torstai 20. lokakuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 10, Koh Lanta, Thaimaa

HELLO. Ilman vaimoa ja/tai facebookia olis menny tämäkin päivä ohi tietämättä että oon jo 45 vuotta vanha yksilö. En olis kyllä muistanu koko päivämäärää laisinkaan ja ei kai aikuiset ihmiset juhlikaan kuin tasakymmeniä. Paitsi tuo meillä meillä kotona asuva radiotoimittaja, se kyllä juhlii kaikkien syntymäpäiviä ja aina. Sillä täytyy olla aina hauskoja hattuja ja kakkuja ja serpentiinejä ja kaikki sukulaiset kylässä. Eikä siinä mitään, juhliminenhan on mukavaa. Tänään ei kuitenkaan sen kummemmin biletetä, lähetään nyt vaan aamiaiselle ihan rutiininomaisesti. Sen verran kuitenkin omia rutiinejani rikoin että maistoin ensimmäisen kerran jogurttia aasiassa. Se oli vallan erinomaista. Vähän niinku sitä kreikkalaista maustamatonta luonnonjogurttia mutta parempaa ja tähän oli valuteltu aivan pieni plöräys ehkä hunajaa pintaan. Oikein hyvä, syön sen huomennakin.
Booking.com ei oo vastannu mulle vieläkään mitään varauksen muutoksesta mutta kyllä me nyt joka tapauksessa muutetaan tuohon altaan vierelle asumaan. Minä haluan ja vaadin päästä aamu-uinnille välittömästi herättyäni. Maksetaan sitten vaikka tuplahintaa kahesta huoneesta sen aikaa kun ne vaivautuu vastaamaan. Äsken just laitoin niille viestin jossa lupasin sen olevan viimeinen ja sen jälkeen yhteistyömme loppuu iäksi jos en saa vastausta 12 tunnin kuluessa. Kello tikittää, saatana. Käytiin valitsemassa sopiva asumus altaan reunalta ja henkilökunta alkoi heti lataamaan sen baarikaappia täyteen. Sillä välin käytiin pakkaamassa varustus ja manuel tuli meidät hiacella rannasta hakemaan. Ei oo niin kiiltävä ja sataneliöinen tämä luukku mut ei sen tarvii ollakaan, tärkeintä on nyt se että uimakelpoinen vesi on 10 metrin säteellä. Respan akat oli kans jostain luntannu että meikällä on synttärit ja olivat toimittaneet hedelmälautasen bungalowin pöydälle odottamaan. Hieno ele.
Muuttohommat on rankkoja hommia ja niissä tulee hiki. Heti uimaan. Tänä päivänä luonnehtisin allasta kuitenkin paljuksi. En kokonsa mutta veden lämpötilan vuoksi. Kiinnostais tietää tuon veden oikea lämpötila koska joissain kohdissa se tuntuu jo oikeasti kuumalta. Phuketissa satoi pari päivää ihan oikeesti vettäkin mutta täällä on kyllä paahtanut aurinko koko ajan. Puhelimen sääennuste näyttää joka päivälle rankkasateita ja ukkosta mutta ei oo kyllä kumpaakaan näkyny. Mä luulen että applen nörtit on vaan jostain kuulleet että täällä on low season ja sadekausi ni pannaan nyt niiden puhelimiin salamia. Ei haittaa minua, mukava olla rauhassa.
On täällä toki muitakin. Meidän lisäks on kolme pariskuntaa. Se ei oo hirveen paljon jos resortissa on 300 asuntoa. Tuo hollantilainen pariskunta on ollu täällä ilmeisesti vähän pidempään, ne on aivan punaisia molemmat. Brittipariskunnasta molemmat ovat edelleen valkoisia. Niillä on kummallakin tuossa altaalla bluetooth-kaiuttimet mukana ja molemmista tulee ihan saatanan täysillä ibizaa. Tulis ees samaa biisiä mutta kun tulee päällekäin kahta eri biisiä. Ei ne puhu toisilleen mitään, ibiza riittää ylläpitämään heidän suhteensa. Intialaisesta pariskunnasta ei oo nähty kuin se rouva. Mut se rouva menee aina välillä tuonne palmujen taakse ja perheen pää haukkuu sen siellä kovaan ääneen ja sit rouva tulee takas ottamaan aurinkoa. Tämä toistuu useita kertoja päivässä. Jätän vaimon vahtimaan tätä meininkiä ja poistun sisälle töihin.
Tuohon altaan reunalle saa myös tilattua ruokaa niin ettei tarvii kävellä sen pidemmälle lounastamaan. Tämä optio kokeillaan heti. Mulle vihreä curry kanalla ja rouvalle spagetti bolognese. Ihan niinku olisin kirjoittanut tuon lauseen pari kertaa aiemminkin. Molemmat olivat oikein hyvät mutta curry oli ehkä hieman liian tulinen minun ja minun perseeni makuun. Totuus paljastuu huomenna. Ruokalevolla tuli puolisolle päänsärky eikä se meinannut ensimmäisellä tabletilla helpottaa yhtään. Minä syötin sille omasta arsenaalistani teholääkkeitä ja pistin pimeään nukkumaan. Näin sain taas rauhassa tehdä kaks tuntia töitä (ja betsejä), win win.
Kaks tuntia ja päänsärky oli hänellä historiaa. Nyt lähetään tuosta kylältä etsimään ATM ja 7/11. Käteistä tarvitaan koska tuo uus huone tulee vähän halvemmaks kun suoritetaan transaction ilman pankkikorttia ja booking.comin saamattomia venkuloita. Ensimmäinen ”ATM” näytti aika epäilyttävältä kun siitä sai ladattua myös jotain pelicredittejä sun muuta eikä siinä ollut minkään kansainvälisen luottoyhtiön logoja mut toinen oli jo paljon uskottavampi. Andy Mc Coy-tyyliin nostin 30 000 käteistä taskuun. Bahteja tosin olivat vain. 7/11 löytyi heti vierestä. Sieltä scoretettiin suunnitelman mukaisesti ihmisenpesuainetta ja hyttysentappoainetta. Kaupan ulkopuolella oli munakauppias. Sillä oli tarjolla valkoisia, ruskeita ja vaaleanpunaisia kananmunia. En minä oo tuommoisia ennen nähny, oikeesti, pinkkejä kananmunia?!? Jälkeen päin piirinmestari googletti noiden värikkäiden kananmunien alkuperän ja tarjoituksen, googlettakaa tekin, en ala nyt tässä selittämään.
Kotimatkalla meinasin astua ison rupikonnan päälle. Molemmat säikähdettiin yhtä paljon. Se sammakko hyppäs keskelle tietä ja jähmettyi siihen. Minä menin hätistelemään sitä ettei hölömö jää siihen napottamaan kun autoja tulee molemmista suunnista. Se vaan ei suostunut jatkamaan matkaansa ja minä aloin jo pysäyttelemään vähän liikennettä mikä ei välttämättä oo viisas idea thaimaalaisella valtatiellä. Viime hetkellä se tajus kuitenkin loikata ojaan ja itsekin kerkesin liikenteen alta pois.
Uuden kodin tyynyt ovat hieman liian kovat. Vaimo soitti respaan ja kysyi hienovaraisesti pehmeämpiä. Vastaus oli ”fai minit” ja viiden minuutin päästä meillä oli pehmeät tyynyt. On kaks asiaa mistä alkaa olla jo lieviä vieroitusoireita eikä kumpikaan niistä oo heroiiini. Ensimmäinen on tuo Pokemon Go. Kolmeen päivään en oo päässyt pelaamaan lainkaan kun kaikki Thaimaan ja Malesian poksuserverit on nurin, ahistaa. Toinen on se että en oo päässyt ostamaan vielä yhtään paitaa. Ei oo vaan ollu mitään otollisia paikkoja tarjolla ja kohta alkaa olla kahen paidan taktiikalla lähteneellä turistilla hätä. Menkääs nyt nukkumaan siitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti