tiistai 14. tammikuuta 2014

TK matkoilla, Teknodiktator-tour , Kino Pori, Lutakko JKL, Teatria Oulu 17.-19.10.2013


Kolme keikkaa taas joten omalla autolla ei toinna lähteä jyräämään, lähen junalla. VR:n palvelut on menny nykyään niin ala-arvoiseksi että ens kerran täytyy Poriin siirtymistäkin miettiä oikeesti lehtokoneella. Ensin Tampereelle 2 tuntia semmoisella ravintolavaunuttomalla ja savuttomalla ja hitaalla junalla. Ei kai se oikeasti hidas ole mut en ymmärrä miten semmoisella junalla joka kulkee 180km/h menee Tampereelle 180km matkaan kaks tuntia? VR:llä oli vielä vähän aikaa sitten kaksi kilpailuvalttia Finnairia vastaan, ravintolavaunu ja röökikoppi. Niiden tiedottaja itsekin sanoi että Finnair on kovin kilpailija tällä hetkellä. Haluaisin puristaa niiden johtajien kättä jotka keksivät vastata tähän kilpailuun poistamalla junista just nuo kaksi asiaa. Tampereelta Poriin mentiinkin sit Rydin kanssa semmoisella sinisellä junalla, semmoisella ihan samanlaisella mitä oli 35 vuotta sitten. Kyllä, ne on edelleen niitä samoja junia ja liikenteessä, ja ne ei oo sit oikeesti nopeita. Vaunut haisee edelleen sille samalle röökille kuin minun ollessani 8-vuotias, mutta myöhemmin väsätyt röökikopit on poistettu näistäkin, miksi? Kansalaista lohduttaa enää vain se että ei VR eikä Finnair oo raskinut asentaa vessoihisinsa röökihälyttimiä, pelkät pelottelutarrat. Rydi tuli Hämeenlinnasta samaan junaan, se oli siellä huutelemassa rivouksia Stam1nan tulevalle levylle eli juomassa. Minua ja Rydiä lohdutti myös se että Tampereen juna-asemalla on Siwa ja sieltä sai tankattua matkasiideriä.

Taksilla asemalta tapahtumapaikalle koska Porin kaupungissa ei oo mitään logiikkaa eikä siellä kävellen löydä mihinkään. Bar Kino on hyvä keikkapaikka, nyt ne on tosin kai markkinataloudellisista syistä vähentänyt livemusiikin määrää niin että ottavat vaan kerran kuussa jonkin tähtiesiintyjän. Listassa näkyi olevan Herra Ylppöö ja Kotiteollisuutta sekä muita staroja joten en ymmärrä miks meidät oli sinne tilattu. Täällä on myös se Suomen pienin backstage, se on tuommoisen normaalin parisängyn kokoinen mutta ihan hyvin siinä taas 10 henkee asioitaan toimitteli. Yhdeksän meitä on näin normaalisti talvisaikaan mutta täällä oli Proteus mukana soittamassa levyjä ja laatimassa tunnelmaa. Siinä se on hyvä, ellei paras.


Illalla väkimärä yllätti taas, sali oli lähes täynnä ja tanssin kutka melkoinen. Jos jotain negatiivista lähtee keikasta hakemaan ni joku saattoi huomata että viis kertaa meikä lopetti soittamisen kesken kaiken. Tämä ei johtunut siitä etteikö minua olisi soittaminen kiinnostanut mutta kun ne lavasähköt oli vedetty kaikki vähän höperösti siitä stagen etureunasta. Rydi oli keikalla sen verran hutikassa että tanssilipokkaallaan kytki minun kaluston irti valtakunnan sähköverkosta viis kertaa keikan aikana, meni aina styge (styrkkari=vahvistin) pimeeks. Sori.


Aamulla kohti Jyväskylää ja pitkästä aikaa Lutakkoon, se on mukavaa. Saunat ja pelit, iso lava ja hyvät vehkeet. Jyväskylän kaupunki ei oo vieläkään saanut purettua Lutakkoa, hyvä niin. Mutta vittuillessaan ne on rakentanu sen ympäristön niin että venuelle pääseminen on mahdollisimman vaikeeta. Varsinkin kun edellisestä vierailusta kerkesi kulua jo tovi ni olihan se sinne löytäminen melko työn takana ja ainakin tunti siihen kului ylimääräistä aikaa. Lämppärinä meillä on tänään ja huomenna Kamala. Se on semmonen muijatrio jonka rumpali ei oo muija mut hyvin se muijabändiin istuu. Hyvä bändi, vetelivät coverina vähän Panteraakin ja vielä ihan kelpo tyylillä. 


