Takapakkia unirytmissä ja herätys jo viideltä, ei mittään järkee mut onneks aurinko nousee jo seitsemältä. Tänään aion normaalien rutiinien lisäksi lähinnä kilpailuttaa autovuokraamoita, luulis noiden olevan täällä sunnuntaisinkin auki. Aamupäivä kuitenkin pelkästään auringossa köllötystä ja pulahdus mereen. Meri on niin suolainen etten muista muissa merissä vastaavaa kokeneeni. Läski kelluu melko hyvin ihan ilman mitään räpiköimistä. Se Kuollut Meri pitää päästä kyllä vielä kokeilemaan joskus, mut ensimmäistä kertaa mulla täällä alkoi suolan määrä silmiä kirvelemään. Myös veden kirkkaus on hämmästyttävää.
Lounaaksi valikoitui buffetista perunamuusia ja lihapullia kera suolakurkkujen. Kuulostaa hyvältä mutta totuus ei ihan niin menny. Kermaa, voita ja suolaa uupui sekä muusista että lihapullista. Ei pelkästä perunasta ja vedestä synny muusia, eikä pelkästä lihasta lihapullia. Mutta suolakurkut pelastivat tilanteen, nyt on maku kohillaan. Myrttisen valkosipulisuolakurkut yltää suunnilleen samalle viivalle mutta ei mene ohi nekään. Nää on tehty varmaan jollain samantyyppisellä maitohappokäymisellä kuin ne Myrttisen kurkutkin, maku oli saman suuntainen ja ehkä jopa vähän parempikin. Se millä nämä kuitenkin päihittää Myrttisen kurkut on se tuotteen rakenne. Nää ei oo semmoisia pehmeitä lusikalla syötäviä vaan näissä narskahtelee tekstuuri juuri oikealla äänellä.
Olihan mulla toinenkin tehtävä tälle päivälle, mun pitää käännellä vaimoo. Se eilen rusketutti itsensä toisesta kyljestä ihan kuubattaren kopioksi mutta toinen kylki jäi kovin kalpeaksi. Nyt aina kun aurinko on riittävästi liikkunut ni mun pitää kääntää sen sunbediä siten että saadaan väri nahkassa tasoittumaan, hirvee vahtiminen ja vastuullinen homma.
Tässä nyt ei sen lisäks oo hirveesti ollu muita hommia ni jatketaan ruokablogia. Illallinen käytiin nauttimassa italialaisessa restaurantissa. Hienot puitteet ja carlokset oli laittanu oikein Italian lipun värit kravateihin ja silleen. Toi Vartiaisen Jennin porukka suositteli että ei kannata muuta harkita siellä kuin pizzaa, olis tosin voinut jatkaa lausetta että jos sitäkään. Oli nimittäin pizzan irvikuva se tekele. Halkaisijaltaan se oli tasan iPhone 5S:n pidemmän sivun kokoinen, mie mittasin. Eli siis vielä huomattavasti pienempi kuin se Saarioisten äidin tekemä. Täytteeksi siihen minulla mahtui 5 pientä kinkunpalasta ja 6 ananaksen palaa. Kyllä, ananas kuuluu pizzaan vaikka jotkin vääräuskoiset muuta väittävätkin. Jennin pizzasta oli eilen illalla puuttunut tomaattikastike kokonaan kun se vaan oli ollut loppu. Tomaattikastike loppu italialaisesta ravintolasta?
Bändikin kierteli pöydästä toiseen soittamassa Besame Muchoa. Se oli trio. Se oli perheyritys. Isä liidas kitaralla, äiti puhalteli jotain isoa puupilliä ja poika vingutti viulua. Hyvä bändi. Viimesen päälle ne tarjoilijat kuitenkin yritti palvella, koko ajan yks kävi tuputtamassa kuubalaista punaviiniä mut meille ei onneks maistunut kummallekaan. Vartiaisen rouva tiesi sanoa että siinä oli ollut kuplia? Punaviinissä? Onneks aamupala on ihan kohta.
Sähkösikarit matkalle toimitti Paul Saar.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti