torstai 11. huhtikuuta 2019

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 14, Tukholma, Ruotsi

30.3. Fryshuset Klubben/Arena, Stockholm

Jännät paikat. Vaikka Ruotsi on ihan tuossa kupeessa ni eipä oo siellä ikinä esiintymässä käyty. Nyt kokeillaan miltä se maistuu. Tällä kertaa täytyy lähteä päivää aikaisemmin kuin esim Saksaan koska nyt mennään omalla autolla ja koko kalusto kulkee siinä samassa kyydissä. Beast in Black liikkuu omalla Sprinterillään myös, niillä on peräkärry koska se itse vetoauto on vähän pienempi ku meillä. Tolsan ja Raaka Peen piti lentää Helsinkiin ja tulla samaan laivaan meidän kanssa. Minä annoin Jannelle vapauden hoitaa itse ne niiden lennot ja vituikshan se meni heti. Se otti lennot perjantaille vaikka ihan hyvin ties että laiva lähtee jo torstaina. Näin ollen ne lentää perjantaina sit Helsingin kautta perille Arlandaan.

                              

Kyllä minä tiijän että EU:ssa pitäis pärjätä ihan hyvin ilman passia tai henkkaria, mutta on minulle kerran käynyt Kuopion lentokentällä niin että en olis päässyt ajokortilla koneeseen kun virkaintoinen ja tietämätön aloittelija oli turvatarkastusta pitämässä ja vaati nähdä passin vaikka olin menossa vain Helsinkiin. Niin ikään noissa Silja Linen lapuissa seisoo isolla että passi tai uudenmallinen henkilöllisyystodistus on oltava mukana. Nythän on siis käynyt niin että passi on kyllä rotsin taskussa mutta rotsi on aivan erivärinen kuin se minkä taskussa se on. Puolen tunnin päästä lähtee laiva joten ei tässä kerkee sitä kotoa hakemaan taksillakaan. Voi juugeli. Samaan aikaan Antero huutaa auton perältä että ei hänelläkään ole passia mukana. Muistelen että kun autolla ajetaan laivaan ni ne katsoo passin/henkkarin vain kuskilta ja näin ollen laitetaan Jopi rattiin koska hänellä on passi ja hän antaa luettelon matkustajista tarkastavalle rouvalle. Näin toimittiin ja aivan hienosti päästiin laivaan, seuraava jännitysmomentti tämän asian suhteen on minulla ja anterolla sunnuntaina Göteborgin lentokentällä mutta eipä toinna murehtia sitä vielä.

                                        

Koska Raaka Pete ja RunQ lentää stökikseen saakka ni se meinaa että melkein jokainen meistä saa laivassa ihan oman hytin, Antero ja Saku laitetaan kuitenkin samaan koska ne yleensä bailaa aina jos/kun on disko ja/tai karaoke tarjolla ja nyt on. Ewo oli hienosti vielä varannut A-luokan hytit joista on komeat merinäkymät, tai siis olis jos ei olis pimeää. Laivan käytävältä kantautuu hyttiin saakka kovaäänistä UDO-imitointia, tämä tarkoittaa sitä että myös BiB on saapunut laivaan ja hytit on tietysti samalla käytävällä. Yhdessä tuumin lähdetään laatimaan viikonlopun agendaa Starlight-baariin kannelle 7, siinä samalla saatetaan ottaa pari kaljaa. Myös Biistit ovat vajaalla kokoonpanolla koska Yannis ja Mate lentävät kotimaistaan suoraan Tukholmaan ja kitara/rumputeknikot on jätetty täksi viikonlopuksi kotiin. Heidän valomiehellään Villellä on myös jotain muuta menoa joten Jopi tekee näillä keikoilla valot myös biisteille.

                                   

Kaljoja meni jokunen, ei niitä laskettu. Jollain saattoi jokin drinkkikin mennä. Itse olin hyvissä ajoin nukkumassa ja laivan hurina tuuditti hienot unet, vähän kuten bussin hurinakin. Aamulla 10.45 pitää ajella auto ulos askista ja Bob & Job siellä hienosti jo napottaakin moottori käynnissä ja navigaattori kuumana. Diskohytin kaksikko kerkeää kyytiin just ja just kun tulee meidän vuoro rantautua. Venuelle ei olis kuin parikymmentä kilometriä ja aikaa siirtymiselle on kaksi tuntia, ei luulis tulevan mitään kiirettä. Harhaluulo on se. Te tiedätte että tukholmassa kaikki vitun tiet menee tunneleissa maan alla. Minkä saatanan takia niihin tunneleihin ei voi asentaa semmoisia fifireitittimiä ja satelliittivahvistimia että navigaattorit pelais myös siellä. Ei voi, ei vaan vissiin voi. Se koko kaks tuntia meni tuohon matkaan mutta perille löydettiin, tosin ihan puhtaasti tuurilla. Onneks huomenna Göteborgiin on suora tie, jos vaan ensin löydetään oikea tunneli kaupungista ulos.

                              

Ennen kuin get in -aika koittaa ni me käydään Jopin kanssa kello kahden teellä Subwayssä ja diskokaksikko käy krapulalounaalla McDonaldsissa. Bob nukkukoon sen aikaa autossa. Samalla reissulla saatiin myös näköhavainto hotellista jossa kuuluu nukkua ensi yönä. Se oli korkein näköpiirissä oleva rakennus joten näköhavainto oli helppo tehdä. Bob ei ollu edes herännyt kun ruotsalainen pysäköintimeduusa oli käynyt kirjoittamassa tuulilasiin 850 kruunun huomautusmaksun. Se hyödytön yksilö (pysäköinninvalvoja siis, ei Bob) voi haistaa vitut koska ei olla todellakaan tuota sakkoa maksamassa. Kuulemma eivät edes yritä ulkomaalaisilta periä noita kun tulee valvovalle virastolle kalliimmaks kuin siitä saatava hyöty. Sitä paitsi tässä liikutaan ainakin omasta mielestämme melko tärkeällä diplomaattistatuksella joten eipä vittuakaan kiinnosta teidän parkkisakot.

                              

Koska me lainattiin biisteille valomiestä ni vaadittiin korvauksena saada käyttää heidän äänimiehensä palveluita. Winwin-situation ja Sami hoitaa meidän diskon asiakkaiden korviin kuten teki tuolla keskieuroopassakin. Soundcheckit viivästyi ja aikataulu meni taas hiton tiukille. Tämä kaikki johtui siitä että Petja (ei Raaka Pete, vaan BiBin kuski) kävi hakemassa lentokentältä Maten, Yannisin, Tolsan ja meijän Petjan. Arlandasta kaupunkiin päin oli vitulliset ruuhkat ja sit ne oli taas eksyskellyt niissä saatanan tunneleissa. Tehtiin soundcheckiä se mikä kerettiin ja se riitäköön.

                                         

Ennen keikkaa paikalle saapui jo vanhoja tuttuja ja oikein rakkaita ystäviä. David Wallin Jungefeldt pölähti ensimmäisenä. Hän soitti aikoinaan rumpua Painissa ja nyttemmin kiertää maailmaa Hammerfallin kanssa. Seuraavaks tuli Andre Skaug. Hän soitti bassoa Painissa mutta lienee tätä nykyä ihmisille tunnetumpi Clawfingeristä. Andre on muinoin soittanut myös E-Typessä sekä Leila K:ssa ja sille minä nostan hattua isosti ja olen vitusti kateellinen. Sillä oli mukana poikansa joista ainakin tää vanhempi oli muistaakseni viimeks suomen keikoilla Painin jonakin teknikkona. Seuraavaks pukuhuoneeseen pölähti Teja Kotilainen. Teja oli aikoinaan Universalilla päättävässä elimessä ja niihin aikoihin vei maailmanmaineeseen The Rasmuksen heidän managerinaan.  Nyt se on olevinaan musahommista "eläkkeellä" ja hoitaa arboristina puita Tukholmassa. Pienellä kuulustelulla paljastuu että se on kuitenkin alkanu manageroimaan ruotsalaista Rave The Reqviemia ja niillä on nyt melko hyvä nousukiito menossa pitkin eurooppaa. Vieraslistalla on myös sukulaismies Joakim Berg vaimoineen orkesterista Kent mutta ei tuota näkyny tai eivät ainakaan uskaltaneet pukukoppiin saakka tulla.

                                        

Sali on taas tuommoinen kaksikerroksinen nosturintapainen ja suunnilleen sen kokoinenkin. Ei oo sold out mutta hyvin lähellä sitä. Sijainti ei oo aivan kuumimmassa ytimessä. Teja sanoi että suomalaiset bändit ei nimittäin pääse Tukholman keskustan areenoille soittamaan, esim Michael Monroekin pääsi vasta sitten kun otti bändiinsä ruotsalaisen kitaristin. Jos oltais eri rotua niin syyttäisin rasismista.

                              

Show meni aivan nappiin. Yleisö ymmärsi huomattavasti paremmin suomalaista vittuilua kuin saksassa. Laulettiin Ooa Hela Nattenia yhdessä koko sali ja voi veljet että meillä oli juntisti kivaa.

                              

Keikan jälkeen vielä Tejan kanssa parannettiin maailmaa niin hartaasti että svenska pojkarna oli pakannu sillä välin huomaamatta meidän auton. Kulkuneuvo hotellin parkkiin ja rokkitähdet pötkölleen (osa jäi kyllä vielä aulabaariin). Ikkuna on hienosti korkeella mutta ei tästä näy muuta kuin Globenin kupu ja noita saatanan tunneleita. Aamulla auto liikahtaa klo 8.00 kohti Göteborgia 466km, toivottavasti löytyis se oikea tunneli heti.

                              









torstai 4. huhtikuuta 2019

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 13, Berlin, Saksa

11.3. Columbia Theater, Berlin

Yöllä menikin bussissa vissiin 5-6 juomaa koska se kaljapäissään varattu hotelli ei niin helposti löytynytkään. Navigaattorin kanssa kävelin varmaan kaks kilometriä ja väärään suuntaan kunnes eräällä yöbensiksellä luovutin ja tilasin taksin. Taksi pitäis tilata aina ja heti, ne taksit tykkää että niillä ajetaan. Saksalaisella verottajalla ei tunnu olevan tuo harmaa talous ihan ykkösprioriteettina koska takseissakin saa kyydin halvemmalla jos ei ota kuittia. Ravintoloissa ei lähtökohtaisesti käy pankkikortit koska niistähän jäisi verottajalle "jälki". Mullepa tuo on tässä hetkessä aivan sama koska saisin nuo verot vähentää kuitenkin kotimaassa työmatkakuluina.


Joo, näin päivänvalossa se ei oo tuo hotellin ja venuen välimatka kyllä yhtään lyhyempi kuin yölläkään. Taksihommia selkeesti. Onkohan mulla ihan pieni krapulakin, taitaa olla. Toleranssia kun ei ole nykyään enää laisinkaan. Konserttipaikkana on tänään Columbia Theater ja käsittääkseni ihan hyvän kokoinen luola. Tuommoisen ison puiston ympäri turkin poika minut ajeluttaa sinne taksilla. Tarviitko kuittia? No en tarvii. Hyvältä tämä näyttää ja local crew on taas kerenny työntää lootat sisään ilman minun apua. Danke.


Kuten nimikin sanoo niin tämä on jokin teatterin tapainen kysymys. Penkkejä ei tosin ole mutta seisomakatsomo nousee tuollai kivasti viistoon että kaikki näkee stagelle. Käsittääkseni aski vetää noin 800 henkee ja nyt en kyllä osaa yhtään sanoa että onko sold out vai not, todennäköisesti on. Soundcheck menee jo parin viikon kokemuksella erittäin rutiinilla, turhia höpötyksiä ei kuulu kenenkään suusta ja jokainen ainakin esittää tietävänsä mitä tekee. Samilla kestää hieman normaalia pidempään kun se sen oma mikseri ei ole kunnossa vieläkään. Eikä sitä kukaan ole yrittänytkään kunnostaa koska tänään on tämän pätkän viimeinen keikka, korjuutetaan sit Suomessa. Ilmassa väreilee jo nyt sellaista pientä lopun ajan haikeutta. Kaikki ovat tiedostaneet että tämän jälkeen lähdetään kotiin eikä ole mitään varmuutta tavataanko esim. Johnia tai Larsia tässä elämässä enää lainkaan. Melkein tässä kyynel vierähtää raavaallakin adoniksella.


Soundcheckin jälkeen käytiin Sakun kanssa kävelemässä iso kortteli ympäri koska jostain oli saatava ihmisenpesuainetta. Tuossa vastapäätä on jokin varmaan kilometrin mittainen vanha palatsi. Kylttien mukaan se on nykyään yliopisto. Ei tarvii olla kummoinen einstein hoksatakseen että se on natsien aikoinaan rakentama omiin tarpeisiinsa, koska silloin tehtiin kaikki isosti. Ensimmäisen nurkan takana löytyy polizei-asema ja seuraavan käännöksen jälkeen pieni puoti jossa näyttäis olevan tuoretta pullaa sekä currywurstia ja kuinka ollakaan juuri oikeaa Elvitalia (muualla kuin Suomessa se on Elviveä mutta sama tuote) ihmisen pesemistä varten. Annoin turkkilaiselle pankkikortin ni arvaapa sanoiko cash only? Ja arvaa kysyikö seuraavaks tarviinko kuittia? Kyllä & kyllä. Kun kortteli oli kierretty niin Sami osas siinä tupakkataukonsa ohessa kertoa että sen pitkän rakennuksen takana on sodanaikainen lentokenttä ja tuon hökkelin alkuperä näin ollen arvattiin aivan oikein.


Illalla oli liiteri taas aivan täynnä ja esityksen laatu omasta mielestä erittäin hyvä ellei täydellinen. Shown jälkeen on saman tien aloitettava pakkaaminen koska rekka tulee hakemaan meidän lootat ihan kohta ja alkaa kiikuttamaan niitä Suomeen. Sillä asialla on myös hieman kiire ja tarkka aikataulu koska nyt vuorokausi kääntyy jo tiistain puolelle ja tämän kaluston tulisi olla perjantaina laivattuna Turun Apolloon koska kalenterin mukaan siellä tanssitaan sold out TK-disco silloin. Kaluston sekaan pakataan myös kaikki nestemäiset asiat sekä likapyykit, niitä on melko turha lähteä käsimatkatavaroissa kotiin kiikuttamaan. Rekan kyljessä lukee Black Box Music ja kuka ei sitä tienny niin sen kuljetusyhtiön omistaa saksalainen monimetallijätti Rammstein.


Saksalainen muori oli kuorkin ratissa sekä pakkaamisen logistisena vastaavana. Meillä olis kyllä ollu muutamia käyttökelpoisia ideoita siihen lastaamiseen mutta kukaan ei uskaltanu muorille niitä ehdottaa. Hänellä oli kovin saksalaistyyppinen ja jämäkkä asenne siihen tekemiseensä. Kun auto oli pakattu niin isot miehet halailivat toisiansa ja humalaisimmat heistä taisivat vähän kyynelehtiäkin. Voi veljet että meillä olikin mukavaa. Tosin eihän tämä tähän lopu. BiB pitää kaksi viikkoa taukoa ja TK käy vetäisemässä loppuunmyydyt diskot Turussa ja Lappeenrannassa ja sit me käydään vielä tällä melkein samalla porukalla tarjoamassa kaksi keikkaa Ruotsissa. Haikeuden lisäksi ilmassa on myös pientä juhlan tuntua ja Lars tuo meille itse tekemänsä salmari/fisu/chili-viinapullon. Eräälle yhtiömme jäsenelle se oli liikaa. 2 viikkoa 24/7 -dogailua takana ja nyt tuli stop, ainakin hetkeksi. 


Nyt poistumme tilatakseilla lentokenttähotelliin. Ilman kuittia. Aamulla ryhmä jakautuu sieltä Suomeen, Unkariin ja Kreikkaan. Raportointi jatkunee Ruotsista. Auf Wiedersehen!




keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 12, Leipzig, Saksa

10.3. Hellraiser, Leipzig

I slept like a baby, again. Heräsin vasta silloin kun John käänsi bussin virta-avaimen aamulla nollille. Pihapiiri näyttää tutulle, täälläkin käytiin viimeks Painin kanssa. Ja on täällä käyny paljon muitakin ja melko isojakin nimiä, pääasiassa metalliosastoa kuitenkin. Venue on keskellä jotain hylättyä teollisuusaluetta ja/tai kaatopaikkaa. Tässä ympärillä on vain hylättyjä rakennuksia joissa ei ole enää ehjiä ikkunoita yhdessäkään, Rakennusten pihoilla on poltettuja ja muuten vaan paskaks laitettuja autojen raatoja sekä tynnyreitä joissa on tulet, vois siis kuvitella että noissa varastoissa kuitenkin jotain pultsareilta asuu. Ja sit kaiken tämän keskellä on yhtä paskan näköinen rakennus jossa käy keikalla Slayereitä ja sen semmoisia. Venue on kylmä, siellä pistetään lämmöt päälle silloin kun bändi tulee ja näin ollen se on lämmennyt normaaliksi just silloi kun bändi lähtee. Tänään hengitys lakkasi höyryämästä suunnilleen silloin kun mentiin stagelle.

                                        

Navigaattorin mukaan lähin sivistys on kolmen kilometrin päässä joten unohdetaan se. Syödään keskimääräistä köpöisempi brunssi ja koska on sunnuntai ni laitellaan vähän urheilubetsejä vetämään. Aiemmin tällä viikolla paljastui että John on tolkun jalkapallohuligaani ja hänen joukkueensa valioliigassa on Burnley. Kaikkihan tietävät että Bobby taas on henkeen ja vereen Liverpoolin miehiä, you never walk alone! Kuinka ollakaan tänään tulee telkkarista päiväpelinä Liverpool - Burnley. John ja Bob vetäytyvät bussissa kuljettajan koppiin verhojen taakse seuraamaan peliä, heitä ei saa häiritä. Herkkää. Tämän lähemmäksi homoutta ei voi heterona mennä. Puoliajalla Bob tulee brittiläisen kiroilun saattelemana verhojen takaa välillä huokaisemaan, kuulemma pelottaa hetkellisesti. Liverpool johtaa 2-1 ja huonot on merkit ilmassa. Toinen puoliaika alkaa. Burnley tekee sen kaivatun tasoitusmaalin mutta Liverpool tekee kaksi ihan tuurimaalia siihen perään. Bob kysyy Johnilta do I still have a bunk in this bus? John: Yes you do, at least for the next night, you CUNT! Vaikka John vaikuttaa huligaanilta ja terroristiltä ja rosvopäälliköltä niin hänellä on kauniin vaimon lisäksi kolme villakoiraa ja hän harrastaa puutarhanhoitoa, facebookista selvisi totuus. Born to be wild ja sillai….

                             

Load inissä on mukana noin 5 paikallisroudaria joten ei tässä ihan hirveesti tarvii poptähden omia eviään heilutella. Poistun kuitenkin pukuhuoneesta ulos seuraamaan tätä toimintaa lähinnä siksi että ulkona lämpimämpi kuin sisällä. Yks noista apukäsistä on maksimoinut turvallisuutensa ja laittanut pyöräilykypärän päähänsä roudin ajaksi, arvostan. Ilmassa oli semmoinen vaara että Sami joutuis laatimaan tänään paikan omalla dippadappamikserillä mutta onneks Lars oli saanut tilattua paikalle jostain jonkin oikean digitaaliyamahan. Tämä nopeutti huomattavasti meidän operointia ja mahdollsti myös sen että minä ja Bobby saadaan tänään mikit sekä minä ja saku saadaan tänään In Ear Monitoring.

                                        

Jostain syystä pee joutuu kuitenkin vetämään langallisella mikillä. Sanoin house techille että please secure this mic & cable with duct tape koska raakapete pyörittää sitä mikkiä piuhan varassa semmoisella forcella että jos se siitä piuhasta irtoaa ni menee kyllä saman tien läpi tuosta teidän tiilikatostakin. Hobitti alkoi keulimaan että ei sais pyöritellä kun voi särkyä se mikki. Minä sanoin että me pyöritellään, sinä oot hiljaa ja laitat siihen sitä teippiä. Apina vastas että no jos se särkyy ni te maksatte sen mikin. Minä kehotin häntä käyttämään pienempää ääntä koska jos raaka pee sattuis tuon kuulemaan ni se tulis polkemaan paskaks joka ikisen sinun mikrofonin ja huutais siinä polkiessaan vaan kovaan ääneen että on rahhoo!!! Olis pitäny muistaa ottaa kuva siitä teipin määrästä millä se retroseksuaali varmisti mikrofonin johdon irtoamattomuuden.



Itse soundcheckissä kesti hieman pidempään koska jouduttiin aloittamaan tuolla Yamahalla kaikki alusta. Mutta se oli kyllä sen väärti koska Sami sai ainakin minun korvanappulat tosi ihanaan balanssiin ja käsittääkseni huomiselle on tilattu berliiniin taas samanlainen Yamaha joten kaikki nyt tehty työ helpottaa myös huomista.



Keikka oli silkkaa timanttia, eipä siinä jääny kaiketi kellekään mitään kysyttävää. Leipzigista siirrytään ens yönä Berliiniin ja se ei ole kuin parin tunnin homma. Koskapa berliinissä ollaan jo noin 03 ni minäpä katselen taas booking.comista itsellein jonkin hotellin. Bussissa kyllä nukuttais paremmin mutta niitä aamuisia fasiliteettejä vaan ihmeen kummasti alkaa tässä iässä arvostamaan ja niitä löytyy hotelleista paremmin. Parin tunnin ajomatkan takia ei toinna punkkaan mennä, sallin itselleni siis pari tuntia kaljanjuontia, taas. Jesjes!

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 11, Stuttgart, Saksa

9.3. Im Wizemann, Stuttgart GER

Mulla on tilattu tähän huoneeseen late check out klo 13 saakka ja laitoin jo yöllä varmuuden vuoks oveen lapun että do not vittu disturb you idiot, ni eikö tuu ihan koputtelematta sisään joku aasialainen siivooja. Sanoin sille ihan suomeks että painu vittuun ja hän vastasi että soli soli. Eipä olis uskonu että kiinalainen siivooja Stuttgartissa ymmärtää noin sujuvasti suomea. Eikä tässä vielä kaikki, se tulee uudestaan puolen tunnin päästä ja koputtamatta taas. Nyt me käytiin sit vähän tarkemmin nämä kaikki säännöt läpi ja kaikilla mahdollisilla kielillä, luulisin että oli viimeinen kerta kun minun huoneeseen tuli ilman lupia.

                              

Navigaattori näyttää että venuelle on matkaa 1,2km, se on mukava käyskennellä puolipilvisessä mersun päämajakaupungissa olosuhteita ihastellen. Aurinkokin pilkahtelee mutta harmillisesti tuo koko 1,2 km näyttää olevan ylämäkeä ja tuntuu näin ollen vähintään viideltä kilometrilta.

                              

Tää venue on jokin isompi ”kulttuurikeskus” ja melkoinen labyrintti. En löydä meidän bussia mistään mutta viimein näkyy yhdellä sisäpihalla tuttu traileri. John on kyllä ihan oikee rattimies kun on yöllä yksinään pimeässä tuon kärrin tuonne peräyttänyt. Tässä rakennuksessa en myöskään löytäisi mihinkään jos ei olisi noita Larsin asentamia opasteita. Lars menee aina venuelle puoli tuntia ennen muita ja merkkaa oransseilla kylteillä kulkureitit, vessat, pukuhuoneet, suihkut, cateringin, prodoffin (production office) jne jne. Näin ei tarvii kenenkään kysellä lähtökohtaisesti koskaan mitään ja kaikki hommat toimii ja löytyy. Just äsken Lars tuossa aprikoi että mitähän tekis kun ei oo mitään ongelmia hoidettavana, kuulemma hänen uransa helpoin rundi on tämä. Tässä talossa on kaksi salia. Tänään me ollaan pienemmässä 600 hengen salissa joka on ollut loppuunmyyty jo aikaa sitten. Isommassa 1500 hengen salissa vetää jokin saksalainen pariskunta schlagereita duona ja niille on myyty kuulemma noin 200 lippua ennakkoon. Paska sanonta mutta käytän tämän kerran: Mitenkähän meni promoottorilla tämä salien valinta omasta mielestään?

                              

Olispa kannattanut olla sanomatta tuo äskeinen, nimittäin nyt tulee probleemia kuin tilauksesta. Just kun taisin itsekin eilen kehua kuinka soundcheckitkin on naurettavan helppoja. Beast in Black tekee soundcheckinsä ja Sami tallentaa niiden filet. Sen jälkeen mikseri startataan Kätilöiden asetuksiin ja se ei enää starttaa. Tai kyllä se starttaa mut sit se kaatuu joka kerta kun sillä aletaan operoimaan. Voi kilinvittu. Puolisen tuntia sitä tiskiä yritetään saada tulille tuloksetta. TK:n aikaikkuna alkaa olla sulkeutumaan päin ja nyt on pakko turvautua suunnitelmaan B. Otetaan käyttöön venuen oma Digigo-mikseri. Tämä on sinänsä kuulemma ihan oiva lauta mutta meillä ei ole siihen valmiita fileitä ja kaikki pitää alkaa nollasta. Aikaikkuna antaa meidän soundcheckiin tässä vaiheessa enää 19 minuuttia. Sami Jormanainen on miksaaja Saatanan armosta ja hän säilyttää rauhallisuutensa. Hän laittaa tupakan suuhun, ilmoittaa lokaaleille hobiteille että venuella vallitseva tupakointikielto ei koske enää tällä hetkellä suomalaisia teknikoita. Hobitit nyökyttelevät koska eivät uskalla sanoa sanaakaan.

                                        

Sami juoksee vartin verran FOHin ja stagen väliä ja patchaa bändiä järjestelmään ja saa pikkuhiljaa kuulumaan melkein kaiken tarvittavan. Aikaikkuna sulkeutuu ja TK tekee yhden säkeistön mittaisen soundcheckin samalla kun ensimmäiset fanit juoksevat ulko-ovelta eturiviin. Minuutti mentiin yliajalle ja sen verran joudutaan illan showssa tinkimään että stuttgartilaiset eivät pääse nauttimaan minun ja bobin taustalauluista laisinkaan koska meille ei riittänyt patchissa kanavia ja aina jos/kun näin käy niin meidän taustalaulut jätetään ensimmäisenä pois. Joku vois päätellä tästä että ne on turhimmat asiat tässä yhtyeessä. Onkohan se muuten vittu oikeesti näin, nyt kolahti rokkitähdellä itsetuntoon. Kutsun Bobbyn kriisipalaveriin ja me aletaan suunnittelemaan kuinka tämä asia voitaisiin käsitellä yhtyeen keskuudessa ammattimaisesti ja aikuisten lailla kuntoon. Minä ja saku joudutaan luopumaan täksi illaksi myös IEMistä (In Ear Monitoring) koska sitä ei ehditty ohjelmoimaan tuohon Digigoon, tai jotenkin näin. Aika jännää, taitaa olla jo kaksi vuotta siitä kun oon viimeksi vouhottanut ilman korvamonitoreja. Kolmas myönnytys tänään on se että Raaka Pee joutuu sjungaamaan langalliseen mikkiin koska hänelle ei keretty löytämään stuttgartilaisesta radioilmapiiristä vapaata taajuutta. Näillä mennään, siitä voi tulla erikoiskeikka.



Mutta voi juugeli kun siitä tulikin rautainen rokkikeikka. Itsellä oli omituinen olo kun ei ollu sitä mikkiständiä siinä edessä. Siitä on muodostunut jokin semmoinen turvallinen parkkipaikka jossa voi käydä levähtämässä vouhotuksen keskellä. Nyt kun sitä ei ollut ni oli levoton olo koko ajan ja piti vouhkata ympäri stagea ihan vauhkona. Välillä otin kolme juoksuaskeltakin ja se on paljon minulta. Jäbät sanoi kuitenkin että se näytti hyvältä joten saatan kokeilla sitä jatkossakin. Minun nähdäkseni saatiin aika monta lisäfania BiBin leiristä tänään meillekin. Oli paljon niitä ihmisiä jotka tuijotti ja mökötti ekassa biisissä, toisessa ne jo hymyili, kolmannessa ottivat kädet pois taskusta ja neljännessa diskosivat jo ihan homona. Nyt syömään päivällistä joka on varmaankin jo melko jäähtynyt johtuen noista teknisistä ongelmista ja aikataulun kireydestä sekä siitä että se syödään vasta näytöksen jälkeen.

                              

Syönnin aikana local crew on työntänyt laatikot traileriin, joten minä meen saman tien punkkaani nukkumaan. Ens yönä ajetaan 500km eli noin 7,5 tuntia Leipzigiin jossa ollaan joskus ysin maissa. Tämä tarkoittaa sitä että ei ole järkeä edes avata booking.comin karttaa. Öitä.

                             

maanantai 1. huhtikuuta 2019

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 10, Münich, Saksa

8.3. Backstage, Münich GER

                              

Ai herra kuinka minnuu nukutti hienosti aina yhteentoista saakka. Nyt pakolliset toimistotyöt ja sitten venuelle aamiaiselle. Raaka Pee näkyy heränneen myös ja tuntuu olevan ihan iskussa. Näin ollen illalla häntä peluutetaan taas ykköskentässä. Backstage on nimeltään tää mesta, käytiin silloin Painin kanssa täällä keikalla 2012 ja silloin soitettiin ehkä tuossa keskimmäisessä "Halle"-salissa. Tää on tämmöinen iso kompleksi missä on kolme erikokoista keikkasalia ja tuossa pihalla jos jonkinlaista puistoa ja terassia ja iltaisin grillibileitä ja mitähän kaikkea dippadaata liekään. Kaiken kaikkiaan melko boheemi fengsui ja ätmösfääri täällä on. Tänään ajellaan tuossa isoimmassa 1500 hengen "Werk"-salissa ja tiijättekö mitä, SE ON OLLU SOLD OUT JO KUUKAUDEN AJAN. Tänään on siis ihan selkeesti rundin pääpäivä, ainakin tähänastisista keikoista laskettuna.

                                       

Soundcheckit sujuu jo  naurettavan nopeasti ja leikitellen. Yks biisi ja se on siinä. BiB tais vetää kaksikin. Eilisillä säädöillä kumpikin bändi, se on helppoa kun meillä kulkee tuo tärkein kalusto miksauspöytineen mukana. Villellä (Beast in Black) ja Jopilla (TK) on enemmänkin säätöä noiden valojen kanssa kun joka paikassa tarjoillaan melko kirjavaa kalustoa. Esim. täällä on hyvinkin PAR-painotteinen vanhan liiton hevivalaistus, ei oo paljon diskokilkuttimia katossa. Brunssi ja päivällinen noudattaa perinteistä saksalaista linjaa, vihreillä asioilla ei leuhoteta mutta makkaroilla kyllä.

                                        

Vetäistiin todella rautainen show. Annettiin Peelle lupa vähän toipilaana himmailla mutta ei tuo malttanut, täysillä veti sekin. Yleisössä näkyi tänään poikkeuksellisen paljon Suomen lippuja ja TK-paitoja vaikka taidetaan olla just nyt sieltä Suomesta katsoen kauimmaisella keikalla. Kymmeniä samoja naamoja pystyy jo tunnistamaan eturivistä, siis samoja naamoja jotka on kiertäny perässä nää viimeisten viikkojen keikat.


Vittu että vedettiinkin hyvällä forcella, tai ainakin itse vedin. Välillä jouduin ottamaan jopa juoksuaskeliakin että kerkesin kertsiin mikille, kunnon leuhottamista, mutta sitä se on rokkenroll. Jos et usko ni kato tuosta kun Headbangerz Magazine kävi ottamassa tilannekuvia. Oltiin jo pukuhuoneessa ja naamat oli pesty kun alkoi kuulua yleisöstä: LISSEE, LISSEE, LISSEE jne, ja ihan oikeella savon murteella huusivat kuorossa. On helevetin epätodellista meininkiä nyt tämä, mut nautitaan niin pitkään ku sitä riittää.

                              

Venue curfew 00.30 ja bus call 01.00. Ennakkotiedot väittää että Stuttgartissa oltais noin 03.00 joten tiedätte mitä se tarkoittaa. Se meinaa sitä että avataan bookingpistecomin karttasovellus ja katsotaan kuinka läheltä venuee löytyis vaihtoehtoinen makuupaikka bussin punkalle. Näyttäis siltä että jos John päästää minut bussista ulos noin 1km ennen määränpäätä ni minä meen nukkumaan yritykseen nimeltä Hotel One. Näiden kahden tunnin takia en taida edes ryömiä bussin punkkaan. Annan itselleni luvan ottaa naistenpäivän kunniaksi 2-3 kaljaa hyvässä seurassa bussin loungessa. Kaljarinkiin liittyvät itseni lisäksi Saku (TK-voc), Kasperi (BiB-gtr) ja Ville (BiB-lights).

                              

Naistenpäivän kunniaksi alkaa jo vähän olla vaimoa ikävä. Hän lähetti juuri kuvan Mariner of the Seas -risteilijän kapteenin penkistä ja sanoi olevansa Miamissa ja tulee kuulemma kotiin vasta sitten kun minä oon siellä kotona jo viikon ollut. On melkoista elämää nyt tämä.

                                        

John jättää minut hotellille. Minä toivotan hänelle hyvää yötä ja hän vastaa ”you fucking tourist CUNT!”, mutta rakkaudella. Öitä.

                              





torstai 28. maaliskuuta 2019

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 9, Nürnberg, Saksa

7.3. Hirsch, Nürnberg GER

Kello soi 8.50 ja ysiks on jo tilattu taksi. Taksilla Nürnbergin rautatieasemalle syömään ja aamukakalle. Siitä käveltiin sit vanhan kaupungin läpi jollekin kukkulalle jossa oli jokin linna. Se oli ehkä Kaiserburgin linna. Siinä oli ehkä joskus asunu kuningas. Ja koska kuningas ei ollu turvallisuussyistä halunnut koskaan poistua linnastaan niin hän oli järjestelly muurien sisäpuolelle baareja ja ilotyttöjä niin että piisaa. Tämän johdosta tuota läheistä toria sanotaan edelleenkin huoratoriksi. Oli hienoo juu, mutta nyt äkkiä autolla takas venuelle koska siellä on brunssi pöydässä ja load in klo 13.

                              

Tuon meijän rumpalin appiukko on saksalainen ja hää asuu täällä Nürnbergissä. Hän on kiipeilijä. Eikö oo mikä tahansa kiipeilijä kun on nimittäin kiivenny esim Eiffel-torniin ilman lupia ja vehkeitä. Oli se myös tippunu 600m vuoren rinnettä dolomiiteillä. (70 metriä vaparia) ja särkeny siinä kaikki tiedossa olevat luut itsestään. Antero ja Saku lähti sen kanssa kiipeilemään johonkin kiipeilykeskukseen. Hah, minä näin sittemmin facebookista kuvan että ne oli vain juomassa kaljaa siellä kiipeilykeskuksen baarissa. Hirveen sporttisia ne kuitenkin esittivät olevansa kun sieltä tulivat pois.

                                        

Brunssi oli taas melko perushyvä ja saksalaismallinen. Hyvät makkarat ja munat sekä oiva valikoima leipiä ja leikkeleitä. Ja ihan aina jälkipalaksi jotain omenapiirakan tapaista joka on melko poikkeuksetta ihan vitun herkullista. Lootat on sisällä alta kymmenen minuutin koska kantajia oli yhteensä liki kaksikymmentä tyyppiä. Sali näyttää melko pieneltä, tai ainakin tällä rundilla se on ihan pienimmästä päästä. On tää silti isompi kuin vaikka Tavastia tai Nosturi. Lava on myös hieman ahtaan oloinen. Tai siis Lappeenrannassa laulettais hoosiannaa jos olis tämmöinen tarjolla mutta täällä nyt on keretty jo vähän tottumaan hiemaan parempaan. Joka tapauksessa illan show on loppuunmyyty jo vissiin kuukausi sitten eli voi olla ihan kiihkeät tanssit tänäänkin.

                              

Tässä olis nyt muutama tunti taas aikaa ennen soundcheckiä ni miksipä ei tilattais Jopin kanssa taksia ja lähettäis natsimuseoon, näyttäis oleva 4 kilsan päässä. Se museo on kyhätty entiseen natsipuolueen kongressikeskukseen eli kavereiden kesken Aatun neukkariin. Adolf oli aikoinaan rakennuttanut sen Colosseumin pohjapiirustuksilla, ja miksipä ei olisi. Synkkiä asioita se museo oli täynnä. Ihmettelin siellä museossa lokaalien paheksuvia katseita kunnes tajusin että minulla oli päälläni nahkatakki jotka teetettiin yhtyeelle Technodiktator -levyn aikaan ja siinä takin rinnassa lukee TURMION KÄTILOT - DIKTATOR. Ei siinä auttanu selitellä että tämä ei liity Hitleriin millään lailla, yritin sit vaan peitella sen tekstin.

                              

Siinä kupeessa oli se semmoinen useamman kilometrin mittainen ja kyllin leveä suora jossa natsit marssivat paraatejaan silloin kun suosio oli huipussaan. Käveltiin se kokonaan läpi. Käveltiin se siksi että siellä suoran päässä piti löytyä se mahtipontiivinen puhujanpömpeli mistä Hitler latoi menemään asiaansa. No vittu ei löytynyt ja tämän takia illalla hakataan Antero koska hän kaikkitietävänä saksa-ammattilaisena väitti sen siellä olevan. Tämän johdosta missattiin myös Zeppelin -aukio jossa sikäläiset silloin heilasivat ja bailasivat. Saatiin tuurilla lennosta turkin pojan taksi ja sillä kerettiin mainiosti soundcheckiin, jopa suihkuunkin ennen sitä. Haisi nimittäin turkkilaisen taksissa niin väkevä mahorkka että oli pakko peseytyä sen kyydin jälkeen.

                                        

Raaka Peellä nousi vähän ennen keikkaa kuume semmoisiin lukemiin että katsottiin parhaaksi lepuuttaa häntä tämä ilta. Tässä on nyt vielä useampi tärkeä esiintyminen jäljellä ja niihin tarvitaan voimaa. Pudotettiin listasta pari biisiä pois ja katsottiin selviytyykö nuori poika yksin haasteesta. Ja ihan hyvin se selvisi, muutama sakemanni kyseli keikan jälkeen että missäs se teidän lihava laulaja oli. Minä hakkasin ne kaikki, minun kavereita ei nimitellä. Meillä on bussissa vähän tautia liikenteessä. Ei mitään semmoista tautia mitkä 80-luvulla kiersi keikkabusseissa, ihan flunssaa meillä vaan. Meijän pändistä tautisia ovat Raaka Pee ja Bobby. Toisesta yhtyeestä flunssaan ja kuumeeseen ovat ilmoittautuneet Kasperi, Anton ja Yannis. Teknikoista suurimmalla osalla on jo jokin lentsu. Mutta niin vaan on molemmat yhtyeet vetäny kymmenisen peräkkäistä iltaa ihan sata lasissa eikä oo tarvinnu yleisön pettyä missään. Myös Beach in Black on vittumaisen hyvässä ja pelottavassa iskussa. Jos sinulla on mahdollisuus päästä noiden keikka näkemään ni et pety ihan varmasti.


Keikan jälkeen bus call 01 ja saapuminen Müncheniin klo 03 aamulla. Bookingpistecomin karttasovellus näyttää että ihan venuen vieressä on Holiday Inn, minäpä meen sinne pötkölleen ni pääsen aamulla kakalle. Öi!

tiistai 26. maaliskuuta 2019

Hane matkoilla, maaliskuu 2019, day 8, Pratteln, Sveitsi

6.3. Z7, Pratteln SUI

Ilmeisen syvästi ja hyvästi nukutti koska en edes herännyt bus callin aikaan kun puliveivarit tulivat pubista. Täytyis varmaan himaan viritellä tuommoinen samanlainen punkka ja asentaa siihen jokin mekaaninen täristin joka tuottais surinaa ja tärinää samalla taajuudella kuin kiertuebussi. Vähän ennen Sveitsin rajaa bussi pysähtyi huoltoasemalle ja minä luonnollisesti heräsin kun tärinä loppui. Yhtä luonnollisesti kävin Essolla suorittamassa aamutoimet. John sanoi että rajalle on enää 10 minuuttia. Menin silti takas nukkumaan, herättäkää jos tarvii passia esitellä. Seuraavan kerran aukesi silmät kun bussi pysähtyi Sveitsissä venuen pihaan. Jassoo, se oli kuulemma helpoin sveitsiin tulo ikinä. Passeja ei tarvittu ja olivat olleet tyytyväisiä kun merch-osasto oli antanu jottain pientä rahulia niille VAT-nimikkeellä. Lars sanoi että siinä oli taktisesti tuttu tullimies jonka työvuoroon tähdättiin ja joka on professional ja ymmärtää heavy metalin päälle. Lars on tuossa omassa hommassaan kullanarvoinen ja timantinkova ammattilainen.

                              

Keikkapaikkana on tänään Z7. Se on legendaarinen halli pohjoisessa Sveitsissä, ihan lähellä ranskan ja saksan rajaa. Sali on ihan vitun iso, vetäis varmaan 2000 henkee mut olikohan näillä luvat ottaa 1500 ihmistä sisään. Aamiainen on katettu ja nyt on ihan saatanan hyviä makkaroita tarjolla, vihreitä asioita ei oo muistettu laittaa esille täälläkään. Kokki paistelee tuossa munia toivomusten mukaan ja ei kyllä taaskaan voi mistään valittaa.


Tää on myös rundin ensimmäinen mesta missä on laundry-optio, ja se käytetään heti. Tai siis siinä järjestyksessä kun pyykkisäkkirivi määrää, olen pyykkijonossa järjestysnumerolla 5. Pyykkioperaation aikana sveitsiläiset hobitit oli heivannu trukilla ja sveitsiläisellä käkikellotarkkuudella lootat sisään. Siellä ne oli laatikot sisällä nätissä järjestyksessä kaikki ennenku koko diskoyhtye oli edes herännyt ulos bussista. Jos niillä laatikoilla olis ollu nimet ni ne olis ihan varmasti ollu myös aakkosjärjestyksessä. Nyt pyykit koneeseen, 56 minuutin ohjelma, kuudessa kympissä kaikki sekaisin ja se on jes. Sillä aikaa käyn katsomassa mitä näkyy tässä lähellä.

                                                  

No eipä näkyny oikein mitään. Toisessa suunnassa moottoritie ja toisessa jokin teollisuusalueen tapainen. Melko yleistä että nää luolat on aina vähän jossain syrjässä. Suomessa ei baariin mennä jos se on korttelin väärällä puolella. Ai niin kuulin just että Ranskan rajaviranomaiset oli pysäyttäneet meidät aamuyöstä jo ennen sveitsin tullia, John oli ollut sitä mieltä että niillä ei oo mitään oikeutta meitä pysäyttää eikä kuulustella. Oli se kuitenkin pysähtynyt ja kysynyt: What’s your problem, cunt? Fransmanni oli halunnut tietää että ketä meillä on kyydissä. John oli ystävällisesti sanonut että It’s not your fucking business if I have Snowwhite and 17 fucking pygmies in my bus, you french CUNT! ja sit se oli vaan laittanu ikkunan kiinni ja nostanu kytkintä. John on persoona.



Oli kulkaas taas hullu keikka. Tuo koko vitun sali joras messissä. Eturivin naamatkin alkaa jo tulla tutuks, noi samat 10 goottirouvaa on tullu perässä ainakin amsterdamista saakka. Parastamme me laiteltiin, tais tulla omalla kohdalla jopa annettua enemmän ku täydet, nimittäin meinas tulla loppua kohden aivan hyytyminen. En ollu ehkä nesteyttäny tarpeeks. Käsissä alkoi lihakset kramppaamaan niin etten jaksanu enää puristaa plekua. Heittelin ne plekut goottitytöille ja soittelin peukkubassoa pari vikaa biisiä. Huomenna käydään Raaka Peen kanssa ostamassa jotain elektrolyyttijuomia 3 muovikassillista, sillä on ollu vähän samoja oireita ku mulla. Nyt on nimittäin pakko jaksaa, näissä saleissa ei passaa löysäillä yhtään. Ei passaa muissakaan, eikä löysäilläkään.

                              

Lars kertoi että 1050 henkeä oli in the haus. Sveitsiläisen pikkukaupungin teollisuusalueella keskiviikkoisena alkuiltana tämä on mahdollista tämäkin. Sillä aikaa kun tätä seikkaa ihmeteltiin niin paikalliscrew oli pakannut meidän trailerin. Danke schön. Nyt bussiin omaan yksiöön nukkumaan seuraavat 450km eli 7h. Aamulla ollaan taas takas Saksassa ja on suunnitelmana lähteä tarkastamaan pari historiallista kohdetta Nürnbergissä. Turistihommia it will be. Öitä.