keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 28, Helsinki

Day 28, Helsinki

Sunnuntaiherätys peltikopissa klo 7. Vaimo tuhisee yläpedillä ja minä alemmalla. Muistaakseni tilasin parisängyn. Jossain vaiheessa se oli laskeutunut ja ängennyt viereen mutta minä lähetin sen takas kun ei niissä laivan 60cm leveissä mahdu kahta ihmistä olemaan. Aamiaiselle heti klo 8 ni vältyttiin pahimmalta ruuhkalta. Sieltä suoraan kauppaan ostamaan helvetin kalliita makeisia, oikeesti, nehän on kookaupassa vitusti halvempia. Tuli nimittäin aamulla hirveä himo saada salmiakkia, varmaan tuli just siitä Jutasta mieleen kun sillekin tulee aina salmiakin ja ruisleivän himo jo maarianhaminassa, luulisin. Tiedoksenne että laivoillahan ei myydä salmiakkia, se punainen laku on lähimpänä.
Haluatteko että summaan matkan plussia ja miinuksia niin että tästä saattaisi olla jollekin jossain tilanteessa ja ajassa jotain hyötyäkin? No aletaas laitteleen. Los Angeles ja Hollywood. Kaikki halvempaa kuin Suomessa. Lähes kaikki paremmin kuin suomessa. Siksi tuo ”lähes” koska varmaan jotain pientä valittamista löytyis jos väkisin haluais keksiä. No välimatkat on semmoiset että auto kannattaa ottaa lentokentältä heti ja koko ajaks ja palauttaa sit poistuessa sinne kentälle. Kävellen et oikein pärjää edes hollywoodissa, koska ainakin sinne kyltille on pakko ajella kuitenkin. Viikko on ehdottomasti liian lyhyt aika, kaks viikkoakin sais auton kanssa helposti kulumaan. Me ei edes keretty ajella kuin sieltä vuorilta se kyltti ja Anaheimista Disneyland ja ison veden rannalta Venice Beach. Aion mennä varmasti uusiks ja yhdistää samaa stoppiin myös Las Vegasin. Tämä koko hommahan voisi olla ajankohtaista ja helppoa yhdistää esim Mexicon matkaan. Ruokaa on ihan joka lähtöön ja kyllähän ameriikan ruoka hyvää on. Kaikkea saa 24/7 ja ihmiset ovat avuliaita ja ystävällisiä. Ainoana miinuksena vois mainita meksikolaiset turistit. Ne on vähän niinku Jutta ruotsinlaivalla tai irakilaiset elintasopakolaiset suomessa.
Hawaii valikoitui stopiksi puhtaasti sen takia että Julma Jii on käyny siellä kahesti ja kehunut kovin. Eikä oo turhaan kehunut. Se on semmoinen paikka että samanlaista ei oo uskoakseni muualla. Kovimpana juttuna mainitsisin aallot ja muun luonnon. Kun malttoi poistua hetkeksi waikiki beachiltä ni kylläpä luontoäiti tarjoili silmänhivellystä sekä rannoilla että vuorilla. Ihmiset on megaystävällisiä, totta kai koska raha tulee turisteilta. Turisteista 30% on jenkkejä ja 68% japanilaisia ja 2% muita. Se oli ihan oma arvio tässä ajankohdassa. Jenkit on mukavia ja tuttavallisia. Japanilaiset koheltaa. Jokaisella on selfietikku ja siihen tikkuun ne tuijottaa kävellessään päin muita ihmisiä. Yhtään sanaa ne ei oo vaivautunut opettelemaan mitään muuta kieltä kuin sitä omaansa. Muuten ne on ihan harmittomia hölmöläisiä. Ruokakulttuuria ei varsinaisesti ole, jenkkiruokaa joillain lokaaleilla vivahteilla. Ananas joka siellä on kasvatettu ni on hyvä, mutta ilmeisesti käytetty lentokoneella mantereella koska hinta on saatanallinen. Kaikki muukin maksaa, kananmunat euron kappale ja postimerkki 2 euroo. Kertakäyntinä kannattava, suosittelen. Mut ei sinne toinna asumaan muuttaa, paitsi jos oot surffaaja. Tuskin menen koskaan uudestaan koska samanlaisen ilmaston saa huomattavasti halvemmalla Thaimaassa ja vieläpä rikkaammalla ruokakulttuurilla höystettynä. Makuasioita. Se jäi vähän harmittamaan ettei käyty Dolen plantaasilla ja Pearl Harbourkin kerettiin näkemään vain lentokoneen ikkunasta.
New Yorkissa olin käynyt aiemminkin joten sain toimia rouvalle vähän niinku kaikkitietävänä matkaoppaana. New York City on city isolla seellä. Se on maailman mahtavin kaupunki, piste. One World Trade Center oli tehty hienoks, ei tarvinnu jonotella niinku Empire State Buildingiin. Madonnan Rebel Heart-maailmankiertueen neljäs konsertti oli aika huikee, eikä tarvinnu Madison Square Gardenissakaan jonotella mihinkään. Siellä kaupungissa on kaikkee mitä voi ihminen tarvita. Alle viikon stoppia ei oikein kannata ees ottaa, kaks viikkoakin menis aivan kevyesti ja ei lopu näkeminen eikä kokeminen kesken. Kaikki on halvempaa kuin suomessa. Äläkä yritä väittää että esim hotellit olis muka kalliita, kyllähän ne tietysti Times Squaren kupeessa maksaa mutta niin maksaa Kämpissäkin jos haluat näkymän espan puistoon. Merkkituotteet on noin puolet halvempia kuin suomessa. Ne tuotteethan olis ilman verottajaa tietysti samanhintaiset. Suosittelen voimakkaasti, erittäin hyvä välilaskupaikka olitpa sitten menossa etelä- tai pohjoisamerikkaan. Ja helppo tuonne on mennä asioikseenkin käymään ku tukholmasta saat suoran menopaluun pienellä googlettelulla kolmeensataan. Amerikkalainen liharuoka. Ne hodarit siitä kadunkulmasta. Kyl sie arvaat!
Yhteenvetona olen (taas) pakotettu toteamaan että heti kun keksitte vaimolle järkevän duunin jostain muusta maasta ni pääsette meistä eroon. Kaikki maat käy kunhan niissä ei hallitse Islam ja verottajalla on suhteellisuudentaju sekä oikeudenmukaisuutta. Yhdysvallat olis tähän tarkoitukseen ihan oiva vaihtoehto, joskin viro on paljon helpommin toteutettavissa. Tätä kusista valtioita ei jää yhtään ikävä, ihmisiä kyllä. Laskujeni mukaan oon käynyt 28:ssa valtiossa ja paskuusmittarissa suomen edelle pääsee minun kokemukseni mukaan vain egypti. Olen valmis neuvottelemaan jäämisestä sitten kun verotus saadaan reiluksi. Niin että kaikki maksavat veroa tasan saman euromäärän vuodessa. No okei, voin jäädä myös sitten jos kaikki maksais edes samalla veroprosentilla, eikä pummeja enää suosittaisi siinäkään. Jos jäi kysyttävää esim Havaijista ni saa kysyä, en oo varma osaanko vastata.
Nyt pari päivää kotihommia ja keskiviikkoaamuna lennän kuopioon treeneihin ja samaan putkeen täräytetään Diskovibratourin ekat keikat Oulussa sekä Kuopiossa. Uusi levyhän on kaupoissa ens perjantaina. Vähän jännittää. Tsaui!

tiistai 22. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 27, Tukholma

day 27, Tukholma

Lauantaihuomenta. Kylläpä nukuin vartin tuossa yhessä välissä. Nyt jaksaa. Meijän piti olla Tukholmassa jo hyvissä ajoin aamupäivällä. Olis kerenny vähän syömään smörgåsareja ja vaikka ratkaisemaan sen Palmen murhankin. Toisaalta jos ne islamistit on edelleen vallassa tuolla keskustan toreilla ni eipä kiinnosta koko tukholma. Oltiin siis pahasti myöhässä ja vartin yli kaks laskeuduttiin Arlandaan ja 15.30 pitää olla laivassa. Nyt muodostuu taas haastetta tähän vaihtoon. Muuten meni kaikki sujuvasti mutta se passintarkastus, voi vittu kun mummojen piti jäädä siihen vaihtamaan kuulumisensa ni kyllä mulla vähän kiehahti. Omalla vuorollani vain pikaisesti murahtelin. Ei tullu skudaata eikä takskaduhaata. Juosten taksiin, jos sitä minun koikkelehtimistani joku haluaa juoksuksi kutsua.
Taksit ei ollu jonossa, ne oli rivissä. Sillai niinku jossain rallycrossin lähtömuodostelmassa. Mie jo jonkin matkan päästä huutelin että mihinkä taksiin tullaan ni niistä turkkilaisista jokainen alkoi huitomaan. Sitten mie huusin että kuka teistä on nopein kuski. Enää ei huitonut kuin kaksi. Mentiin sen kyytiin joka huitoi isommalla kaarella. Hyvä kuski se olikin, melkein yhtä sähäkkä kuin thaimaalaiset taksit. Mut hirveen hyvin sillä ei mikään kansainvälinen kieli ollu hallussa. Melkoinen homma oli saada selville että kauanko menee aikaa sinne laivalle. Loppujen lopuks se sai sanottua että 35 minuutia menee. Hyvä muhammed, nyt meille tuli haastetta tähän hommaan ku se laiva lähtee 30 minuutin päästä. Painahan sitä kaasua. Kyl se kovasti yritti avata keskustelua englanniks vitsillä joka kuului näin: ”Viking Line, sex o’clock, buahahhaa”. Se toisti tuota vitsiä niin kauan kunnes palkitsin hänet pienellä ja teennäisellä röhönaurulla, sit se lopetti.
Kerettiin just ja minuutilleen. Vähän turhan tiukille on mennyt vaihdot tällä reissulla. Nyt siis vielä 16 tuntia Viking Gabriellaa ja sit pääsis oikeeseen sänkyyn pötkölleen pitkästä aikaa. Vehkeet hyttiin ja sit mun pitää etsiä hetkeksi jokin konttorin paikka tästä paatista että saan duunit tehtyä. Tuonne hyttiinhän se ei webbi kanna mitenkään kun laatikon seinät on terästä. Onneks tämä ei oo ihan pahimmasta päästä oleva porauslautta niin jokin rauhaisa sopukka saattaa löytyäkin. Löysin suhteellisen neutraalin tuoksuisen ja ihmisvapaan tupakkakopin ja siellä sainkin hommat hyvälle alulle. Sinne kuitenkin tuli jo muutama kanssaihminen, ei siinä mitään, mutta sitten tuli Jutta (nimi keksitty) jolla oli bilevaihdekeppi jo vitosella. Jutta oli iältään 50v ja naaman ruttuisuus kertoi että sillä vaihdekeppillä on muuten hämmennetty. Jutta toimi juuri kuten stereotyyppinsä edellyyttäkin. Meni väkisin sönkkäämään ihmiselle paskaa kunnes kohde sai sanottua että riittää jo. Silloin Jutta valitsi seuraavan kohteen. Tätä jatkui kunnes jäljellä olin enää minä.
Juttaa vitutti että on näitä kruunuja ja euroja nykyään ja niistä ei ota mitään vitun selvää ja sen takia se vaan ”vinguttaakin visalla”. Hän antoi selkeästi ymmärtää että tällä reissulla on evväänä rahhoo. Ja selväksi tuli myös se että Jutta on maailmalla kuin kala vedessä eikä tässä olla ensimmäistä kertaa ulkomailla (tukholmassa) ja oikein vituttaa sekin kun pitää niin usein käydä. Muistui tästä mieleeni kun Kuopiossa 80-luvulla yksi samaan kaveriporukkaan kuulunut ei oikein keksinyt millään että miten sais vaivihkaa kerrottua muille että heidän perheeseensä oli just ostettu ehkä tämän kaupunginosan ensimmäinen VHS-videonauhuri. Hän teki sen kuitenkin yhdellä lauseella selväksi: ”Vittu että vituttaa, isä osti videot.” Jutta lähti pois kun esitin että en puhunut suomea. Hänelle kosmopoliittina se oli kuitenkin ainoa kommunikointitapa.
Kun menin takas hyttiin ni vaimo nukkui jo kellon ollessa 17. Seuraavana aamuna 07 minä sen herätin ja kysyin riittäiskö tuo 14 tuntia ni olis se kuulemma voinut vielä pari tuntia levätä. Yhen ison kaljan minä yritin juoda sämpylän kera siinä iltapalaksi mutta en mie sitäkään kokonaan jaksanut. Aattelin oikeesti yrittää jo aloittaa jet lagin hoitamisen ja aloittaa nukkumisrytmin ihmisten tapaan. 

torstai 17. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 26, New York

day 26, New York

Viimeinen herätys ameriikassa. Ikävä tulee. Minä pidän tästä maasta, minä melkein rakastan sitä. On näillä hölmöjä lakeja mutta ei missään nimessä niin hölmöjä kuin suomessa. Aseita kun saisivat kaduilta vähemmäks ni olis kaikki päällisin puolin jees. Tämä tuli nimittäin mieleen äsken näkemästäni ilmoituksesta tuossa Starbucksin edessä.
Tänään nukuttiin aamu ihan tarkoituksella pitkäks ja mentiin ulkopuoliselle aamiaiselle. Öinen kotiutuminen Madonnasta tapahtui vasta kahden jälkeen ja se on hullun myöhäinen aika meidän perheessä. Starbucksin aamiainen oli erittäin hyvä, suosittelen. Jogurttia, kanaleipää, teetä, kahvia ja mehua. Erittäin hyvä aamiainen.
Aamiaiselta poistuessa näin siinä yhen nuoren kerjäläisen. Sillä oli koira. Minua vähän kävi sääliksi se koira ja taskut oli täynnä kolikoita joita en osaa käyttää. Annoin sille pummille oikean taskullisen, varmaan ehkä 20 dollaria, sillä ehdolla että syötät tuon koiran hyvin. Minä kävelen tästä huomenna samaan aikaan ohi ja jos koira näyttää yhtään virkeemmältä ni saat huomenna saman verran. Valehtelin, mut toivottavasti huli sai syödäkseen, siitä narkomaanista ei niin väliks. Toinen tasku oli vielä täynnä ja päätin että annan ne seuraavalle joka jollain tavalla ”vakuuttaa” minut. Siinä oli muutamia pirihuoria ja veteraaniteeskentelijöitä ja työnvieroksujia, ei hyvä. Sitten oli farkkuhaalareissaan tullu jostain puuvillapellolta ihan pikimusta kaveri akustisen kitaran kanssa. Se veti bluesia aika huonosti mut yritti kuitenkin. Yritti kuitenkin tehä jotain rahojensa eteen. Blues on ylivoimaisesti paskin ja turhin musiikinlaji heti jodlauksen jälkeen, mutta tärkeintä oli että tuo kaveri yritti eikä ollu vielä kokonaan luovuttanu niinku kollegansa siinä samalla kadulla. Ilomielin laitoin sille vasemman taskullisen verran kolikoita. Se sanoi mulle että bless juu ja kiihdytti vähän bluesin tahtia. Vieläkin vituttaa se saatanan narkki siellä Honolulussa joka valitti olevansa jobless ja viereisessä ikkunassa on tarjous työpaikasta.
No niin, cool down mister. Iloisempiin asioihin, tänä päivänä on enää yksi varsinainen homma, anopille tuliainen. Se on tärkein tuliainen se. Ja se löytyikin helposti sekä nopeaan. Mentiin vielä Central Parkiin istumaan pariks tunniks tuijottamaan oravia. Hitto kun ei meinannu malttaa sieltä pois lähteä, oli niin metka ätmös niillä. Siinä oli yks semmoinen ehkä tammi. Tai kuitenkin jokin semmoinen puu niinku sarjakuvissa, että siinä on semmoisia isoja reikiä mihin linnut ja oravat tekee pesiään. No niillä oli siinä just semmoinen pesä. Äiti jätti neljä poikastaan sinne puuhun pelailemaan ja lähti ite leivänhakureissuun, meiltä se kovasti yritti ruinata mut ei me oltu tähän varauduttu. Niistä poikasista 3 oli jo akrobaattisesti melko taitavia ja ne menikin aika varman oloisesti. Mutta se neljäs ja pienin jäi kovasti jälkeen siinä pelissä. Se pääsi aina sille kahden metrin korkeudessa olevalle kololle mut joka kerta kun yritti kiivetä siitä ylemmäksi neljän metrin kololle ni mätkähti nurmeen seljälleen ja alkoi huutaa sitä äitiään apuun ihan saatanan kovalla murrosikäisen variksen tapaisella äänellä. Mie hekotin ääneen joka kerta kun se tipahti ja vaimo kuvas videoo. Olisin voinut syömättä katella sitä touhua vaikka viikon. Huhhuh, ja taas se tipahti.
Eiköpähän lähetä lentokentälle syömään ni päästään noista matkalaukuista eroon. Silloin kun tultiin JFK:lta Manhattanille taksilla ni aikaa meni reilu tunti ja rahaa tippeineen 80 dollaria. Minäveijo se katselin googlesta että metrolla ei menis ku 56 minuutia ja 3 dollaria lippuihin per nokka. Pitäiskö kokeilla? Vaimo antoi hiljaisen hyväksynnän vaikka oli varma että munilleen tuo menee, se tuntee minut jo aika hyvin. Käytiin siis laukut hotellilta ja oikea metroasemakin oli siinä heti meidän nurkalla. Saattaa olla että tuon siirtymän aikana ostin vielä yhden paidan kun teki mieli. Mikähän saatanan sairaus tuokin on, laskujeni mukaan oon ostanut tällä matkalla jo 26 T-paitaa. Viksu-Hane.
Erittäin taktisesti olin mitoittanut käteisen määrän siten että viimeiset rahat meni nyt noihin metrolippuihin. Parissa minuutissa E-juna saapuukin ja on muuten ihan saatanan täynnä. Joo kato nää varmaan jää kaikki tuossa Brooklynin puolella heti pois, töistä ovat varmaan tulossa. Niinpä vissiin, kaikilla on isot matkalaukut ja ovat menossa just samalle lentokentälle kuin mekin, turisteja ovat. No jospa tuo kolme varttia menis vaikka sitten seisoen. Sen jälkeen on Jamaicassa (se on kaupunginosa New Yorkissa) vaihto ja Airtrainilla 5 minuutia perille. No ei ihan niinkään. Jonkin aamulla sattuneen insidentin takia kaikki metrot meni alemmalla nopeudella joka automaattisesti tietää lisää minuutteja. Mut hyvin jaksettiin. Ette kertonut että airtrainiin tarvii oman lipun? Lippuautomaatille hirvee jono? Käteisellä sais tuosta nopeasti. mut ei oo enää dollareita! No tuossa on automaatti, nostan siitä ja tietysti automaattisesti tottumuksesta 400 dollaria, täh! Airtrainin liput 5 taalaa kappale ja ihan just oltiin perillä. Nyt olis vielä osteltava jotain järkevää ja hyödyllistä tuolla kolmellasadallayhdeksälläkymmenellä eurolla. Onneks on vaimo mukana ja tuossa on näköjään Victoria’s Secret.
Aiemmat 4 lentoa tällä kiertueella on ollu kaikki myöhässä ainakin tunnin. Ensimmäinen vilkaisu tauluun: Departure 21.55, estimated 23.15. Nonniin, ei ihan hyvältä vaikuta heti alkuun. Sitten kun alkoi hoohetki lähestymään ni kuuluttivat että arvioitu boarding twelve AM. Vittu kun säikähin että lähtö on vasta puolilta päivin huomenna mut vaimo lupasi että se on nyt puolilta öin. Aloin hieman jaloittelemaan ja kävelin siihen terminaalin ikkunalle tarkastamaan että onko se meidän kone ees tullut siihen vai koijataanko turistia ihan kunnolla. Kyllä kone oli siinä jo valmiina mutta mitäs vittua kun siitä puuttuu etupyörä? No sieltä ne sit pyöritti siihen uuden kumin paikalleen ja alkoivat lastata konetta. Oikeesti, häh, renkaanvaihto oli niillä menossa! Otin kuvankin:
Kone lähti 2,5h myöhässä joten EU-lainsäädännön mukaan se tietää puhdasta rahaa niille matkustajille jotka viitsivät lomakkeet täytellä. Ja kyllä kannattaa viitsiä, Finnairilta on just tulossa hannun tilille 1200€ edellisestä thaimaan käynnistä korvauksena ja sillähän voiskin ostaa vaikka jouluks menolipun  jonnekin. Mut katotaanhan nyt että kestääkö tuo nokkapyörä laskeutumisen ja saako blogi jatkoa huomenna Tukholmassa. Yritän nukkua nyt. Vitsi vitsi. Kuuntelen Diskovibratorin 8 kertaa läpi sillä ens viikolla alkaa treenit ja kiertue. Se on mukavaa se.

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 25, New York

Day 25, New York

Nukuin taas ihan homona kunnes puhelin alkoi surisemaan aivan kummallisella tavalla. Ruudussa vilkkuu AMBER-alert jossa varoitetaan valkoisesta Chevrolet Lumina Sedanista. Mikähän se on tämä? Google auki ja wikipedia kertoo että se on etsintäkuulutus lapsen tai nuoren kidnappauksesta. Systeemi on luotu jonkin vuonna 1996 kidnapatun ja murhatun Amber-nimisen tytön tapauksen jälkeen ja on kuulemma tehokas. Saman tien Manhattanin taivas täyttyi helikoptereista. Kyllä nyt ehkä vituttais ajella just tuommoisella samanlaisella sedanilla ytimessä kun kaikkien 10 miljoonan kansalaisen puhelimeen on tullut tuo sama viesti. Nehän saatana ampuu sinut siihen autoon vaikket olis kidnapannu ketään, ihan varmaan. Mutta hyvä juttu Amber että herätit, oltais muuten myöhästytty aamiaiselta. Noita viestejä tuli vielä koko aamupäivän ajan aina kun siirryit vähintään kaks korttelia johonkin suuntaan. Sit jahti rauhoittui. Syyllinen lienee jäänyt kiinni.
Kenkäpäivä on tämä päivä. Illalla täytyy mennä discoon ja siihen tarvitaan kengät. Vihjeen perusteella lähettiin metrolla downtowniin ja Converse Storeen. Se on siinä heti kun nouset metrosta Prince Stationilla ni Prince Streetin ja Broadwayn kulmassa. Mahtava kauppa, kaikkia maailman malleja on hyllyssä tarjolla ja hitokseen halvempia kuin suomessa jälleenmyytävät. Johtuen tietenkin kusipäisestä verottajasta, siis suomessa. Vaan täällähän ei riitä että kaikkea löytyy hyllystä, sitä tehdään tarvittaessa lisää. Myymälän takanurkassa pojottaa suutari joka tekee sulle kahessa tunnissa just semmoiset converset ku haluat. Ja minä haluan. Kuule laitahan kokoa 7,5 tuon väriset ja tuommoisilla nauhoilla ja tuommoiset kuvat ulkoreunoihin. Mie ulkoilutan sen aikaa vaimoa tuolla mekkokaupoissa ja tuun kohta hakemaan tanssikengät illan koitokseen. Dänks mään!
Kahen tunnin päästä oli just mieleiset lenkkarit odottamassa uunin lämpöisenä. 79 dollaria!!! Suomessa et saa tuolla hintaa ees conversen kopioita tokmannilta. Pikkuisen siinä innostuin ja aloin kyselemään että jos teettäsin toiset ja laitettais ne komiasti meijän bändin väreihin ja bändin logoilla. No sehän sanoi ensin että ok ja antoi semmoisen lapun allekirjoitettavaksi missä minä luovuttaisin sit sen kyseisen designin oikeudet Converselle että kun maailmanmenestys tulee meille ni ne voi alkaa sit urakalla tekemään TK-tennaria. Sormi meni suuhun. Soitin Suomeen meidän yhtiön lainopilliselle osastolle kysyäkseni saako tuommoisen paperin allekirjoittaa ja sain luvan. Tällä välin se suutari oli kuitenkin muuttanut mielensä ja sanoi että oikeudesta tulleiden ennakkopäätösten perusteella sen oman designin printtikuvaa ei saa löytyä googlesta. MITÄ VITTUA SINÄ HÖPÖTÄT??!? Kyllä, se sanoi löytäneensä TK-logon googlestansa ja sanoi että ei voi tehä kun saattaa tulla miljoonien vahingonkorvausoikeudenkäynti tätä bändiä vastaan. No tajjuutko sinä vitun keijo että minä oon tuosta bändistä ja tuon logon omistavan osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Siis saatan olla jopa toimitusjohtaja, en oo ihan varma koska nämä meijän kaikki yhtiöt on perustettu enemmän tai vähemmän herkässä mielentilassa. Mutta voin allekirjoittaa kyllä vaikka minkälaiset paperit että uskot. No can do, hän sanoi silti. Minulla on kuitenkin eräs ässä vielä lahkeessa tämän asian suhteen mutta en voi paljastaa sitä edes sinulle.
Väliajalla kävin tarkastamassa myös naapurikauppojen lenkkaritarjonnan. Kuten STS-Mikko minulle vihjaisikin ni siinä oli 200 metriä pelkkiä tennarikauppoja joka suuntaan. Ja komeita kenkiäkin löytyi. Muutamat todella leuhkat oli jo ostoskorissa kunnes tajusin että ne oli jonkin nevöhööd-räppärin mallistosta ja maksoivat 400 dollaria pari. Hinta ei olis vituttanu, vaan se että raha menee räppäreille. Vaimo näki tuossa yks ilta semmoisen omituisen akkojen haalarin yhellä japanilaisella kuikelolla ja ilmoitti että semmoisen tarviis. Nyt kävi meillä tuuri, nimitäin just semmoinen löydettiin. Vaimo muuttui hetkessä onnelliseksi. Eikä tässä vielä kaikki. Löytyi just semmoinen laukkukin jonka kuulemma tarvitsee illaksi discoon. Kyllä meillä poijilla kävi nyt kovasti tuuri. Nyt äkkiä metrolla takas kotiin ja sovittelemaan tuotteita iltaa varten.
Kotimetroasemalla havaittiin kuitenkin nälkä ja nythän olis järkevää puraista jossain ni ei tarvii sit erikseen lähtee. Minun mielestä tänään vois olla steikkipäivä, ja olikin. Ensimmäiseen ruokalaan sisään, Bud Light, Cola Light ja menut pöytään äkkiä. Rouvalle kanasalaatti erilaisilla juustoilla ja pekoneilla, meitsille New York Strip Steak perunamuusilla jossa on automaattisesti pekonia vatkattu joukkoon, koska se on viisasta. Vaimon salaatista olis riittäny noin kolmelle, eikä siinä ollu paljon kanoja tai lihoja säästelty. Oma annokseni näyttää myös hyvältä mutta siihenpä se jäikin. Ensimmäinen kerta kun piti ameriikan mantereella (tai saarilla) minun pettyä liharuokaan. Pihvissä ei ollut osunut oikein mikään muu kuin kypsyysaste. Maku ei ollut hyvä, tai oikeastaan sitä ei ollut lainkaan. Ja se sinänsä kookas kimpale oli leikattu jostain niin ovelasta paikasta anguslehmän nivusesta että tais jotain siemenjohtimia jäädä kulmahampaiden väliin. Ei jatkoon. Muusi ja kalja olivat hyvät. Ohjelmassa ruokalepo ja illan menojen aikataulutus.
Lipunmyyjän tiedoissa sanotaan että Madonnan keikka alkaa klo 20, mut eihän se niin mene. Kaivelin netistä eilisen keikan tietoja ja eilen sen olisi kulunut aloittaa 21.30 mut oli startannu vasta 21.50. Koska keikka on vissiin kolmen tunnin mittainen ni aateltiin jättää lämppäri näkemättä vaikka se onkin erittäin huono tapa. Meiltä on tuohon hallille kävellen tasan kakskymmentä minuutia ja hande se osas aikatauluttaa menon siten että just kun istuttiin perseelleen ni show tärähti käyntiin. Mie oon aikatauluttamisen mestari. Siinä kävellessä näin kadun varressa sen valkoisen Ghostbusters-auton. Pysähdyin siitä kuvaa ottamaa ni vartija tuli hätistämään minua muualle että tässä yritetään elokuvaa kuvata ja siinä saatanan turisti kävelit suoraan kohtaukseen. Ai jaa, no sori, en huomannu. Tuossa on kuitenkin minun käyntikortti jos haluatte laittaa nimen loppucrediteihin. Onpa jännä nähä kun joskus ilmeisesti on tulossa uusfilmatisointi tuosta tai kokonaan uusi Ghostbusters ni ovatko jättäneet Handelssonin kuvaan.
Joo, Madison Square Garden. Missään ei tarvinnu jonottaa hetkeäkään, ja kaljaa sai katsomoon, voi herra siunaa jos demaritantat tämän näkis. Madison Square Garden, en oo tässä hallissa aiemmin käyny. Iso laatikko. 20K ihmistä mahtuu keikalle ja täys oli, niin oli ollut eilenkin. Komeet lavarakennelmat ja koko permannon mittainen catwalk. Sisään/ulos-reikiä oli lavassa joka puolella ja välillä siellä apukädet laitteli pehmusteita sinne hissin pohjalle ja stara pudotteli tummia tanssijoita pää edellä reikään.
Suurin osa stagesta kääntyi vielä välillä pystyyn ni kikkailivat semmoisia cirque de soleil-tyypisiä juttujakin. 31 biisiä, kaikki tärkeimmät hitit, ja paljon tavaraa uusimmalta levyltä. Oon nyt pari päivää kuunnelut sitä ja sehän on aivan kelpo levy. 57-vuotiaaks kotkaks veti kyllä rautaisen shown ja kunnon diivailua, meikä arvostaa.
Kotimatkalla pari hodaria ja sit nukkumaan tällä erää viimeinen yö ameriikassa. Huomenna matka jatkuu. Ai niin, ostin tänäänkin paidan, tämmöisen:

tiistai 15. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 24, New York

Day 24 New York,

Illalla väsytti homon lailla ja nukahdin jo yheksän maissa, ei ihme koska jäi yksi yö valistä nukkumatta. Sitä kyllä vähän ihmettelin että heräsin yhdeltä aivan kirkkain silmin ja olevinaan tuo neljä tuntia riitti. Väkisinmakasin itseni kuitenkin aamukahdeksaan saakka jonkinlaisilla unilla. Aamupala tässä hotellissa on vielä arvoitus vaan eipä pitkään. Noh, melko amerikkalainen hotelliaamupala se oli. Kaikessa sokeria ihan saatanasti. Jogurtit, leivät, leivonnaiset, pannukakut ja vohvelit niin täynnä sokeria että hampaita puistatti. Munaa ainakin kaheksassa eri muodossa, paitsi ei semmoisena ihan normaalisti paistettuna niin ku pitäis olla. Leivän päälle ei ole muuta kuin margariinia tai sulatejuustoa. Ei leikkeleitä, ei vihanneksia, ei juustoviipaleita. Ja sitten tietysti jotain röstiperunalaatikkosysteemiä mikä ei maistu oikein miltään. En minä kuitenkaan valita, hyvät mehut, hyvä tee, yks jogurtti ja banaani oli ihan tarpeeks. Pitää muistaa että afrikassa lapset syö hiekkaa.
Tämän päivän suunnitelmana on käydä downtownissa One World Trade Centerin juuri avatussa observatoriossa ja ehkä vapaudenpatsaalla ja sitten uptownissa shopautusta ja ehkä hevosajelu central parkissa. Metrolla on täällä helppo kulkea kun vaan tietää sen oikean vehkeen kirjaimen tai numeron. Metrokartta löytyy netistä ja kyllä se on monimutkaisempi kuin helsingin metrokartta. Olette varmaan nähneet noista huumoripitoisen vertailun mutta kerrataan asia vielä:

Heti alkuun meinas olla ongelmia löytää toi meidän lähiasema mut yheltä poliisin näköiseltä kysyin ja hän ystävällisesti vinkkas vielä nopeamman junan. Sillä täräytettiin Manhattanin eteläkärkeen ihan One World Trade Centerin juurelle. Kun viimeks kävin vuonna 2011 ni tuo talo oli suunnilleen puolessa korkeudessa ja ne pihalla oleva muistoaltaat vielä aivan tekeillä. Nyt oli valmista ja kaikki kiillotettu viimeisen päälle. Poliiseja oli vieläkin joka nurkalla vahtimassa jos vaikka muslimit hyökkää. Ei ne enää, ne valloittaa pohjoiseurooppaa parhaillaan. Noi altaat on kyllä vaikuttavan näköisiä, pakko myöntää.
Tornin juurella olevalta vartijalta kysyin että sanohan suoraan montako tuntia tarvii jonotella että pääsee tuonne ylös saakka. Se sanoi että ei lainkaan, osta lippu ja mene hissiin, so simple is that. En kyllä ihan täysillä tuohon uskonut. Mieleen palautui millainen projekti oi viime kerralla päästä Empire State Buildingin katolle. Kyllä sinne piti mennä väkisin kaikkien matkamuistomyymälöiden läpi ja ainakin kolmeen eri hissiin piti matkalla vaihtaa jne. No mut kokeillaan, onhan tää kuitenkin 100 vuotta tuoreempi hökkeli joten saattaa sisältää järkeviäkin ratkaisuja. Lippujonossa meni 2 minuuttia, aikuisten liput 32 dollaria kappale. Sitten liukuportaita alakertaan. Turvatarkastus. Samanlainen kuin lentokentillä. Paitsi röntgeniä ei ollu niinku näiden kentillä nykyään. Sit mentiin semmoista ihmeellistä käytävää pitkin hisseille. Siihen käytävän seinille heijastui faktatekstejä tapahtuneesta. Ne vaan vaihtui niin nopeaan tahtiin etten kerenny lukea aina kuin sen ekan rivin. Vitutti. Sitten hissiin ja hissillä muistaakseni kerrokseen 102. Koska hissi on keskellä tornia ni maisemia ei luonnollisestikaan ole tarjolla. Mutta amerikkalainen tarjoilee maiseman ihan mihin vaan sitä tarvitaan. Tsiigaa tästä:
Ylhäällä jouduttiin ensin ”odottelemaan” semmoiseen aulaan jonka isolle seinälle heijastettiin viiden minuutin ajan videokuvakollaasia New Yorkista, sen historiasta ja siitä surullisesta kaksoistornien räjäyttämisestä. Yhtäkkiä se seinä nousi siitä ylös ja eteen avautuikin oikea maisema Hudson-joelle ja New Jerseyyn. Hyvin dramaattisesti toteutettu homma oli tämä. Kylmiä väreitä tuli minulle ja vaimolta melkein itku. Seuraavassa huoneessa asiakkaille yritettiin huijata semmoiset tabletit jotka tunnistaa mihinkä suuntaan katsot ja se luettelee sulle historiaa siitä suunnasta. 15 dollaria/kappale. En nähny että kukaan olis sitä vuokrannut mukaansa. Vihdoin päästiin itse observatorioon. Hyvältä näyttää, 360 astetta lasiseinää ja yllättävän vähän japseja selfietikkuineen. Eikä ollut liiaksi muitakaan turisteja. Ravintolassa pieni vesipullo vitosen. Halvempi ku hotellin minibaarissa. Hyvältä näyttää joka suuntaan. Maailman mahtavin kaupunki tämä on, minä pidän.
Yritin sieltä ikkunasta kytätä että mistä kohtaa ne Liberty Islandin lautat lähtee ja viekö ne ees porukkaa sinne saarelle vai saako patsasta ihailla vain veneestä käsin. Sen tiesin että sinne patsaaseen ei pääse, mutta pääsiskö juurelle. Vaimo oli niin pettynyt sen patsaan pienuuteen että päätettiin jättää käymättä siellä.
Metrolla takas uptowniin ja mentiin yks pysäkki liian pitkäks ja Central Parkin kulmalle saakka. Siinä puiston reunalla on niitä hevoisia kärryineen. Vaimo on haaveillut siitä hevoskyydistä puistossa ja nythän tuo on sama toteuttaa. Tunnin ajelu puistossa 100 dollaria, pienempi lenkki 50. Valittiin varovaisesti se pienempi. Jos kyyti miellyttää ni miksei vois käydä isomman lenkin huomenna. Matkaan, veli hopea. Näyttää hyvältä. On hieno juttu että keskellä maailman mahtavinta metropolia, keskellä Manhattania, on neljä kilometriä pitkä ja vajaan kilsan leveä puisto. Kun puistosta katsot mihin tahansa suuntaan ni puiden takaa näkyy pilvenpiirtäjät. Maaginen näky. Paljon leffoja ja sarjoja on kuvattu siellä. Siellä on monista elokuvista tuttu luistelurata, Friendsien silta, Ghostbustersin tapahtumapaikkoja ja koko ajan oli tuttuja maisemia vaikka olin ensimmäistä kertaa koko puistossa. Kyllä, jos keretään ni käydään vielä se pidempi lenkki ajelemassa. Hevosen nimi oli Ernie, ja hän oli säyseä tapaus. Palkan nosti omenoina ja tallinsa sijaitsi manhattanilla siellä Hudson-joen rannassa. Sen jälkeen kotiin hetkeksi selälleen jalkoja lepuuttamaan ja iltapäivän menoja suunnittelemaan.
Reilu kolme viikkoa sitten lähin sandaaleissa reissuun ja oli tarkoituksena ostaa tennarit heti Los Angelesista. Ei oo kenkiä mulla vieläkään. Täältä nyt luulis kenkiä löytyvän kun vaan tietäis mistä kannattais aloittaa etsiminen. Pyysin apua somesta ja some auttoi. Joku suositteli kauppaa nimeltä Search & Destroy ja Olli Herman sanoi että ehdottomasti Trash And Vaudeville. Kun pistin nämä kaksi putiikkia navigaattoriin ni selvis että ne ovat aivan vastakkain 8th streetillä East Villagessa ja metrolla pääsee siihen ihan viereen, sinne siis ja heti. Kaupat löytyi heti ja koko East Village näytti miellyttävältä rokkialueelta. Jotenkin tuli mieleen että silloin kun Hanoit asui täällä ni ihan varmaan elivät just näillä hoodeilla.
Sisälle kauppaan, henkilökunnan edustaja näyttää aivan PK Keräsen ja Iggy Popin 50-vuotiaalta jälkeläiseltä. Kaikki myytävät tavarat näyttäis olevan ihan uniikkikappaleita, ja hienoa tavaraa onkin. Kenkiä ei kuitenkaan hirveesti, tai on mutta gooteille ja punkkareille. Retroja bändipaitoja on yks seinällinen tuossa. Sex Pistolsia, Johnny Cashia, Dead Kennediesiä ja katopas, niinpä tietenkin, Hanoi Rocksia. Hieno kauppa, mut ei mitään tällä kertaa. Mennääs tuohon toiseen vastapäätä olevaan. Täälä on vielä rajumpi meno, on aika friikkiäkin matskua. Turhankin friikkiä minulle. Tiijättehän kun kanarialla on turistiravintoloissa se A4 menuvihko luettavissa jo oven ulkopuolella siitä telineestä, täällä oli se semmoinen samanlainen teline mut siinä oli homopornolehti. Tennareitakin oli mut kaikki oli uniikkeja pareja joten jos hyvännäköiset löytyi ni ei varmana ollu oikea koko. Sama homma paidoissa, just ne hyvät paidat oli väärän kokoisia. Hieno kauppa tämäkin, mut olis tarvinnut ainakin yhden päivän aikaa selatakseen sen läpi. Kotimatkalla tarkastettiin vielä Macy’s. Hyvän näköistä koripallokenkää oli vaikka kuinka, mutta ei vielä kaikki vaatimukset täyttyny. Huomenna mennään Converse Storeen ja sieltä aion löytää täydellisen kengän.
Vaimolle löydettiin parit uleet (lahen kieltä) alushousut joita naiset sanovat omassa kielessään legginseiksi. Iltapalaksi kulman takaa perkeleen hyvää pizzaa ja jokin multivitamiinipilleri sekä särkylääke. Meinaa vähän kuumetta pukata. Ihme homma ku kohta oon jo kuukauden ollu yli 30 asteen lämpötiloissa ni en kyllä saatana ole ainakaan vilustunut?!?
Ai niin, käytiin Hard Rock Cafessa ja tajusin että eihän mulla oo yhtään niiden paitaa. Nyt on, ja lupaan että on myös viimeinen. Junttipaita se on:

maanantai 14. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 23, New York

Day 23, New York

Vitut kun minä en osaa istuillaan nukkua ni sitä on ihan turha yrittää. Tässä jää nyt ihan väkisin yhdet yöunet kokonaan välistä, mut toisaalta se niiden jälkeinen vuorokausi on aikaerosta johtuen 7 tuntia normaalia lyhyempi, joten eiköhän tässä pärjäillä. Vajaa kuus tuntia lennettiin Seattleen, tässä on 49 minuutin tarkka vaihto ja sit vielä viitisen tuntia nykiin nykiin. Mie oon matkanjohtajan ominaisuudessa laatinut nämä kaikki asiat ja aikataulut exceliin millintarkasti. Kippari suoritti nätin ja tyylipuhtaan laskeutumisen tyynivaltamerin päältä Seattleen, siihen ihan kanadan rajalle. Vaan mutta minkäs takia me pysähdyttiin tähän rullaustielle, ajellaan nyt tuonne portille äkkiä ku meillä on pikku hoppu siihen seuraavaan lennokkiin.
Kun aikaa vaihtoon oli jäljellä enää 39 minuutia ni liikahdettiin eteenpäin ja mie huokasin helpotuksesta kunnes kone pysähtyi taas. Kapteeni sanoi että meidän portilla on vielä edellinen kone tekemässä lähtöä mut ei pitäis montakaan minuuttia mennä. Kone liikahti taas vähän lähemmäs porttia ja pysähtyi. Kapteeni sanoi että nyt ne alkaa työntämään sitä konetta rullaustielle ni ihan justiinsa päästään portille. Eikä teillä oo mitään hätää ku se Minneapolisin jatkolento lähtee siitä ihan viereiseltä portilta ja St. Louisiin lähtee toiselta puolen terminaalia ihan vierestä. Ainoo mihin on vähän pidempi matka juosta ni on just se New Yorkin lento kun se lähtee ihan eri terminaalista. Sillä lailla! Tässä vaiheessa aikaa lennon lähtöön oli enää 29 minuutia.
Kun viimein kone oli portilla ja turvavyön sai avata niin seuraavan lennon lähtöön oli aikaa enää 19 minuutia. Tässä vaiheessa kirosin itseäni ja aiemmin teillekin antamaani pro tippiä että paikat kannattaa aina varata toisiks viimeiseltä riviltä. Kyllä nyt olis kannattanut olla ihan eturivissä. Juntit purkivat laukkujaan hyllyiltä vaikka valmiita ihmisiä olisi ollut ohi tulossa. Sääntöhän menee niin että päästä aina se valmis ihminen ohitsesi, sama sääntö toimii koneessa molempiin suuntiin helvetin hyvin. Ilmeisesti siihen vaaditaan vain kaltaiseni älykkyysosamäärä että sen toimivuuden ymmärtää. Kun astuimme koneesta tuubiin oli aikaa jäljellä enää 9 minuutia. Minä olin jo mielessäni luovuttanut pelin, minun nilkalla ei sinne ajoissa juosta. Jokin poliisin näköinen ameriikan virkamies oli siinä hoputtamassa ja opastamassa jatkolennoille. Mie huusin sille jo pitkän matkan päästä että JFK JFK JFK. Se ymmärsi yskän ja viittoi vasemmalle, siellä on rullaportaita kaks peräkkäin, meette niillä maan alle niin syvälle ku pääsette ja siellä metroon. Metrolla yks pysäkki eteenpäin ja sitten samanlaisilla portailla takas maan pinnalle ja portilta A1 portille A13 on melkein maili, ette tuu kerkeemään, se sanoi.
Sieltä metrolta kiivetessä mie sanoin vaimolle että juokse sinä, minulla ei takajalka kestä enää. Sano niille että oottaavat minua pari minuuttia ja jos eivät odota ni mee ite ja mie tuun seuraavalla koneella perästä. Kerro Madonnalle terveisiä jos näin käy. Vaimo lähti litomaan kauheella forcella ja huusi että hän pitää jollain tekosyyllä portteja auki niin pitkään että miekin kerkiän. Se joutui siinä suunnistelemaan samalla ni mä pysyin yllättävän hyvin sen vauhdissa, näin se tähtäimessäni koko ajan ja könkkäsin niin saatanasti. Välillä piti hyppiä yhdellä jalallakin kun toinen koipi oli jo niin saatanan kipiä. Se oli hellä kuin mimosan hipiä. Portti A13 näkyy jo horisontissa. Hyppelehtimisen ohessa sain puhelimen luurista selville että kello on kahta vaille. Tuossa kohtaa missä vaimo juoksee se on ehkä vain yhtä vaille. Portti lähenee, minä näen että siinä on vielä ovi auki tuubiin ja vaimo on jonon viimeisenä. Pidä armaani jalka oven välissä, täältä minä tulen, MINÄ TULEEEEEN!!!!!
Minä näin kun se Deltan koukkunokka löi oven kiinni siten että yks havaijilainen mummo ja minun vaimo jäi ulkopuolelle, ja tietty minä, mutta täältä minä tulen. Ja kun minä tulen ni minä tulen tilanteeseen niin sulavalla ninjaliikkeellä ettei tuo kotka kerkeä kissaa sanomaan kun olen jo tainnuttanut sen. Mitä vittua meinaat saatanan kalkkuna, oliko nyt kymmenesosasekunnista kiinni tuo koneen lähtö? Havaijin mummo tulistui myös ja uhkaili amerikkalaiseen tyyliin totta kai asianajajilla ja mijoonakorvauksilla. No minuthan se sai innostumaan samaan leikkiin ja mie aloin valehtelemaan että meillä on jatkolennot tukholmaan ja Madonnan keikalle vitun kalliit liput jne. Enkä mie ees paljon vääristellyt totuutta, lennot ruotsiin on, mutta vasta viikon päästä ja liput madonnaankin on mutta vasta torstaina. Sittenhän mie vasta innostuin kun näin että se kone ei liiku mihinkään ja se odottelee kuitenkin meidän matkalaukkuja jotka näyttää tulevan traktorilla paikalle just nyt. Minä sanoin sille papukaijalle että minä, minun vaimo ja tuo havaijin mummo, ni myö mennään nyt tuosta punaisesta ovesta tuohon tuubiin ja siitä lentokoneeseen. Sinä soitat perämiehelle että kolme VIP-asiakasta tulee ja hän avaa meille oven. Jos sanot nyt tähän mitään muuta kuin Yes Sir, ni minä tapan sinut. Kas, päästiin koneeseen, täällä toimii netti ja kolmen vartin päästä jo laskeudutaan New Yorkiin puoli tuntia etuajassa. Kyllä se vaan niin on että väkivalta ja/tai sillä uhkailu ratkaisee ja nopeuttaa hirveästi asioita tässä elämässä.
Taksijonossa puoli tuntia ja taksissa tunti ni oltiin hotellilla. Kuten tiedätte niin vaimo on meidän perheessä se joka valitsee aina hotellin. Noh, nyt se oli valinnut puhtaasti kartasta sijainnin perusteella Manhattanin ja samalla koko Pohjois-Amerikan korkeimman hotellin tästä Central Parkin ja Times Squaren välistä. Vaimolla on hyvä maku, minä pidän, vähän kallis toisinaan. Huone tosin on vaan kerroksesta 39 mut näkymä Hudson-joelle hivelee ainakin minun silmääni. Suihkussa oli semmoinen omituinen mittari joka aiheutti hieman ylimääräistä päänrapsuttelua ennenku peseytyminen rupes onnistumaan.
Kroppa on ihan sekaisin kellosta ja tekis mieli nukkumaan mutta nälkä on taas niin kova että pikkusen pyörryttää. Siinä Deltan koneessa ei ollu ku kaljaa ja keksejä tarjolla, käyttäkää ihmeessä jotain muuta lentoyhtiöö jos mahdollista. Eikä se niiden nettikään pelannu ennenku tultiin lähemmäs ameriikan länsirantaa. Ja maksaa piti siitäkin. Nyt heikottaa niin paljon että käydään alakerran Subwaystä patongit ja aletaan nukkumaan.

torstai 10. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 22, Seattle

Day 22, Seattle. 

Viimeinen päivä Havaijilla. Kävin illalla jo kyselemässä late check outia mut sanoivat asian valkenevan vasta aamulla. Tilannehan on se että kone lähtee vasta illalla 21.30 ja hotellista kuuluis poistua klo 12. Jos, tilaa kyllä on mutta täällä päin vähän kaikesta rahastetaan, osaa ne kyllä tämän suomalaisissakin hotelleissa. Edellisen kerran muistaakseni oululaisessa osuuskaupan hotellissa sain maksaa 20€ jokaiselta ylimääräiseltä tunnilta. Vähän samanlainen hinnasto on täälläkin, klo 13 saakka sais olla ihan complimentary-perusteella, klo 15 saakka maksais 50 taalaa ja klo 18 saakka 100 taalaa. Vallitsevasta säätilasta johtuen valittiin tuo keskimmäinen vaihtoehto.
Tänään nimittäin paistaa aurinko komeasti, ja tuohon vaimon altaalle se paistaa kirkkaimmin klo 11.30-14.00. Sen piti päästä vielä viimeiset rusketuksen rippeetkin imemään nahkaansa, yhtään sädettä ei saa kuulemma hukkaan heittää. Mie tein sen aikaa töitä, koskapa seuraavan vuorokauden joutunee olemaan melko netittömissä olosuhteissa ni silloin ei töitä tehä. Hyvin kerkesin saada kaiken työn pakettiin, nyt pitäis vielä paketoida tuo matkalaukun päälle kerääntynyt maallinen omaisuus sinne laukkuun. Tosi pinkeeks meni laukku, yhtään enempää ei olis saanu mahtumaan. Tämä tarkoittaa sitä että New Yorkista ei ostella fyysistä materiaalia, tai sit liipaistaan tuo matkalaukku jollekin kodittomalle ja ostetaan vähän isompi, lentolipuissa muistaakseni kiloja riittää vielä.
Tässä nyt on vielä 6 tuntia koneen lähtöön. Nuo lähikorttelien baarit ja kioskit on kuitenkin koluttu jo niin tarkkaan että lähetään kentälle ja syödään siellä istuallaan pöydän ääressä lautaselta. Makselin respassa nuo lisätunnit ja pyysin vastaanottorouvaa tilaamaan meille taksin kentälle. Se neiti alkoi kuitenkin ääneen ehdottaa että hän vois tilata semmoisen shuttlen. Vaimo ilmoitti välittömällä nopeudella että juu ei. Kyllä meidän nyt pitää se ihan oikea taksi saada, tässä on nyt viime aikoina ollu transportaatioasioissa enemmän tiukemmalla hermo ku rahat, että antaa palaa vaan.
Taksi tuli hyvin pikaisesti. Kuskina on kaksihampainen natiivi jota yritin tervehtiä muutamalla eri kielellä, ei tärpännyt niistä yksikään, ei yksikään (AW Yrjänän vuohifalsetilla). Airportin se ymmärsi ihan ok, kun vähän aikaa imitoin sille lentokonetta takapenkiltä käsin. Honolulun kenttä on kuitenkin melko suuri ja siellä on useita terminaaleja ni olis kiva päästä ainakin melko lähelle oikeaa kerralla. Se viidakon asukki ajeli korttelia ympäri sen aikaa kun minä opetin sille takapenkiltä aakkosia, terminaaliin M kuuluisi meidän päästä mutta tämä mohikaani osasi vain kirjaimet a, b ja ehkä c. Vitut siitä mitään tullut, ei se osannut numeroitakaan. Sit se alkoi sillä piupau-kielellään luettelemaan sanoja jotka muistutti vähän lentoyhtiöiden nimiä. Avot, nyt tärppää. Mie sanoin sille että Delta Airlines tai KLM, jompikumpi, molemmat passaa. Neanderthalilainen pisti pienempää huyndain silmään ja lähettiin oitis kohti lentoasemaa.

Kentällä oli jo niin kova nälkä ettei siinä kummempia chatobriäänejä alettu etsimään. Burger Kingille ja sillä hyvä. Se firma on kyllä saanut meiltä omansa pois tällä reissulla. Löysin kentällä vielä hetkeksi aikaa verkon ja sain tärkeimmät betsit lyötyä sisään ennen lentoa. Huomasin myös että FB-seinäni oli täyttynyt syntymäpäiväonnitteluista vaikka se on vasta huomenna. Aikaero jekuttaa ihmistä kun mie tuun 13 tuntia perässä. Mitenkähän juhlis, taidan ottaa koneessa pullollisen skumppaa. Otan vittuillessaan ihan oikeeta shampanjaa ja jäillä. Pyydän vielä pahvimukista ni ai että niitä stuertittaria se vituttaa. Yritän nukkua hetken ennenku on koneen vaihto Seattlessa, GN.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2015, day 21, Honolulu

day 21, honolulu

Sunnuntai. Muista pyhittää lepopäiväsi. Millekähän tuon pyhittäis? Säätiedotusta tai -tilannetta en ala tähän purkamaan lainkaan, välillä sataa ja välillä paistaa ja välillä tulee tulvavaroituksia. Ei tästä selvää saa, paitsi sen verran että hirveen pysyvää leiriä ei kannata altaalle alkaa rakentamaan. Ensimmäiseksi pyhittäydyn autoilmoitusten armoille. Muistanette että edellinen autokauppa kaatui kielimuuriin Mustafan kanssa. Nyt en oo hirmu aktiivisesti noita ilmoituksia selannutkaan koska täältä käsin on vähän vaikeaa alkaa konkretisoimaan kauppaa. Mut katotaan nyt. Kotimaisessa nettiautopistefissä niitä on myynnissä 4kpl, joista kolmella yritetään kalastella törkeää ylihintaa ja neljäs jota kävin Seinäjoella koeajamassakin on kunnoltaan epäkelpo. No entäpäs saksalaisten johtava nettiautokauppa. Täällä niitä on 31kpl saatavilla. Suurin osa väärän värisiä. Tai sit jos musta löytyy ni sisusta on beige. Kenenkähän ituhippi/medianomin idea on ollut sekin. Yks musta ja mustalla sisustallakin on ollut jo pitkään myynnissä, mut se on saatana münchenissä saakka ni ei ihan huvikseen viittis lähtee koeajamaan. Mutta hei, nyt on ilmestynyt toinenkin vaatimukset täyttävä ja järkevällä hinnalla, Kölnissä, huomattavasti lähempänä. Välitön puhelinsoitto euroopan managerillemme Kapaselle Bielefeldiin. ”Käytkö hakemassa mulle Kölnistä mersun jos laitan rahat sun tilille, ei olis ku 200km matkaa sinulla sinne. Ite oon just nyt Havaijilla enkä pääse?” Kapanen: ”Nyt kuulostaa niin erikoiselta tilanteelta ja muutenkin sellaiselta että ei toinen kapitalisti voi tuommoisesta kieltäytyä. Tänään en kerkee, mutta huomenna onnistuis?” Sain kuitenkin toppuuteltua häntä sen verran että minun pitää ensin saada siltä myyjältä alustanumero jotta minun Veho-agentti saa tarkastettua sen auton historian. Pari päivää tässä menee ja sitten ollaan taas vähän viisaampia.
Aurinko alkoi sen verran pilkottamaan että rohkenimme siityä altaalle. Virhe. Heti kun leiri oli pystytetty ni alkoi satamaan ja kunnolla. Kävin pulahtamassa silti ihan vittuillessaan. On tämä saatana työmaa, alan suutuspäissään kirjoittamaan yhen töihin liittyvän raportin joka on odottanut alkuinspiraatiota jo viikon. Tulipahan tehtyä sekin. Nyt voiskin katsella vähän ens viikolle tekemistä ja menoja valmiiks ni ei mene sit sormi suuhun itse tilanteessa. New York on kuitenkin tuommoinen melko keskeinen paikka tällä planeetalla ni siellähän vois sattua olemaan esimerkiks jotain mielenkiintoisia keikkoja. Nopealla googletuksella tärähtää silmiin ensimmäisenä että Motörhead ja Anthrax olis kimppakeikalla ainakin, mutta kun hetken malttoi selata niin tärppäskin kunnolla. Madonnan uuden Rebel Heart-levyn maailmankiertue starttaa tällä viikolla Kanadasta ja just ens viikolla olis kiertueen keikat numero 3 ja 4 New Yorkissa, ja vielä ihan meijän hotellin vieressä Madison Square Gardenissa. Katotaanpa saapiko lippuja, tuommoinenhan saattaa olla hyvinkin aika loppuunmyyty.
Eipä hätää, kyllä lippuja saa, mutta millä hinnalla? Selasin kaikki lippuagentit netistä läpi. Pohjapiirustusten mukaan se Madonnan stagen catwalk on sen koko saatanan kaukalon mittainen ja siitä heti catwalkin varreltakin sais vielä ihan istumapaikkoja, mutta hinta on 3249 dollaria/lärvi. Kolometuhattakakssataavitunneljäkymmentäyheksän dollaria maksaa pääsylippu keikalle! Voi jumalauta, nyt on kova keikka tulossa, pakkohan tuonne on päästä. Laskitpa mitenkä tahansa ni väittäisin että Madonna tekee kelpo tiliä tuolla keikkailullaan. Tilasin välittömällä nopeudella kaks (vähän halvempaa) lippua yläkatsomosta, ja sekunnissa ne tipahtivatkin meiliin. Lipuissa tosin sanottiin että ei kelpaa mobiilina vaan on printattava paperille mukaan. Soitin respaan että entäpä jos lähetän sinne teijän respan meiliin pari pääsylippua ni printtaisitteko? Sen että kerkesin send-nappulaa painaa ni respan poika koputti oveen ja toi liput. Toi samalla myös suklaarasian ja sanoi että heille tulee ikävä kun me huomenna lähetään. Kun sinä oot tulossa Havaijille ni painahan kalloos tämä hotelli, Aqua Bamboo Waikiki. Vahva suosittelu.
Onhan tässä jo sen verran tullut kaikkea touhuttua että lounaalle joutaa. Cheesecake Factory, se ei oo pettänyt vielä kertaakaan, sinne siis. Ei tarvittu kunnolla jonottaa vielä kolmannellakaan kerralla vaikka tripadvisor väitti että aina pitää. Vaimolle jokin espanjalaistyyppinen taco/tortilla-rakennelma joka sisälsi kanaa ja handelle kermainen Pasta Bellagio. Molemmille lautasille lähes täydet pisteet ja eihän me enää kakkuja jaksettu ni ostettiin semmoinen mukaan, iltapalaksi. Ruokailuhetken kuitenkin kruunasi viereisen pöydän pariskunta jolla oli käsittääkseni käynyt tinderissä mätsäys ja nyt oli meneillään ensimmäinen kohtaaminen tosielämässä. Jo pukeutumisesta näki sen että nämä ihmiset ovat täysin eri kasteista ja maailmoista. Yhteistä jutun aihettakaan ei meinannut ihan helposti löytyä, vähän väliä oli semmoisia vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä ja sit ne yrittikin just yhtä aikaa aloittaa keskustelua ja se vähän laukaisi tilannetta hetkellisesti ja sitten kikateltiin kunnes taas vaivaannuttiin. Teki jo mieli käydä siinä pöydässä vaikka vähän kainalopieruilla avaamassa tilannetta. Keskustelujen aiheetkin olivat siinä määrin väkisin keksittyjä että en voi kuvailla teille sitä kankeuden ätmöstä mikä leijui jo meidänkin pöytämme päälle. He olivat japanilaisia. Ja homoja. Ja toisella oli omasta mielestään liian leveät hartiat. Toisen mielestä ne oli ihanat.
Uutispuolella ei oo tapahtunut oikein mitään muuta kuin sitä normaalia että mustat tappaa poliiseja ja poliisit mustia. Olenkin nyt lähinnä keskittynyt seuraamaan mitä täällä uutisoidaan euroopasta. Kööpenhaminassa on suljettu moottoriteitä kun ne on täynnä islamisteja ja minun pitäis just parin viikon päästä ajella hyvällä tuurilla sitä kautta auto suomeen. FAK. Tukholman keskustassa kuulemma Isis on vallannut tärkeimmät torit ja poliisi on voimaton, kenet tämä tieto yllätti. Uutisten mukaan suomeen hyökätään nyt jo pohjoisestakin päin. Just nyt CNN uutisoi että Tukholman keskustassa on räjähtänyt pommi. Kannattaisko alkaa toimimaan, kohta ollaan jo pahasti alakynnessä ja alkaa kirkot palamaan? Lopettakaa se jeesustelu ja ajattelevien ihmisten rasisteiksi syyttely ja miettikää oikeasti mitä nyt on tapahtumassa. Voi vittu sentään!