Edellisestä illasta viisastuneena mie virittelin ennen keikkaa lavan lattiaan pinkillä teipillä rajat joita Rydin ei tule keikalla ylittää ilman hirveää rangaistusta. Tänään se ei tule minun tontille kukkoilemaan eikä irroittelemaan minun sähköjohtoja.

Jumalauta, mökkihän tuli ihan täyteen ja oli siis käsittääkseni loppuunmyyty. Vitun hyvä meininki, palkittiin yleisö aivan rautaisella keikalla. Rydinkin malttoi pysyä poissa minun teipillä rajatulta tontilta. Majoitukset olis Lutakossa ollu siellä yläkerran bändikämpässä, joka on sinänsä ihan kelpo vaihtoehto, mut otettiin kuitenkin nirppanokille omalla kustannuksella hotellit ni saa aamulla hifistellä kiiltävissä kaakeleissa.



Mikon ja Bobyn kanssa seikkailtiin yöllä vielä hetki kävelykadun pakkasessa etsien makkaraa. Kun mitään muuta varteenotettavaa vaihtoehtoa ei löytynyt ni mentiin semmoiselle mobiilille hodariputkalle jossa joku opiskelijatyttö hankki vähän viikonlopulisää. Kyseltiin siltä ni sen piti seisoo siinä pakkasessa aamuviiteen tai niin pitkään ku sämpylöitä ja makkaroita riittää, ja niitä oli vielä yli sataan hodariin. Meitä kävi se vähän sääliks siinä kylmyydessä ja huomattiin mainos että hodari yhellä makkaralla 4€ ja lisämakkarat 1€/kpl. Yritettiin tehä sille palvelus että ostetaan kukin hodarimme 40:llä nakilla ni se sais lähtee kotiinsa ku kärryyn jää pelkkiä sämpylöitä. Ei käy. Oli vissiin työnantaja kieltäny moisen järjestelyn ku ei se suostunu niitä silleen myymään.


Aamulla meikän ajovuoro Ouluun. Teatria vetelee viimeisiään nykyisellä paikalla ja sinne on kyllä aina mukava mennä. Aiemmin on siellä soitettu sekä isolla että puolikkaalla salilla. Tänään mennään puolikkaalla salilla varmuuden vuoksi jos vaikka nimi ei satukaan myymään Oulussa. Siellä on aina kaikki hommat kunnossa eikä nytkään tarvinnut itkeä mistään. Minua on tosin viime aikoina itkettänyt se että soittaessa tulee kramppeja ja suonenvetoja peukaloihin ja kämmeniin. Teatrian ystävällinen bändihost kipaisi mulle kaupungilta apteekista kaks isoa purkkia magnesiumia, tämän pitäis kuulemma auttaa, kokeillaan.


Soundcheckistä jäi aikaa ja iltaa odotellessa kävin siinä naapurirakennuksessa tsekkaamassa kun yks kaveri oli siellä pelaamassa jossain tuommoisessa nettinörttien pelitapahtumassa. Vittu mikä meininki oli siellä, ne oli jo pelannu koko viikonlopun ja nörttiä pötkötteli pöytien alla. Niiden pöytien alla jotka notkuivat Batterya ja Red Bullia. Hulluja, mut hyvä meininki.

Meidän saliin alkoi valua jo lupaavasti porukkaa, ei tästä katastrofia saada enää aikaan millään. Kamala veti hyvän keikan ja porukka vaan lisääntyy. Meidän keikalla se käytössä oleva salin puoli alkoi näyttämään jo täydeltä ja päätettiinkin siksi soittaa erinomainen keikka. Illalla juttelin baarin vuorovastaavan kanssa, se sanoi että 600 lippua meni ja kaljanmyyntilukema haki vertaistaan. Kiitosta vaan itsellenne, oli meilläkin mukavaa. Aamulla lentokoneella kotiin, junalla yrittäminen Oulusta Kuopioon olisi ollut silkkaa hulluutta. Radiossa sanottiin aamulla että levy on molemmilla listoilla jo kolmatta viikkoa, melko kivaa. Ensi viikolla tarjoilemme kaupungeissa Hämeenlinna ja Kauhava.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti