö haltuun. Elimelekh (nimi ei muutettu) sanoi että he kutsuu kahvejaan just niinku haluaa ja heillä maitokahvi on cappucino ja jos sinä viisasteleva kristitty haluat huomenna nopeammin sen ison latten ni sanot että BIG CAPPUCINO!!! Nonni, näin ne vaan asiat selviää puhumalla.


Paikallisuutisia: Gazan puolelta lentelee tänne aika ajoin raketteja ja kranaatteja ja kuulemma kotitekoisia ohjuksiakin. Älypuhelimiin on ollut tarjolla yksityisten kehittämiä sovelluksia jotka varoittavat näistä raketeista. Aiemmin Israelin armeija on tarjonnut sen datan näihin sovelluksiin mutta vääriä hälytyksiä on tullut kuitenkin melko paljon. Tästä johtuen ja tästä päivästä lähtien armeija ei enää jaa tietojaan näille yksityisille eikä aiheettomia hälytyksiä enää tule. Eikä muuten tule sitten niitä aiheellisiakaan. Hyvää yötä ja oikein rauhallisia unia!

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Hane matkoilla, tammikuu 2019, day 3, Tel Aviv, Israel

Shalom! Se on ehkä jokin tervehdys, ehkä hebreaksi tai arabiaksi. Joku sanoi minulle eilen niin ja minä olen sitä nyt toistanut kaikille ja kaikki tuntuvat hymyilevän ni eikös se oo silloin ihan ok? Aurinko paistaa ikkunassa ja säätiedotus lupaa vajaata kahtakymppiä. Valitettavasti se lupaa myös että viiden maissa alkaa satamaan, tosin aurinkokin laskee just ennen viittä ni samapa tuo. Ikkunasta näkyy myös jenkkien suurlähetystö, se on ihan meidän ikkunan alla kadun vastakkaisella puolella. Niiden katolla on semmoinen antenni että CIA:n pääkonttorissa kuullaan ihan varmasti mitä meijän hotellihuoneessa tapahtuu. Iso ameriikan lippu liehuu siinä antennin vieressä. Pääovella ei näy ketään mutta sivuovella on helevetin pitkässä parijonossa ihmisiä joidekin lappujen kanssa. Jonkin armeijan sotilas vahtii sen jonon järjestystä rynnäkkökiväärin kanssa. Minä en tiedä minkä armeijan sotilas se on, enkä tiedä mitä ne ihmiset sinne jonottaa. Vaimon mukaan en saa myöskään mennä selvittämään tätä asiaa. Häntä pelottavat rynnäkkökiväärit.


Rynnäkkökivääri tuntuu olevan täällä melko arkinen varuste. Oon nähny niitä ihmisillä jo mm. Mc Donaldsissa ja  vaatekaupassakin oli rouvalla semmoinen. Enimmäkseen niitä näyttäis olevan poliiseilla ja vartijoilla. Sotilaat ei oo juurikaan aseiden kanssa kaupungilla. Kokemuksiini perustuvan tutkimuksen mukaan melkein puolet israelin armeijan sotilaista on naisia, siltä se näyttää tuolla kadulla. Naiset ovat täällä asevelvollisia ihan samaan tapaan kuin miehetkin, heidän palvelusaikansa tosin on vain 21 kk kun se miehillä on 3 vuotta. Vapautuksen armeijasta voi saada jos olet kristitty tai muslimi. Nainen voi saada tämän lisäksi vapautuksen jos hän on naimisissa tai omaa lapsen. Kiinnostais olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa kun joku israelilainen keksii olevansa kolmatta sukupuolta ja yrittää saada kutsunnoissa vapautusta. Israelin väitetään olevan lähi-idän ainoa ydinasevaltio. Sitä en tiijä onko näin mutta jotain ne vahtii ihan helevetin tarkasti kun tasan tunnin välein surraa ilmavoimien kopteri rantaviivaa pitkin tuosta minun ikkunan edestä.


Aamiainen syötiin siinä samassa Bistro Masadassa kuin eilenkin. Erinomaisen hyvä ja kallis se oli taaskin. Muiden aamutoimien jälkeen esittelin vaimolleni päivän suunnittelman. Täällä on melko korkeita pilvenpiirtäjiä joten googlataan niistä korkein ja mennään sen rooftopille kuikuilemaan. Vaimo hyväksyi kun kuuli että siellä niiden isojen talojen luona on myös ostoskeskuksia. Noin kolme kilometriä käveltiin kunnes oltiin siellä ”bisneskeskustassa”. Siihen kaikkein korkeimpaan kokeiltiin mennä mut se ei ollu kovin kosher ku se oli jokin puolustusministeriön rakennus ja heti ulko-ovella oli rynkyt vastassa. Vieressä oli toinen lähes yhtä korkea, mentiin siihen. Ovella oli turvatarkastaja tutkimassa rouvan laukun ja metallinpaljastimella etsi ylimääräisiä pistooleita minun shortseista. Normaali käytäntö kaikissa kauppakeskuksissa ja tavarataloissa tämä tuntuu olevan.


Tässä on kolme tornia samassa rykelmässä ja kaikki nousee yhdestä ja samasta shopping-helvetistä. Kaikki opasteet arabiaks tai hebreaks eikä kukaan hlökunnasta oikein puhu englantia. Ehkä tunnin verran hermoiltiin ennenku oikea hissi löytyi ja päästiin ylös. Siellä ylhäällä ei ollu sit oikein mitään muuta kuin jokin vähän keskeneräinen kerros missä roikkui katosta sähköjohtoja ja ikkunat oli aivan paskaiset koska siellähän oli selvästikin remontti käynnissä. Mutta niin vaan sinne ihminen pääsi hissillä ajelemaan ja maisemia katselemaan. Ne olivat aivan hyvät:


Sit otettiin taksi Old Jaffaan. Se on ilmeisesti kaupunginosa tuossa heti Tel Avivin eteläpuolella. Joskus se on kai ollu ihan oma kaupunkinsakin, tai en minä tiijä. Tel Avivin oikea nimikin on kuulemma Tel Aviv Jaffa. Helevetin sekavia ovat monet juutalaisten jutut. Edelliseen taksikuskiin verrattuna tämä oli kovin vaisu mutta hienosti vei turistin kohteen. Kohde on hieno ja oikeesti se appelsiinimehu siinä ensimmäisessä baarissa oli heti niin hyvää että ei se vodkaa kaivannut juuri lainkaan. Appelsiinihän on siis täältä Jaffasta kotoisin. En tiedä mistä Joona oli kotoisin mutta tässä Jaffan satamassa se joutui valaan vatsaan. Paska kohtalo. Tai siis eikös se päässy sieltä poiskin? Mitä kautta? Oliko kuitenkin paska kohtalo? Tai siis paskakohtalo? Ostin huumoripaidan ja huumorihupparin ja sit käveltiin Jaffasta kotiin noin 3km. Kotimatkalla alkoi sade ropsautelemaan ja rannassa tuuli nostamaan aalon korkeuden jo komeaksi. Siinä matkalla oli myös jokin mainos että täällä on euroviisut keväällä. Jos minä jäisinkin kevääks tänne ni Sampsa tai Niksu voisitte laittaa mulle meiliin ohjeet vaikka ihan vaan ranskalaisilla viivoilla että mitenkä ne euroviisut voitetaan.

Pari päivää oon tässä miettiny että mikä on tuommoinen ihmeellinen palikka meidän oven pielessä, yritin jo kertaalleen repiä sen irtikin tutkiakseni tarkemmin mutta oli liimattu niin hiivatin tiukkaan ettei irronnut. Meijän perheen vaimo on googlettamisen piirinmestari ja selvitti tämän asian. Sen mokkulan nimi on Mezuza, kuva alla. Sen sisälle on kääritty säkeitä paksusta kirjasta. Kun juutalainen lähtee kotoaan ni sitä palikkaa tulee nykäistä sormillaan ja sitten laittaa sormet suuhun. Sama homma kun palaat kotiin. Tämä suojelee sinua ja sinun kotias luciferilta kun oot poissa tai kun oot kotonas. Täällä on joka ikisessä asunnossa ja hotellihuoneessa tai ihan missä vaan ihminen nyt sattuukaan asumaan ni tuo sama palikka ovenpielessä. Se on siis saatanankarkoitin ja olettaisin että niitä saa ihan rautakaupoista. Saatanankarkoitin tulee olla aina asennettuna ovenpieleen 2/3 -kohtaan siitä oven korkeudesta ja sen pitää olla just tuollai vinossa. Ai miksikö? No siksi koska vain Jumala voi laittaa asioita täydellisesti suoraan. Niinpä niin, olisihan tuo pitänyt heti hoksata.


Lähialueelta löytyi helvetin hyvä pullapuoti. Tänään ei syödä iltapalaksi suolaista. Hyvää yötä!

Hane matkoilla, tammikuu 2019, day 2, Tel Aviv, Israel

Huomenta. Tel Avivissa asuu 2,4 miljoonaa ihmistä joista tässä varsinaisessa ytimessä noin puol miljoonaa. Ihan kookkaasta kaupungista on siis kyse. Joidenkin valtioiden mielestä tämä on pääkaupunki kun toisten mielestä se on Jerusalem tuossa 70km päässä. Tämä riippuu vähän siitä että kenenkä puolelle oot missäkin sodassa asettunut ja/tai mitä jumalaa satut palvomaan. Nää lokaalit on enimmäkseen juutalaisia mut muslimeja ja kristittyjä löytyy myös. Katukuvassa et pysty yhtään sanomaan ketkä on turisteja ja ketkä paikallisia, tää on vähän samanlainen kulttuurien sotku kuin esim New York. Tämä on hyvin liberaali kaupunki eikä täällä tarvii esim naisten peitellä päätään tai käsivarsiaan julkisilla paikoilla. Homoilla on täällä mukavat olot ja aika paljon näkyy sateenkaarilippuja parvekkeilla. Jotenkin kuvittelisin jo nyt että Jerusalemissa on seikka hieman toisin. Jos pääsen Jerusalemiin saakka niin raportoin kuinka asian laita siellä menee. Tel Aviv on kallis kaupunki. Tai siis yhtä kallis kuin Helsinki eli ihan vitun kallis. Kaikki maailman kaupungit on halvempia kuin Helsinki ja Tel Aviv, paitsi Oslo ja Tokio. Tämä ei perustu mihinkään tietoon eikä tilastoon eikä välttämättä pidä edes paikkaansa mutta minä uskon niin ja se riittää minulle.


En ottanu hotellivaraukseen aamiasta lainkaan koska ensinnäkin sen hinta oli 28€/aamu/nokka ja toisaalta tässä on pilvin pimein ruokapaikkoja ympärillä ni voidaan yhtenä ohjelmanumerona syödä aamiainen joka aamu eri paikassa. Tänä aamuna oltiin niin hyvissä ajoin hereillä ja liikkeellä että iso osa ruokaloista oli vielä kiinni, olihan kello vasta vähän yli yhdeksän. Aivan hotellin vierestä löytyi Bistro Masada, erittäin kämäisen ja halvalla kyhätyn oloinen työmääruokalan varaston näköinen tapaus. Kalliossa tämä olis vitun hieno ja kallis hipsteriravintola. Tähän kun olis vielä hoitanu kuormalavoista laaditun sisustuksen niin vihervasemmisto kusisi ilopissit samettihousuihinsa. Ruokalistasta en tajunnu oikein hevonvittuakaan kun se oli enimmäkseen hepreaksi ja/tai arabiaksi. Myöskään se englanninkielinen osuus ei paljon apua tarjonnu kun oli sellaisia vaikeita hippiruokakäsitteitä siinä minulle kuten hummus, mitähän vittua sekin oikeesti on? On muuten sitten niin luotaan työntävän näköistä ripulia että en voi oksentamatta edes googlettaa joten en sitä teekään.

Olen kuitenkin sen verran kokeilunhaluinen ihminen että osoittelin siitä ruokalistasta vähän yhtä ja toista ja huonohkosti englantia taitava huonoryhtinen hippipoika vieressä nyökytteli sekä kirjaili tilausta vihkoonsa. Tilasin vittuillessani sitä hummustakin ihan kaks kuppia mutta ei niihin meistä kumpainenkaan koskenut. Suurin osa aamiaispaikoista menee täällä Kosher-pelisääntöjen mukaan. Tarkoittaa sitä että lihaa ja maitotuotteita ei saa syödä sekaisin. Niiden syömisen välillä tulee olla 6 tuntia aikaa. Jos aamulla syöt juustoa klo 09 ni iltapäivällä voit ottaa makkaraa jo klo 15. Lihaa ja maitotuotteita ei saa myöskään valmistaa samoissa astioissa vaan molemmille pitää olla omat. Minä nyt kuitenkin halusin siihen paistetun munan päälle meetwurstia sekä leivän kanssa juustoa ni jostain tiskin alta se hippi sai siihen pepperonin hoidettua. Kuitissa sen salamisiivun hinta oli 12 shekeliä eli 3€, sen yhden meetwurstisiivun. Aamiainen oli kokonaisuudessaan erittäin mainio ja kookas. Hinta oli kahdelta hengeltä 200 shekeliä + tippi, eli noin 60€. Tippiä kuuluu jättää noin 10-15% ja he kyllä ilmoittaa jos tämä meinaa sinulta unohtua.


Rahana meillä toimii täällä uusi Israelin Shekeli, New Shekel. Oikein iloisen värisiä seteleitä. Keltaisia, punaisia, sinisiä ja vihreitä oon jo ainakin tavannut. Kolikoita en osaa täälläkään joten ne jätetään aina työmiehille tippeinä kuten muuallakin. Kurssi on melko helppo taitaa kun pitää mielessään nyrkkisääntönä että 100 shekeliä on 25€. Noissa kurssiasioissa kannattaa aina olla tarkkana että kumminko päin se kurssi kerrotaan tai jaetaan, muuten voi käydä esim niin että ostat Sveitsissä humalassa saatanan hienon toppatakin jonka luulet maksavan 50€ mutta visalta lähtikin 850€. Yhelle erittäin hyvälle kaverille kävi just niin.


Tämä meijän hiekkaranta lienee noin 10km pitkä. Se alkaa tuolta pohjoisesta mistä ruutukaava-aluekin ja loppuu etelään jaffan satamaan. Hotellimme sijaitsee noin puolessa välissä. Tänään käveltiin vain ihan vähän rantaa molempiin suuntiin mutta kummasti alkoi jalka väsymään. Puhelimen matkamittari näytti yli 12 km ni kyllä kai tuo ei oo ihme. Melko helevetisti täällä menee noita sähköpotkulautoja ja sähköfillareita. Joutuu olemaan koko ajan varuillaan kun ei ne mitään ääntä päästele. Sähköllä pelaavia ”kaupunkipyöriä” voi vuokrata automaateista luottokortilla ja noita potkulaudan näköisiäkin vuokrataan aika monessa kadunkulmassa.


Päivällinen nautittiin tänään meksikolaisessa baarissa. Ennen ruokalistoja pöytään tuli maisteltavaksi 3 shottia tequilaa. Nämä olivat maustettu kookoksella, limellä ja mangolla. Koska rouvani ei käytä alkoholia niin minä jouduin uhrautumaan maistelijaksi. Ihan hyviä olivat kaikki, kookos oli paras. Varsinaiset eväät olivat kanafajitas ja lehmää sekä juustoa sisältävä quesadilla. Oikein onnistuneita eikä ollu nyt kyllä kosherista tietoakaan. Vissiin meni tequilat ja ruokajuomaoluet suoraan etulohkoon kun alkoi niin kovasti nukuttamaan. Aikaeroakaan ei oikein voi syyttää kun kello on kotimaassa ihan saman verran.


Paikallisuutisia: Israelin merkittävin kirjailija Amos Oz on kuollut syöpään. Hyvää yötä, sekä teille että Amosille.

tiistai 8. tammikuuta 2019

Hane matkoilla, joulukuu 2018, day 1, Tel Aviv, Israel

Siitä on tovi kun oon viimeksi tehnyt muistiinpanoja elämästäni. Siitä on yli kaksi vuotta. Ei oo vaan huvittanut siinä määrin että olisin saanut sen suhteen mitään aikaiseksi. Toinen syy on se että kaikki tai melkein mikään sanottava ei kestä enää nykyään päivänvaloa vaikka sen sivistysvaltiossa pitäisi. Vituttaa nimittäin sensuroida itse itseään livenä, juuri nyt poistin tästä kaksi sivua vuodatusta mutta sain siitä silti tyydytyksen.



Sen jälkeen kun viimeksi Singaporesta raportoin niin matkailu-kategoriassa on tapahtunut muistaakseni seuraavaa. Vuosi sitten joulukuussa käytiin meijän oheistuotemyyjä/backliner Julma Jarkin kanssa katsomassa potkupalloa Englannissa. Vieläkin vähän vituttaa että menin Finnairin lankaan ja tuhlasin ylimääräiset pisteet bisnesluokkaan korotukseen. Helsingin ja Lontoon välisellä lennollahan se tarkoittaa vain sitä että saat samppanjan vähän hienommasta lasista. Vittuillessani join sen silti jäillä. Lontoosta liipaistiin Virginin junalla Liverpooliin pari tuntia. Junamatkan suurin hauskuutus alkoholin ohella oli videokuvata vastapäistä rouvaa joka kuorsasi suu auki. Liverpoolissa oltiin pari yötä ja käytiin katsomassa mestareiden liigan ottelu Liverpool - Spartak Moscow. Ryssien katsomossa oli melko villi ätmös vaikka hävisivät 7-0, tai ehkä juuri siksi. Junalla takas Lontooseen ja kikkailtiin vielä yks yö Camdenissa. Sieltä mieleen jäi pelkästään Any Winehousen kantakuppila, The Hawley Arms. Ehkä juuri ravintolan tuotteista johtuen tämän matkan muistikuvat loppuivat tähän.



Viime pääsiäisen olin Levillä. Olin aiemmin sitä mieltä että kurjuutta näkee lähempänäkin jos haluaa eikä toinna kenenkään mennä vapaaehtoisesti lappiin. Vaimo oli yllärinä hoitanu semmoisen lasi-iglun mistä voi selällään katsella revontulia. Oli kyl viimeisen päälle high end -pääsiäinen, ei vituttanut lainkaan. Moottorikelkalla mentiin ja helikopterilla. Hyvä on lappi, ei oo huono.



Elokuussa kävin vaimon kanssa Madeiralla, Portugalissa. Laskelmieni mukaan Portugalista tuli ehkä 35. valtio missä oon käyny. Madeira on aikuisten saari Atlantin valtameressä. Ei oo yökerhoja siellä kanarian tyyliin ja hyvä niin. On kai siellä niitäkin mutta tarkoitin että Madeira ei oo bilesaari joten sopi itsellein mainiosti. Melko usean lentäjän mukaan Funchalin lentokenttä on yksi haastavimmista ja nytkin tehtiin yks ylösveto ja lisäkierros ennen kuin osui vehje oikealle kiitoradalle. Vuokravolvo odotti lentokentällä ja se osoittautui ehdottoman käteväksi välineeksi tuolla saarella. Kierrettiin viikon aikana koko paska ja löydettiin euroopan korkein mereenhyppäyspaikka ja käytiin vuoren huipulla syömässä parhaimmat liharuoat ever. Madeira on helevetin hyvä, menen uusiks jos joskus kerkiän.



Syksyllä käytiin yhtyeen kanssa Venäjällä. Viimeks russian-keikoilla hajos 3 bussia ni nyt lähettiin suosiolla junalla. Se oli erittäin oikea vaihtoehto. Pietarissa saatiin lauantai-iltana keskikokoinen sali melko täyteen ihan omin voimin ja sunnuntai-iltana Moskovassa tuhannen hengen sali noin puolilleen. Onnistunut reissu oli se, ketään ei pidätetty kertaakaan. Russia rules OK, siellä toimii kaikki, ja mikä ei toimi ni laitetaan toimimaan.



Nyt sattui tähän vuoden vaihteeseen keikaton viikonloppu joten siinä oli hyvä sauma mennä lyhyeksi ajaksi johonkin ulkomaahan aurinkoon. Kohteeksi valikoitui Israel koska suhteellisen lyhyt matka eikä entistä kokemusta paikasta. Näin ollen to do -listallani Israel sai järjestysnumeron 36. Kriteereinä oli myös vähintään 20° lämpötila ja kohtuullinen sivistys. Jälkimmäinen vaatimus rajasi pois koko hiekka-afrikan ja jäljelle jäi Israel. Ennakkoon selvitin vain sähkötupakan mahdollisen rangaistavuusasteen sekä lukaisin ulkoministeriön matkustustiedotteen. Ministeriö sanoi että Tel Avivissa on suht turvallista ja on Jerusalemissakin mut siellä on aina päällä pieni väkivallan ja raketti-iskujen uhka. Varmistin vielä kaikki edellä mainitut Suomen lähetystöstä Tel Avivista ja varasin lennot. Normaalisti meidän perheessä tuo kermaperse valitsee hotellin mut kyllä minä sen osaan jo itsekin. 5 tähteä ja meren rannalla ni silloin se osuu.



Departure oli Helsingistä vuoden viimeisenä päivänä klo 19.55 ja pilotti oli niin huumorimiehiä että ländäs koneen Tel Aviviin tasan klo 00.00 kun vuosi vaihtui. Israeliin saapi tulla ilman viisumia 90vrk ajaksi, mutta muista että passin pitää olla voimassa vähintään 6kk eteen päin koko vierailun ajan. Jos sulla on passissas leima että oot käyny vaikka Dubaissa tai Afganistanissa ni sinuna en edes yrittäis tulla tänne. Muhamettimaista tänne ei hirmu hyvällä katsota tulijoita ja ennen on ollu myös päinvastoin että jos Israelin leima löytyy passista ni ei oo esim Arabiemiraatteihin enää asiaa sillä passilla. Tässäkin kiistelyssä sivistyneemmäksi osoittautuivat juutalaiset koska Israelissa ei enää leimata passeja. Tänne tullessa saa passin väliin sinisen kupongin ja poistuessa punaisen kupongin ja koska passiin ei jää mitään merkintää käynnistä ni Dubain apinat voivat haistaa pitkän paskan ja tulivat koijatuksi. Israelissa voit joutua milloin vain kadulla poliisin tai armeijan tarkastettavaksi ja passia kuuluu pitää aina taskussa mukana, ei siis niin kuten muualla että passi on hotellin kassakaapissa ja passikopio taskussa.



Kokeneemmat Israelin kävijät kertoivat että saapumiskuulustelu voi olla kovinkin tarkka ja uhkaavanoloinen mutta poistumiskuulustelu se vasta tarkka onkin. Vähän jännitti se etukäteen, vastaavan kuulusteluun en oo tainnu joutua muualla kuin jenkeissä. Vänkäydyttiin vaimon kanssa kahdestaan yhtä aikaa siihen piinapenkkiin ettei jäänyt oikein mahdollisuutta kertoa toisistaan poikkeavia tarinoita. Kuulustelija oli noin 30-vuotias nainen sotilasunivormussaan. Helevetin vakava ja pelottavan näköinen se yritti olla:

Kuulustelija: What is your relation?
Hane & Petra: Married couple
K: How long are you staying?
HP: 8 days
K: Where?
HP: Isrotel Hotel
K: Purpose
HP: Vacation
K: What plans?
HP: Jerusalem, Dead Sea etc etc
K: Do you know anybody in Israel
H: (yes, onneks sanoin niin hiljaa ettei se kuullu)
P: NOU!
K: What do you do for living?
P: I’m a radio host
H: I’m a musician
K: What do you play?
H: I play bass

Tuon viimeisen vastauksen jälkeen kuulustelijalta irtosi viimein hymy ja hän sanoi: ”Welcome to Israel”. 



Lentokentällä on kuvaaminen kielletty kuten monella muullakin kentällä, mutta varsinkin täällä on hyvä olla tarkkana sääntöjen suhteen. Takseista kovasti varoittelevat nettifoorumeilla että kannattaa käyttää jotain tiettyä ”virallista” taksia, mut ainakin tuossa lentokentällä kaikki oli valkoisia ja niissä oli juusto katolla. Ne näytti niin virallisilta kuin taksi voi näissä olosuhteissa näyttää. Kuski tosin oli hieman epämääräisen oloinen mutta operointivälineenä oli vanha C200 -mersu joten kelpaa minulle vallan mainiosti. Kuskin ensimmäinen kysymys oli luonnollisesti että mistä tulette mutta heti toinen kysymys yllätti: ”Is the weed in finland as good as in Amsterdam?”. Sanoin että en oikein tiedä kun en käytä, enkä edes tunne ketään kuka käyttäisi, vaan eiköpä lie ihan samaa tavaraa se Suomessakin. Taksissa haisi ihan jumalaton ganja mutta ajotyylin perusteella se sankari oli ottanu iltapuuron kanssa ennemminkin piriä. Matkaa oli noin 20 kilsaa kentältä hotelliin ja vaimo huusi ääneen yli puolet matkasta. Tuosta miljoonakaupungin läpi menee 2 x 3-kaistainen tie jossa oli 70km/h nopeusrajoitus. Silloin kun kurkkasin kuskin olan yli nopeusmittaria niin se näytti 160km/h ja vaimo huusi edelleen. Oikein mainiosti ja nopeasti päästiin perille. Kuski antoi mulle vielä business cardin kouraan ja sanoi että voit soittaa ihan milloin vaan ni hän tulee hakemaan. Vaimo sanoi sille että juu, ei soitella. Aika monessa maassa oon istunut taksissa mut kyllä tämä oli kevyesti vauhdikkain veijari. Hyvä kyyti.



Paikallisuutisia: Israel oli ampunu ohjuksia tuohon Syyrian puolelle ja syyrialaisia vituttaa se. Peruste oli se että niin ampui syyrialaisetkin. Syyrialaiset tosin sanoivat vaan ampuneensa alas ne  israelilaisten raketit. Kuka ampui ensin, sitä tiijä ma en. Kello on jo miltei 02, nyt unille ja huomenna aletaan selvittämään mikä on Tel Aviv ja kuka ampui.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Hane matkoilla, lokakuu 2016, day 27, Thaimaa-Singapore

