tiistai 15. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, lokakuu 2016, day 25, Koh Lanta, Thaimaa

Tänään oli hidas aamu, ei meinannut kumpainenkaan herätä millään. Harmi kun ei tullut otettua Beddit-mittaria mukaan. Täällä ilmastossa nukkuu ihminen selkeesti paremmin kuin kotonaan, tai ainakin minä. Kotona en nuku koskaan yli kuutta tuntia mut tämän kuukauden aikana on vissiin joka yö mennyt ainakin 7, välillä jopa kahdeksan. Öiset heräilytkin on jääny melkein kokonaan pois. Mistähän johtunee oikeesti. Saksan mummolassa käytiin taas perusaamiaisella. Mummolle oli ehkä tullut pikku krapula omasta pontikastaan kun ei sitä näkyny. Yleensä se jo pienessä nousukkaassa siinä touhottaa ja hössöttää ja kiertää pöytiä koko ajan. Kotiin tultua vaimo alkoi tekemään vaakoja ja kärrynpyöriä ja mitä lie akrobaattisia kokeiluja kunnes komensin sen altaalle aurinkoon että saan tehä rauhassa töitä.
Tänään on kuuma päivä. Ei näy pilven hattaraakaan ja lämmintä on se perus 33°. Minun toimistossa on ilmastointi säädetty nyt 26 asteeseen, se on sopiva, 25° pistää jo nykyään vähän tärisemään. Kävin minä pari kertaa pulahtamassa ja siivojien urakoidessa meijän asumusta siirsin toimistonkin hetkeksi altaalle. Tunnin verran siinä kärsi olla kunnes alkoi taas varjossakin jalkateriä polttelemaan. Kun aurinko alkoi laskemaan ni lähdettiin taas saladaniin kikkailemaan ja ostelemaan. Tässä ei oo kuin muutama päivä jäljellä ni kuulemma nyt viimeistään pitää niitä niitä tuliaisia hoitaa. Minä en niihin puutu. Rouva saa hoitaa. Ostelen itselleni ennemmin pari paitaa. Sitten Black Pearliin syömään, siihen Johnny Deppin paikkaan. Mulle Panang Curry ja toimittajalle Taco-lautanen. Täydellisiä molemmat, ja täkäläisittäin kalliita. Kaljan ja limunaadin kanssa euroiksi käännettynä koko paska noin 18€. Tarjoilijalla oli taas virveli meressä siinä meidän pöydän viereisellä kaiteella, mut ei nykiny. Oon erittäin varma että se oli vain mainoskikka.
Me ei oo käyty meressä koko kuukauden aikana, ja se on ollut ihan järkevää. Aamun paikallisuutiset korostivat juuri että rannoilla ja vedessä on nyt poikkeuksellisen runsaasti portugalin sotalaivoja ja kuutiomeduusoja. Älkääkä tekään menkö ennenku tuuli kääntyy itään. Oltiin lähössä pois sieltä merirosvobaarista ni vilkkaan kadun toiselta puolelta tuli semmoinen broilerin koipireiden kokoinen kissapoikanen, korkeintaan 2 viikkoa vanha. Se tulee meitä kohti ja vaimo alkaa sille huutamaan että elä tule hölömö kun jäät auton alle. Keskellä tietä on asfaltissa reikä jossa on hiekkaa. Se kissanpentu istuu kuselle siihen kuoppaan ja autoja menee vauhdilla molempiin suuntiin. Siinä se saatana lorottaa eikä hievahdakaan vaikka kaikenlaisia vehkeitä suhisee sen molemmilta puolilta. Vaimo hyökkää keskelle tietä hakemaan sitä kissaa sieltä pois minun pysäytellessä liikennettä. Paikalliset mummot nauraa tien varressa ilman hampaita. En tiijä nauraako ne meille vai sille kissalle. Kissalta valuu vielä kusi persiistä ku toimittaja sitä kantaa turvaan. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Paitsi että se kissa jäi vähän katselemaan siihen malliin että sen koti on ehkä just siellä toisella puolen tietä. Ehkäpä tuo osannee siitä kotiinsa, hölömö jää tietysti paskalle siihen kuoppaansa menomatkalla.
Kotiin ajellessa oli jo melko hämärää mut puolimatkassa kuului tien varresta apinoiden älämölö ni pysähdyttiin seuraamaan niiden toimia. Kuvasinpa siitä teillekin videopätkän. Niitä oli isoja ja pieniä. Ehkä tusinan verran heitä oli. Muutamalla naaraalla oli poikanen selässään. Sitten yks isompi johtajauros laskeutui puusta meitä kohti sen näköisenä että kylläpä me tästä jo kotiin joudetaankin. Onneks oli honda käynnissä koko ajan. Tsau!
PS. En oo vielä uskaltanut katsoa sitä Pomo Piilossa Suomia mut ei se voi olla enää paskempi kuin tuo Talent Suomi, vai voiko? Voi perkele tätä pursuavan myötähäpeän määrää!!!

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, lokakuu 2016, day 24, Koh Lanta, Thaimaa

Saksanmummolaan taas aamiaiselle, se on saaren paras. Rouvalle farmarin munakas ja mulle se samanlainen kinkkugoudamunaleipä kuin eilenkin. Ai että, kylläpä kelpaa. Aurinko paistaa komeesti joten äkkiä kotiin ja akka altaalle makaamaan. Mie en edelleenkään juuri uskalla tuonne aurinkoon mennä eikä se minua koskaan oo niin himoittanutkaan kuten tuota yhtä. Hoidan taas ihan mielelläni juomahuoltoa sinne altaalle. Kävin minä kerran molskahtamassa kun hyvä pilvi sattui ohi menemään. Muutaman tunnin päästä vaimo ryntää kiireellä sisään. Oli tullut taas se suuri tuulenpuuska. Hän tajusi sen merityksen mutta japsit eivät sitä hoksanneet. Ne jäi altaan reunalle ihmettelemään että mihinkä se tuo eurooppalainen akka noin kiireellä lähti. Noh, se lähti sadetta piiloon ja te kastuitte selfietikkuinenne kun ette osanneet ennustaa.
Samalla kaavalla se taas aika tasan 30 minuuttia kesti se sade ja laitoin rouvan takaisin aurinkoon. Otin itseäni niskasta kiinni ja hoitelin muutaman matkustuslogistillisen asian. Nyt on hallussa Private Van-kuljetus ens sunnuntaiaamuksi Krabin lentokentälle. Nyt on hoidettu myös Air Asian check in Krabilta Singaporeen. Ja nyt on myös chättäilty finnairin aspan akat niin pyörryksiin että on se ihme jos meille ei muka liikene paikkoja bisnesluokasta välille Singapore-HKI. Nyt siis vaan odotellaan. Kyllä minä huomenna niitä painostan taas uudestaan. Kohta ne ehkä tajuavat pääsevänsä helpommalla kun antavat ne paikat.
Sattui semmoinen juttu että työt loppui kesken päivän. Se on harvinaista mutta mahdollista. Jätin vaimon altaalle ja lähin suristelemaan mopolla kylille. Tuolla Saladanin kupeessa on iso ja komea silta jota pitkin saaren tälle puolelle tultiin tuon lahdenpoukaman yli. Minäpä ajan sinne sillalle ja otan kuvan tästä citystä. Jahans, tässä sillalla on vähän niinku moottoritiesäännöt että ei sais pysähtyä kuvailemaan. Kyllä minä nyt ihan nopsaan pysähdyn ja kuvan otan. Nuin, naps.
U-käännöstäkään ei sais tehä mutta nyt kun kukaan ei nää ni minäpä teen, näin. Onpa hyvä alamäki tästä sillalta ni nyt kokeillaan vähän kuinka honda kiihtyy. Hyvin lähtee mutta edessä on jokin railo asfaltissa poikittain. Se täytyy varmuuden vuoksi väistää. Se railo alkaa kiemurtelemaan ja nostaa päätänsä. Kappas, käärmehän se siinä. Miehen mittainen käärme ja melkein ranteen paksuinen, semmoisen ison kikkelin paksuinen. Puolisen sekuntia oli aikaa tehdä päätös että ajanko yli vai yritänkö väistää ja kummalta puolelta. Väistin sen pään puolelta ja nostin nilkat korviin jos se yrittää vaikka purra. Jos olis ollu käärmeellä kieli ulkona ni se olis jäänyt hondan pyörän alle, niin läheltä mentiin. Huhhuh, joutui vähän mutkittelemaan. Mikäs se tuolla edessä? Kappas, thaimaan moottoripyöräpoliisi pitää ratsiaa. Nyt ne ehkä on nähny että minä pysähdyin sillalle, tein U-käännöksen ja kolmanneksi vielä harrastin akrobaattista pelleilyä mopon selässä. Voihan vittu, minä se joudun tästä vissiin nyt vankilaan. Niillä oli onneks just joku turistipariskunta siinä uhrinaan ja pääsin ajamaan ratsian ohi. Ajoin mopon keskustaan yhen raksan taakse piiloon ja jalkauduin itse hetkeksi aikaa baariin jotta tilanne rauhoittuu. Limonaadin jälkeen vielä kävelin kerran cityn läpi varmistaakseni ettei ne väijy minua ja sit ajoin kotiin kaikkien läkipykälien ja sääntöjen mukaan.
Muutama tovi piti kotona rauhoittua ja ottaa ylimääräinen annos betasalpaajia. Sitten vaihdoin hämäyksen vuoksi erivärisen paidan ja otin vaimon kyytiin ja lähettiin takas kylille. Osteltiin tuliaisia ja palloteltiin poksuja ja sit päätettiin mennä Fat Monkeyhin syömään. Matkalla oli hirmuinen apinalauma meidän aamiaispaikkaa terrorisoimassa ja sen saksanmummon isäntä oli harjanvarrella niitä hätistelemässä. Semmoisia ovat arkiset ongelmat täällä päin. Fat monkeyssä minun oli aivan pakko ottaa se lihapizza johon rakastuin silloin ensimmäisellä kerralla ja ai hyvä luoja että se olikin taas hyvää. Painakaa nyt kalloonne, se on sen pizzalistan viimeinen pizza, jokin vaikea nimi sillä oli mutta se oli se alimmainen siinä listassa.
En ees muista mitä vaimo söi kun olin niin sen oman pizzani lumoissa. Sen muistan että se tilas vielä jälkiruoaksi jonkin saatanan kokoisen suklaakakkujäätelö-kyhäelmän. Se oli kuulemma taas paras jälkiruoka mitä hän on koskaan syönyt. Oon kuullut tuon lauseen jo useita kertoja mutta en kyseenalaista sen totuuspohjaa silti.
Illalla olin jo peiton alla nukahtamisen partaalla kun puhelin ilmoitti että nyt on lähellä semmoinen pokemon joka minun kuuluisi käydä nappaamassa. Kokemuksesta jo tiedän että ne ilmestyy aina tuohon respan takapihalle noin 100 metrin päähän ja nyt pitää pilkkopimeässä lähtee sinne. Viidakosta kuuluu sirkkojen, lepakoiden, sammakoiden ja apinoiden saatanallinen älämölö ja pimeetä on kuin mörön perseessä. Heti meidän ulko-ovella menee hitaasti nyrkin kokoinen etana, yritän ottaa siitä kuvan ni se lähtee juoksemaan ihan saatanan nopeasti. Se olikin rapu jolla oli etana selässä. Kohta vastaan hyppii kahden nyrkin kokoinen sammakko ja kun olen melkein siellä respan takaovella ni pusikosta näkyy kiiltävät silmät. Tein vähän currypaskaa housuun ja katoin puhelimen valolla ni pusikossa istuu ihan tavallinen kissa ja paskaahan se näyttää tekevän sekin. Pitäkää poksunne, minä en liiku enää pimeällä mihinkään. Öitä.

torstai 10. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 23, Koh Lanta, Thaimaa

Saksan mummolaan aamiaiselle. Otin semmoisen ison ja tummahkon leivän jonka päällä oli voimakassuolaista ja lievästi savustettua germaanikinkkua, goudaa ja kaks mediumiksi paistettua kananmunaa. Vieressä oli suolakurkkua joka oli vähän niinku tuorekurkun ja suolakurkun välimuotoa. Ai herra kuinka mahtava aamiainen. Minä saatoin ihan ääneen veisata jotain hoosiannan tapaista siinä kun se mummo tuli oikein kysymään että onko minulla kaikki hyvin. Sanoin että nyt on muuten alles ihan vitun gut. Just puristettua appelsiinimehua ja kupponen teetä ni avot. Vaimo söi jonkin toastin ja jogurttia ja tietenkin mustikkajuustokakun. Viereisen pöydän herra kysyi suomeksi että tultiinkohan me samalla koneella hänen kanssaan sunnuntaina helsingistä. Ei tultu kun me tultiin kuukausi sitten Singaporesta, mutta ihan säikäytti kuulla vieraasta pöydästä suomea kun ei oo nähty ensimmäistäkään suomalaista kohta kuukauteen. Toivottavasti ei just puhuttu mitään persejuttuja ku en muista yhtään.
Se oli just tullut tänne ja lähtee vappuna takas. Sukellusfirmansa kausi alkaa muutaman viikon päästä ja hän tuli sitä valmistelemaan. Vaimo tulee jouluna perästä. Erittäin hyvä kuvio. Juteltiin ja höpöteltiin siinä tovi paikallisesta menosta ja saatiin hyviä vinkkejä kun se on asunut täällä jo monta talvee. Sitten siitä terassin ohi lipuu semmoinen kuljetus että oikein vituttaa kun en kerennyt kuvaa ottamaan. Pikkuinen Toyota Hilux vetää trailerissa semmoista noin 30-metristä paattia. Semmoista sisävesilaivaa mitkä kallavedelläkin risteilee. Paatti on täynnä natiiveja jotka yrittää pitää sitä tasapainossa koska se ei oo millään kiinni siinä trailerissa. Trailerissa on kaikki pyörät aivan lutussa, ihan vanteillaan menee. Huhhuh, musta savu nousee hiluxin putkista ja kytkimen katku tarttuu minun piimään. Hitto kun olis kerenny ottaa kuvan ni olis saanu jonkin pulitzerin sillä varmaan.
Lähettiin kotiin ajelemaan niin tuli helvetinmoinen tuuli ja sen perään saatananmoinen sade. Sitten tuuli loppui kuin seinään ja sade hiljeni pieneksi ripeksimiseksi joka kesti tasan 30 minuutia. Se menee aina tarkalleen tällä samalla kuviolla. Huoltoaseman lipan alla minä sen taas kellotin. Kolmen viikon päästä tuulen suunta kääntyy tällä päinvastaiseksi. Se sukellusyrittäjä meitä valisti tästä asiasta. Sadekaudella tuulee aina lännestä ja sen takia täällä on rannat täynnä roskaa ja meduusoja ja pistiäisiä. Sen takia aallokkokin on vaarallinen voimakas uimatarkoitukseen. Sadekauden päätteeksi tuuli kääntyy puhaltamaan idästä ja silloin alkaa rannoilla elämä. 
Sateen jälkeen päivä jäi aivan pilviseksi. Ensimmäinen kokonaan pilvinen päivä kuukauteen. Mie tein töitä ja vaimo katseli Master Chefiä, niin se menee tämä elämä. Lähettiin satamaan kikkailemaan ja ostelemaan ja ehkä syömäänkin. Meikän perse tosin alkaa olla kuukauden currykuurin jäljiltä sitä mieltä että välillä sille vois tarjoilla muutakin. Tässä kylillä kikkailussa pitää nimittäin koko ajan ottaa huomioon se että seuraava toiletti on aina noin 100m säteellä. Pysähdyttiin siihen pääkadun varteen kaljalle ja rauhoittelemaan mun persettä hetkeksi. Ohi ajeli välillä melko komeita tuktuk-virityksiä ja väkisin tuli mieleen että olishan se komeaa laittaa itelleenkin tuommoinen kotona ja kyyditä sillä aina kesäisin rouvaa töihin. Hirmuiset diskovalot minä laittaisin siihen ja stereot vailla vertaa. Realistisesti ajateltuna sit pitäis melkein luopua jeepistä että sais sen autotalliin mahtumaan. Ajatus lähti vaeltamaan ja kotvasen kuluttua olinkin jo googlettamassa traikkeja (trike). Kolmipyöräistä mopoa minulla ei oo vielä koskaan ollut ja sehän vois olla ens kesäks hyvinkin tarpeellinen sekä perusteltu. Mut silloinkin pitäis luopua jeepistä. Miks elämän pittää olla näin vaikeeta.
Lähetäänkin syömään Sistersille. Lupasin itselleni että siellä pitää vielä toistamiseen käydä ja nyt käydään. Siellä oli viimeks törkeen maukkaat curryt ja nyt kokeilen heidän Panang currynsa laadun. Olkoon perse mitä mieltä haluaa. Rouva otti Spagetti Bolognesen koska se on kuulemma universaalisti parasta ruokaa. Hyvät olivat ne molemmat.
Jälkiruokaa ei jääty syömään kun viereinen minareetti alkoi taas tuuttaamaan niin rajua mutta harrasta allah-propagandaa että hampaissakin vihloi sen soundin laatu ja voima. Pari viime hetken huomiota käytännön asioista olen täällä tehnyt:

  1. Myös väärällä kaistalla ajaminen on ihan ok kunhan vaan ajat siellä ihan pientareella ja lyhyempiä matkoja kerrallaan. Niin paikallisetkin tekee.
  2. Tähän lämpöön tottuu vissiin jo kuukaudessa koska äsken kotiin ajellessa tuli vähän vilu vaikka lämmintä oli 27°. Myös huoneen ilmastointia on säädetty siten että nyt nukutaan 26 asteessa kun kuukausi sitten tuli vielä hiki 20 asteessa. Tsau!

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 22, Koh Lanta, Thaimaa

Aamun uutiskatsaus. Trumpin ja Hillaryn eka väittely oli viime yönä. Erehdyin katsomaan YLEisunelmaradion tekemän koosteen siitä. Trumpin kommentit oli leikattu tahallaan päin vittua ja se keuhkosairas valehteleva lumppu oli yritetty nostaa jalustalle. MITÄ VITTUA? Eikö YLEn pitäis olla kuitenkin puolueeton media? Vittu mitä paskaa. Onneks oikeilta uutiskanavilta tuli koko väittely tai jos ei kokonaan niin ainakin oikeaan ja rehelliseen tapaan koostettuna. Kyllä Trump sen vei ja hienosti. Siitä tulee hyvä presidentti. Ylen uutistoimitus voi minun puolestani haistaa vitun. Hävetkää! Paikallisuutiset taas kertoo että Thaimaan rannat on nyt täynnä Portugalin sotalaivoja. Pikkuisen kerkesin jo hätääntyä kunnes perheessämme oleva toimittaja ilmoitti että ne ovat jotain meduusan oloisia pistiäisiä ja semmoisen kuolleenkin päälle astuessaan saattaa saada piikistä jalkapohjaan ja varsinkin sydänsairaille se voipi olla kuolemaks. Hätääntymiseni ei siis ollut välttämättä liioiteltua.
Saksan mummon baariin mentiin tänään aamupalalle. Haluan korjata tämänkin paikan nimen koska olen sen teille usealla eri tavalla ilmoittanut ja ne kaikki ovat olleet vääriä. Nälissään ihminen lukee varmaan jotenkin väärin. Sen nimi on Nang Sa-Bai. Korjaan taas huomenna jos se lukee siellä eri tavalla. Moottoripyöräkerho on aamiaisella myös. Niillä on vakiopöytä tuolla nurkassa. Äsken ne joutuivat mopoinensa odottamaan tuolla kadun varressa vartin verran kun jotkin moukkamaiset turistit olivat puurolla heidän pöydässään. Kerhon nimi on Outsiders MC. Värit eivät muistuta kummankaan kattojärjestön värejä mutta 1% on ilmoitettu liiveissä näkyvästi. Nämä eivät oo pahan oloisia ollenkaan, enemmänkin semmoisia ehtoopuolen kavereita jotka ovat Thaimaan lomalla löytäneet täältä naisen ja jääneet tänne. Miehet nimittäin ovat kaikki valkonaamoja ja rouvat ovat aasialaisia. EDIT: Edellisessä kuvassa ei ole mitään aiempaan tekstiin liittyvää, se on vain satunnainen maisemakuva.
Syönnin jälkeen myönsin vaimolle ulkonaolemisluvan, mutta vain varjon alla. Ite en uskalla mennä aurinkoon vieläkään, käyn aina pilven aikaan nopeasti pulahtamassa. Kuistin oveen lensi torakka tuhatta ja sataa. Ihan kuin joku olis ampunut siihen lasiin pistoolilla. Torakka tipahti selälleen ja jäi polkemaan tyhjää. Tuosta lauseesta tulee heti mieleen yks miksaaja keskellä yötä hotellin sängyssä selällään polkemassa jalkojaan huutaen ”jalkani villiintyivät”. Hän oli sekaisin kuin torakka. Minä suhautin siihen puolisen törppöä hyttysmyrkkyä, siihen torakkaan. Samalla lailla se jatkoi polkemista joten suhautin lopputörpönkin. Vähän se ehkä hidasti. Sandaalilla sit vippasin sen tuohon naapurin japsien kuistille. Ootellaan hetki niin meille selviää kuinka korkea C naapurin geishalta irtoaa.
Finnairilta tuli suru-uutisia. Minun huutokauppatarjousta bisnesluokasta Singapore-Helsinki lennolle ei ole hyväksytty. Tarkoittaa että ens sunnuntaina pitäis ensin lentää kaks tuntia singaporeen ja sieltä 12 tuntia normipenkillä Helsinkiin. Voin kertoo että ei tuu tapahtumaan. Nukun yön yli ja kehittelen mielessäni jonkin ovelan suunnitelman. Päivälliselle lähdetään nyt Saladaniin joka tapauksessa. Nyt se taas näköjään kirjoitetaankin yhteen, vai oonkohan minä ite nyt jotenkin sekaisin, ehkä liikaa hengittänyt hyttysmyrkkyä. Hyvin muuten aukee nokka tuolla natiivien myrkyllä, meijän kotimaan Raidit on ihan astmapiippuja näiden rinnalla. Saladanista osteltiin hannulle puhdas paita ja joillekin valikoiduille ihmisille postikortteja. Sen postikortin lähettäminen on niin juntti tapa että sitä ei passaa koskaan unohtaa. Minä myös taputan kapteenille aina kun lentokone laskeutuu. Teen sen aina myös HKI-Kuopio välisillä lennoilla. Joskus taputan humalassa ja vahingossa junassakin kun asemalle tullaan. Valitan jo nyt niille harvoille postikortin saajille että tissikortteja ei oo tulossa tällä kertaa. Täällä on tissikortit kiellettyjä koska se on pornoa ja siitä ei allah innostu.
Kesken ostelun alkoi himottaa Fat Monkeyn hampurilaiset niin paljon että ajeltiin kuitenkin sinne, lähemmäs kotia. Vastaanotto oli yhtä lämmin kuin viimeksikin ja automaattisesti saatin sama ”oma” pöytä. Mulle Aussie Burger ja rouvalle juustopurilainen. Aivan erinomaiset burgerit. Paksu etikkapunajuuren viipale ei välttämättä kyllä sovi hampurilaiseen mutta ei se sitä pilannut kuinkaan. Jokin aussien juttu se vissiin oli. Kadun toisella puolen alkoi muslimiukko huutamaan minareetista kello kuuden rukousta, se vähän latisti tunnelmaa kun ei saanut sanoista selvää. Tunnetta siitä esityksestä ei kyllä puuttunut.
Ilmoitan tähän nyt heti kärkeen että ihmisen ulkonäöstä tai ulkoisesta mittakaavasta ei saa tehdä pilkkaa, se on moukkamaista. Ja sitä minä en juuri tässä teekään vaikka joku saatanan suvaitseva neropatti tämän asian päälaelleen siellä kohta kääntääkin. Oikeasti sinä olet suvaitsematon, et vaan sitä itse vielä tajua. Viereiseen pöytään tulee ulkoisesti suurin pariskunta minkä olen koskaan nähnyt. He molemmat olivat oikeasti noin 200-kiloisia. Rouva ei meinannut päästä nousemaan kahta matalaa askelmaa siihen korotetulle terassille. Täysin ymmärrettävää koska siihen tarvitaan kolminkertainen voima keskikokoiseen ihmiseen verrattuna. He istuivat pöytään. Rouvan tuolista yksi tuolinjalka sujahti terassilaudan läpi ja tuolia piti siirtää koolausten kohdalle. Se että minulta meinasi tulla sillä hetkellä nauru, ei tee minusta moukkaa. Siltä rouvalta itseltään se nauru nimittäin vasta tulikin. Kohta heille tuli isot ja hyvännäköiset salaatit pöytään. Ajattelin mielessäni että hyvä homma, molemmat ovat pelissä mukana ja fiksun oloisilla ruokavalioilla yritetään pudottaa liiat läskit pikkuhiljaa pois poikkeen. Mielessäni kerkesin juuri toivottaa tsemppiä kampanjaan kun kolme tarjoilijaa kantoi pöytään vielä yhdet perhepizzat, yhdet hampurilaisateriat ja yhdet isot lautaselliset jotain aasialaisten hötsönsöötä. Mielessäni toivotin heille uusiks että hyvä, antaa mennä ilon kautta vaan, elämästä pitää nauttia just nyt koska kuolo korjaa meidät jokaisen hetkenä minä hyvänsä. Sitä ei voi ennustaa. Öitä.


Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 21, Koh Lanta, Thaimaa

Herätys veijot! Tänään mennään aamiaiselle sinne saksalaismummon leipomoon. Menomatkalle tankattiin ruokakaupasta lisää hyttysmyrkkyä ja kaljaa. Mittees vittua, tämä mummon leipomo on näköjään maanantaisin kiinni. Aika moni muukin ruokala ja kauppa näyttää olevan sulki. Olikohan se kuulkaa jotenkin niin että se on tämä maanantai jokkiin pyhäpäivä näille thaimaalaisille vai oliko se muslimeille? Tai ainakin jokin vapaapäivä, tai välipäivä. No oli mikä oli ni ihan turha päivä. Allah ja AY-liike ovat kumpikin yks syöpä ihmiskunnalle. Ajellaan takaisin kotiin ja oman resortin buffetiin, ei se oo paska sekään.
Mä aloin töihin ja rouva voimistelemaan. Tuossa se tekee mitä kummallisempi kieppejä, ajoittain hieman pöljän näköistä. Määräsin sen altaalle varjoon lukemaan ainakin yhen kirjan. Aurinkoon ei saa nyt mennä sekään, on jo niin tumma se nahkansa. En mene minäkään aurinkoon, en uskalla enkä pysty. Kyttään terassilta että milloinka tulee pilvi valon eteen ja käyn aina sen pilven aikana pulahtamassa. Tätä ruljanssia koko päivä, ei mitään muuta.
Illemmalla kun taas kärsi ulkona liikkua ihan oikeesti ni mopoiltiin Sala Daniin kikkailemaan. Räätäleilläkin on low season ja pula asiakkaista kun ne on nyt ottanu minut silmätikukseen. Ihan väkisin pitäis alkaa minulle pukua nyt tekemään ja monessa ompelimossa. Huomasin pääseväni kaikkein helpoimmalla kun tein heille jokaiselle selväksi että minä en oo koskaan pitänyt pukua, enkä pidä jatkossakaan. Tämä oli tietenkin täyttä puppua ja kyllä minä oikeesti hyvän räätälipuvun tai ainakin mittapuvun tarviisin mutta nyt ei ole sen hetki. Oli tarkoitus kävellä rauhassa tuo koko sataman seutu läpi ja tutkailla samalla potentiaalisia ruokaloita mutta toimittaja näki Pirates Of Caribbean-teemaisen ravintolan ja tutkailu loppui siihen. Entäpä jos ihan vaan huvikseen olis vähän vielä kävelty ja nälkää kasvateltu? Ei, tähän pitää mennä nyt heti. Selevä.
Ruokalan nimi on Black Pearl. Vissin sen Johnny Deppin laivan nimi oli sama, en tiijä. Hieno on ravintola, en minä sillä. Huomaa että nyt on ihan laitettu vähän rahaakin tähän eikä koko kapakkaa ole tehty kierrätysmateriaalista kuten täällä on enemmänkin tapana. Tässäkin suurin osa baarista menee meren päälle ja yhellä tarjoilijalla onkin virveli pystyssä siinä meidän pöydän vieressä. Ei se vapa kyllä kertaakaan siinä heilunut tärpin merkiksi joten saattoi hyvinkin olla mainoskikka että heidän kalansa muka olisivat erittäin tuoreita. Normaalia kiiltävämpi sisustus heijastuu tietenkin hintoihin. Safkat on noin puolta kalliimpia kuin tuolla meidän kylän rupuisemmissa luolissa. Otettiin curryt. Tietenkin, kyllä niistä nyt pitää nauttia kun autenttisia on kerrankin saatavilla. Vaimolle red curry ja minulle panang curry, mutta tällä kertaa lehmän lihalla. Varmuuden vuoksi vielä kylkeen valkosaipulileipää jos sitä soosia sattuu siihen kuppiin jäämään vielä niinku ylimääräiseksi.
Nyt osui. Voi jumalauta kuinka kermaista currya ja pihviliha siellä seassa on aivan priimaa. Tulisuusaste on tismalleen kohillaan ja valkosipulileipä kruunasi koko setin. Puoliso toistaa samat sanat pöydän toiselta puolelta. Nyt sattui tulemaan tämän kuukauden parhaat safkat pöytään. Painakaapa kalloonne, Black Pearl. Heti kun tuutte satamaan ja tie loppuu ni siitä 50 metriä vasemmalla ja siinä heti kotkat huuteleekin sulle: ”savadikaaaaaaa, juu vont iiiiiiiit?” Oli niin hyvvee että lähti taju. Öitä.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 20, Koh Lanta, Thaimaa

