perjantai 31. tammikuuta 2014

Hane matkoilla, Kuuba, joulukuu 2013, day 5



Takapakkia unirytmissä ja herätys jo viideltä, ei mittään järkee mut onneks aurinko nousee jo seitsemältä. Tänään aion normaalien rutiinien lisäksi lähinnä kilpailuttaa autovuokraamoita, luulis noiden olevan täällä sunnuntaisinkin auki. Aamupäivä kuitenkin pelkästään auringossa köllötystä ja pulahdus mereen. Meri on niin suolainen etten muista muissa merissä vastaavaa kokeneeni. Läski kelluu melko hyvin ihan ilman mitään räpiköimistä. Se Kuollut Meri pitää päästä kyllä vielä kokeilemaan joskus, mut ensimmäistä kertaa mulla täällä alkoi suolan määrä silmiä kirvelemään. Myös veden kirkkaus on hämmästyttävää.
Lounaaksi valikoitui buffetista perunamuusia ja lihapullia kera suolakurkkujen. Kuulostaa hyvältä mutta totuus ei ihan niin menny. Kermaa, voita ja suolaa uupui sekä muusista että lihapullista. Ei pelkästä perunasta ja vedestä synny muusia, eikä pelkästä lihasta lihapullia. Mutta suolakurkut pelastivat tilanteen, nyt on maku kohillaan. Myrttisen valkosipulisuolakurkut yltää suunnilleen samalle viivalle mutta ei mene ohi nekään. Nää on  tehty varmaan jollain samantyyppisellä maitohappokäymisellä kuin ne Myrttisen kurkutkin, maku oli saman suuntainen ja ehkä jopa vähän parempikin. Se millä nämä kuitenkin päihittää Myrttisen kurkut on se tuotteen rakenne. Nää ei oo semmoisia pehmeitä lusikalla syötäviä vaan näissä narskahtelee tekstuuri juuri oikealla äänellä.


Olihan mulla toinenkin tehtävä tälle päivälle, mun pitää käännellä vaimoo. Se eilen rusketutti itsensä toisesta kyljestä ihan kuubattaren kopioksi mutta toinen kylki jäi kovin kalpeaksi. Nyt aina kun aurinko on riittävästi liikkunut ni mun pitää kääntää sen sunbediä siten että saadaan väri nahkassa tasoittumaan, hirvee vahtiminen ja vastuullinen homma.
Tässä nyt ei sen lisäks oo hirveesti ollu muita hommia ni jatketaan ruokablogia. Illallinen käytiin nauttimassa italialaisessa restaurantissa. Hienot puitteet ja carlokset oli laittanu oikein Italian lipun värit kravateihin ja silleen. Toi Vartiaisen Jennin porukka suositteli että ei kannata muuta harkita siellä kuin pizzaa, olis tosin voinut jatkaa lausetta että jos sitäkään. Oli nimittäin pizzan irvikuva se tekele. Halkaisijaltaan se oli tasan iPhone 5S:n pidemmän sivun kokoinen, mie mittasin. Eli siis vielä huomattavasti pienempi kuin se Saarioisten äidin tekemä. Täytteeksi siihen minulla mahtui 5 pientä kinkunpalasta ja 6 ananaksen palaa. Kyllä, ananas kuuluu pizzaan vaikka jotkin vääräuskoiset muuta väittävätkin. Jennin pizzasta oli eilen illalla puuttunut tomaattikastike kokonaan kun se vaan oli ollut loppu. Tomaattikastike loppu italialaisesta ravintolasta?
Bändikin kierteli pöydästä toiseen soittamassa Besame Muchoa. Se oli trio. Se oli perheyritys. Isä liidas kitaralla, äiti puhalteli jotain isoa puupilliä ja poika vingutti viulua. Hyvä bändi. Viimesen päälle ne tarjoilijat kuitenkin yritti palvella, koko ajan yks kävi tuputtamassa kuubalaista punaviiniä mut meille ei onneks maistunut kummallekaan. Vartiaisen rouva tiesi sanoa että siinä oli ollut kuplia? Punaviinissä? Onneks aamupala on ihan kohta.




Sähkösikarit matkalle toimitti Paul Saar.


torstai 30. tammikuuta 2014

Hane matkoilla, Kuuba, joulukuu 2013, day 4


Nyt se rytmi on kohillaan kun herää just aamiaskellon kilinään, tästä on hyvä jatkaa. Päivän agendassa olis ehkä vaan auringossa makoilua. Syömistä, juomista ja uimista. Alan ehkä myös selvitellä ens viikoks parin päivän reissua Havannaan. Kartasta katsottuna matka olis noin 150km yhteen suuntaan. Nopealla selvittelyllä bussi maksais 10 pesoa/ihminen/suunta mut aikaa se ottais helteessä 3 tuntia/nokka/suunta, ei miellytä. Kuulopuheen perusteella taksi taas olis 100 pesoa/nokka/suunta. Heti parempi mut ei ihan hyvä sekään, 1 peso = 0,8€.
Näin tuossa kylillä autovuokraamon jonka piha oli täynnä eri värisiä Suzuki Jimnyjä, semmoisia veikeitä pikkusia maastoautoja, tämä vaihtoehto on myös saatava selville. Kreikan vuoristossa ajelin yhen päivän semmoisella Jimnyllä, loistovehe. Bensa kai näillä on vielä halvempaa kuin rommi, eli käytännössä ilmaista. Junien käyttämistä ei suositella viimeaikaisten lukuisten junaonnettomuuksien takia.
Ai saatana, Viikkosavoonkin tais olla kolumnivuoro käsillä. Kirjoittelen ehkä huomenna, maassa maan tavalla, hasta manana. Ruokahommista pitää ottaa vähän kyllä nyt sanoja takaisin. Aamiaiset on edelleen huippuluokkaa ja valikoima hakee vertaistaan mut sitten kun aletaan kunnolla syömään ni ei näillä oo oikein paketti lapasessa. Lihat on leikattu, maustettu ja paistettu miten sattuu, ja yleensä ei oikein satu. Täällä kun ei oikein oo mitään spesiaalia ruokakulttuuria ni yritetään vaan tehä ne pizzat ja hampurilaiset niin hyvin kuin osataan ja suht hyvin se osataankin, mut lihahommia vois joku tulla opettamaan. Tai no joo, on näillä semmoinen perinneruoka kuin mustat pavut ja riisi. Jätänpä maistamatta, ei oo pavut tarkoitettu ihmisen ravinnoksi. Pullat ja muut leivonnaiset on hyviä, erittäin hyviä ja makeita kaikki, leivissäkään ei ole mitään moitittavaa jos ei erikoistakaan. Jos hyvää ruokaa haluatte ni menkää Thaimaahan.
Kirjoittelin makuullani aurinkotuolissa. Kuului pöts! 20-senttinen vihreä lisko tippui palmusta olkapäälleni. Se tarttui terävillä kynsillään suloiseen hipiääni lailla takiaisen. Aloin kirkumaan kuin pikkutyttö ja sain paskahalvauksen. Katsoimme hetken toisiamme kunnes viekas peto ymmärsi perääntyä. Luulin jo hyökkäyksen olevan ohi mutta juuri sillä sekunnilla tuo paholaisen kätyri tarttui koston palo viheliäisissä silmissään jalkaterääni. Sain toisen paskahalvauksen ja jatkoin tyttömäistä kirkumista.
MacBook lensi kuubalaiseen rantahietikkoon ja minä tein sarjan osaamiani upeita ninjaliikkeitä. Varaani vakuuttui taidoistani ja kiipesi takaisin puuhun. Kaiken tämän ajan kuului viereisestä aurinkotuolista vahingoniloinen naurun remakka. Ikävää oli huomata että tuo vaimoksi kutsumani lierihattuinen Täti Monika ei ollutkaan minun puolellani tässä titaanien taistelussa.
Kaksi verjnuarmua kädessäni haluaisin mennä jo nukkumaan vaikka kello on vasta 20. Ei se ole järkevää mutta menen.

Matkasikarit tarjosi Paul Saar.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hane matkoilla, Kuuba, joulukuu 2013, day 3

Semmoinen siesta olis se. Klo 17 alettiin pienille päiväunille ja 13 tuntia myöhemmin herättiin. Jokohan nyt olis tuo jet lag hallussa? Aamiasella tehty alustava suunnitelma tälle päivälle pitää sisällään puoli päivää köllöttelyä, pari työasiaa, meressä pulahtamisen ja tutustumisen Varaderon ytimeen. Varadero on siis tämä niemimaa missä ollaan. 11km pitkä ja keskimäärin pari sataa metriä leveä. Joku oli laskenut että yhtäjaksoisesti tuota hiekkarantaa on 20km, eli siihen mahtuu kyllä. Hiekka on aivan valkoista ja niin hienojakoista kuin vois kuvitella tiimalasissa olevan, ihan tuntuu kuin kävelis venhäjauhossa tai kokaiinissa, tuota jälkimmäistähän ne exporttaa jonkin verran tästä veneellä Floridaan. Florida sijaitsee tuossa alemmassa kuvassa selkäni takana 90km päässä. Käsittääkseni tälle niemimaalle on ensimmäisten joukossa rakentanu kesämökkinsä Al Capone ja se hökkeli palvelee täällä nykyään edelleen ravintolana Casa de Al. Aikoinaan täällä on kesälomiaan viettäny myös Ernest Hemingway, Winston Churchill ja Frank Sinatra.
Tarkoituksena oli tehdä myös hieman töitä täällä, mutta netin toimimattomuus osoittautui ongelmaksi. Tekstiviesti on ainoa kommunikaatioväline, hoituupa nuo tärkeimmät silläkin. Valtio omistaa täällä kaiken, kaikki hotellit, kaikki ravintolat, yksinkertaisesti kaiken. Tästä kaikesta saamme kiittää Fidel Castroa ja ennen kaikkea hippien ihailemaa Che Guevaraa. Ne alkoi kaveeraamaan neukkujen kanssa ja toivat maahan sosialismin. Valtio omistaa siis myös internetin. Tai ainakin sen ainoan operaattorin joka on sensuroinu verkkoliikenteen hyväks. Esim vedonlyöntisivuille ei oo mitään jakoja päästä, se ei oo sosialismia jos joku haluais vähän rikastua. Eilen kokeilin nettikahvilan koneella ni facebookiin pääsee kyllä, mutta kapitalistisia kuvia on turha yrittää latailla kun verkon maksiminopeus on 128 bittiä sekunnissa. Paikalliset on hinnoiteltu kätevästi netistä ulos sillä että se surffailu maksaa 10€/h ja kuubalaisen keskiansio on 20€/kk.


Käytiin illan kähmyrässä Varaderon ytimessä. Tuli semmonen WAU-efekti. Vähän niinku Empire State Buildingin katolla ku näki koko Manhattanin ensimmäistä kertaa oikeesti. Nyt ollaan semmoisessa kulttuurissa että ei löydy muualta. Kaikki on köyhää mut tavallaan pirun hienoo, autot totta kai kruunaa kaiken. Tuntuu että nämä ihailee kaikkee mitä heille ei ole saatavilla, kaikkea mikä on tämän maan rajojen ulkopuolella. Autoista huokuu tietysti USA ja Neuvostoliitto mut yhtäkkiä tupsahdettiin semmosen rokkibaarin portaille jonka nimi oli The Beatles, alkuperäisellä logolla ja hienoilla figuureilla. Joten jotain ihailua on sinne britteinkin suuntaan. 

Turistille myydään Coca-Cola-tölkeistä neulottuja peltisiä lippahattuja ja stetsoneita, kevään uutuutena niitä saa nyt myös Red Bull-kuosilla. Baarissa olut 1€, Red Bull 4€, Coca-Colaa ei ole saatavilla johtuen kauppasaarrosta.  Kuubalaisten oma kola (Tucola) on taas semmoista litkua ettei tipahda kyllä ees rommin seassa. Se semmoinen hasta manana-elämäntyyli on ihan totta täällä. Just tilasin äsken tarjoilijalta oluen ja cappucinon ni olut tuli heti ja cappucino vartin päästä, sillä oli tiskaus kesken ja jollekin serkullekin piti välillä soittaa. Puhelun aikana se tosin huusi mulle pari kertaa että cappucino coming, senor! Meininki on hyvä ja leppoinen just niin pitkään kun kellään ei ole kiire mihinkään.


Illan kähmyrässä otin vähän iltakeittoo yhen amerikkalaisen harmaahapsen kanssa, J.W. from Reno, Nevada. Se on entinen gämbleri jolla oli ollut aikoinaan ostettu erotuomari NBA:ssa, poijat oli tehny vähän rahanpaskoo. Sittemmin se tuomari sai totta kai potkut ja amerikkalaiseen tapaan kirjoitti aiheesta kirjan ja tienas taas miljoonia. Nykyään se on töissä NBA:lla suunnittelemassa pelien aikatauluja. J.W. vaikutti kovalta bisnesäijältä. Se oli antanu tyttärelleen ennakkoperintönä 15€ arvoisia osakkeita ja kuvioon oli ilmestynyt vävy joka käski myydä osakkeet kun arvo oli 30€. J.W. ei antanu tälle vävylle ihan hirmu hyviä pisteitä ku sen osakkeen arvo olis nyt 120€ ja vävy sössi täten 750000€. J.W:llä oli takataskussaan hyvä elämänviisaus: "First you work for Benjamin, and sooner or later Benjamin will work for you." Benjamin on länsirannikon murteella sadan dollarin seteli.


Tuli pieni hutikka vahingossa, nyt nukkumaan. Oho, pablo oli käyny korjaamassa sillä välin meidän huoneessa telkkarin, muchos gracias!

Sikarit matkalle tarjosi Paul Saar.


tiistai 28. tammikuuta 2014

Hane matkoilla, Kuuba, joulukuu 2013, day 2


Herääminen klo 04, ei siis herätys mutta herääminen. Tämä johtunee juuri tuosta aiemmin epäonnistuneesta taktikoinnista sekä aikaerosta jossa ollaan kotimaista biologista kelloa jäljessä 7 tuntia. Aamupala on vasta 7.30 ni mitäs sitä nyt tässä. Tässäpä joutaa tutkimaan matkaoppaita, siis niitä kirjoja ja lehtisiä. Paljon täällä olis originaalia näkemistä ja paljon on aikomuksena nähdäkin, muutamia hyviä vinkkejä noista opuksista tarttui, katsotaan mitkä kaikki toteutuu.
Aamiainen. Voihan vittu. Nyt on muuten aamiainen isolla aalla. Kerran nuorempana kollina asuin hetken berliiniläisessä viiden tähden hotellissa. Se oli just valmistunut ja avattiin silloin kun sinne mentiin. Sen putkan aamiaisella kokki paistoi pöydän päässä mulle munakasta toiveiden mukaisilla täytteillä ja mie aattelin että nyt on homma isollaan ja hienoo. Mut isommalla on ehkä täällä. Munakkaan paistajan lisäks toinen paistaa täytettyjä lettuja. Yks paistaa lihaa ja toinen kalaa. Yks surruttelee blenderillä sulle pirtelöö just niistä hedelmistä mitä sormella osoittelet. Ja hedelmät on muuten ihan juuri äsken pudonnu puusta, ne on vähän eri makuisia ku Lidlin heviosastolla. Kaljaa ja viintä kantavat pöytään sitä mukaa ku sormia napsuttelee, nyt on hyvällä mallilla all inclusive, mie tykkeen eikä tuo vaimokaan valita yhtään.


Tänään ei lähetä vielä seikkailemaan mihinkään. Köllötellään vaan palmun alla, syödään paljon ja otetaan aurinkoo. Se muuten paistaa suhteellisen lämpimästi Karibialla, ei vissiin yllätys. Päivän ainoa varsinainen homma on tutustua toimintaohjeisiin hurrikaanin varalta. Pelkoa siitä ei varsinaisesti ole koska hurrikaanikausi loppui noin lokakuussa, mutta kun sellaiset on hotellihuoneisiin jaettu ni opetellaan nyt.

Pihalla on koko ajan jos jonniinlaista salsaesitystä, ainakaan vielä ei lokaali musiikki vituta. Edellisellä reissulla Kreikassa vitutti välittömästi, kreikkalainen musiikki se on muuten todella paskoo. Eilen tuossa stagella oli taikuri ja kaks pelleä, niillä oli hyvä ätmös. Joo, koko päivä palmun alla, puolen tunnin välein oon käyny hakemassa allasbaarista drinkit. Jos tätä haluais vielä kehittää ni nuo vois mun mielestä tuoda juomat perille tänne aurinkotuoliin. Vaikka niin että aina kahen oluen jälkeen tulis yks mojito, ja vesipullo, se olis mukava sykli se.
Tuossa kaks palmua vasemmalle pötköttää Vartiaisen Jenni ja kaks muuta tuttua Warner Musicin rouvaa. Tyttöjen reissulla ovat, oikee meininki. Topi Sukari on täällä myös, voisinkin joku ilta pikku hutikassa reklamoida sen edellisen parvekekalustoni kaupan. Eikös se Masku oo just se Topin firma, niillä on kyllä paskaa kamaa, voe luoja.

Nyt lounas, sikari huuleen ja pikkuinen siesta.



maanantai 27. tammikuuta 2014

Hane matkoilla, Kuuba, joulukuu 2013, day 1

Vuoden viimeisen keikan kunniaks on tapana ottaa äkkilähtö jonnekin. Tällä kertaa tärppäsi matka Kuubaan. Vaimo mukaan ja avot, otettiin vielä ihan all inclusive-retki ni ei tarvii laskee montako mojitoo kärsii minäkin iltana kurlata. 11,5 tuntia yhtä soittoo alumiiniputkilossa on ainakin minulle siinä riittämisen rajamailla, mut kyllä se muutaman oluen avuilla onnistui. Yritin taktikoida etten nuku edellisenä yönä ollenkaan ni saan nukuttua sit koneessa. En onnistunut, istuillaan ei voi ihminen nukkua, ei sitä oo suunniteltu niin.

Ihan tuli Neuvostoliitto mieleen kun koneesta ulos pääsi. Passport controlissa olivat hirmu virallisen ja pelottavan oloisia, vähän jopa jännitti itseäkin. Tunnin odottelun jälkeen rupes laukkujakin sit löytymään. Tiijättehän kun lentokentällä on se matkalaukkuhihna missä ne ajelee ympyrää vaikka kuin pitkään jos niitä ei kukaan nouki? Eipä ajele jos jälkimmäinen reikä seinässä menee niistä laukuista tukkoon, siis se mistä ne menee takasin sinne lastaamon puolelle. Ihan helevetinmoinen laukkushow oli siinä jollain selvitettävänä, ehkä 100 kassia valehtelematta, omat löytyi onneks ennen sitä ja melkein ehjänä. Pohjasta oli kapsäkki halki ja iPad paskana. Himasuomessa katsastetaan ensin Finnairin suhtautuminen asiaan ja sit soitellaan Ifille.
Seuraavaks sit tulli, tämä se vasta jännittikin. Koneessa piti täyttää etukäteen näiden viranomaisille semmoinen helevetin tarkka ja tärkee lappu kaikesta materiasta mitä sulla on mukana ja kuka on pakannu laukut jne. Paljonko on mitäkin valuuttaa ja onko minkälaisia eläimiä ja orgaanisia kasveja mukana, ihan niinku niitä synteettisiäkin olis. Pornogarafia ja aseet piti siihen paperiin myös eritellä. Eniten minua kuitenkin etukäteen jännitti näiden suhtautuminen sähköröökiin, koskapa jos ne ratsais kaluston niin olis cohibaan sortuminen enemmän kuin lähellä. Vehkeet kun näyttää ihan kräkkipiipuilta ni eihän nämä analogiajan ihmiset välttämättä osais suhtautua. Huoli oli kuitenkin turha, siinä oli pelkkää vihreetä linjaa ja miliisin näköinen manuelo keräsi ne paperit roskikseen toivottaen hyvää lomaa. Kymmenen metriä eteenpäin ni oli jo olutta laskettu tuoppeihin valmiiks, hyvin oli se kaupustelijakaveri haistanut markkinaraon heti siinä lentokentällä. Rahanvaihtoon ei kentällä keretty kun muuten olis bussi jättänyt. Tätä näiden valuuttaa kun ei saa muualta maailmasta vaihdettua, eikä sitä saa maasta ulos viedä. Valuuttaa on vielä käytössä kaiken lisäks kahden sorttista, paikallisilla se on peso nationale ja ulkomaalaiset käyttää peso convertiblea. Näidenkin välillä on on vielä sit eri kurssi, vähän vaikee selittää.
Bussilla hotellille ja ensimmäinen kosketus kuubalaiseen maantiekulttuuriin. Nätisti nää ajelee ja tavallaan hienoilla vehkeillä. Kaluston voisi jakaa ensi silmäyksellä kahteen kategoriaan, hienot venäläiset autot ja hienot amerikkalaiset autot. Venäläinen osasto oli pirun hienossa maalissa ja vahassa olevaa Mossea ja Ladaa, pääasiassa vanhempaa ikäluokkaa ja poikkeuksetta kaikissa oli viimesen päälle kiiltävät kromivanteet. Ja kuten kenties tiesittekin niin sitä oikein hienoo 50-luvun amerikkalaista autoo on loput ja nekin päällisin puolin niin hienossa kunnossa että V8-magazinen kanteen kelpais jokainen. Noiden amerikkalaisten vehkeiden varaosia niillä on vissiin ollu tapana tehdä ite USA:n kauppasaarrosta johtuen. Ne ite autot on jääny tänne aikoinaan ku amerikkalaiset porvarit, sutenöörit ja mafiosot piti tätä kesälomapaikkanaan. Al Capone oli kuulemma ensimmäinen joka huvilansa rakensi just tälle meidän niemimaalle muinoin. Castron vaihduttua Kuuban johdossa Fidelistä Rauliin on tuo varaosien saanti ameriikan rautoihin helpottunut.
Hotelli on Sol Sirenas Coral, 4 tähtee. Kuubalaisten diagrammissa tää on varmaan loistohotelli, mut kotimaisella pisteytyksellä ei kyl ihan siihen luokkaan pääsis. Sähköjohdot törröttää pistorasioista ja maalata pitäis vähän joka paikkaa, omituinen oli hajukin tuossa ekassa huoneessa. Perinteisiin kuuluu että tässä vaiheessa vaimo lähtee setelirullan kanssa respaan upgreidaamaan huoneen hienoimpaan vapaana olevaan ja semmoiseen mikä on lähinnä rantaa, niin se teki myös nyt. Paremman hajuinen huone ja paremmalta paikalta saatiin mut kaikki rantahuvilat oli just maalauksessa, nyt pitää kävellä yli sata metriä ennenku on meressä.
Kello oli vasta 18 mut nukutti jo ihan pirusti, himassahan se toki olis jo 01 ja kun ottaa huomioon edellisenä yönä epäonnistuneen nukkumataktikoinnin niin lupa nukkumiseen on myönnetty. Hola!

Sähköiset matkasikarit tarjosi Paul Saar.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

TK matkoilla, Teknodiktator-tour, Nosturi HKI 21.12.2013

Syksyn kiertue aloitettiin maamme pääkaupungista ja sinne se myös lopetetaan. Ollaan otettu jokajouluiseksi perinteeksi järjestää MetalOrgy goes Xmas-nimiset pikkujoulut Nosturissa, ainakin mikäli kukaan meistä ei satu olemaan infarktin kourissa sairaalassa. Tällä kertaa oli joka ukko pelikunnossa. Jos nyt ei sitä lasketa että Raaka Pee syntymäpäivähumalassa rikkoi toisen etujalkansa ja esiintyi kyynärsauvan kera.
Jonkin verran on kuulijakunta kyselly että miks ei saa enää sitä ensimmäistä ja legendaarista TK-paitaa enää mistään. Joululahjanomaisesti teetettiin sit pieni erä sitä retropaitaa tälle keikalle myyntiin, pistettiin siihen toki selkään jouluinen iskulause nykypäivän elämästä. Ennakkolippua oli myyty varsin mallikkaasti ja salaa toivottiin että olishan se komeeta myydä Nosturi loppuun ku sinne kuitenkin mahtuu se 900 henkee. Eri laskutavoista ja tietolähteistä riippuen tuosta tavoitteesta jäätiin kuitenkin noin 20 lipun verran. Voitaneen kuitenkin sanoa että tässä onnistuttiin kohtalaisesti.
Julma Jii oli tullut jo edellisenä iltana Helsinkiin katsomaan jotain jalkapallopeliä joten oltiin tapahtumapaikalla ennen muita. Suunniteltiin siinä paitakioskin ulkoasua ja otettiin parit kaljat muita ootellessa.
Meidän lisäksi lauteita oli lämmittämässä Fear Od Domination, Diablerie ja ErilaZ. Nää kaks muuta orkesteria on ollu meitä supportoimassa aiemminkin ja useaan otteeseen mutta Diablerie oli ainakin minulle uusi tuttavuus. Tais olla monelle muullekin kun ne ei ihan hirveetä discomyllyä aikaan saaneet, vaikkakin ihan kelpo yhtye oli, en minä sillä.
Pääesiintyjän roolista johtuen jouduttiin odottelemaan soittovuoroa yli puolen yön. Tämä tarkoittaa sitä että piti olla tarkkana sen juomisen kanssa. Se raja missä mennään liian pitkälle on hyvin hämärä ja vaikea hahmottaa. Onneks vaimo oli mukana vahtimassa ja koordinoimassa minun keikkakunnon optimaaliin. Siinä ohessa se valvoi myös koko yhtyeen valmistautumista ja kuvasi omaan videoblogiinsa pätkän, se löytyy tästä linkistä ja se kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
Tupa täynnä väkeä ja yhtye elämänsä kunnossa, aika hyvä mieli tuli päättää kiertue tähän. Koko syksy oli lipunmyynnillisesti menestys ja meni reilusti yli odotusten. Täydet mökit Helsingissä kiertueen aloituksessa ja lopetuksessa sekä Seinäjoella myydyt kuusisataa lippua jäi ehkä päällimmäisenä mieleen. Täydet salit saatiin aikaan myös Kuopiossa, Joensuussa, Mikkelissä, Jyväskylässä ja Tampereella ainakin. Kiitos kuuluu enimmäkseen teille jotka tansseihin tulitte. Silloin on taottava kun rauta on kuumaa ja tuote myy, joten päätettiin että tehdään samanlainen Suomen kierros myös keväällä ja päivämäärät julkaistaan jouluaattona lahjaksi meiltä Teille.
Kuten aiemminkin, on artistin lähdettävä nyt kiertueen päätteeksi lomalle jonnekin missä se ei oo ikinä ollut. Äkkilähtöarpajaisten tuloksena lähen vaimon kanssa jouluna Kuubaan. Kerron seuraavia kuulumisia sit sieltä. Hou hou!