Day 27, Thaimaa-Singapore

Kello soi puol kuus. Nopeat aamutoimet ja pakkauksen viimeistely. Tarpeelliset matkustusasiakirjat taskuun ja oikeaan järjestykseen. Siivoojille jätettiin kahet snorklausvehkeet, aika paljon akkojen rasvoja ja litkuja, erilaisia itämaan puhelinlatureita sekä pikkuisen taskurahaa koska tekivät hyvää työtä joka päivä. Aikataulun mukaan 0630 oltiin respassa ja private vanin kuski heilautti meijän keisit hetkessä hiacen persiiseen. Respa laittoi vielä agenttinsa tarkastamaan meijän asunnon ja laskemaan minibaarin vaikka minä kyllä jo sanoin että se on aivan tyhjä ja olenhan jo maksanutkin sen. Varmaan halusivat tarkastaa etten oo vieny sitä koko jääkaappia. Ookoota tuli ja käytiin matkaan 0645.
Kuski ei puhu muuta kuin omaa kieltään mut ei sen tarviikaan, riittää kun ajaa meidät kentälle. Puolen tunnin suhauksen jälkeen oltiin lauttarannassa ja ainakin neljä erinäköistä lossia tuossa salmessa pyörii. Ykskään niistä ei näytä pelaavan kuten suomalainen lossi vaan ne jokainen kääntyy ainakin kerran ympäri tuossa matkalla. Ja tuo niiden rantautuminen on aina vähä mitä sattuu ni siinä pyörii koko ajan kaks hinaajaa tuuppimassa niitä kohilleen. Aika sekavan näköistä touhua. Vartin odottelun jälkeen päästiin yhteen lauttaan. Kuskin puhelin soi ja se antaa sen luurin minulle. Resortin respasta joku poika soittaa tosi huonolla englannilla. Jos niillä on jotain oikeeta asiaa ni miks ei voinu laittaa niitä muijia soittamaan kun ne osas kuitenkin melko hyvin puhua. Sen verran sain selvää sen pojan sekoilusta että se väittää minibaarin olevan vielä maksamatta. No meikä tavaa mahdollisimman hitaasti ja yksinkertaisella kieliopilla sille että minulla on tässä kuitti kädessäni että olen just äsken maksanut tämän transportaation sekä minibaarin. Juippi sönkkää vielä jotain siellä luurissa omalla kielellään ja sanoi baibai.
Lossikin oli jo toisella rannalla. Annoin luurin kuskille, jatketaanhan matkaa. Vähän ajan päästä se puhelin soi taas ja luuri ojennetaan minulle. Se sama respan poika selittää että ensimmäinen minibaari on maksamatta. No niin, nyt minäkin hoksasin että kun me vaihdettiin tuolla ekan yön jälkeen parempaan asuntoon ni sen ekan huvilan jääkaappihan tuli kurlattua tyhjäks myös. Aivan. Olet oikeassa poika, mutta älä kuvittele että käännytään takas sitä maksamaan kun ollaan nimittäin jo melkein Krabin lentoasemalla. Laittakaa mulle meiliin siitä lasku ni minä maksan heti kun oon internetissä. Tämä ehdotus tuntui menevän heille ihan liian vaikeeks ja olis kuulemma parempi jos antaisin tälle kuskille cashia messiin ni se tois sit tullessaan. Käypi, annoin sille ukkelille viissatasen ja homma oli sillä sipuli. Yritin aiemmin maksaa siellä resortissa sitä asumistakin kortilla ni sanoivat suoraan että käteinen olis parempaa ja silloin pääsis halvemmallakin. Heh, osataan se verottajan koijaaminen muuallakin kuin Suomessa.
0830 oltiin Krabin lentokentällä ja turvatakastukseen pääsee vasta 0900. No tässäpä on muutama puoti ni tutkitaan ne. Minä näin tänne päin tullessa jossain putiikissa semmoisia kikkelin muotoisia saippuoita ja semmoinen pitäis nyt löytää kun sille olis ihan tilaus olemassa. Vai olisinkohan minä nähnyt sen Singaporen kentällä kun täällä Thaimaassa on tuo pornografia aika tarkkaan kiellettyä. Mietin jo että jos minä tuolta matkamuistokioskin mummolta menisin semmoista kysymään niin mitenkä kysyisin. ”Soli soliiii, do you have dick soap here? You know, kikkeli shaped soap? Nou nou, i dont need to wash my kikkel now, i just need that soap, soap like dick.” En kysy.
Turvatarkastus ja sitten kahvia sekä aamiaista. Lentoasema on pieni, vain muutama pieni kahvikoju joissa yhtä sorttia kolmioleipää. Ensimmäiset kaksi kojua ilmoittavat että nou credit card. Voi kilin vittu kun annoin viimeiset käteiset sen hiacekuskin mukaan eikä täällä ole edes ATM:ää. Taitavat osata täällä lentokentälläkin sen verottajan kusettamisen kun käteistä niin kovasti suositaan. Yks kioski kuitenkin suostui myymään teetä ja kahvia kortilla niin ettei alkanut vielä vaimoa kiukuttamaan, se oli jo hyvin lähellä se. Aamiaisen  syöminen hoidettaneen koneessa kun siinä on kaks tuntia mukavasti aikaa Singaporeen mennessä. Koneessa tarjoilu alkaa. Menu näyttää hyvältä ja kerkesin jo tilauksen suorittaa kunnes tulin kysyneeksi että käypikö se teillä kortti. No vittu eihän se käy. Koko vitun Aasian suurin vitun lentoyhtiö ja kortti ei käy. Osataan se verottajan kusettaminen näköjään ihan isoissakin yhtiöissä täällä. Syödään sitten vaimon laukusta suklaapatukka puoliks.
Singaporeen laskeuduttiin 1410. Tismalleen samat oveluudet on tehtävä kuin kuukausi sitten. Kaikki sähkötupakkagear on pakattava yhteen laukkuun joka jätetään transit-alueelle left baggageen piiloon. Sit poistutaan Singaporen puolelle ja suoritetaan check in sekä immigration uusiks. Tässä kohtaa alkoi minun ja finnairin rakkauteen tulla ryppyjä. Singaporen kentällä ei kelpaa mobiiliversio boarding passista ja se on AINA haettava paperiversiona check in -tiskiltä joka tässä tapauksessa aukeaa vasta 2030. Nyt on siis oltava ilman tupakkaa 6 ja puol tuntia. Huhhuijaa. Nyt on jo kuitenkin niin saatanan kova nälkä että tuo alakerran arrival-salissa huomaamani Burger King saa pelastaa tilanteen ja pelastikin. Vaimoa jäi vielä vähän kiukuttamaan ni käytiin uusiks santsipirtelöt ja kiukku hävis. Pitäisköhän alkaa kirjoittamaan Reginaan näitä parisuhteen hoitovinkkejä.

Edessä on siis vielä 12h lento Suomeen ja minun kehoa pelottaa se economy-penkissä istuminen. Finnairin sivuilla aspa-chat aukesi just sopivasti ja aloin tivaamaan niiltä tietoa että olisko bisnesjakkaroita vielä vapaana. Yks rouva siellä möläyttikin että onhan niitä mutta upgraden saa tehdä vain pisteillä (jotka ei mulla just nyt riitä) tai sitten he odottavat viime hetken ostajia niille paikoille. Se on vähän kummallista että ei tunnu varma raha kelpaavan kun sitä olis nyt tarjolla. Sain ohjeen että kysyn uudestaan check inin muijilta jahka se aukee. Siihen on vielä 5 tuntia ja kentän wifi alkoi tökkiä pahasti. Minun pitäis tässä kuitenkin vähän töitäkin tehdä ni kävin ostamassa singaporelaisen puhelinliittymän. 1 kuukausi / 32 singaporen dollaria (eli 20 meijän euroo). Hyvin toimii.
Check in aukes ja yritettiin olla siinä hyvin valppaina että päästäis heti ensimmäisinä tinkimään niitä viimeisiä ykkösluokan paikkoja. Eiköpä saatana jotain rastatukkaisia reppureissaajahippejä kerenny siihen jo ennen meitä. Haisevatkin saatanat, varmaa tosi hienoo ja mukavaa tuommoinen ”matkailu”. Noh, onneks niillä ei oo kuitenkaan rahaa mihinkään matkustusluokan korotuksiin. Tuli meidän vuoro. Yhtiön rouva sanoo taas samat jutut että vain pisteillä tässä vaiheessa. Minä saatoin jo vähän korottaa ääntäkin ja heilutella luottokorttikokoelmaa kun siihen tuli toinen rouva joka sanoi laittavansa meidät jonoon jos tulee no go-tapauksia. Sehän valehteli ihan selvästi, se näki koneeltaan että siellä on meille kaks vapaata paikkaa mut piti keksiä ajan pelaamiseksi jokin tekosyy. Ei kukaan joka on ostanut bisneslennot Singaporesta Helsinkiin jätä ihan vaan huvikseen käyttämättä niitä lentoja. Minä saatoin jo vähän kyseenalaistaa tuota hänen selitystään kun paikalle tuli vieläkin suoremmassa puvussa operoiva päällikkötason herra joka ilmoitti heti kärkeen että JOS niitä paikkoja on vielä just ennen boardingia ni ne sit maksaa 620 singaporen dollaria ylimääräistä lentolipun päälle per nokka, onko se ok? Minulla oli se korttikokoelma vieläkin niin näkyvästi käsillä että se ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta ja vastasin että oon ladannu näihin niin paljon credittiä että se on erittäin ok ja jesjes. Tuon päällikköherran kommentti antoi erittäin paljon uskoa tulevaan, ei se ihan huvikseen olis varmistanut että onko meillä massia eväänä vai ei.

Heti kun päästiin turvatarkastuksen läpi niin tupakat piilosta haltuun ja vankeusrangaistuksen uhalla vessaan höyryttämään, ei saatana että maistuikin mukavalta. Sit mennään napottamaan portille ja odottamaan viimeistä tuomiota upgradesta. Kone lähtee terminaalin viimeiseltä portilta ja sinne on noin kilometri matkaa. Siinä oli yks hyvännäköinen paitakauppa matkalla ni aattelin ostaa paidan. Hyvän näköisiä oli paidatkin joten aattelin ostaa kaks. Siinä oli vielä semmoinen ’kolme kahen hinnalla’ -tarjous ni aattelin ostaa kolme ja ostinkin. Pari tuntia ooteltiin portilla ennenku boarding käynnistyi ja ei siinä tiskillä kerenny rouva päivää sanomaan kun minä olin jo ilmoittanut että nyt niitä bisnespuolen paikkoja ostettais. Se alkoi soittelemaan vaikka mihinkä ja tarkastelemaan että jäikö niitä paikkoja nyt vapaaks vai ei. Muutaman puhelun jälkeen se otti jo minun pankkikortin valmiiks masiinaansa että jos lupa tulee niiden paikkojen myyntiin ni ostotapahtuma ei ainakaan viivästytä koneen lähtöä. Kohta se pyysikin jo kuponkiin allekirjoitusta ja vaihdossa antoi uudet lentoliput bisnesluokkaan. Nyt on hyvä. Äkkiä koneeseen ku on vielä ovet auki.
Saatiin vielä parhaat paikat eturivistä niin että siinä olis mahtunu ameriikan koripalloilijakin nukkumaan jalat suorana. Sen että kerkesin laukun nostaa koteloon ni tulikin shampanjaa iittalan lasissa pöytään. Vaimolle samanlainen lasi mutta mustikkamehulla. Keskiyön menut tuli samalla selattavaksi. Meitsille valikoitui pääruoaksi paistettua lohta perunahötsönsööllä ja ruokajuomaksi carlsberg. Juustoja on paria sorttia myös ni voi shampanjan kanssa imeä niitä kivasti. Erittäin hyvä eväs. Lämmistä sämpylää ja lisäkaljaa sai sormia napsuttelemalla. Syömisen päätteksi hlökunta kävi kuulustelemassa että haluanko itseni herätettävän aamiaiselle ja jos niin minkälaista aamupalaa laitettais. Tilasin aasialaista, pistin istuimeen hieronnan surisemaan ja käänsin sen vaaka-asentoon. Ollaan kohta jo intiassa. Pistän Top Gearia tulemaan ruudulta ja nukahdan siihen. Öitä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Hane matkoilla, lokakuu 2016, day 26, Koh Lanta, Thaimaa

Puoliso ilmoitti heti herättyään että on häikeä tunnelma. Pari vuotta sitten yhtyeemme agentti ilmoitti minulle että on tulossa häikeä kesäkuu ja se adjektiivi jäi siitä kerrasta elämään. Kysyin vähän ajan päästä päästä Rowanilta että mitä hän halusi tarkoittaa tuolla häikeällä. Se on kuulemma synonyymi ikävälle ja surumieliselle. Tarkoitti ilmeisesti haikeaa. Koko ajan se oppii enemmän ja enemmän, hyvä että yrittää. Saksan mummolla on kyllä nyt kunnon krapula kun ei ollut tänäänkään herännyt leipomaan. Sukellusyrittäjä oli aamiaisella ni päästin toivottamaan hyvät kaudet. Hyväksi todettujen peruseinesten lisäksi rouva otti vielä ison hedelmäslussin ja sillä jäätyi hetkeks pää.
Ilmojen herra suosii meitä ja oli hoitanut viimeiseksi päiväksi vaimolle oikein esimerkillisen auringonottokelin. Hyvä koska minun on tehtävä nyt täys työpäivä vaikka lauantai onkin. Sain just sovittua yhen ruotsalaisen agentin kanssa Europen kitaristin Kuopioon keikalle ja sain myös sen Dynaztyn joka soi Radio Rockilla puolen tunnin välein. Se Human Paradox-biisi, kyllä te tiijätte, ni nuo keikat mun pitää saada tänään julki ja liput myyntiin ja on tässä nyt vähän vaikka mitä. Toimittaja on lukenu tuolla altaalla parhaana päivänä kolme kirjaa, mut kovasti se just äsken mulle väitti että nyt kuukauden aikana on mennyt vain 20 kirjaa. En ala väittämään hänelle vastaan mutta teille voin kertoa että ne laskut sieltä Elisa-kirjasta tulee mulle ja ne kertoo ihan eri kymmenlukemia. Vaan ei siinä mitään, lukeminen kannattaa aina, heroiini harvemmin.
Finnairin akat väittää mulle aspassa että muutama tyhjä paikka on vielä bisnesluokassa mut ei oo mahdollista upgreidata kun niitä paikkoja säästellään vielä viime hetken ostajille. Voin kuulemma huomenna vielä check in -tiskiltä varovasti kysellä. Kyllä tämä nyt menee ihan liian jännittäväksi kun toisessa vaakakupissa on 12 tuntia istuillaan pojottamista kipeällä kyljellä.
Nää päivät alkaa jo mennä kaikki hyväksi muodostuneen rutiinin mukaan. Aina kun aurinko alkaa laskea tuonne viidakon taakse ja poltto helpottaa ni lähetään mopolla saladaniin. Vieläkin tarvii kuulemma täydentää tuliaiskokoelmaa. Ei minun kyllä tarvii, tai on mulla kyllä yks idea mut kerron sitten kun/jos löydän. Viimeisen kerran käveltiin vielä kylän läpi. Tuttuja kissoja ei näkynyt ensimmäistäkään. Ne olivat varmaan vetäytyneet piiloon suremaan meidän lähtöämme. Apinoitakaan ei enää näkynyt. Sureeko koko eläinkunta meidän lähtöämme? Kaikille räätäleille valehtelin sujuvasti että ihan heti ens viikolla aletaan mulle sitä pukua mittailemaan. Yhen paidan ostin vielä itelleni, en muuta.
Jo aiemmin on päätetty että viimeinen ehtoollinen nautitaan Fat Monkeyssa. Se on osoittautunut kaikin puolin saaren parhaaksi ruokaravintolaksi. Palvelu, tuotteet ja ätmös on kaikki täyden kympin arvoisia. Ainoan miinuksenkin poistan muistikirjastani heti kun poistatte sieltä ravintolan soittorasian soittolistalta Dire Straitsin. Se on niin uskomatonta paskaa se ettei sitä pitäisi pahimman vihamiehenkään joutua koskaan kuuntelemaan. Syötiin pizzat, minä otin tietenkin sen parhaaksi todetun lihapizzan ja ilokseni totean että laatu pysyy koko ajan samana. Erittäin hyvää. Kissa nimeltä Dog kävi myös tervehtimässä lähdön merkiksi.
Nyt vielä täytyy käydä tankkaamassa mopo ja sit luovuttaa se vuokraamolle pois. En oo laskenu ajettuja kilometrejä mutta joka päivä sillä ajettiin sen kahden viikon ajan minkä se oli vuokralla. Bensaa meni yhteensä 4 litraa ja tämä lysti kustansi meille 2,50€. Minä kuitenniin massimiehenä pistin mopediin täyden tankin vaikka se vuokrattaessa oli vain puolillaan. Pistin 4 euroo haisemaan. Ei sais ajaa mopolla ilman kypärää mutta nyt teki hetkellisesti mieli ja niin tehtiin. Älkää kertoko anopille, siitä ei hyvä seurais. Nyt sit kiireellä kotiin pakkaamaan ja laukkuja punnitsemaan sillä private van noukkii aamulla jo 0630. Öi.