day 19, Homolulu
Perjantaihuomenta! Viime yönä oli taas tullu puhelimeen hätätiedote tulvista. Kävin respasta aamukahvia ni rouvat sanoi että viiden ja kuuden välillä oli tullut vettä aivan tosissaan. Tuossa vieressä kulkeva moottoritie on poikki veden takia. Nää on kuulemma niitä Jimena-hurrikaanin jälkisateita. Aamutelkkarin sääennuste antaa tälle päivälle kaikkea: aurinkoa, pilveä, vettä ja ukkosta. Ilmeisen vaikeaa on sään ennustaminen tämmöisellä pienellä saarella josta seuraavalle mantereelle joka suuntaan on 10 000 kilometriä. Tämän päivän aamupalapaikaksi valikoitui McDonalds. Vaimo oli nähny siellä yks aamu että japsit söi puuroa ja sitä piti päästä kokeilemaan. Itse ajelin perinteisellä amerikkalaismenulla, munakasta ja pekonia leivonnaisen väliin, mutta rouva sai puuronsa. Ei se nyt ihan alkanu seisaillaan kiljumaan mutta kuulemma erinomaisen hyvää puuroa hedelmillä ja vaahterasiirapilla. Very american.
Koskapa näyttää siltä että aurinkoon ja altaalle ei ole ainakaan aamupäivällä asiaa niin aloimme pohtimaan vaihtoehtoisia aktiviteetteja tähän päivään. Ensimmäinen homma on ainakaan saattaa päätökseen tuo postikorttiprojekti. Se ratkesi sillä että ostin lisää kortteja niin että ylimääräiseksi jäi yksi kortti eikä yhtään merkkiä. Ylimäräiseen korttiin voin vaikka kirjoittaa kiitokseksi runon siivoojille jahka poistumme täältä taas johonkin. Kortteja siis kirjoiteltiin 12 kpl ja jos just sinä et saa korttia ni älä mökötä, se saatat olla sinä joka saa kortin ensi reissulta. Ja se seuraava reissu saattaa olla äkimmin kuin kukaan arvaakaan. Mä oon ihan varma että oon nähny ison ja mustan US Mail Boxin tässä jossain aivan liepeillä mut ei sitä tietenkään enää löydy kun tarviis. Aikuinen mies ei neuvoja kysy mutta varovaisesti vinkkasin respan pojalle että et sattuis muistamaan lähimmän postilaatikon lokaatioo ni se sanoi että its right here. Jätä korttis tähän ni meikä hoitaa postiin. Amerikkalaista palvelua.
Toinen sadepäivän projekti vois olla se tuliaisten ostelu. Muistanette minun mielipiteeni tuliaisista ja siitä kenen kuuluisi ostaa ja kenelle, kuka tulee ja menee jne. Minulla on kuitenkin vara antaa periksi ja suostuin vaimon vaatimukseen tuliaisten ostamisesta sukulaisille. Siis vaimon sukulaisile, minun sukulaiseni ovat kaikki kuolleet. Paitsi nuorempi veli, mut siitä ei ole mitään haittaa ku se haluaa elää omissa oloissaan eikä paljon soittele. Kaikille löytyi jo ne ennalta suunnitellut artikkelit, paitsi anopille ja sehän se on kaikkein tärkein. Tämä vaatii vielä lisäpohdintaa ja toteutetaan ehkä vasta ens viikolla New Yorkissa. Samalla tulin vahingossa ostaneeksi itselleni homoaiheisen paidan. Kas tässä kuva:
Lounaaksi täytyy nyt ehkä saada oikeesti steikkiä. Pizzaa ja burgeria tulee jo korvista. Tacoa ja tortillaakaan ei enää jaksa. Tuossa rannalla on semmoinen Cheeseburger-niminen iso amerikkalaistyylinen ruokala jossa luulis pihvikin onnistuvan ni mennään sinne. Menu oli laitettu turistin tyrkylle siihen pihalle ja siitähän paljastui heti että nou steak. Kävelläänpä kuitenkin rantaa pitkin sinne Cheesecake Factoryyn, mie näin että siellä oli ihmisillä kokolihaa lautasillaan. Pieni jono vaan ei se meitä haittaa, meillä on aikaa ja aika on rahaa. Eipä aikaakaan kun oltiin jo pöydässä ja juomatkin tuli: Diet Coke ja Bud Light, perusamerikkalaiset juomat joilla he kuvittelevat laihtuvansa. Pääruoaksi vaimolle lihamureketta ja handelssonille Hibachi steak wasabimuusilla. Kylläpä muuten veljet hyvä olikin, vaan enpä oo ameriikan maan kamaralla joutunut lihaan koskaan pettymäänkään. Hibachi Steak on angus-lehmästä japanilaiseen tyyliin kuumalla pannulla äkkiä tehty liha, mausteena vain suola ja pippuri. Se vei kielen mennessään. Wasabiperunamuusissa ei ollut voita ja kermaa säästelty. Punasipulin viipaleita oli vielä sinne muusiin ujutettu ni kyllä meikä piti.
Budituoppi oli niin iso etten minä mitään jälkiruokaa jaksanut vaan tuo vaimo se on niin perso kakuille että vaikkei jaksaiskaan ni kyllä sen pitää saada. Jonniin suklaakakkujäätelökermavaahtorakennelman se tilasi ja melko hökötys pöytään tulikin. Ei sitä kukaan olis jaksanu kokonaan syödä, ei me jaksettu kahdestaankaan. Mutta maut, ne oli kohillaan. Ihan vittuillessaan tarjoilen myös teille tässä kuvina:
Tuossa meidän hotellin takana on semmoinen pieni puutalokortteli, Kings Garden. Siihen aikaan kun tämä on vielä kuningaskunta ollut niin siinä on järjestetty jotain sotilaallisia juhlamenoja, ja järjestetään vahdinvaihtoa näytösluonteisesti vieläkin. Kotiin tallustellessa huomattiin että sen pihamaalla oli meneillään Farmer’s Market jossa otsikon mukaisesti farmarit marketoi tuotteitaan. Ostettiin ananaksia, mansikoita, dragon fruiteja ja rypäleitä. Olis niillä ollut kakkuja ja leivonnaisiakin mutta jostain syystä just nyt ei tehnyt mieli. Siellä korttelin sisällä on kymmeniä pieniä kojuja kahdessa kerroksessa ja kapeita kävelykujia sen verran että limbinen kompassi sekoittuu skandinaavilla. Oikein hyvä fengshui on tässä, tarjoilen kuvina tätäkin:
Tänään on perjantai-ilta ja se on ilotulitusilta. Nyt on tosin mahat niin täynnä lihaa ja kaakkua ettei jaksa kävellä tuonne tykityspaikalle saakka. Mennäänkin katsomaan tuohon omalle rannalle josko se näkyis tänne saakka. Ihan hyvin näkyi, vaimo ilmoitti pettyneensä kun ei menty lähemmäs katsomaan mutta rauhoittui kun selitin että ei se olis jaksanut sinne saakka kävellä maha täynnä kakkua ja vähän saatoin liioitella hänelle sen matkan määrää maileissa. Tuossa takas tullessa huomasin yhen surffipummin istumassa katukivellä ja sen pahvisessa kyltissä luki "I’m jobless, give me coins, pls". Kuitenkin neljän metrin päässä sen lärvistä oli McDonaldsin ikkunassa mainos ”NOW HIRING”. Hymyilin pummille ja osoitin yhtä aikaa sormella sitä rekry-kylttiä McDonaldsin ikkunassa. Pummi taitteli pahvin piiloon ja lähti kävelemään. Tämä tarina oli tosi. Siinä oli Suomi pienoiskoossa. Hyvää yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti