tiistai 28. huhtikuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2014, day 21, Bangkok, Thaimaa

Herätys puoli viideltä aamulla. Lento Helsinkiin lähtee vasta 8.55, mutta ollaan 10 miljoonan aasialaisen ihmisen kaupungissa ni kaikkeen on vähän pakko varautua ja yks niistä on ruuhka motor wayllä. Viideltä taksiin ja toiveena on olla kuudelta kentällä, matkaa on alle 20 kilsaa.
Ei ruuhkaa ja puolessa tunnissa perille. Olisinkin jo vähän ihmetellyt jos sunnuntaiaamuna viideltäkin olis moottoritie tukossa. Läpivalaisut taas muutamaan kertaan ja immigrationissa onnistunut maastapoistuminen ja sit vielä vähän shopauttamaan jos jotain tuiki tarpeellista löytyis. No ei löytyny, ei. Paitsi aamupalaksi hodari ja Gin Tonic. Sit portille napottamaan ja himaan.
Portilla oli myös yks entinen kuopiolainen, Sakke, rouvansa kanssa. Se on nykyään Ylellä kuvaajana. Long time, mukava nähdä. Just kun piti koneeseen astua ni alkoi kanssamatkustajien piirissä liikkua huhu että vehkeessä on technical problem ja klo 10 tiedotetaan lisää. Sit jonotettiin niiltä boarding-rouvilta aamupalavoucherit ja heilahdettiin porukalla Burger Kingiin aamupalalle. Pakko oli ottaa ihan isoimmat ateriat ja cherry piet vielä jälkkäriks ku vouchereissa oli virtaa eikä niistä rahaa takaisinkaan myönnetty. Aamukakka numero 3 ja sit takasin portille utelemaan. Info-tauluihin ei toinna täällä luottaa, eikä Finnairkaan ole vielä viitsinyt tekstiviestitse mitään ilmoittaa.
Gate E9. Täällä on melkoinen härdelli käynnissä. Sakke on näköjään jo selvittelemässä tilannetta. Odotan hetken ja kysyn sitten suoraan siltä. Koneen ongelma on kuulemma jokin isompi ja halukkaat kuskataan nyt Finnairin kustannuksella hotelliin, saa toki jäädä kentällekin oottamaan jos on kovin optimisti. Kello 15 tiedotetaan lisää. Soitin vaimolle että tuu tänne kun se jäi jo makailemaan sohvalle tuonne Burger Kingin kupeeseen. Siinä porukassa meitä hotelliin lähtijöitä oli 8. Lähdettiin seuraamaan kävellen yhtä lokaalia virkailijapoikaa joka tuntui tietävän mitä tekee. Ei se tiennyt. Ensi käveltiin jonossa aivan helvetinmoista kyytiä kyyti terminaalin toiseen päähän. Ja siellä terminaalissa käyneet varmasti muistaa että se vitun hökkeli on 2km pitkä. Siellä se juippi jutteli vähän aikaa wölkki tölkkiinsä ja sit käveltiin takas lähtöpisteeseen. Tässä välissä mentiin yhdestä läpivalaisuturvatarkastuksesta läpi kahteen kertaan, eli molempiin suuntiin, heh. Sit sen juipin korvasi jokin rouva ja taas lähdettiin jonossa kävelemään mut eri suuntaan. Se ohjas meidät diplomaattien arrivaliin, luxus. Siitä mentiin takaisin ”thaimaahan” ja meiltä otettiin boarding passit pois. Myös passissa olevaan, aiemmin aamulla lyötyyn maastalähtöleimaan liipaistiin isolla ja punaisella ”cancelled”, hieman pelottavaa.
Rouva ohjas meidät terminaalin pihalle ja siellä olikin jo muiden ohjailemana lähes koko koneellinen Suomeen menijöitä. Yks bussi tuli paikalle ja se lähti viemään hatäisimmät hotellille. Odotettiin puolisen tuntia ja se yks ja sama bussi tuli takaisin tyhjänä. Seuraavaan kyytiin mahduttiin jo itsekin. Bussi ajoi noin kilometrin mittaisen ympyrän siinä rampeilla ja jätti meidät Novotel-lentokenttähotellille. Kävellen tuohon hotelliin olis ollut matkaa noin 80 metriä. Kiitos kyydistä Finnairille kuitenkin, nätisti ajateltu. Sit jonotetaan respaan. Tai tarkemmin ottaen vaimot jonotti ja Saken kanssa mentiin aulabaariin kaljalle. Oikein hienot huoneet saatiin ja Finnair tarjosi samassa myös lunch- ja dinnervoucherit. Noista ensimmäiset kyllä jäi käyttämättä kun ei voi ihminen jaksaa syödä niin paljon kuin lentoyhtiö olettaa. Vaimo soitti Suomeen Finnairille ja siellä ne sanoi että ainakaan viiteen tuntiin ei tapahdu mitään, joten kello kuuteen asti on nyt aikaa ainakin. Jos ne silloin sanoo että aamulla vasta lähdetään ni se tarkoittaa automaattisesti Bangkokin sykkeeseen poistumista taksilla. Nyt allasbaariin GT:lle ja vaimo aurinkoon. Kello 18 tuli tieto että kello 19 tulee seuraava tieto. Mennään siis nyt ainakin ne päivällisvoucherit syömään pois poikkeen sillä välin.
Nyt huoneeseen odottamaan sitä Finnairin klo 19 tekstiviestiä. Vaimo hoksas jo jonkin matkamuistokaupan missä hannun kortti kuulemma toimii hyvin, bahtit ja rupiat oli nimittäin jo vaihdettu euroiks koska täältä saa selkeesti paremman kurssin kuin suomesta. Hyvä. Klo 18.55 huoneen puhelin soi. Respan akka sanoo aivan selkellä englannilla että juu need to check out now, your departure is 21.30. Minä yritän väittää että en ymmärrä puhettasi ja puhelu pätkii ja vaikka mitä mut sit se vähän jo korottaa ääntänsä että YOU NEED TO CHECK OUT NOW. No okei vittu sitten niin. Mie olin jo asennoitunu että täällä oltais vielä yö tai kaks. Olin jo varma että heilahdetaan vielä ytimen meininkiin illaks. Lähetään nyt vittu sitten. Respassa on ilmoitus että pick up-time 19.30. Vaimo kuitenkin hoksas että koska kentällä joudutaan tekemään kokonaan uus check-in ni mitäpä jos nyt kuitenkin käveltäis tuo vajaa sata metriä ni ei tarviis sit jonotella kun bussilastit tulee. Hyvä idea. Vaimo on viksu.
Idea toteutui vielä käytännössäkin juuri noin. Uudet departure-kortit piti siinä kirjoitella ja sit taas pari läpivalaisua (miks yks ei riitä?) ja sitten vielä immigrationissa virallinen maasta poistuminen, taas. Royal Police vähän siinä ihmetteli jo sitä leimojen määrää mut ei tämä varmaan sille ollut ensimmäinen tämmönen tapaus ja tuskin viimeinenkään. Koska vältyttiin jonoilta ni kerettiin vielä pubiin GT:lle. Sakella oli näköjään sama ajatus ku se tuli samaan pubiin 5 minuutia perässä. Sitten taas eri portille napottamaan, nyt se olis G1A. Portilla ei kuitenkaan ole kuin ehkä sata niistä koneen 330:stä matkustajasta ja koneen pitäis lähtee ihan just. Ei varmaan lähe nytkään aikanaan. Ulkona sataa melko paljon ja salamakin lyö taivaalta. Tämä tarjoaa finnairille mahdollisuuden kuuluttaa seuraava tekosyy. Koneen lähtö myöhästyy vielä tunnilla johtuen huonosta säästä.
Nyt kun kaikki on suunnilleen jo paikalla ja kellokin 22.10 ja ukkonen vähän taukoaa niin on sopiva aika pakata porukka koneeseen. Ihmeen pitkään kestelee tämä lähtö. Tunti on jo istuttu vehkeessä ja mitään ei meinaa tapahtua. Sitten viimein kapteeni kuuluttaa että aamulla todettiin oikeanpuoleisimmassa moottorissa huollon tarvetta ja nyt se on huollettu sekä koeponnistettu kahteen otteeseen. Nyt kumminkin huomattiin että koneessa olevista ohjaamon ja matkustamon valisistä kahdesta kommunikaatiojärjestelmästä molemmat ovat yhtä aikaa paskana joten ei voi lähtee. Ruumassa on jokin kaveri tinaamassa piuhoja yhteen joten odotellaan hetki. Hetki venyi kaiken kaikkiaan kolmeksi tunniksi. Aina tasaisin väliajoin kaiuttimista kuului plim plom tai yksi kaksi. Oltiin jo varmoja että kohta lähdetään takas hotellille taas ja aamulla uusi yritys. Minä jo laskin mielessäni että kohta ei enää miehistöllä riitä tunnit lentoon ja jos varamiehistöä ei ole ni kaikki lähtee takas hotellille nukkumaan.
Tiesittekö muuten että finnairin henkilöstöllä on työehtosopimuksessa vaadittu työmatkoilla viiden tähden hotellimajoitus? Meille riittää se Novotelin neljä tähteäkin. Lähettäiskö nyt vaan kaikki takas nukkumaan, saatanan kuumakin alkaa olla täällä putkilossa. Nyt tulee kuitenkin päätös että lähdetään ja vastatuulesta johtuen lentoaika on 10,5 tuntia. Selevä, nukkukaa te muut, minä en sitä istuillani osaa. Tinaan giniä ja pelaan angry birdsiä. Vaimo oli jo sitä mieltä että tämä vehje ei tule suomeen saakka kestämään. Jos huomenna ilmestyy vielä yksi matkapäiväkirjapäivitys niin kone on kuitenkin kestänyt. Jännä nähä. Tsau!

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Viikkosavo, marraskuu 2014

Joulu on taas, valitettavasti.

On taas se aika vuodesta kun ihmisen on hiljennyttävä pohtimaan että miksi täällä tallataan. En tarkoita joulua, tuota juhlista jalointa ja käsintä, vaan jäännösverojen maksun aikaa. Oma pienyritykseni otti tänä vuonna historiansa suurimmat mätkyt. Tarkoituksella tosin ja hyvällä verosuunnittelulla, mutta kuitenkin. Slushissa Supercellin ja Rovion kaverit kuorossa ja tekopyhästi laulavat kuinka ihanaa on maksaa jättiveroja Suomeen vaikka jo tuossa 60km etelämpänä pääsis paljon helpommalla. Helppohan noilla tuloilla on tietysti sitä säveltä laulaa kun millään ei ole enää mitään väliä. Voit antaa vaikka 99% tuloistasi sille verottajalle ja elämänlaatuun se ei vielä vaikuttaisi kuinkaan. Vaan tavallisen tallaajan on nyt hiljennyttävä miettimään.

No nyt siellä jo ensimmäinen nillittäjä alkoi itkemään että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa kuuluupi olla juuri tällainen veroaste. Eläpä viitsi kun ei kuulu olla. Sen veroasteen yli mentiin jo liki viisitoista vuotta sitten. Verottajan röyhkeydellä vaan ei ole mitään rajaa. Pari viikkoa sitten lehdissä otsikoitiin ihan laskelmien kera että yrittäjän euro on tänään 30 senttiä. Tämä pitää melko tarkalleen paikkansa. Suomalaisen moninkertaisen verotuksen ansiosta se on juuri noin. 60km etelämpänä se yrittäjän euro olisi puolta paksumpi ja samassa tasossa kuin riskittömällä palkkatyöläisellä. Pitääkö tähän tilanteeseen vain tyytyä ja olla hiljaa?

Jo viime vuonna tähän aikaan tutkin mitä vaatimuksia sisältyy Viron kansalaisuuden saamiseen. Pari kotimaista ystävääni on perustanut virossa opiskellessaan toiminimensä sinne ja kovin tyytyväisiltä nuo vaikuttavat. Virossa on vain yksinkertainen verotus, eli samaa asiaa ei veroteta 3-4 kertaa kuten meillä täällä ihanassa Suomessa. Virossa ei myöskään yrityksen liikevoittoa veroteta jos se investoidaan yritykseen. Kohta tuosta Viron kansalaisuudesta ei onneksi tarvitse enää haaveilla. Viro alkaa vielä tänä vuonna tarjoamaan ulkomaalaisille yritäjille e-kansalaisuutta joka mahdollistaa yrittämisen virossa niin ettei siellä tarvitse olla fyysisesti läsnä. Heidän piti lanseerata tämä mahdollisuus jo nyt marraskuun alussa mutta seurataanpa tilannetta.

Eilen tanskalainen huippuanalyytikko todisti tilastoillaan että Suomi on tällä hetkellä historiansa suurimmassa taantumassa, suuremmassa kuin 30-luvun alun lama. Hän perusteli hyvin senkin että 90-luvun taantuma ei oikeasti edes ollut lama tähän verrattuna. Silloin 30-luvun alussa oli myös kieltolaki ja sitähän yritetään nytkin. Ei se ole sattumaa että nämäkin kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Jollain tavalla meidän nyt pitäis saada sosiaaliministeriön ämmienkin silmät auki. Pitäisi kertoa heille että jos ja kun historia toistaa itseään niin 8-10 vuoden päästä käsillä on jo seuraava maailmansota.

Virossa toimii tällä hetkellä jo 27 000 ”suomalaista” yritystä ja tavoitteena on että kymmenen vuoden päästä heillä on 10 miljoonaa e-kansalaista maksamassa järkevää pienyrittäjäveroa Viroon. Haluan nähdä suomalaisen verottajan ilmeen silloin.

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilöt-yhtyeessä.

Hane matkoilla, syyskuu 2014, day 20, Bangkok, Thaimaa

Aamupalaan Balilla kohdistuu isot odotukset koska hotelli on uusi ja hieno. Aamiainen on kuitenkin lievä pettymys. Kai ne parhaansa yrittää mutta kun maa on köyhä ni se sitten on. Toisaalta köyhyys ei selitä sitä että kana pitää grillata aivan rutikuivaksi. Croissanteista ja parvekeolosuhteista myönnetään kuitenkin plussat. Eurojackpot ei natsannut vieläkään, 2 oikein. Joku oli liipaissut suomeen 61,2 miljoonaa, paljon onnea. Se joka väittää ettei raha tee onnelliseks ni haistakoon paskan, olet ihan tyhjän paskan jeesustelija sinä.
Pakkaaminen on helppoa koska ei noita laukkuja juuri kerenny purkamaankaan. Respassa tehtiin tilit selväks ja security-upseeri huitoi meille oikean taksin. Ja nyt oli oikea taksikuskikin. Jumangega että veteli kuin ari vatanen parhaina päivinään, tämmöistä kuuluu taksikyyti ollakin, ainakin Aasiassa. Se eilinen hiacehomo olis voinu ottaa vinkkejä tältä.
Balin lentoasema on rakennusteknisesti hieno ilmestys ja hommatkin toimii mukavan sutjakasti. Tosin en oo oikein koskaan ymmärtänyt näissä kehitysmaissa sitä lippujen ja lappujen täyttelyn määrää. Viisumin vielä jotenkin tajuan mutta nuo kaikki arrival cardit ja departure cardit ja tulli-ilmoitukset on kaikki ihan yhtä tyhjän kanssa. Omilla silmilläni näin kun viimeks jonnekin, ehkä kuubaan, mennessä piti täytellä hirmu tarkat kupongit rahoistaan ja tavaroistaan ja sit tullissa ahmed keräsi ne pois ja ihan siinä silmien alla tumppas kaikki lukematta roskiin? En myöskään ymmärrä tuota kahden läpivalaisun taktiikkaa, näkkyykö toisella vehkeellä mukamas vain jotkin tietyt pommit ja toisella taas erilaiset? Egyptissä läpivalaisuja oli kolme peräkkäin, mut egyptiläiset ovatkin rosvoja ja paskahousuja kaikki.
Just ennen Air Asian kuulutusta kerkesin ottaa ensimmäisen Gin Tonicin kolmeen viikkoon, ai herra kuinka jumalaiselta se maistui. Heti koneessa otan kyllä lisää. Instant pettymys, ainoa koneessa tarjoiltava alkoholi on olutta. Sitä sitten ja uusimmat Angry Birds-päivitykset on pelattava läpi. Alta tunnissa lentokentältä hotelliin lienee jonkinlainen ennätys Bangkokin olosuhteissa. Fy fan, kuinka hieno hotelli onkaan tullut varattua, nyt on viimesen päälle hommat. Vielä kun olis aikaa enemmän nautiskella ni kyllä kelpais. Nyt pitää kuitenkin rientää shopauttelemaan, vaimolle on tullu jo vierotusoireita kun ei saanu rahaa kulumaan oikein mihinkään Gilillä. Vissiin vähän vääriin ostoskeskuksiin eksyttiin ku ei näissä oo kuin Rolexia ja Guccia. Olis ees piraattia mut kun on ihan aitoo. Typerää maksaa semmoisista. Nyt himottaa McDonalds, kyllä.
Takas hotellille. Continent Hotel Bangkok. Huone kerroksessa 25 mut hyvä feng shui. Ikkunat on koko seinän kokoiset ja kylpyammekin on siinä aivan niinku ikkunan reunalla. Nice. Kylpyammeen verhot toimii sähköllä ylös ja alas. Nice. Kivaa että naapuritornissa nähdään kylpemiseni. Kerroksessa 37 sijaitsee H2O-allasbaari, sinne siis. Hieno baari ja hyvät fasiliteetit. GT on ihan suomen hinnoissa mutta kyllä saa näillä maisemilla ollakin. Nyt kuitenkin nukkumaan koska huomenna se vasta aikainen herätys onkin.
Tietoisku tai -huomio, tai ehkä ennemminkin kysymys sinulle: Air Asian koneissa tulee aika helevetin monella kielellä se kuulutus että mitä laitteita pitää sulkea nousun ajaksi. Siellä luetellaan varmaan kymmenellä kielellä siinä listassa myös Walkie Talkie? Onkohan se mitenkä kovasti muodissa vielä Aasiassa? Mutta siis se pointtini oli kumminkin se että kaikilla muilla kielillä se rouva kuulutti wölkki tölkki mutta ranskaksi se onkin tölkki wölkki? Miksi näin päin ranskaksi?

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Viikkosavo, lokakuu 2014

Onko tässä munaa?

Lahdessa nousi keskisuuri sanominen siitä kun päiväkodissa oli lapsille tarjottu jälkiruokakiissulia mikä sisälsi sokeria. Joukko vanhempia alkoi keräämään nettiadressia sokerin kieltämiseksi ja vaati kovaan ääneen terveellisempää vaihtoehtoa. Juu, aspartaamia vaan tilalle. Se on hermomyrkky mutta vielä ei ole onneksi riittävästi todisteita sen vaikutuksista lasten kehitykseen. Peruskoulussa minulle syötettiin ruokatunnin jälkeen fluoritabletteja. Ei niitä ollut tutkittu mutta arveltiin tekevän hyvää hampaille. 80-luvun lopussa sitten uutisoitiin että fluori on helevetin vaarallista keskushermostolle ja ei olis pitänyt syöttää sitä lapsille. No kiitos. Eräs läheinen ihminen työskentelee päiväkodin tätinä ja kertoi minulle että yhä useammat vanhemmat ovat asettaneet lapselleen päiväkotiin jälkiruokakiellon. Silloin kun suvaitsevien vanhempien natiainen saa hyvää ja terveellistä mansikkakiissulia ni tiedättekö mitä näiden valistuneiden piipertäjien pieni piltti saa. Hän saa jälkiruoaksi näkkärin. Kyllä, näkkileivän. Ruokakaupan kassalla näiden äidit kuitenkin minun havaintoni mukaan ostavat lapsukaisilleen yleensä pakastepizzoja ja saariosten äidin keittämiä kiisseleitä, sokerilla?

Retkipäivä on päiväkodissa juhlapäivä, paitsi valistuneiden lapsille. Päivän kohokohta on kun saa jälkiruoaksi sokeria sisältävän muumikeksin. Ei siinä ole edes mitään sokerikuorrutusta mutta siihen taikinaan on lisätty hyppysellinen muumisokeria muumitehtaalla. Arvaatteko mitä valistuneiden lapsi saa tällöin keksin tilalle. Näkkärin. Tuommoiselle nelivuotiaalle ipanalle tämä syrjintä aiheuttaa varmasti isomman trauman kuin se sokeri. Ja se koko muumihommakin on ruotsalaisen lesbon keksintö, ai kamala soikoon, ehdottomasti kiellettävä moiset sokerihomokeksit meijän pirjo-amandalta. Onneksi lapset eivät enää voi altistua sokeria sisältäville lakupekoille tai neekerinsuukoille, kiitos holhoavan yhteiskunnan. 

Kun pirjo-amanda on kasvanut teini-ikään ja yrittääkin lounastaa jossain muualla kuin punavuorelaisessa raakahipsteriravintolassa ni eipä oo helppoo kun kaikki ei olekaan sokeritonta, laktoositonta, gluteenitonta ja mautonta. Tai jos jotain semmoista Mäntsälän teboililla löytyykin niin sen valmistuksessa on ihan varmasti käytetty virikkeetöntä munaa. Pirjo-amandalla on todettu teini-iän kynnyksellä myös keliakia, astma, muutama syömishäiriö ja lukematon määrä allergioita. Voiskohan näillä asioilla olla jokin yhteys? 50-luvulla ei ollut mitään lightia tai laktoositonta. Kukaan vaatinut mitään erityisruokavalioita. Ei kyllä kellään ollut ruoka-aineallergioitakaan, jollakin saattoi tulla aterian jälkeen vähän kosteampi pieru mutta siitä ei tehty numeroa. Kellään ei ollut syömishäiriöitäkään, miksi? Jospa onkin niin että sitä oikeaa sokeria olisi kannattanut syödä aspartaamin sijaan. Ehkä se laktoositon maitojuomakorvikejauhe ei ollut sittenkään terveydelle hyväksi. Ehkä jotkin ruokavammat syntyivätkin noista kemiallisista korvikkeista ja ovat täysin itse aiheutettuja ja/tai kuviteltuja?

Uusavuttomille mutta valistuneille äideille sanoisin että muistakaa pitää lapsenne visusti sisätiloissa etteivät he altistu myöskään homopostimerkeille tai mainoksille kaljarekkojen kyljessä, niistäkin saattaa tulla vaikka astma. Oikeesti se astmakin keksittiin vasta joskus 70-luvulla. Sotien jälkeen kun heinäpellolla ukille sattui tulemaan vähän nuha ni se lähti kossulla, se ei ollut automaattisesti astma. Nykyään se on.

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilöt-yhtyeessä.

torstai 23. huhtikuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2014, day 19, Kuta Beach, Bali

Varhainen herätys ja reippaasti touhuamaan. Laskujen mukaan on perjantai joten äkäiseen tehdään arkityöt pois kuleksimasta ja sit kunnon aamupala notta jaksaa. Mitenkä sen on mahdollista että kun ihan puolikkailla laukuilla tänne tultiin ja mitään ei oo osteltu ni nyt ei meinaa mahtuakaan kaikki tavara kapsäkkeihin? Hampaat irvessä piti vääntää keisit kiinni ja vaimon laukusta jo yks sauma ratkesikin. Pittää ostaa sille Balilta uus, jospa se sinne asti kestäis kasassa. Paljonkohan on kahen viikon ravintola- ja minibaarilasku, kohta se nähhään. 1,6 miltsiä, eli reilu satanen. Ei oo paha kun siihen sisältyy yli kahen viikon minibaarit, kahen viikon allaskaljat, yks pyykkisäkillinen ja muutama päivällinen resortin respassa. Ai lov this island!
Hevoisella satamaan. Respan ystävälliset muijat hoiti meille laivaliputkin kirjekuoressa valmiiks jo pari päivää sitten, palvelu on kyllä niin excelenttiä ettei mittään tolkkua. Lähtiessä ne muijat supatteli ja kikatteli hirveesti baaritiskin takana kunnes yks uskals tulla kysymään että voitaisko jäähyväiskuva ottaa. Heha, tokihan me semmoinen otettiin. Roni lupas tilata meille saaren lihavimman hevosen ja hyvä hevonen se olikin. Polkujen risteykseen tultaessa täällä on tapana antaa äänimerkki sekä fillareilla ja hevosilla ajellessa. Tää hevonen alkoi aina hirnumaan ihan kunnolla kun mutka tuli, viksu elukka. Välillä meinas karata laukalle vaan hyvä ja reipas kyyti oli.
Tunti botskin lähtöön, eli pahoinvointilääke kannattaa ottaa ihan varmuuden vuoksi vaikka et herkkä olisikaan. Seuraavat kaks tuntia on pahimmillaan melkoista röykytystä. Lääkkeen kurlausta varten otin kaks nollakutosta Bintangia ni alkoipa mukavasti nukuttamaan. Se nukuttavuus varmaankin on tuossa pillerissä se pointti, ainakin minä nukuin tänne tullessa veneessä kuin pommi. Edellinen sanonta oli suoraan lainattu vaimon siskolta, se ei oo hirmu hyvä noissa sananlaskuissa.
Paattikyyti kesti aika tarkalleen kaks tuntia ja melkoinen kyyti se olikin, huhhuijakkaa että siinä mentiin ylös ja alas ja molemmille sivuillekin koko ajan. Vene oli niin täynnä että minun piti istua yhen kylmälaukun päällä. Yritin ottaa ihan todisteeksi videoo meiningistä vielä siinä vaiheessa kun se oli suunnilleen vielä mahdollista. Linkittänen sen tähän alle.
Balilla satamassa odotti 100 ilmastoimatonta hiacee ja yhteen semmoiseen mentiin kun kuski sanoi kuta kuta. Kanssamatkustajilta varmistettiin että tämä vehe menee ensin lentokentälle ja sit Kuta Beachille. Matkaa ei oo paljonkaan ja kartasta laskeskelin että tunnissa oltais perillä. Vitut, haaveeksi jäi se. Kuski oli niin saatanan tauno ettei mittään jiitä. Jos ne näki variksen jossain puhelinlangalla ni se suunnilleen pysäytti hädissään sen vessansa. Joka tilanteessa se osas valita just sen kaikkein huonommin vetävän kaistan. Ajoi vittu niin miten sattuu että teki mieli sillai elokuvatyyliin nyhtää se kuskin ikkunasta ulos ja astua itse ohjastamoon. Kolme vitun pitkää tuntia kesti ennenku oltiin Kuta Beachilla ja tässähän on ihan muutama hotelli. Se apina yritti jättää meidät joka ikisen hotellin pihaan mitkä alkoi sillä oikealla alkukirjaimella. Se saatanan paviaani ei osannut ees lukea. Yhen hotellin securityltä se meni jo ohjeita kyselemään ja silloin mie hyökkäsin ite hiacesta pihalle myös. Melko voimakkaasti korostetulla elekielellä näytin sille printtamastani kartasta mihinkä sen tulis ajaa meidät ihan vitun äkkiä tai kuolet, saatanan vajakki!!! 2 minuutia tämän episodin jälkeen oltiin oikean hotellin pihalla eikä vinkuintiaani saanut tippiä laisinkaan.
Kello on jo iltakuus ja koko päivä meni tuon vajaaälyisen kojootin kyydissä. Ruokaa pitää saada nyt ihan vitun äkkiä. Ensin on kuitenkin pakko käydä pulahtamassa hotellin katolla. Veneretkellä nimittäin myös kastuttiin mukavasti ja sit kun hiacessa alkoi ihminen varusteineen kuivamaan ni tuota helevetin merisuolaa on ihan jokaisessa sopukassa.
On jo niin nälkä että vähän kiukuttaakin, uskotko? Rantakatua vasempaan ja ensimmäiseen ravintolaan. Mulle tenderloin steak perunamuusilla ja vaimolle yllättäen spagetti bolognese. Eipä kiukuta enää, aivan täydellinen pihvi ja helevetin hyvä muusi.
Tähän päälle jaksaa muutamat putiikit kierrellä. Mie löysin muutamia paitoja ja vaimo jotain koruja, sit loppui rahat. Tai siis kortti jäi perkele hotellin kassakaappiin, joutaapahan sitten pois poikkeen tuhlailemasta. Nyt rantsun kautta nukkumaan ja aamulla taas uuteen kohteeseen. Auringonlasku Balilla ei oo muuten yhtään paskemman näköinen seikka. Tsaui!

Viikkosavo, syyskuu 2014

Sosiaalinen mediakatsaus

Olin eilen illalla syömässä Kuopion Burger Kingissä. Viereisessä pöydässä aterioinut kolmemetrinen mykkä amerikkalaiskoripalloilija alkoi yskimään kummasti ja kovaa. Kohta yskiminen loppui ja hänen naamansa muuttui aivan valkoiseksi. Tämä näytti hieman oudolta, olihan kyseessä musta amerikkalaiskoripalloilija. Ketään muuta tilanne ei kiinnostanut joten minä riensin auttamaan tuota hongankolistajaa, olenhan hyvä ihminen. Saa jakaa, ei oo pakko.

Tartuin tuohon mustaan karpaasiin takaa päin heterolla tyylillä mutta heimlichin menetelmällä. Puristin kuin viimeistä päivää ja taisin olla auttamisen halusta niin innoissani että tulin samalla heittäneeksi hänet puolinelssonilla hampurilaisravintolan kaakeliin pötkölleen. Samaan aikaan hänen molemmista keukoistaan lensi ainakin 3 puoliksi syötyä triplajuustoa. Väri alkoi palautumaan uhrin ketsupinsotkuisille kasvoille ja vaimealla Tennesseen murteella hän sanoi: ”Dänks mään, meinasin tukehtua.” Tämä oli hieman outoa, olihan hän kuitenkin mykkä. Taisin ohimennen tulla palauttaneeksi hänelle puhekyvynkin. Minä sanoin vaan että eihän tässä mittään, kunhan jeesasin, olenhan hyvä ihminen. Saa jakaa, ei oo pakko, mut olis kiva.

Meidän molempien harmiksi hänen verkkarinsa olivat kuitenkin tahriutuneet ketsuppiin ja ens viikolla olis NBA-finaalit pelattavana. Muistin että Itkonniemen Sprintersportissa oli tarjouksessa neljät verkkarit yksien hinnalla. Otettiin muukalaisen kanssa ensimmäinen raitiovaunu ja lähettiin sovittelemaan. Ostettiin sille saman tien kaheksat verkkarit ja koska hänen mastercardinsa oli aivan ketsupissa ni minä maksoin laskun, 4600 dollaria. Paikalle sattui myös jokin aivan mannerheimin näköinen ilmavoimien kenraali ja hän alkoi ehdottamaan minulle punaisen ristin ansiomitalia saavutuksistani. Minä sanoin että eihän tässä nyt kerkee kun pitää vielä mennä siivoomaan ne ketsupit ja tiskata sen ravintolan tiskit ja taidan viedä roskatkin, olenhan hyvä ihminen. Saa jakaa, ei oo pakko, mut olis kiva varsinkin jos tunnet jonkun toimittajan.

Emma, älä ota tätä henkilökohtaisesti. Sinun tarinasi oli varmasti totta ja toi hyvää mieltä isolle joukolle. Näitä herkullisia sankaritarinoita on nykyään tarjolla päivittäin ja jos joku niistä saa hyvän mielen niin ei kai se ole keneltäkään pois. Niistä 99% on kuitenkin keksittyjä ja niillä on vain tarkoitus hakea huomiota kertojalleen. Saa jakaa, ei oo kuitenkaan ihan aina pakko.

