maanantai 17. lokakuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 7, Mai Khao, Thaimaa

HELLO. Aamiaisella näin niitä tummia räppäreitä mitkä oli siellä rantahäissä vinkumassa. Vaikuttais että ne on veljeksiä. Aivan saman näköisiä ja niillä on koko ajan samanlaiset vaatteet päällä. Aina kun oon ne nähny ni kengätkin on samanlaiset. Kummallakin on koko ajan niissä helevetin paksuissa kaulaketjuissa semmoinen iso räppimerkki jossa sanotaan JTz. Sisäinen sherlokkini nosti päätään ja aloin googlettelemaan. Bingo bango bongo, hehän ovat The Jackson Twinz. Kotoisin ovat Ameriikasta. Internetin mukaan he ovat erittäin suosittuja south east asiassa mutta instragdramissa (© Maria Monde) heillä on kuitenkin vain 200 seuraajaa. Google sanoo niin ikään että he ovat tällä hetkellä kiertueella Kiinassa, Japanissa, Singaporessa ja muualla kaakkois-aasiassa. Eli minun alkuperäinen arvioni meni hyvin lähelle, Jay Z VS JTz. Tässä teille maistiainen heidän musiikistaan:
Minun pittää nyt lähtee respasta neuvottelemaan meille lentokenttäkyyti. Huomenna 14.40 lennetään Bangkokiin ja sieltä klo 16.05 Krabille. Eilen näin kun jotkiin ökyläiset ryssät lähti kentälle ni niille oli tilattu musta S-mersu ja siellä näytti olevan takapenkin keskikonsolissa shamppanjaputeli kylmässä ja kaikkee muuta tuommoista tyylikästä. Minä aion käydä nyt vaatimassa meille samanlaisen kohtelun. Sillä diskotojotalla ei saatana kentälle asti mennä vaikka se tavallaan tyylikäs kulkine onkin. Jahas, mersua ei ole saatavilla, jokin muu ilmastoitu henkilöauto tulee. Olkoon sitten niin.
Sen että altaalle kerkesin ni alkoi satamaan vettä ja sieltä oli tultava pois. Meidän ovella oli naukumassa kaksi kissaa. Ne varmaan ties että tässä huoneistossa asuu yks akka mikä syöttää kaikkia eläimiä kulkiessaan. Ei kuitenkaan ollu heille mitään annettavaa niin siirtyivät seuraavan uhrin ovelle ja ihmiset poistuivat itse syömään. Rantabaarissa ryssät kyykyttivät tarjoilijatyttöjä itkun partaalle saakka. Heidän ruokansa olivat mukamas tulleet väärässä järjestyksessä pöytään. Vitut. Minä näin ja kuulin silmillä ja korvilla että ne ite tilas aivan päivän vittua sen menyynsä. Vittu että vituttaa tuommoinen. Vaikka kuinka olisit ogikarkki tai öljymiljardööri siperiasta ni on tuo teidän käyttäytyminen kyllä niin perseestä yleensä aina että voisitte pysyä siellä kotonanne. Kyllä siellä venäjällä osataan käyttäytyä, minä tiijän, mutta raha ja sen mahdollistama matkustelu ei kyllä sovi ryssälle.
Vähän siinä rajamailla oli tuo vaimonkin käytös että onko se tyylikästä vai ei. Se nimittäin halus välttämättä tilata kids menun puolelta kananuggetteja. Hoiti kyllä asian hyvin kohteliaasti ja huomaamattomasti. Mut sit se vielä otti yhen nuggetin mukaan että on kissoillekin jotain ruokaa. Kissoja ei kuitenkaan näkyny ni laitettiin nuggetti kolmeen osaan kuistille ja kytättiin sisältä käsin että alkaako kelpaamaan. Toisella silmällä piti kytätä National Geographicia telkkarista ni eikö ollu joku salaa hakenut yhen palasen siitä meidän huomaamatta. Kaks palasta jäljellä joten tehtiin vahtivuorot, toinen vahti telkkaria ja toinen villieläinten parvekeruokailua. Jonkin vuoronvaihdon aikana oli kuitenkin taas yksi kananpalanen hävinnyt. Nyt telkkari kiinni ja vahditaan tuo viimeinen palanen ihan tuplasilmillä. Ei siinä aikakaan mennyt kun jokin jyrsijä sen siitä hiippaili. Minä en sitä ees nähny mutta oon aika saletti että se oli varmaan rotta. Vaimo kuitenkin väitti että sillä ei ollut häntää ja se oli jokin marsun tai myyrän sukulainen tai risteytys. Olipa mikä oli mutta nyt on niille kissoille ainakin pulleampi hiiri tarjolla.
Vuosi sitten ennustin että Trumpista tulee presidentti ameriikassa ja meillä on turvapaikkaturisteista muodostunut iso ongelma. Toteen kävi molemmat. Täten voin kertoa että seuraavan vuoden päästä Trump on istuva presidentti ja tämä on hyvä. Vuoden päästä meidän VOKeissa on jo julkisesti järjestäytyneitä ISIS-soluja ja eilen Kajaanissa murhatun miehen kohtaloita tapahtuu päivittäin, ja tämä ei oo hyvä. Raiskaukset eivät ylitä enää uutiskynnystä edes maahanmuuttokriitisissä medioissa kun palstatilaa ei vaan yksinkertaisesti riitä. Palataan tähän asiaan vuoden päästä. Löyhän aasinsillan kautta uutisia Thaimaasta. Thaimaan ja Malesian rajalle suunnitellaan samanlaisen muurin rakentamista kuin Trump suunnittelee Mexikon rajalle. Hyviä ideoita molemmat koska niillä vähennetään laittomia ilmiöitä. En vittu ymmärrä minkä takia suvareiden pitää hehkuttaa ja suosia laittomuuksia. Siitä laittomuuksien suvaitsemisesta kuuluisi saada rangaistus myös. Nyt viimeiset unet Mai Khaossa ennen ku alkaa liikaa vituttaa. GN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti