torstai 9. lokakuuta 2014

Viikkosavo, kesäkuu 2013

Herrasmiehuuden mitta.

Ostin elämäni ensimmäisen oikean grillin, kaasugrillin parvekkeelle. Siihen oli viimeinkin mahdollisuus kun nykyinen partsi antaa oivan puitteen tälle harrastukselle. Tuttavilta alkoi heti sataa kyselyjä että saako teidän parvekkeellä grillata. Otin asiasta selvää koska en halunnut rikkoa lakia enkä puhua läpiä päähäni. Lakikirja ei kiellä parvekkeella grillaamista, kuten ei tupakointiakaan. Laki kieltää avotulen tekemisen partsilla, joten nuotiot ja hiiligrillit ovat nounou mutta kaasugrilli on jesjes. Viisastelijat käskivät sit lukemaan taloyhtiön järjestyssääntöä, mutta sitä ei tässä tapauksessa ollut helposti saatavilla vaikka näin kuuluisi olla. Selvitin sen sijaan järjestyssäännön merkityksen juridisesti.

Taloyhtiön järjestyssääntö on herrasmiessopimus, sillä ei ole lain voimaa. Järjestyssäännön rikkominen ei voi olla ennakkotapausten perusteella syynä vuokrasopimuksen purkamiselle eikä omistusasuntotapauksessa asunnon haltuunotolle. Vuokrasopimuksen voi toki irtisanoa ihan ilman mitään syytä, mutta sitä ei voi grillaamisen perusteella purkaa. Jos minun vaakani kupeissa punnitaan herrasmiehuus ja grillaus ni puntari kallistuu selkeästi jälkimmäiseen. Jos en saa olla herrasmies ja grillimestari niin mielummin olen vaan grillaaja. Jos naapurin piimään menee silloin tällöin savua niin se kuuluu kesään, enkä minä grillaa edes joka päivä, paitsi kesällä näköjään kahdesti päivässä. Kerrostaloasumisessa se on kestettävä, en minäkään kantele isännöitsijälle aina kun rappukäytävässä haisee pulla tai jouluna kinkku.

Grillaaminen on sitä paitsi terveellistä. Minunlaiselleni sydänvikaiselle se rypsipossu lienee terveellisintä heti nitrojen jälkeen. Vihanneksiakin olen alkanut syömään. Esim. semmonen iso herkkusieni on pekoniin käärittynä ihan hyvä kun sen täyttää ensin kinkulla ja fetalla. Vaimolle grillasin maissia, ens kerralla saatan maistaakin itsekin, näytti hyvältä. Enkä vähättelisi sen hypnoottisen mielenrauhan terveydellistä merkitystä jonka hehkuva grilli paiskaa suoraan grillaajan naamaan. Grillaaminen on myös sosiaalinen tapahtuma. Jos naapurin kyylä jätetään laskuista pois niin grillaaminen parantaa yleistä ilmapiiriä ja eheyttää ihmissuhteita.

Omille naapureilleni haluan lähettää terveisiä. Seuraavan kerran kun liha tuoksuu meidän parvekkeelta päin niin tervetuloa! Soitatte vaan ovikelloa, minulla on yleensä myös lonkeroa kylmässä. Älkääpä siis nöyristelkö höpöhöpö-lakisitä-lakitätä-huhujen edessä vaan ostelkaa grillejä ja täyttäkää niillä maa, tai ainakin parvekkeenne.
Kirjoittaja on Henry's Pubin ja LeBonkin ohjelmapäällikkö ja soittaa Turmion Kätilöissä, mutta on ihmisenä ihan jees.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti