Viikkosavo, syyskuu 2013

Keskustelu unelmista lähijunassa Z.

Käytin joukkoliikennevälinettä matkaani Lahdesta Helsinkiin. Lähijunassa ei ollut ravintolavaunua joten sulkeuduin omiin ajatuksiini perinteiselle istumapaikalle ja näppäilin puhelinta aikani kuluksi. Näppäilin myös siksi ettei kukaan vahingossakaan alkaisi keskustella kanssani koska olin tekevinäni jotain. Tämä perisuomalainen harhautus kuitenkin epäonnistui heti alkuunsa. Viereeni istui kehitysvammainen, keski-ikäinen ja kovaääninen nainen. Siis yksi nainen, ei kolmea. Hänellä oli mansikan kuvia paidassa ja vaaleanpunainen reppu. Dialogi alkoi heti.

Pirkko: Lähteekö banaanilla jano?

Hane: No nyt en kyllä tiedä, varmaan lähtee jos tarpeeks syö. Tietääkseni banaanissa on vettä 75%

Pirkko: Minun vesipullo jäi uskonnonopettajan luo. Olin siellä kyläilemässä. Onko tässä junassa vessaa?

Hane: Tuolla junan päässä taitaa olla.

Pirkko: Kummallista. Viimeksi se oli tuolla toisessa päässä.

Puhelimeni soi ja ajattelin että puhelua pitkittämällä vältyn pidemmältä keskustelulta Pirkon kanssa. Pirkko otti myös puhelun. Miehelleen kotiin. Tilasi valmiiksi munakasta ja oven avauksen koska hänen avaimensa olivat jääneet uskonnonopettajan vessaan?

Pirkko: Mitäpä se sinä puuhailet?

Hane: Rokkibändissä soitan ja hoitelen sekalaisia toimistohommia.

Pirkko: Minun mies on tutkijana yliopistossa. Minä se en muuten voi koskaan saada lapsia. Onko sinulla perhettä?

Hane: Ei minulla ole. Tai siis onhan minulla vaimo. Ja pari kissaa.

Pirkko (huutaen): No mutta nehän ovat sinun perhe. Meillä on merinäköala. Tai ainakin minulla on. Me istutaan keittiön pöydässä niin että minä näen meren ja minun mieheni näkee minut. 

Pirkon elämä alkoi kuulostaa mielenkiintoiselta ja kovin onnelliselta. Muita matkustajia keskustelumme tuntui kovasti viihdyttävän enkä paljoa mököttänyt enää itsekään.

Pirkko: Tiedätkö missä minä olen käynyt?

Hane: No ainakin siellä uskonnonopettajan luona?

Pirkko: Minä olen käynyt häämatkalla. Sairastuin siellä mutta ehdin kuitenkin nähdä nousevan auringon maan. Seuraavaksi aiomme mennä kylpylään. Minulla on haaveena tulla matemaatikoksi ja minulla on myös hyvä kielipää.

Hane: Tsemppiä suunnitelmiin, kovasti kun tekee hommia ni eiköhän nuo onnistune.

Oltiin jo perillä. Pitempäänkin olisin Pirkon suunnitelmia kuunnellut ja tässä oli siis vain otteita keskustelustamme. Tuommoista rehellisyyttä ja avoimuutta joutuu arvostamaan. Tuommoisia suunnitelmia voi vain ihailla. Jokaisella meillä on se korkein kynnys siinä omalla kotiovella. Ei pitäis ikinä olla tyytyväinen siihen suorituspaineita täynnä olevaan kuplaan jossa esitämme tyytyväisiä. Rohkeita ratkaisuja ja liiallisen varmuuden välttelyä, niistä on elämä tehty. Suosittelen googlettamaan parin viikon takaisen Iltalehden jutun ystävästäni Susanna Patzy Pätäristä joka jätti kuplansa ja lähti Indonesiaan silittelemään kissoja.

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilöissä ja esittää yhtyeensä kanssa uunituoreita lauluja ensi viikonloppuna Kuopiossa kahden keikan verran.