Sähkösikarit pikkujouluihin tarjosi Paul Saar

lauantai 25. tammikuuta 2014

TK matkoilla, Teknodiktator-tour, Kulttuuriareena 44 KUO 16.11.2013

Tarkemmin laskettuna nyt on ohjelmassa jo kiertueen kolmas Kuopion keikka. Alkoholiton tapahtuma junioreille tällä kertaa. Nuorissa on tulevaisuus, pitää niillekin discon mallia esitellä ettei niistä tuu räppääviä lökäpöksyjä kaikista. Viikonlopun varsinaisena agendana on kuitenkin kuvata musiikkivideo eräästä uusimman albumin kappaleesta.
Kuvaaja/leikkaajan ja käsikirjoittaja/ohjaajan kanssa lähettiin peräkkäin ajelemaan Helsingistä Kuopioon. Peräkkäin siksi että mie en kerenny niitten kyytiin. Mulle sattui samalle päivälle vuosittainen kardiologin puhuttelu. Raportoidaanpa tähän siis terveydentilani lyhyesti ihan tuoreeltaan. Verenhyytymisenestolääkkeen annostus tuplattiin koska edellinen määräys oli tämän tohtorin mielestä ihan lasten annos. Tarkoittaa sitä että kun vekki tulee nykyään niin verta valuu ja pitkään. Verenpainelääkkeen annosta lisättiin myös koska ei oo kuulemma päästy edellisellä tavoitteeseen, jaa? Kolesterolilääke vaihdettiin toiseen mutta joudutaan tutkimaan maksa-arvot sen takia kuukauden päästä uusiks ku voipi kuulemma olla niin ettei meikän kulahtanut maksa sitä kestä. Uutena tietona mulle tuli että minun sydän toimii enää 59% teholla, ite oon toki tyytyväinen niin pitkään ku yli puolet on tehoista jäljellä. Eli lyhyesti, eipä tässä oo hätiä mitiä.
Perjantaina siis piti jo mennä Kuopioon koska illalla kuvattii pari ulkokohtausta pihalla pimeässä. 20 goottityttöä draftattiin sinne videoon yleisöks mukaan myös, olivat kovasti innoissaan. Lauantaina aamulla jatkettiin kuvauksia sisätiloissa ja siihen perään sitten soundcheck. Nesteytystä käytiin välillä hoitamassa siinä naapurissa ravintola Otto-Pojassa, se on oiva baari. Tämmöinen järjestely oli hieman pakollinen koska keikkapaikka oli alkoholiton. Jonkin verran kuopiolainen kansa tietty ihmetteli kun siinä rampattiin koko viikonloppu keikka- ja videomaskeissa, mutta ite siihen alkoi jo tottumaan.
Keikka oli vissiin ihan hyvä. Tuonne mestaan on tehty uusi lava ja uudet veheksetkin roikkuu katosta ni sehän on nykyään ihan varteenotettava venue todellakin. Klo 20.30 soittoaikakin oli niin miellyttävä että vois moni muu tilaaja ottaa siitä mallia. Shown jälkeen tunnin verran piirreltiin junnuille nimmareita, se tuntuu olevan niille kovasti tärkeetä. Ja kaverikuvia piti ottaa myös hirviästi.
Päivä oli pitkä vaan eihän se vielä tässä ollut. Päätettiin että jatketaan videon kuvaamista vielä yöhön saakka niin pitkään ku jaksetaan että päästään sunnuntaina aiemmin himoihimme eli koteihimme. Aamuyön tunneille saakka siinä läheisessä kellarissa kuvattiin vähintäänkin epäilyttävää materiaalia kunnes koko paska oli ohjaajan mielestä paketissa. Kiitoksia kaikille projektiin osallistuneille, äkkiä laskettuna teitä oli noin 40 ihmistä sitä tekemässä. Nyt pötkölleen ja aamulla kotiin. Sunnuntaisella kotimatkalla kaatui iso kuusi tielle niin että kerkesin just siitä alta, peruutuspeilissä näkyi kun se tuli tielle ja sinne jäi muut oottelemaan palokuntaa, minä en.
Video julkaistaneen jossain vaiheessa kevätkiertueen yhteydessä ja eiköhän me jotain jännää kisailua sen julkaisun yhteyteen keksitä. Nyt olis ohjelmassa kuukauden tauko ja sitten vielä soitellaan tämän keikkavuoden päätöskeikka MetalOrgyssa Helsingissä. Tsaui!


Videontekoon sähkösikarit tarjosi Paul Saar.


keskiviikko 22. tammikuuta 2014

TK matkoilla, Teknodiktator-tour, Kantri Inkeroinen & Pihkuri Viitasaari 8.-9.11.2013

Isommat pitäjät on tältä syksyltä kierretty ja vielä tekee kuitenkin mieli lauteille. Tarkoittaa sitä että on valittava jotain eksoottisempia suomineidon sopukoita kalenteriin seuraavaksi. Arpova sormi osuu kartalla kohtiin Inkeroinen ja Viitasaari. Molemmissa paikoissa on vierailtu aiemmin ja ne ovat hyväksi todetut. Saa suorittaa. Inkeroinen on pieni kylä Kouvolan kupeessa, liekö ihan oma kuntansakin jopa, en tiijä. Vähän pelottaa illan osallistujamäärän toteutuminen koskapa jokunen viikko sitten oltiin jo Kouvolassa, tuossa ihan muutaman kilometrin päässä. Kumpainenkaan tänä viikonloppuna vierailtavista pitäjistä ei sijainne junaradan tai lentokentän varressa joten mie lähen merssulla. 
Kalliossa, ihan siinä Majavan vieressä oli yhessä musiikkikaupassa jokin poistomyynti. Kävin lähtiessä hakemassa sieltä Raaka Peelle semmoisen rynnäkkökiväärin näköisen kitaran. Hieno peli. Kun siihen laittaa sähkötekniikan kuntoon ni voi soiton oheen pistää siitä liipasimesta avaruusääniä, pikkuse käheä vehje. Inkeroisessa ku Pee sai keihään käteensä ni ilme oli just semmoinen niinku sinulla silloin pienenä ku jouluna tuli paketista autorata, muistatko?
Rokkiloota Oy:n sankarit kantoi Kantriin sisälle taas hirmuisen PA:n ihan kahestaan. Kyllä, ravintolan nimi on Kantri. Kokeilin kovasti mietiä minkälainen tarina lie tuo nimen takana vaan en keksiny, en kyllä ees tarvii tietää. Paska nimi, ihan hyvä baari. Aika monella bändillä lukee vielä nykypäivänäkin teknisessä riderissa etteivät hyväksy Behringerin vehkeitä. Heti kun näin että Rokkilootan kaverit oli kantanu Tegelmanille kyseisen merkkisen tiskin ni piti rientää ottamaan kuva tirehtöörin ilmeestä. Jouduin pettymään, Mikon mukaan Behringer tekee nykyään hyviä tiskejä ja hän oli juuri jopa suositellut erästä kuopiolaista keikkapaikkaa kyseisen hankkimaan. Niin se maailma muuttuu ja Behringerit sen mukana. Mie uskon Mikkoa, se kuitenkin on ehkä fennoskandian kovin ääni-insinööri.
Normaalimiehitys, normaalikeikka ja normaalimeno. Meillä normaali tarkoittaa erinomainen. Keikan jälkeen drinkkiä varovasti koska minun on ajettava ainakin yksi auto Viitasaarelle. Aamulämmöt ulkoilmassa ei ollu ees pakkasen puolella mutta tuo meijän Transvestporter piti piuhasta startata ku siinä on jokkiin vika.
Eihän minun tarvinnutkaan ajaa kun Julma Jii suostui mersun rattiin ja Bobby lähti takapenkille lukemaa tabletiltansa karttaa. Kuskivalintaan saattoi vaikuttaa myös se että edellisen illan ilolienten takia en tuntenut omaa oloani sataprosenttisen varmaksi ohjastushommiin.
Pihkuri, Viitasaari. Onpahan se valittu nimi tällekin baarille. Mut ihan kelpo baari, vähän samalainen hotellin baari kuin eilinenkin. Seinässä on tulevien esiintyjien julisteet. Molempien julisteet. Eino Grönin ja Turmion Kätilöiden julisteet. Kylänmiehet huhuilee että Kuopiosta saakka on isoja autoporukoita tulossa keikalle, sehän kuulostaa hyvälle ja passailee meille. Kiva että tulee kuopiolaisia kun ei me Viitasaareltakaan ketään tunneta, paitsi Teuvo Hakkarainen. Just kerettiin ääneen vitsailemaan että pitää hoitaa jostain sen puhelinnumero ja kutsutaan se keikalle ni siellähän se jo istua napottaa omassa vakiopöydässään. Ei ihan kerennyt soundcheckiä kuuntelemaan.
Vähän saunaa ja vähän lepoa, sitten keikalle. Eniten jännittää onko Teuvo vielä paikalla. Ei ollu, mutta mökki on loppuunmyyty. Portsari käännyttelee kylän takseja ovelta pois kun ei mahu ni ei mahu. Kuopiolaista rokkikansaa on silminnähden paikalla vaikka matkaa kotipitäjästä onkin 130km. Hulluja. Palkittiin kaikki hyvällä keikalla. Kuten näissä pienissä maakunnissa jotka on vähänkin pohjanmaan suunnassa niin täälläkin oli soittoaika sen verran myöhäinen ettei muusikko enää discoon kerennyt. Nätisti nukkumaan ja aamulla ainakii tuhansia kilometrejä kotiin Helsinkiin, voi yhen kerran, mut mukavaa oli.
Ens viikonloppuna vain yks junnukeikka Kuopiossa, mut koko viikonloppu siellä menee kun meinatiin nimittäin kuvata pitkästä aikaa yhtyeelle rockvideo, kyllä.


Sähköiset keikkasikarit tarjosi Paul Saar.