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilöt-yhtyeessä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2014, day 18, Gili T

Viimeinen kokonainen päivä tässä kohteessa. Suunnitelmana on vain maata auringossa ja syödä kuin siat, ei toinna hötkyillä eikä sinkoilla enää minnekään. Aamuisten rutiinien lisäks luovutin respan pojille meijän polkupyörät pois, onpahan tyrkyllä jos joku muu tarvii. Aamulla katselin huomentakoreasta jotain tofunpuolusteluohjelmaa ja meinasi palaa hiha. Siellä joku hipsteri selitti kuinka tofusta saa ”ihan hyvää” kun sitä maustaa ja marinoi eri tyyleillä. Voi vitun hipat, syökää oikeeta ruokaa ja oikeita raaka-aineita. Jos on hyvä raaka-aine niin se maku on siinä raaka-aineessa, kyllähän senkin nyt kuuluu maistua. Samahan teidän on sit syödä niitä mausteita paljaaltaan? Tai marinoikaa vaikka pahvilaatikkoa, se on vielä ekologisempi teko kuin se teidän vitun tofu. Paskan kokin tuntee siitä että se peittelee alkuperäisten raaka-aineiden maut kokonaan mausteilla. Samalla tavalla paskan baarimikon tuntee siitä että se peittelee epäonnistuneen drinkin maun limellä. Tofu ja lime ovat kusta ja paskoo. Unohtakaa ne.
Auringossa makaaminen on ihmeen raskasta, kahden tunnin päiväunet joutui sen homman päälle ottamaan tänäänkin. Nyt päivälliselle johonkin. Mentiin tuohon hyväksi todettuun CBPizzaan ja tilailtiin viimeinen ehtoollinen. Pöydän täydeltä oli mässyä jos jonkinlaista ja juomaa myös. Piti ihan aterian päätteeks kääntää vielä kertaalleen lasku euroiks. 9€ kahelta ihmiseltä pitkän kaavan kautta juomineen. Ei mittään järkee. Pyörittiin takas himaan ja just kun kerkes vähän selälleen haisemaan ni villan puhelin soi. This in Roni, your manager. Cum to the restaurant and ai offer you a free dinner. Voi vittu Roni ku nyt tuli huonoon saumaan, just syötiin kuin siat. Mutta myö tullaan ni otetaan kaljat. Tämä erikoistarjous johtui varmaan siitä että me pesittiin heidän nurkissaan yli kaks viikkoo. Muut turistit tuntuu olevan tällä saarella vain pari päivää kerrallaan tai korkeintaan viikon, en ymmärrä miks?
Hyvä maku jäi tästä saaresta. Helvetin halpaa on elo täällä kun ei juurikaan mitään turhaa osteltavaa. Kaikkea tarpeellista kuitenkin löytyy. Paitsi just nyt ei imodiumia eikä keltaista fantaa. Ihmiset on erittäin ystävällisiä eikä tuputtavia kaupustelijoita ole. Eikä ole kerjäläisiä. Olosuhteisiin nähden on ihan mukavan siistiä ja melkein kaikki vessatkin ylittää Helsingin Rautatieaseman toiletin tason. Rosvoja tai huijareita ei oo tarvinnu pelätä, ne yhet ainoat taskuvarkaatkin oli niin pikkuisia poikia että tuijottamalla asettuivat. Tuu ihmeessä sinäkin käymään täällä, lupaan ettet pety. Jossain vaiheessa tulee persiistä se löysä savi mutta kyllä se paikallisrohdoilla anaalikin asettuu. Ja jos sitä sukeltamista harrastat ni monien sukeltajien mielestä maailman parhaat spotit on just näiden saarien riutoilla, se on kuulemma näin.
Nyt vielä yhet unet täällä. Ennen nukkumaan menemistä muista sit aina tarkastaa että peiton alla ei oo skorpioneja ja/tai hämähäkkejä mitenkään päin, ne kun tykkää mennä sinne. 

Öitä.

Viikkosavo, elokuu 2014, pt 2

Kuka ite muka?

Kävin katsomassa Cheekin keikan stadikalla. Rammsteinin show Ruisrockissa oli vielä hullumpi vuonna 2006. Tämä räppikeikka tuli toiseks minun all time-kategoriassa jos arvostellaan näyttävyyttä ja viihdyttävyyttä. Hevimiehenä minun kuulemma silti kuuluis dissata Cheekiä ja sen bisneksiä vaan en minä voi. Oon tavannut Jaren pari kertaa ja fiksu kaverihan se on. No ainakaan siitä sen musiikista ei sais pitää kun se ei oo oikeeta musiikkia. Eikö tuo lie ihan yhtä oikeeta kuin räppi on ollut iät ja ajat. Ei oo ihan uusi keksintö sekään. Tunnustan nyt tässä julkisesti että kun ajan itekin sen "viiskyt tuhatta kilsaa vuoteen” että enemmän minä siellä autossa räppiä kuuntelen ku Iron Maidenia. Minä voin niin tehdä.

100 tavastiallista ihmisiä kävi kuuntelemassa stadionilla höpöttämistä, samaa höpötystä on ostettu Anttiloista triplaplatinoihin oikeuttavia määriä. Juuri uutisoitiin suomalaisten esiintyjien taustayhtiöiden liikevaihdoista ja voitoista, Cheekin firma tais olla kympin sakissa molemmissa tunnusluvuissa. Eikö tämä nyt ole vain niin että yksi ihminen on onnistunut toteuttamaan unelmansa, uskaltanut viedä sen unelmansa perille asti ja vielä selkäranka suorana tunnusti stadionilla ihmisille että ilman Vain Elämää-sarjaa tuo haave ei olis toteutunut täysin. Ei oo sinulta pois tämä!

Sinun ja minun kuuluis olla katellisia siitä että itellä ei oo onnistunut ihan samalla lailla. Ei se kateellisuus ole mikään pahe, se on ihan terve tunne ja minä ainakin tunsin sitä kun tuota spektaakkelia seurasin viime viikolla. Jos sinuakin ihan vähän ärsyttää että se räppäri sai mersulta diilin mutta sinä et, ni kannattais ajatella mitä meidän olis pitänyt tehdä toisin. Olisko pitänyt nostaa perse sohvasta vähän aiemmin tai ruuvata kotiovelta se liian korkea kynnys pois? Olisko pitänyt uskaltaa kuitenkin tehdä sitä mistä tuli haaveiltua? Oliko se tämä elämä sittenkin liian lyhyt? Pitikö mennä helpoimman kautta? Ei kai Cheekillekään sitä kultalusikkaa myönnetty mitenkään automaattisesti, melko pienistä tai keskiverto-oloista tais aloittaa ponnistamisen. Eiköpä liene töitä ja virheitä tekemällä sekä reilulla pelillä suosionsa rakentanut ja täten ansainnut.

Edes Jari Sillanpää ei onnistunut pilaamaan minulta tuota stadionnautintoa. Muut Vain Elämää-tähdet esittivät hienot fiittaukset keikalla mutta Jartsa loisti onneksi poissaolollaan. Ehkä hän oli jo lomafeeliksissä ,sillä juuri tällä hetkellä Siltsu on menossa Bangkokiin miehekäs nahkalippis päässään. Tiedän sen siitä että istun kolme penkkiriviä sen takana ja koneesta loppui juuri sekä gin että tonic. Tsau!

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja on Turmion Kätilöiden basisti, mutta muuten mukava mies.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2014, day 17, Gili T

Herätys kukonlaulun aikaan. Tai siis puol seitsemän, tuo naapurin kukko taas kiekuu ihan 24/8 ja miten sattuu. Nopea aamupala ja työemalien tarkastus. Polkaistiin sit fillareilla tuonne satamaan ja ostettiin liput viereiselle saarelle, Gili Menolle. Hirveesti oli muutakin porukkaa sinne menossa ja loppujen lopuks kolme puupurkkia tuli ihmisiä aivan täyteen. Me mentiin siihen pienimpään, arveltiin että siinä on paras kyyti. Ja hyvä kyyti se olikin. Aallot oli tuossa saarten välillä kaksmetrisiä ja vene keikkui melko kivasti. Ilmankos ”private boatit” ei uskaltanu eilen lähtee ollenkaan.
Alta puolen tunnin oltiin perillä ja saari näyttää vielä enemmän paratiisisaarelta kuin tuo meidän. Tää on vähän pienempi ja harvempaan rakennettu ku meidän saari. Täällä on vain 500 asukasta kun meillä on peräti 1500. On niin hienon näköistä bungalowia tuossa ihan rannassa että joutuu ehkä joskus tulemaan tännekin ihan ajan kanssa. Täältäkin löytyy ihan oma koulu ja jalkapallokenttä ja jonkin näköinen medical clinic myös. Mutta kaikki ravintola- ja kaupusteluelämä on keskittynyt itärannalle kuten meilläkin. Lähettiin kävelemään rantaa etelään päin ja tutkimaan mitä löytyy. Eteläkärjessä on ainakin hurjimmat aallot ja surffaajia.
Matkalla löytyi jonkin järjestön ylläpitämä kilpikonnakorjaamo. Siellä oli altaassa yks metrin mittainen vehe jolta oli pahasti kilpi haljennut, se oli vissiin jääny jonkin isomman vesikulkuneuvon alle. Vaan kyllä se siellä altaassa vielä jollain lailla pisti menemään. Pari allasta oli täynnä semmoisia hampurilaisen kokoisia poikasia joiden piti vielä kasvaa valvotuissa olosuhteissa. Yhessä altaassa oli sit semmoisia saarioisten pizzan kokoisia konnia ja kun minä niitä siinä pällistelin ni se rouva kysyi minulta että kiinnostaisko lahjoittaa rahaa ni saatais kilpikonnille riisiä ja kalaa. Mie annoin sille 150 000 rupiaa ja se sanoi kiitollisena että heillä on neljä sen kokoista otusta että ne vois päästä jo luontoon ja että haluaisinko minä käydä laittamassa yhen tuosta rannasta elämänsä ensimmäisiin aaltoihin. No totta hitossa. Alkuun sitä kilpikonnaa jännitti, ja vähän minuakin. Laitoin sen veteen ni se jäi siihen vähän ihmettelemään että missähän vitussa sitä nyt ollaan kunnes tuli aalto ja kippasi Kalervon selälleen. Hups. Se ponnisti jotenkin jännästi itsensä taas oikein päin ja lähti raketin lailla etuvasemmalle. Veikkaan että pienellä navigoinnilla se löys siihen edessä olevalle riutalle ja sukulaistensa joukkoon. Onnea elämään, Kalervo.
Täällä on paremmat uimarannat ku meidän saarella, ei oo korallia heti vesirajassa. Vaimon laitoin hietikolle ottamaan aurinkoa ja pulahtelemaan varovasti, aallot oli välillä vähän pelottavan kokoisia. Ite vahdin kauempaa kaislakattoisesta hökkelistä Bintang-putelin kanssa. Lounasaika: chicken curry, pizza, bintang ja cola. 4 tuotetta joista tarjoilija muisti toimittaa vain yhden. Näillä on täällä vähän samaa vikaa ku kuubalaisilla, vaikka ollaan kovin ystävällisiä ja palvelualttiita ni silti asioita unohdellaan tai ainakin tehdään helevetin hitaasti kaikki. Hyvät safkat kuitenkin ja tyytyväinen mieli. Koska keli hellii ni istutaanpahan vielä tovi rannassa juomia naukkaillen ja lähetään seuraavalla veneellä omalle saarelle.
Vene tuli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä ja siihen pakkautui noin 50 henkeä. Taas jouduttiin turvautumaan spare-paattiin ja siihen semmoiseen pienempään meitä lastautuikin ehkä 20 tyyppiä. Näin iltapäivällä aallot on yleensä tuplasti isommat kuin aamulla ja niinhän siinä kävi nytkin. Saarten puolessa välissä tuli äitiä ikävä kun paarpuurin puolelta alkoi työnnellä omakotitalon kokoista aaltoa. Paatti oli jo kaatua pari kertaa ja vastapäätä istuva ranskalaispariskuntakin alkoi jo huutaa ääneen. Kippari sytytti rauhallisesti tupakan. Välillä kun oli se tilanne että molemmilla puolilla näkyy vain viis metriä korkee aalto ja aurinkokin hävis kokonaan ni kyllä silloin meinas tulla äitin lisäks isävainaakin mieleen. Aallonharjalla taas näkyi molemmat saaret ja meri katosi alta kokonaan. Voi juugeli mikä kyyti. Aika ajoin näitä Islands Hopping-paatteja kuulemma tässä välillä kaatuileekin ja uppoaa mut me päästiin perille nätisti. Litimärkinä mutta elossa. Rannalla ihmetelleet ihmiset palkitsivat aplodein.
Fillareilla kotiin pikapulahdukselle ja suihkuun. Sit käveltiin Päden palatsille tervehtimään Voutilaishannua. Kerroinkin jo että hän on tuommoinen taskukokoinen kissanpoikanen joka opettelee vielä elämän perusasioita ja yhtenä iltana hänet humalassa ristittiin minun mukaani. Aika vesseli oli hän. En oo noin vilkasta kissaa ihan justiinsa nähny. Ja se ääni, se oli niin erikoinen ettei se oikein kissaa muistuttanut lainkaan. Toivottavasti persoonallinen soundi säilyy kissassa, se on vähän semmoinen vuohen ja västäräkin risteytys se ääni. Toivotan kaimalle niin ikään onnea elämään ja jos sinäkin haluat jostain syystä osallistua hänen tulevaisuutensa turvaamiseen ni se onnistuu vaikka ihan mitättömälläkin summalla TÄSTÄ LINKISTÄ, hyvä mielen saa sillä toimenpiteellä. Voutilaishannusta ja minusta kuva tähän ja sit lähetään Il Piratesiin pizzalle. Sen paikan taisinkin jo tähän kertaalleen kehua.
Pizzojen jämät vietiin CBkakkosen kissoille ja otettiin jälkiruoaksi yhet kaljat. Pätsy kertoi hullun jutun kuinka voi käydä ihmiselle paljain jaloin kävellessä. Vaan enpähän kerro sitä sulle koska saattaisit säikähtää ja jättää tulematta tänne. Tänne nimittäin kannattaa tulla ihan ajan kanssa, ja kävellä paljain jaloin, ei sulle mitään satu. Tsau!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Viikkosavo, elokuu 2014

Vuotuisen nillityksen aika.

Rockcock on ohi joten valittaminen yleisönosastoilla ja somessa alkoi, eipä yllättänyt. Tänä vuonna se tosin alkoi jo ennen festivaalia kun staroilla oli valittajan mielestä niin kauheat vaatimukset. Vaativathan he sentään vessat ja autokyydin lentokentältä keikalle, aivan kamalaa. Tulkoot bussilla ens kerralla. Bändiltä on kuulemma ilmestynyt uusia vaatimuksia koko ajan kun keikka lähenee? Kuka tämän keksi? Ei pidä paikkaansa, kyllä kaikki ehdot on ollut koko ajan tiedossa. Ja onko teistä valittajista kukaan tullut miettineeksi että se on se stara joka viime kädessä nuo riderit maksaa. Minä ostelen työkseni bändejä keikalle, toki pienemmässä mittakaavassa ja pienemmillä ridereilla, mutta silti. Kun hintaa neuvotellaan ja nimiä allekirjoitellaan niin vaatimukset ovat silloin aina tiedossa ja se esiintymisen hinta neuvotellaan vaatimukset huomioon ottaen.

Meidän yhtyeen keikkamyyjä Rowan Rafferty (Nem Agency) oli se kansalaista kuppaava nihilisti joka toi Scorpionsin Suomeen. Tämän johdosta pääsin näkemään läheltä kuinka se tuotanto eteni. Nem Agency antoi Rockcockille täydet 10 pistettä asioiden hoitamisesta. Scorpions antoi näille molemmille täydet 10 pistettä keikan tuotannosta. Myös muilta muusikoilta ja heidän teknikoiltaan ropsahteli täysiä pisteitä ylistävien kommenttien kera. Olen samaa mieltä, tämä on tätä nykyä Suomen paras rockfestivaali.

Nyt kun ei enää mitenkään voi valittaa roskaamisesta tai meluamisesta niin keksittiin valittaa rasismista. Poliisi on kehottanut poistamaan kerjäläiset alueen välittömästä läheisyydestä ja yksi järjestyksenvalvoja onkin vahingossa kehottanut ei-kerjäläistä poistumaan. Se järjestyksenvalvoja on ihminen ja se saattaa tehdä virheen, joskus kaksikin. Nolo moka siltä järjestyksenvalvojalta mutta vielä nolompi homma oli lyödä rasistikortti pöytään yhden ihmisen virheen takia. Siellä on kuulemma nyt vedetty Amnestykin hoitamaan tätä juttua, voi äiti! Jos Amnesty haluaa välttämättä olla jotenkin mukana sorkkimassa eri väristen ihmisten välisiä selkkauksia festareilla ni voisivat ensi töikseen opettaa Mustalle Barbaarille esiintyjän käyttäytymisohjeet rockfestivaalilla.

12 Rockcockia on nyt juhlittu ja toivottavasti uusi omistaja vie juhlaa ainakin seuraavat 12 vuotta samaan suuntaan mihin Iipu on hommaa rakentanut. En tunne uutta omistajaa juuri lainkaan mutta olen kuullut hänestä pelkkää hyvää ja minulle on vakuutettu että festivaali on edelleen hyvissä käsissä. Toivon myös että Allu, Susse ja kymmenet muut ydinosaajat saavat jatkaa tehtäviänsä ja tapahtuma pysyy näin entisen näköisenä. Niille nuoremmille valittajille jotka toivoivat vain Justin Bieberia ja One Directionia keikalle haluaisin muistuttaa ystäväni Mikko Pirisen sanoja mukaillen: Ilman Scorpionsin Still Loving Youta ei sinuakaan olisi välttämättä olemassa.

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja on Turmion Kätilöiden basisti ja Henry's Pubin ohjelmapäällikkö.

Hane matkoilla, syyskuu 2014, day 16, Gili T

Herätys ysin maissa ja laiva lähtee saaren toiselta puolelta ihan kohta. Ei mahdollisuuksia ehtiä. Hups. No reggaebaarissa oli mukavaa kuitenkin. Katotaan laiva-asioita uusiks vaikka huomenna. Nyt lähetään fillareilla hakemaan kyliltä rahaa ja päivittäistavaroita, siinä se krapulakin häviää. Näin tien varressa vihdoin livenä sen aiemmin mainitsemani runkkaavan apinan. Aika muikealla ilmeellä se siinä oksalla hanskoitteli, heh. Hirveän kovalla äänellä huusi ja samalla vatkasi vehjettään oikein raivokkaasti. Arvostan.
Uusi lempijuomani Orange Water toimii näemmä hyvin pieneen aamuhönöönkin. Maistuu vähän joltakin Gatoradelta mutta tuoteselosteen mukaan pitää sisällään niin paljon erilaisia kemikaaleja että sen täytyy parantaa varmaan syöpääkin. Kotiresortin altaassa rypeminen poisti sitten viimeisetkin kankkusen rippeet. Yritettiin houkutella Patzya pizzalle mut sille oli tullu kuulemma vielä isompi krapula ku minulle.
Selvittelin eilisen kaljanjuonnin ohessa myös mieltäni kovasti askarruttaneen asian, että minkälaisia rahoja ne nuo natiivit hankkii noissa ravintolaolosuhteissa. Eilisten bändien liksa illan keikasta oli kuta kuinkin 100 000 rupiaa/soittaja. Jos ne haluaa juoda sen liksan saman tien ni siinä ei pitkään nokka tuhise koska sillä yhen keikan liksalla saa noin 2,5 kaljaa. Tarjoilijat ja hotelliduunarit hankkii noin 1-1,5 miltsiä kuussa, eli noin 60-100€. Siihen rahaan ne tekee tuommoisia 15h työpäiviä. Vapaapäiviä niillä on 4kpl/kk jotka pidetään yleensä putkeen jotta kerkee kotisaarella käymään. Työajat asutaan resortin vaatimattomissa kimppakämpissä. Ei oo hääviä minun mielestä.
Niillä Päden kissoilla siis on hyvin kotimaiset nimet joiden taakse yleensä kätkeytyy jokin tarina. Niitä nimiä ovat mm. Harri Kirvesniemi, Seppo Räty, Meiju Suvas, Timo Rautiainen, Mikko Karmila ja sitä rataa. Kaks päivää sitten löytyi pieni ja musta kissanpoikanen jonka pätsi otti hoiviinsa. Eilen humalassa ristittiin se Voutilaishannuksi. Huom oikea kirjoitusasu, Voutilaishannu. Olen kovin otettu ja ylpeä. Huomenna menen kaimaani katsomaan ja tarjoilen telle tähän kaverikuvan todisteeksi. Eilen oli myös ollu iltapäivällä kaks maanjäristystä mut olivat kai kovin pieniä tai siiten mie olin humalassa kun en ees huomannu.
Uusi naapuri tuli tänään viereiseen tönöön. Kaks ja puol metriä pitkä tumma jenkki. Näyttää koripalloilijalta ja chicago bullsin vaatteita sillä on koko ajan päällä. Ihan varmasti joku NBA-miljonääri. Otan nimen selville ja googletan sen vielä. Tänään en juonut yhtään kaljaa, rasti seinään.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Viikkosavo, heinäkuu 2014

Vähemmistön oikeudet

Tasa-arvoinen avioliittolaki ei mene läpi. Suurempi ongelma tälle kansalle tuntuu ja näkyy kuitenkin olevan se että Järvenpään Puistobluesiin ei saa viedä omia viinoja. Vääryyttä koetaan molemmissa, vai koetaanko ihan oikeasti? Maanantaiaamun lööpeissä hehkutettiin että säännöt ovat muuttuneet. Eivät ole. Alkoholilainsäädäntö on ihan yhtä huono kuin ennenkin, mikään ei muuttunut. Järvenpäässä vain viranomainen alkoi vihdoin valvomaan tuota festivaalia. Yhtä lailla se Viron tuliaisten ja kotipolttoisten juominen on siellä ollut kiellettyä ennenkin, nyt sitä vaan alettiin valvomaan. Hyvä niin ja hyvä että Porin Jazziakin vihdoin valvotaan. Aiemminhan tässä on laitettu ”nuorisofestivaalit” ja bättre folkin neppailut eriarvoiseen asemaan. Tämä on sinänsä omituista koska ”nuorisofestivaaleilla” käyttäydytään kaikkien tilastojen mukaan paremmin. Onko Kaavi Bluesiin saanut ikinä viedä omia viinoja? Entäs Savonsolmun Beach & Blues Partyyn? Ei. Ei se voi siitä bluesista johtua, meidän suunnalla valvotaan kyllä sitäkin lajia.

Toinen keltaisista lehdistä revittelee paahtoleipäpussiin piilotetulla jallupullolla. Olisi minun mielestäni reilua että tuon rikettä yrittäneen idiootin lärvikin olisi paljastettu jutun yhteydessä. Lehti kysyy vielä gallupissaan: "Oletko yrittänyt salakuljettaa omat suunkostukkeet festivaalialueelle? Millä kikoilla?”  Yhtä järkevää olisi kysyä miltä huoltoasemalta kannattaa bensat varastaa ja minkälaisella syanidillä on järkevintä myrkyttää arsyttävä naapuri joka poraa kiviseinää iltakymmenen jälkeen? Onko käynyt mielessä kuinka suuri osuus festivaalin liikevaihdosta syntyy anniskelusta? Minä tiedän aika tarkan prosentin.

Kävin just syömässä Lauttasaaressa, hienossa ravintolassa. Viereisen pöydän 8-henkinen seurue oli tullut juuri purjehtimasta. Tarjoilijalta putosi viinilasi lattialle pöytiemme väliin. Veneen perämies vaati tarjoilijalta kaikille kahdeksalle uudet annokset koska lasinsiruja saattoi lentää lattialta heidän lautasillensa. Ei saattanut, ei lentänyt minunkaan lautaselleni. Kokki alkoi rakentamaan heille uusia annoksia samalla kun veneen kapteenin rouva pöydän toisessa päässä mätti niitä ”lasinsiruisia” annoksia käsilaukustaan yllättäen löytyneeseen tyhjään jäätelörasiaan. Ei ollut edes Tupperware se rasia, oli astianpesukoneessa käytetty jäätelörasia. Oli sillä varmaan paahtoleipään piilotettu jallupullokin siellä laukussaan.

Ja tämän ”bättre folkin” pitäisi saada oma alkoholilainsäädäntö omille festivaaleilleen, niinkö?

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilöt-yhtyeessä.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Hane matkoilla, syyskuu 2014, day 15, Gili T

Jehuu! Perse on vihdoin kunnossa! Yöllä tein ison ja mallikelpoisen kakan jonka jäykkyysaste oli jo 7. Aamulla liipaisin vielä samanlaisen encoreksi. Nyt aamiaiselle syömään kuin sika. Ai hellvetti kuinka paljon mie mätinkään pekonia ja tulista kananuudelia, jesh! Noita viimeisimmäks nauttimiani paikallisten pillereitä kyllä pitää ostaa isompi tukkupakkaus mukaan ja keikkamatkalaukkuun, kahella kapselilla oli suoli kunnossa että heilahti. Jonniin eri pensaiden lehtiä niissä oli sotkettuna efedriiniin ja muihin kemikaaleihin. Tänään pakolliset sähköpostit ja kalja altaan reunalla ja sit myö lähetään cityyn ostelemaan laivalippuja erilaisiin paikkoihin.
Lutwalan sukelluskeskuksessa syötiin lounaat. Rouva veteli saman curryn ku meikä eilen ja kyllä tuo kehui myös sitä saaren parhaaksi. Ite otin ison patongin cajun chickenillä, vähän liian sinappista oli se, muuten ihan hyviä makuja. Kyllä sinappi kuuluu joulukinkkuun ja HK:n siniseen, ei hirveesti muualle. Iltakävelylle valittiin tekosyyksi laivalippujen osto ja pankkiautomaatilla käynti. Matkalla voi mukavasti pistäytyä reggaebaarissa vaikka yhellä kaljalla ja siihen pydähdyttiinkin kun näytti olevan tuttuja naamoja yks pöytä täynnä. Tuossa Coral Beach 2:ssa on aina maanantaisin saaren isoimmat kinkerit. Nytkin siellä oli 4 bändiä vetelemässä Marleyn tuotantoa ja jotkut veteli omaansakin. Katotaan tämä eka bändi ja jatketaan sitten matkaa laivayhtiön kioskille.
Hyvä bändi se olikin. Tais olla juuri sama mitä jo yhtenä iltana vähä diggailtiin. Jack Sparrowin näköinen (ja niminen) heppu veteli Bob Marleyn ikivihreitä uskomattoman hauskalla vibralla. Mukava oli heitä kuunnella ja ottaa toinenkin kalja. Tänään on täysikuu ja uutisten mukaan oikein superkuu. Aika komiasti se valaisi koko meren. Varpaat hiekassa päätettiin että kerkee ne laivaliput ostaa huomennakin. Katotaan vielä tää seuraava bändi.
Edellisten muusikkojen ollessa hyvin autenttisen näköisiä reggaehahmoja nämä seuraavat näyttivät lähinnä räppäreiltä. Vaan musiikki oli kuitenkin ihan reggaepohjaista omaa tuotantoa. Ihan kelpo bändi. Laulaja juoksenteli langattomansa kanssa pitkin rantoja ja alkoi saada yleisöäkin hieman tanssille. Säkökatkoja alkoi tulla suunnilleen joka biisissä vaan ei tuo tahtia haitannut. Otetaanpa vielä yhet ja katotaan seuraavakin yhtye, kyllä siellä automaatilla kerkee käymään aamullakin.
Kolmas bändi oli jokin All Stars-tyyppinen kysymys jossa vaihtui porukka koko ajan. Vaan yksi pysyi, aivan saatanan hyvä basisti. Vittu kuinka komiasti se laittelikin menemään. Se ei ollu mitään väsynyttä fiilistelyä vaan hirmu timmiä rytmibassottelua. Olipa ilo kuunnella. Pikkuisen meinas jo hutikaks kääntyä ku vissiin kymmenkunta kaljaa oli mennyt. Siinä vaiheessa baarista loppui pienet pullot ja täytyi siirtyä nollakutosiin. Vaimon mielestä hannun oli nyt aika lähteä kotiin ja ihan oikeassa hän siinä olikin. Aamulla lähetään laivaan. Superkuun valossa kotiin ja köllölleen.
Päivän pääuutisena on ollut tilasto jonka mukaan kaakkois-aasiassa tehdään kolmannes maailman itsemurhista. Tähän tilastoon oli laskettu kaakkois-aasiaksi neljä maata joista Indonesia oli yksi. En ymmärrä. Täällä on kovin auvoista ja leppoista mun mielestä kaikilla. Itelläkään ei oo pariin viikkoon käyny itsemurha edes mielessä.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Viikkosavo, kesäkuu 2014

Välitilinpäätös:

Mulla on ollut tässä Andalucian auringonlaskuissa viikko aikaa miettiä elämäni tärkeitä asioita, otan kaljan ja kerron yhden. Kymmenen vuotta sitten keksittiin poikaporukalla uus harrastus. Tarkemmin sanottuna kaksi veijaria teki levyllisen omituista discomusiikkia ja siihen kasattiin ympärille yhtye. Johtava kotimainen musiikkilehti lyttäsi levyn sanoilla: ”Onneksi kymmenen vuoden päästä kukaan ei enää muista tätä yhtyettä.” Samalla tavalla meiningin lyttäsi noin 99% ihmisistä. Me kuitenkin jatkettiin harrastusta kun se oli niin hiton mukavaa.

Ensimmäiseen vuosikymmeneen mahtui inhottava vääntely ison levy-yhtiön kanssa, syytteet ja syyttämättäjättämispäätökset siveettömästä irstailusta, yksi soittajanvaihdos, neljä infarktia ja yli 100 000 km istumista joko liian kylmässä tai liian kuumassa autossa. On se ollut hiton mukavaa silti. Vissiin noin 500:n kotimaan keikan lisäksi on päästy soittamaan 15 keikkaa seitsemässä ulkomaassa, ja ihan maailmanluokan seurassa. Ruisrockissa Rammstein ei antanut meidän lisäksi kenenkään muun soittaa heidän lavallaan. Kaikki viisi albumia on mennyt virallisella listalla kärkikahinoihin ja Tavastia myytiin taas viime viikolla 10v-juhlan kunniaksi loppuun. Tämä tuntuu tietysti hyvältä ja oikeuttaa jatkamaan harrastusta.

Numerot ja ”saavutukset" antavat kuitenkin vain sen oikeutuksen. Kannustuksen antaa fanien lisäksi se ryhmä jolla mennään ja tehdään. Kymmenessä vuodessa kouhottavista huithapeleista on kasvanut perheellisiä ja vastuunsa tuntevia miehiä. Tässä yhdeksän hengen perheessä on jokaisella puoliso ja laskelmieni mukaan 14 lasta, eli oikeastaan tämän suurperheemme pääluku lienee noin 32. Avioliittoja on solmittu tänä aikana 5 ja vain yksi on purettu. Kerron näitä asioita siksi että tästä ryhmästä on tullut yksi iso ihmisyksikkö. Keskenään jaetaan huolet ja murheet. Riidellään ja tapellaan mutta asiat sovitaan aina. Myös musiikkiin tai bändiin liittymättömiä asioita tehdään paljon juuri tällä porukalla. Bändin ja tuon isomman yksikön sisällä kytee semmoinen veljeys ja rakkaus että sitä ei osaa oikein sanoin kuvailla. Se on jotain ainutlaatuista ja siksi tämä homma onnistunee juuri tällä miehityksellä, heikointa lenkkiä ei tässä joukkueessa ole.

Juhannuksena alkaa meidän festarikesä. 15 keikan ajan nuo vastuuntuntoiset perheenisät ja aviomiehet saavat taas vaimojensa luvalla hetkellisesti esittää huithapelia rahaa vastaan. Siitä arveluttavasta harrastuksesta tulikin elämäntapa vaikka kenenkään ei pitänyt enää tänä kesänä sen yhtyeen nimeä muistaa. Kiitos kaikille ketkä ovat matkalla auttaneet ja samalla puolella olleet. Kiitos myös teille jotka inhoatte, ilman teitä emme olisi läheskään niin uskottavia siinä mitä teemme.

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilöt-yhtyeessä.