Nukuttiin aivan homona, eli pitkään. Hänen mielestään aivan liian pitkään ja hän vähän suuttuikin siitä että en oo häntä herättänyt ja aurinko paistaa nyt ulkona aivan turhaan. No anteeks. Aamiaisella on aivan uuden näköistä nuudelihöttöä. Se oli oranssia joten näytti enemmän porkkanaraasteelta mutta maut olivat kohillaan. Biologisen kelloni mukaan on sunnuntai ja se on lotontarkastuspäivä. 2 oikein, ei voittoa. Onneks eurojackpotista tuli eilen aamulla 20€ lapulla 24€ takas, tärkeintä on pysyä plussan puolella ja nauttia. Tänään minulla on ulkonaliikkumiskieltoa siihen saakka kunnes aurinko laskee. Nahka on kuin paviaanin perse ja sitä kirvelee aika maukkaasti. Viime yön sain kuitenkin nukuttua parin kaljan ja mojovan lääkityksen avulla.
Vaimoni on hullu. Tuonne se vaan meni aurinkoon selälleen vaikka poltti naamansa eilen. Minun tehtävänä on siis juomahuolto. Tunnin välein vien sille vettä, jääteetä tai kolalaita pyyhkeisiin ja lakanoihin käärityneenä ettei UV-säteet saavuta herkkää hipiääni. Kolalai on thaimaalainen tapa lausua Cola Light. Minä tein vähän etukäteen huomiselle aikataulutettuja duuneja ja tein minä hirveen määrän betsejäkin siinä sivussa. Auringon laskettua tuli altaalle hyttysiä ja toimittaja luovutti palvomisen. Näinä päivinä kannattaa olla täällä ihan tosissaan noiden hyttysten ja hyttysmyrkkyjen kanssa. Thaimaassa todetaan nyt viikoittain noin 20 uutta Zika-virustartuntaa. Sen verran niitä on jo tuulen mukana tullu Singaporesta niitä moskiittoja.
Ajeltiin hondalla Sala Daniin kikkailemaan, se näköjään kirjoitetaan erikseen eikä yhteen kuten olen aiemmin virheellisesti tehnyt. Käveltiin cityn molemmat kadut läpi etsien uutta ruokapaikkaa joka puhuttelis. Jostain ihan out of nowhere hyökkäsi räksyttävä kolmen kulkukoiran lauma pelottelemaan yhtä japsituristia. Koskemattomuus säilyi mutta kyllä sillä varmaan tuli vähän paskaa housuun kun minullakin meinas tulla vaikka olin kymmenen metrin päässä tilanteesta. Huomattiin jo eilen siellä yks ruokala jonka sisäänmenoaukko oli koristeltu satukirjatyyliin ja instassa joku kehui sitä että kannattais käydä. Mennään nyt sinne sitten.
En minä nyt tiijä onko tämä niin hienon näköinen loppujen lopuks. Varmaan kelpaa jos oot nainen, alle 10-vuotias ja tykkäät yksisarvisista ja kaiken maailman sateenkaariunelmista. Vähän överiks on minun mielestä karannut omistajattarella, kukaan heteromies tätä baaria ei kyllä omista. Vaan eipä tuomita vielä liikaa, odotetaan curryt pöytään ja annetaan tuomio vasta sitten. Ei jatkoon. Meitsin currystä puuttui thai eggplantit ja/tai pea eggplantit jotka sinne ehdottomasti kuuluisivat. Nämä oli korvattu porkkanoilla ja kurkulla mikä on mielestäni vähän liian kaukaa haettu vaihtoehto. Vaimon curryssä kanat olivat melko b-luokkaa, varmaan just sitä koneellisesti eroteltua siipikarjaa mitä näkee useissa kotimaisissa makkaroissa. Muistakaa siis aina lukea siitä nakkipaketin kyljestä ennen ostotapahtumaa ettei siellä vaan ole seassa koneellisesti eroteltua siipikarjaa. Se on paskaa. Niin ikään tarjoilija ei kysynyt meiltä haluamiamme tulisuusasteita joka olis vähintäänkin kohteliasta. Olkoonkin niin että ne sattuivat aika hyvin kohdilleen, mutta silti. Norsukalja oli onneks saman makuista kuin muuallakin. Käykää katsomassa minkä näköinen paikka mutta älkää jääkö syömään vaikka joku instassa käskisikin. Kotimatkalla käytiin 7/11:sta jääkaappiin perustäydennys. Kaljaa ja suklaapullia.
Meidänhän piti lähteä tälle Singaporen matkalle jo viime vappuna mut se ei menny ihan buttoniin. Mulla on nyt tasan kaks vuotta ollu omituinen rintakipu vasemmassa kyljessä ja oon rampannu melko monella lääkärillä ja terapeutilla sen takia. Kaikkein paras oli se venäläinen puliukko Vallilan terveysasemalla joka käski hieroa mobilaattia kylkiluihin. Se kuitenkin tiesi että oon sydänvikainen ja kaikissa mahdollisissa riskiryhmissä. En edelleenkään jaksa uskoa että se oli lääkäri, se oli varmasti jokin piilokamera-asia. Huhtikuussa sit paria viikkoa ennen ku piti lähteä Singaporeen ni kirjotin googleen että ”suomen kovin kardiologi” ja varasin ajan sille. Sitä kans vähän nauratti sen ryssän antamat toimintaohjeet ja se sanoi että tutkitaan nyt ihan kunnolla. Määräs viipalekuviin, varjoainekuviin, keuhkokuviin, ultrakuviin ja kaikkiin mahdollisiin kuviin. Minun piti myös jäljittää hänelle isäni ruumiinavausraportti jos aletaan tarvittaessa tutkimaan geneettisiä vikoja meikän sydämestä.
Viikko ennen lähtöö mulla alkoi siinä perjantaina iltapäivällä jo vähän kovemmin kivistämään rintaa ja iltaa kohti siinä piti vähän selälleenkin jo asettua. Verenpaine oli 180/120 ja lepopulssi tyrkki hyvän matkaa toista sataa, lähempänä kolmatta. Varovasti ehdottelin vaimolle että pitäiskö soittaa ambulanssijäbät käymään ku niillä olis varmaan nitroja ja saisin sit samalla stressitilanteessa otetun sydänfilminkin sille kardiologille tutkittavaksi. Niitä sydänfilmejäkin minulta on otettu vaikka kuinka monta tässä viime vuosina eikä sieltä oo oikein mitään paljastunut. Rasitustestissä oli jotain harhalyöntejä mut ne meni vielä ihan normaaliin haarukkaan. Sanoin sinne hätäkeskukseen että ei toinna pillit päällä tulla kun ei tässä kuolemaa vielä tehdä. No niillähän kesti kolme varttia ja meinasin jo siinä puolen tunnin kohalla soittaa uusiks että vois niitä pillejä harkita ehkä sittenkin. Jäbät tuli ja niillä oli siinä yks rookie mukana treenaamassa. Sen harjoittelijan eka homma oli hoitaa mulle IV-yhteys. Se tökki minun etukäpäliin kymmenkunta reikää eikä saanu rööriä suoneen. Ehdotin jo että entäpä jos ite laittaisin mutta viimein se sai tuosta ranteen sivusta piikin osumaan suoneen ja perään laitettiin niin paljon aspiriinia sekä betasalpaajaa että elintoiminnot hidastui. Kielen päälle yksi suhaus nitroa ja alle toinen. Piuhat paikalleen ja printteri laulamaan. Sydänkäyrä menee myös bitteinä samantien kardiologille joka sanoo että ei oo laakin merkkejä, mutta tutkittava tämä on, tuokaa Meilahden ensiapuun. Mulla oli semmoinen paska aavistus, ja historiakin sen osoittaa, että nää mun sairaalareissut lasketaan aina viikoissa eikä päivissä. Täten pyysin rouvaani pakkaamaan mulle reppuun läppärin ja röökit sekä molempien laturit. Ja sit lähettiin. Ambulanssissa alkoi koskea ihan saatanasti päähän mutta se kuuluu kuvioon koska nitro laajentaa verisuonia päästäkin niin paljon ettei ne siellä mahdu ihan normaalisti olemaan. Lähes väkisin tuputtivat mulle morfiinia mutta sanoin etten oo koskaan oikein ollu huumemäen miehiä, enkä oo nytkään.
Olin sen yhen yön ensiavussa ja seuraavana päivänä pääsin piuhoissa jollekin seurantaosastolle. Sen seuraavana päivänä kuvailtiin jotain ja arkipäivän tullen tehtiin viipalekuvaus varjoaineella. Sen suomen kovimman kardiologin lähetteellä olisin päässyt siihen viipalekuvaukseen vasta kahden kuukauden päästä joten jotain hyötyä tuli tästäkin keikasta. Varjoaineena laitettiin ranteesta jodia sydämeen. Viis vuotta sitten kun tää sama tehtiin ni sain lievän allergisen reaktion siitä jodista. Lääkärikirjojen mukaan toisella kerralla se reaktio yleensä tulee paljon voimakkaampana joten kuvauksen ajaksi tuli viereen pojottamaan sydänlääkäri defibrilaattorin kanssa. Jodin perään tyrkättiin taas betasalpaajaa ihan kunnolla kun ei meinannu pulssi laskea millään sen kuvauksen vaatimalle tasolle. 
Viikon päästä mä pääsin pois. Mistään ei löytynyt mitään vikaa. Tai no, kuvissa näkyi sepelvaltimoissa pientä kalkkeutumaa mut se on kuulemma ihan normaalin rajoissa tämän ikäiselle pullukalle ja valkoiselle miehelle jonka aiempi elämä on ollut rairaita. Entistä lääkitystä paranneltiin lisäämällä dosettiin betasalpaaja joka laskee sykettä. Lievällä annostuksella normaalisti ja jos syke karkaa käsistä ni saa ottaa omin lupineen tuplat. Taskussa kuljetettavaksi määrättiin semmoinen samanlainen nitrosuihke mikä oli ampulanssijätkillä, varmuuden vuoksi. Sanoivat että heidän puolesta voin lähteä ylihuomenna kuukaudeks Singaporeen. Minä olin vähän eri mieltä. Jos mulla on selittämätön rintakipu tällä potilashistorialla ja oon just menny ambulanssilla viikoks sydänsairaalaan ni on se varma että en lähe ylihuomenna kuukaudeks vinkukiinaan. Lääkäri ei meinannu millään kirjoittaa mun vakuutusyhtiölle semmoista paperia millä saan rahat takaisin maksetuista lennoista ja hotelleista. Se jopa kyseli että enkö minä uskalla ja ahdistaako minua ajatus matkustamisesta. Kysyin että ahdistaisko tässä tilanteessa itseään ni hetihän se kirjoitti sen todistuksen. Eikä siinä todistuksessa oo edes mainintaa että minua ahdistais tai olisin muutenkaan päästäni hullu.
Nyt oon sit koko kesän rampannu kardiologilla, fysiatrilla, OMT-fysioterapeutilla sekä naprapaatilla. Me kaikki ollaan tällä hetkellä siinä uskossa että se kipu johtuu jotenkin minun selkärangasta. Just ennen tänne lähtöä kävin kuvauttamassa ruodon magneettikameralla ja kerkesin saada radiologin lausunnonkin. Selkärangassa ei ole mitään kuvissa näkyvää vikaa. Täällä Thaimaassa tätä kirjoitellessa rintaan koskee koko ajan ja parin viikon päästä Suomessa jatketaan tutkimista. Nyt nukkumaan oikealle kyljelle, vasemmalla ei kärsi yleensä niin hyvin. Öitä.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 19, Koh Lanta, Thaimaa

Herätyyys, aurinko paistaa, onko hidas aamu, haluatko vielä nukkua? Aurinko saa kummasti nopeutta tuohon rouvan aamuun. Minä olin vielä lajittelemassa aamulääkkeitäni kun se komentaa minulle jo vauhtia tuolta oven suusta. Tänään pitää selvittää mitä se on tuo näiden jogurtti tuolla aamupalalla. Se on nimittäin ihan saatanan hyvää. Se on jotain maustamatonta luonnonjogurttia mut eri lailla hyvempää kuin meillä myytävät kreikkalaiset tai saksalaiset. Samoin tuo siihen laitettavan hunajan laatu tulee saada selville. Se on hyvää ja se on oikeasti juoksevaa. S-marketin juokseva hunajahan on yks vitun vitsi, kyllä se varmaan juoksisi jos sen lämmittäis noin tuhanteen asteeseen. Ja ne purkit menee aina tukkoon heti ensimmäisen käytön jälkeen.
Nyt on todella kuuma päivä, pilven hattaraa ei näy. UV-indeksi yli 10. Vaimolle rasvat nahkaan ja kirja kainaloonsa ja käskin sen altaan reunalle. Ite keskityin pari tuntia töihin ja menin perässä. Menin varjon alle ja kirjoittelin siinä asioita muistiin noin kolme tuntia. En laittanut rasvoja koska olin varjossa koko ajan. Kävin minä kaks kertaa nopeasti uimassa ja sitten takaisin varjon alle. Uusi pariskunta on tullut altaalle. Mies on eurooppalainen ja näyttää tietokoneen keksijältä. Rouva on aasialainen ja näyttää menestyvältä pornotähdeltä. Luultavasti onkin, koska on ollut rahulia laittaa helevetin kokoiset silarit. Tai sitten tuo mies on oikeesti keksinyt tietokoneen ja rahoittanut akkansa tissit. Altaan toisella rannalla möykkää muslimiperhe. Miehet ovat koko kehon peittävissä märkäpuvuissa hatut päässä altaassa. Lapset huutaa eikä niistä yksikään osaa uida. Akat seisoo hiljaa rivissä altaan reunalla mustat burkhat päällä. Lämmintä on 33° varjossa.
Minun rouvani luki kaks ja puoli kirjaa sekä käräytti upean aurinkolasimuodon naamaansa. Minä käräytin koko yläkehon vaikka en vittu ollu minuuttiakaan auringossa. Käräytin myös polvet ja jalkapöydät eikä nekään ollu auringossa. AfterSun-rasvat ihoon ja kylille asioimaan. Moposta meinaa nimittäin loppua bensa. En oo tarkkaillu sen kulutusta mutta tankillisella on nyt ajettu noin 10 päivää. Tankkaajapojalle käskin että pistähän nyt kuule ihan täyteen se tankki, meillä on nimittäin rahhoo kun tuo tarakalla istuva rouva on kuuluisa radio houst in finland juu nou its in europe. Poika pisti tankin täyteen ja lasku oli 80 bahtia (2€). Huoltamon kyljessä on 7/11 joten samalla pysähdyksellä saatiin minulle kaljaa, vaimolle suklaapullia ja Ellen Jokikunnasille tuliaisiks meikkisieniä. Kyllä, luitte aivan oikein, meikkisieniä. Ne samat meikkisienet mitkä täällä maksaa 0,50€/kpl ni maksaa kuulemma suomessa 30€/kpl. Nyt selvittiin näistä Ellenin tuliaisista kyllä nerokkaan halvalla, mut älkää nyt kukaan kertoko sille itselleen. Luulee vielä että ollaan pihejä eikä välitetä siitä eikä sen munista. Tai siis sen kanojen munista. Sillä on siellä maalla kanoja pihamaalla ja se toi meille taannoin niiden tekemiä munia. Oon aina pitäny vähän hipsteripelleilynä sitä että niissä kananmunissa olis mukamas jotain eroja mutta myönnän olleeni väärässä. Olivat varmasti maukkaimpia kananmunia mitä oon ikinä syönyt. Oikeesti. Kiitos.
Nyt on pizzanhimot päällä ja pitää muistella missä se Fat Monkey on, siellä oli loistavat pizzat. Se koko paja oli semmoisessa puutarhassa piilossa joten nyt kun menee tuohon keskelle ajorataa seisomaan ja katsoo suoran molempiin päihin ja sitten lähtee kävelemään sinne päin missä eniten vihertää ni osuu väkisin. Ja näin kävi. Thaimaalainen daami huutaa jo pienen matkan päästä: ” Welcome bääääääk, do you want the seim table?” Olipa miellyttävä vastaanotto. Pieniä mutta tärkeitä asioita asiakaspalvelussa. Naapuripöydällä nukkuu se sama kissa ja samassa asennossa johon se toissa päivänä jäi. Se jonka nimi oli Dog. Vaimo tervehti kissaa ja kissa tuli istumaan pöydässämme olleelle vapaalle tuolille.
Kerroin Dogille minkälaisen pizzan aioin tilata, hän teki valintansa ja tuli istumaan minun syliini. Pizzat tuli pöytään. Dog kuitenkin huomasi että pizzassani on jalapenoja ja poistui omalle tuolilleen nukkumaan. Omistajatar, tai ainakin päällikötär oletan, jäi tarinoimaan meille Dogista. Dog vihaa thaimaalaisia ihmisiä, tätä emäntäänsäkin myös. Jos thaimaalainen yrittää häntä silittää niin saa tuntea Dogin etukäpälän voiman ja nopeuden. Valkonaamojen kanssa Dog on kuitenkin aina hyvää pataa. Natsikissa, sanois suvaitsevainen unelmapäissään.
Pizzat oli juuri odotusten mukaiset. Ne olivat täydelliset. Perheen ruipelo ei jaksanut omaansa kokonaan ni otettiin mukaan. Oli pakko, noin hyvää ruokaa ei vaan voi jättää. Netflixistä alettiin iltapuhteina katsomaan Jessica Jonesia. Se vaikuttaa hyvältä vaikka onkin Marvelin mielikuvitustuotantoa. Yliluonnollisuutta on siinä just sopivan verran mausteena, ei liikaa. Selällään oleminen on tällä palaneella nahkalla aika vaikeeta. Kyljellään ei oo yhtään helpompaa ja mahallaan en edes yritä. Oon nyt 7 kertaa voidellut itseni jollain havaijilta ostetulla megavoiteella, syöny kolme itämaista antihistamiiniä ja kolme panadol fortea. Kohta otan panacodin vaikka sitä en mielellään tee. Nyt on ehkä pakko. Tästä tulee vaikea yö. GN

torstai 3. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 18, Koh Lanta, Thaimaa

Vaimo näki painajaisunta. Unessa minä olin hänet hyljännyt. Pienellä vakuuttelulla sain hänet uskomaan että en minä häntä hyljää ja sitten lähdettiin aamiaiselle. Tänään on oltava nopea aamu koska meillä on tuo mitsu vielä puoleen päivään saakka ja päätettiin käydä sen saksalaismummon baarissa brekulla. Siellä on puolet pöydistä täynnä vaikka on low season, se on laadun merkki. Tilattiin sen mummon ite leipomaa tummahkoa leipää, juustoa, kinkkua, salamia, kasveja, paistettuja munia, vahvaa saksalaista kahvia ja meitsille teetä. Ai herra kuinka juusto ja salami oikean leivän päällä voikin maistua hyvältä vaikka niistä on ollut vasta kolme viikkoa erossa. Sama homma oli kuulemma sen kahvin kanssa, minähän en oo kahvia koskaan juonu mutta sen tuoksujen aromeja osaan arvioida mielestäni erinomaisesti silti. Röökissäkin käytän kahvimakuja mut juonu oon sitä viimeks 5-vuotiaana ja silloin meni vatsa niin kipiäksi että jouduin sairaalaan. Siihen lopetin kahvinjuonnin. Kaupan päälle tulee vielä pienet puddingit ja radiotoimittajan oli ihan pakko saada iso viipale saksalaista omenakakkua santsikahvin kylkeen.
Erinomainen aamiainen, lienee tämän kylän paras. Jatkoon. Tarkastaja Julkuselle tiedoksi että kylän parhaat ja siisteimmät ravintolavessat ovat täällä. Hang Sabai on ruokalan nimi, pankaa ihmeessä muistiin. Oltiin lähössä jo pois ni kymmenkunta apinaa laskeutui siitä viereisen vuoren viidakosta kyyläämään meijän touhuja. Suurin osa niistä tais olla jotain poikasia kun oli niin kovin leikkisää se meininki. Mukavan näköistä porukkaa olivat.
Vielä on pari tuntia aikaa auton palautukseen ni käyväänpä tuossa Saladanissa. Krääsäkaupoista ostelin parit paidat, jotenkin päässyt unohtumaan koko sairaus kun ei oo ollut täällä sitä paitatarjontaa niin hyvin ollut. Joka kojussa on vaan niitä samoja hullunhauskoja turistipaitoja. Paidat maksaa pari euroo kappale mutta kulttuuriin kuuluu kuitenkin se tinkiminen ostotapahtumassa. Ihan niinku sillä olis jotain väliä maksaako se rätti euron vai kolme. Kohteliaana kaverina minä tietenkin suoritin sen tinkimisen mut sit annoin kuitenkin tippinä sille juipille kaks kertaa sen tingityn rahamäärän. Siinäpähän miettii että oliko tuo nyt kohteliaisuutta vai vittuilla. Jos se oli jälkimmäistä ni mielestäni ainakin tyylikästä. Kaikilla on nyt hyvä mieli ni katotaanpa nyt tästä rannasta vähän valmiiks jo päivällispaikkaa jos tultais auringonlaskun aikaan tänne syömään. Hyvän näköisiä paikkoja oli useita mutta lopullisen paikan määritti yhden baarin edessä pelehtivät kolme kissanpentua, rouva yhtyi niiden leikkiin mukaan ja lystiä näytti olevan kaikilla. Okei, tullaan illalla tähän syömään.
Palautin auton ja siellä oli koko vuokraamon hlökunta kumartelemassa ja kiittelemässä. Panttina olleen passini sain takaisin ja sekin tarkasteltiin oikein virallisesti että se nyt varmasti on minun passi. Kyllä se aina vähän pelottaa antaa passinsa pois hallusta jossain pippurinkasvatusvaltiossa mutta sitä varten tulee AINA olla housuntaskussa mukana paperikopio passista. Sitten kun jokin hasardi sattuu ni se kopio helpottaa ja nopeuttaa aika paljon asioita. Muista se. Mukana et kanna sitä oikeeta passia vaan pidät sen huoneesi tallelokerossa. Just kun aateltiin mennä pulahtamaan ni pilvi voitti auringon. Tarkoittaa rouvalle kaks jaksoa Master Chefiä ja mulle pari tehokasta työtuntia. Akka alkoi vähän kiukuttelemaankin ni hoisin sille kaks suklaapötköä. Leppyi nopeaan ja helposti.
Parin tunnin päästä aurinko tuli taas vieraaksemme ja lähettiin rypemään. Minun tehtävä oli kuvata rouvan puhelimella videoo kun se teki hienoja akrobaattisia temppuja altaassa. Minäpä siinä sitten kun olin tehtäväni suorittanut ja poistuin itse jo suihkuun ni ajattelin että kuvaan sinne samaan puhelimeen myös hienon akrobaattisen tempun omalla kikkelillä. Siellä se nyt on, jännä nähä että katsooko se ne videot läpi ennenku lataa instaan tai lähettää anopille. Meikä elää nyt todella reunalla.
Lähettiin syömään sinne Saladanin baariin. Baari on pitkulainen ja se toinen pää on pitkän matkaa veden päällä tolppien nokassa. Maisemat on hienot. Lattian alla liplattaa lahden poukama mikä vaikuttaa kyllä joelta mutta kartasta tarkastettuna se on lahti. Vedessä ui iso lauma muikun näköisiä kaloja joilla on lamppu päässä, tai ainakin jokin kiiltävä diskoasia. Vastarannalla melontajoukkue treenaa ja vähän väliä ohitsemme pörisee pitkähäntävene. Maisema on vähän saman näköinen kuin se hotellin seutu jossa Bloodline on kuvattu. Katottiin se just loppuun Netflixistä. Täytyi ihan googlettaa että onko se oikea hotelli. On se. Se on siinä Miamin ja Key Westin välillä. Hotellin sivuilla olleet kuvat on ehkä otettu suoraan siitä Netflix-sarjasta. Hieno paikka, siellä käymisen vois lisätä to do-listalle. Huoneiden hinnat on alkaen 359 taalaa yö, jonkun mielestä se vois olla kallista. Molemmille vihreää curryä riisillä ja kanalla. Toiselle norsukalja ja toiselle dieettikola. Curryn tulisuusaste on medium ja ruoka on aivan täydellinen. Jos ootte miettiny ikinä että mitä diskopäämuikut syö ni ne syö vesimelonin kuoria.
Vatsassa on hieman omituinen ätmös, lähetäänpä kotiin. Mentiin skootterille ja meitsin piti kääntyä vielä takas sinne baarin vessaan, kotiin saakka ei olis päästy. Räjähtävä tulos. Nyt uudestaan mopolle ja sit nopea siirtyminen kotiin. Elävästi tulee mieleen edellinen Indonesian reissu kun just näin kolmannen viikon kohdalla tuli kunnon ruokamyrkytys. Silloin oli omasta mielestä kuolema lähellä varsinkin kun sillä saarella ei ollu mitään lääkäreitä, paitsi semmoisia poppatohtoreita. Eipä vaivuta nyt kuitenkaan synkkyyteen ja kuulostellaan persettä ihan rauhassa tämän illan ajan. Pimenevässä illassa sulkijalihasta jännitellen ajeltiin kotiin. Loppumatkasta näytti jo pilvet niin tummalta että saatetaan kastua kunnolla taas. Siinä tilanteessa olisin jo luovuttanut ja tehnyt paskankin housuun. Kerettiin kuitenkin himaan just ennen sadetta ja housut puhtaana. Hyvä näin.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Hane matkoilla, syyskuu 2016, day 17, Koh Lanta, Thaimaa

MORO. Meitsi herää seiskalta ku siivoojat koputtaa oveen. Menen ihan tahallaan munasillaan ovelle ja juuri kun olen aloittamassa luentoani länsimaalaisten ihmisten nukkumaanmeno- ja heräämisajoista niin lähes hampaaton siivojamummo ojentaa kouraani ”Please, make up my room”-kyltin jonka olin illalla unohtanut oveen. Mummo sanoi soliiii ja minä sanoin että nou soliiii, mai bäd. Vaimokin heräs mutta sillä oli taas hidas aamu joten minä aloin töihin, jatkakoon hän nukkumistaan. Ysin maissa buffet-aamiainen ja rouvalta loistava idea. Vetää sataa lievästi mutta kuitenkin sen verran että auringonotto ja mopoilu ovat pois suljetut ohjelmistosta, joten vuokrataanko auto ja tutkitaan tämä saari. Oikein hyvä idea.
Mie lähin vuokraamoon neuvottelemaan. Täällä kun ei joka tapauksessa oo mitään leuhkan puoleisia autoja tarjolla ni sitten on oikeestaan ihan sama ottaa halvin mikä löytyy. Kuvastosta löytyi jokin Hondan auto mikä on ihan oikee auto vaikka näyttääkin mopoautolta. 1200 bahtia/päivä, otetaan se. Manageri soittaa varikolle mut just sitä ei löydy ja kysyy että kelpaisko Mitsubishi Attrage. No en oo ikinä semmoisesta kuullutkaan, minkälainen lie? Periaatteessa käy jos siinä on ilmastointi ja automaattivaihteisto. No meillä nyt ei oo siitä tässä kuvaa mutta jos se kelpaa ni saat sen Hondan hinnalla vaikka se olis oikeesti 1500 patia. Okei, laita tulemaan. Fiftii miniiiii, sanoi hän ja auto tuli vartin päästä. Aivan kelpo rakkine, ei muistuta mopoautoa lainkaan, neljä ovea ja oikea peräaukkokin.
Mielestäni ihan tarpeeks erikoista olis ollut se että mopolla joutuu ajamaan tien väärässä reunassa. Pervous menee nyt nextistä seuraavallekin levelille ku tässä pyydyksessä on ratti matkustajan edessä ja vaimo istuu kuskin paikalla ilman ohjauspyörää. Minun pitää nyt ajaa vänkärin jakkaralta siten että vaihdekepakkoa hämmennetään väärällä kädellä kun oikealla ei yletä. Onneks lattiapedaalit on kuitenkin sillä samalla matkustajalla kellä on rattikin, ja oikeassa järjestyksessä. Pienen totuttelun jälkeen suurimmaksi ongelmaksi osoittautuu se että a) lasinpyyhkimen ja vilkun viikset on väärillä paikoilla ja näiden funktiot siis kytkeytyy minun ajossa päälle just silloin kun se toisen pitäis ja b) edelleenkin jokaisen risteyksen jälkeen lähen posottamaan oikeeta kaistaa kunnes vaimo ilmoittaa minun olevan väärällä kaistalla. Turvallista matkaa.
Saari on mielestäni noin 40 kilsaa pitkä ja ehkä 15 kilsaa leveä (jälkikäteen tarkasteltuna sisältää noin 25% värikynää). Tarkastelkaa ite kartasta jos ette usko, tämä oli minun oma summittainen arvioni. Lähettiin suunnistamaan eteläkärkeen jossa pitäis olla hienoja näkymiä. Mitsu on vuosimallia 2016 ja siinä on hieno navigaattori joka on täysin thaimaan kielinen eli เนวิเกเตอร์. Arvannette että siitä ei ollut apua. Vaan meikäpojillapa on puhelimissa molemmilla nyt thaimaalaiset liittymät ja niissä liittymissä topless internetit joten voidaan ajella niiden navigaattoreilla. Ainakin niin pitkälle kuin puhelinverkkoa riittää. Ja sitähän riitti korkeintaan kolme kilometriä. Oltiin koko ajan enemmän natiivien keskuudessa ja meno alkoi olla niin köyhänpuoleista että ei siellä enää puhelinverkkokaan pelannu, sille ei varmaan ole kysyntää. Paperikartan mukaan koko saarella ei mene kuin se yks tie joten tokkopa tuosta eksytään. Se tie on täynnä reikiä joiden syvyyden vois hahmottaa kuivalla kelillä mutta nyt ne on täynnä vettä ni mennään tuurilla. Muutamassa reiässä mitsun iskarit pamahti tosi pahasti mutta jo alkujaankin perin voimakkaat ominaisäänet autossa eivät juuri lisääntyneet. Alkuasukkaiden keskuudessa tie vaan kapeni ja moottoriajoneuvot muuttuivat lehmiksi sekä vuohiksi. Kissat, koirat, kanat ja kukot osasivat liikennesäännöt paremmin kuin ihmiset. Ne menivät jonossa ja tien oikeassa laidassa. Ennen saaren kärkeä oltiin jo melko tiheässä viidakossa mutta asfalttitiellä kumminkin. Korkelta liaanista hyppäsi susikoiran kokoinen apina tietä reunustavalle kaiteelle juuri automme edessä. Matkustajilla tuli hieman savea punttiin.
Saavutettiin määränpää. Siinä oli iso kyltti: Terminal Point. Käännyttiin takas. Tullessa pysähdyttiin Lanta Townissa, se oli yhden risteyksen kylä. Siellä oli kuitenkin vähän sivummassa 3 pokestoppia ja kun käytiin koluamassa ne niin sieltä löytyi toinen vähän tuoreempi kylä jossa oli tismalleen samanlaisia asuntoja rakennettu kahteen kerrokseen aika julmetun paljon. Pienellä kuikuilulla selvis että nämä on rakennettu 2004 tsunamin jälkeen niille joiden kodin hyökyaalto vei. Tällä saarella menehtyi silloin eri lähteiden mukaan noin 500 henkeä. Saaren asukasluku on nykyään noin 30 000. Sen nousuveden merkit muistuttaa edelleen joissain puhelinpylväissä ja sähkötolpissa.
Sitten iloisempiin asioihin. Lanta Townin vissiin ainoasta päivittäistavarakaupasta löytyi puhelimen autolaturi. Vähän matkaa kotiin päin vielä ja saavuttiin semmoiseen näköalabaariin kuin View Point. Hieno oli se näkymä. Mut jos käyt ni varaa aikaa tilauksellesi. Me tilattiin vain teekuppi ja yks pannukakku ni siinä meni tunti.
Tähän tosin vaikutti 20 hengen japanilainen sukujuhla joka oli juuri polkaistu käyntiin siinä terassilla. Olivat ihan pikkusen tilannu kaikkee siihen pöytään ja voi herra saatana sitä selfietikkujen kilinää ja kolinaa aina kun tuli jokin annos pöytään ja tietty jokaisen piti se kuvata omalle tikulleen. Suvun naispuolisella päällä oli myös järjestelmäkamera puol metriä pitkällä putkella ja se otti jokaisesta kupista ja lautasesta sillä tasan 5 kuvaa ja sit vielä omalla selfietikullaan yhden, minä laskin. Yritin ikuistaa hetken kun se kuvasi pientä kuppia missä oli kourallinen riisiä, en oo varma onnistuinko. 5 kuvaa riisikupista järjestelmäkameralla ja yks puhelimen luurilla. Join teen ilman sokeria kun oli niissä molemmissa sokerikulhoissa enemmän muurahaisia kuin sokeria.
Käytiin kotona saniteettitauolla ja jatkettiin toiseen suuntaan. Siellä on Saladan, saaren pääkaupunki jossa on puolta enemmän katuja kuin Lanta Townissa. Kaksi. Näyttää kuitenkin hyvältä. Paljon kaikkea pientä mukavaa. Mut ehkä mennään kuitenkin syömään sinne meidän kyllille päin kun nähtiin että Red Snapper on auki tänään. Mitsulla sinne ja menut pöytään. Baaritiskillä istuu kolmijalkainen kissa. Se on varmaan jäänyt baarin edessä auton alle ja Lanta Animal Welfare on hoitanut sen takaisin pelaavaan kentälliseen. Tää ruokala on saanut megapisteet tripadvisorissa ja nyt on odotukset korkeella, hinnastokin hipoo keskieurooppalaista tasoa. Meitsi tilaa tasmanian lohta ja radiotoimittaja ottaa tequilalimekanaa. Tai yritti ottaa mutta kana oli loppu niin hän ottikin guacamolesnapperia. Hienon näköiset veistokset tulee pöytään, mutta makupuoli on silkkaa pettymystä. Lohessa on mausteita vain pinnassa. Papusose ja parsat on pelkkää etikkaa. Pinaattipyre ei maistu miltään ja snapper oli raakaa. Vain paistetut perunat olivat tyydyttäviä. Turhaan hehkutettu paikka, itse en toista kertaa mene. Minulta kysymällä saat vaikka heti 10 vinkkiä paremmista ruokapaikoista tällä saarella.


Jälkiruokia siinä mietittiin ni alkoi kuulumaan voimakas ulina jostain lähettyviltä. Tien toisella puolella japanilainen vosu jäi skootterin alle ja piteli koipeansa siinä penkalla. En tiijä huusiko se jalkansa kipeyttä vai solmuun mennyttä selfietikkua mutta kovaa se huusi. Viereisen mopovuokraamon lihaskimppu kantoi sen pihapenkilleen istumaan ja soitti ambulanssin. Se ambulanssi tuli oikeesti alle minuutissa ja lähti akka kyydissä seuraavan minuutin aikana. Viimeks kun soitin itelleni ambulanssin Helsingissä ni meni 55 minuuttia. Ne oli pitkiä minuutteja. Toivottavasti saavat sen vosun takajalan kuntoon ettei tarvii amputoida kuten tuolta kissalta joka jäi ajoneuvon alle vissiin samassa kurvissa. Vaimo empatiapäissään harmitteli että nyt meni sen geishan loma pilalle kun ei varmaan voi pariin viikkoon uida eikä ottaa aurinkoo jos ne on joutunu tikkaamaan sen käpälää. Lohdutin vaimoa kysymällä että monenko tuommoisen japanilaisen primadonnan se on koskaan nähny uivan tai ottavan aurinkoa ikinä missään. Ne vaan selfietikkuilee ne.
7/11:stä illaks kaljaa ja suklaapullia. Kotona vesisateessa lämpimään altaaseen hetkeksi ja eiköpähän lie tämä päivä siinä. Naapureissa on taas tänään porukat lisääntyneet. Siis niitä on tullut lisää tänne. Yläkerrassa myös harjoitetaan lisääntymistä äänien perusteella. Meijän perheen primadonnan bikiniin meni rupikonna, yllä kuva. Ei mulla muuta. GN