day 17, Honolulu
Tänään ei toinna mennä isoon järveen aamu-uinnille, siellä on jellyfish-varoitukset ihan punaisilla lipuilla. Virta on tuonnu rantsun täyteen meduusoita ja saattaapi alkaa intiimialueita kirvelemään kun heidän kanssaan lähentyy. Kerran thaimaassa snorklatessa kirjaimellisesti törmättiin meduusan kanssa. Tai tarkemin ottaen se törmäs minun naamaan. Ilkeästi se poltteli ylähuulta usemman päivän ajan. Ihan suosiolla suoritan siis aamupulahduksen tuossa hotellin altaassa. Jätin vaimon taas sinne altaalle ja poistuin töihini. Netti ei nimittäin pelaa tuolla altaan reunalla enää kuin hetkellisesti ni siinä meinaa vähän hermo kiristyä jos yrittää suorittaa duunia.
Lupasin eräälle maalaiselle ystävälleni lähettää täältä postikortin edesauttaakseni heidän kyläpostinsa säilymistä. En olis arvannut mihinkä kierteeseen joudunkaan. Hirmu homma oli ensin etsiä semmoista perinteistä tissikorttia mikä aina kuuluu rantalomakohteista lähettää. Löysin ainoastaan semmoisen retromman ja piirretyn version kyseisestä aiheesta. Se maksoi 30 penceä tai shillinkiä tai jotain niitä yksiköitä mitkä on pienempiä kuin dollarit, niitä pieniä joilla voi heitellä kerjäläisiä. Quarterit on ihan käteviä ku ne käy parkkimittareihin. Oottekos koskaan miettiny kuinka vammaisesti nuo ameriikan kolikot menee? Ku meillä on niitä pennejä muistaakseni 5, 10, 20 ja 50 ni näillä on 1,2,10 ja 25. Ni eikö se oo tuo 25 ihan vitun epäkätevä koko kaikella tavalla? No niin, asiaan, yksi postimerkki on siis ostettava, se nyt ei varmaan voi monta kolikkoa maksaa sekään. Voi se. Jos haluaa tissikortin lähettää havaijilta eurooppaan ni se merkki maksaa suunnilleen kaks vitun dollaria. Eikä tässä vielä kaikki (TV-shop-äänellä), niitä merkkejä myydään vain kymmenen kappaleen pakseissa. Honolulun keskustassa on lähin postikonttori josta saa yksittäisiä merkkejä. Taksi sinne maksaa 17 dollaria ja saman verran takas. Ai että vähintään 20 dollaria tulee tuon postikortin kokonaishinnaksi. Mummon rahoissa sata markkaa. Kyllä nyt turistia koijataan taas. Pitäkää merkkinne, otan yhen kaljan ja alan hautoa sotasuunnitelmaa.
Vaimolla oli tänään valtuutus valita lounaspäivällisillallispaikka. Se oli jostain tripadvisorista keksinyt semmoisen kuin Cheesecake Factory. Pistetään heti kärkeen pala historiaa pöytään. Se on sata vuotta sitten ameriikassa perustettu juustokakkuleipomo joka rupes tuossa 70-luvulla leviämään ravintolatoimintaan ja ympäri maailmaa. Nyt niillä on 200 ruokalaa siellä ja täällä mut se juustokakku on edelleen se niiden kovin juttu. Ja yks niiden ravintoloista on täällä meidän naapurustossa ja sinne lähetään syömään nyt. Hattua täytyy nostaa tuolle amerikkalaisten palvelualttiudelle. Se on kyllä täysin ymmärrettävää jos tarjoilijan palkasta kaks kolmasosaa muodostuu tipeistä. Netissä pelottelivat että tänne on aina hirveet jonot. No ei ollu jonoa ollenkaan. Ravintola on kyllä käytännössä ihan täys mutta just löytyi meille vielä kahden hengen pöytä. Hetki ooteltiin neitiä joka saatteli meidät pöytään. Siinä ootellessa kerettiin tutkailla aulassa oleva kakkumyymälä, oli ihan yhen- ja kahenlaista juustokakkua vitriinissä siinä. Heti kun kun pöytään päästiin ni Daniel tuli ja esitteli itsensä ja ehdotti että jos tois heti juomisia pöytään. Avot, rouvalle kolaa ja handelle Bud Light, paikallisolut maistuu edelleen tunkkaiselle minun suussa. Kahessa minuutissa tuli juomat ja oltiin jo ruokien suhteenkin ostopäätös tehty. Mulle spicy meat pizza ja vaimolle spagettia lihapullilla. Se olis halunnu spagetti bolognesen kuten aina, mut ei löytäny sitä menusta.
Viereiseen pöytään tuli pariskunta ja se rouva möllötti vaimon kädessä näkyvää Aamulypsy-tatuointia. Sitten mie kuulin että ne supisi suomeksi keskenään. Laukaisin tilanteen ja avasin keskustelun ettei kummallekaan osapuolelle vaan pääse syntymää kiusallista tilannetta. On nimittäin vähän jo totuttu puhumaan kotimaan kielellä ihan surutta mitä sattuu kun eihän meitä täällä kukaan ymmärrä enkä ikinä olis uskonu että tässä japsituristirysässä edes eurooppalaiseen törmäisi. Ne olikin tullu ilman lupia ja ohjausta siihen pöytään omin nokkineen joten Daniel siirsi heidät pois. Saman tien pölähti safkat pöytään, nopeaa toimintaa. Daniel kysyi että maistuisko parmesan noiden vehkeiden päälle ja kipaisi keittiöstä juustokimpaleen sekä raastinraudan. Siitä se alkoi höyläämään ja käski sanomaan stop ku riittää. Suomessahan tuo parmesan laitetaan joka maanantai kuppiin ja kuppi siihen pöytään, seuraavana maanantaina siihen kuppiin vaihdetaan uusi parmesan ku se entinen on jo vähän vihreetä. Hyvä Daniel.
Pizzassa oli täydelliset maut ja koostumus. Rouvan annoksestakaan ei löytynyt mitään valitettavaa. Minen jaksa enää mitään jälkiruokaa mutta vaimon pitää saada sitä juustokakkua. Se tykkää juustokakusta enemmän ku minusta. Se tykkää juustokakusta enemmän ku mistään. Daniel antoi juustokakkumenun ja fiksusti ilmoitti saman tien asioita nopeuttaakseen että muutama kakkumalli on loppu joten kannattaa katsoa jo valmiiks myös plan B jos himottaa saada kakku varmasti ja nopesti. Ensimmäisellä kuitenkin tärppäsi ja hieno kakku sieltä tulikin ja nopeati. Yhtäkkiä vaimo nousi sohvalle seisomaan ja alkoi kiljumaan. Minä olin jo näppäilemässä 911 että sillä on nyt eskaloitunut jokin juustoallergia tai kakkua on mennyt väärään keuhkoon, ni ei. On vaan kuulemma niin saatanan hyvää kakkua että on pakko kiljua. Selevä. Täytyy sitten minunkin maistaa. No onhan se hyvää ja miksei olis jos reseptiä on se sata vuotta hiottu. Tähän kuuluu nyt todistajien läsnäollessa kuitenkin mainita että anopin juustokakku on edelleen se kaikista paras.
Ei oltu vielä edes syöty loppuun ni Daniel toi laskun mutta ilmoitti että teillä ei ole absolutely mitään kiirettä mihinkään mut toin vaan valmiiks tämän laskun, maksatte sitten ku jaksatte. Hieno tyyli. Tuossa olis Amarilloilla, Rossoilla ja joillain muillakin ravintoloilla miettimisen paikka. Mitä vitun järkeä oo odotuttaa asiakkaita vitutukseen asti sen laskun kanssa. Ai että näyttää hyvältä kun lato on täynnä porukkaa. Miettikää nyt kuitenkin vähän. No joo onhan tässä tietty se AY-kusipäiden aiheuttama ongelma että kun tuossa Cheesecake Factoryssä oli salissa töissä ehkä 25 henkeä ni suomessa tuon kokoluokan liiteri pitää hoitaa neljällä tarjoilijalla. Amerikkalaisessa ravintolassahan on yleensä aina paikalla general manager, sit joka baarilla, keittiöllä, ravintolan osastolla ja narikalla on oma manageri ja jokaisella managerilla on sitten omat alaisensa. Ja homma toimii. Jos tulee valittamista ni aina on paikalla manageri joka selvittää. Jos se ei osaa ni aina on paikalla myös managerin manageri. Se on palvelua se. Se on jotain mitä SAK:n konttorissa ei ymmärretä. Nyt kuitenkin hyvillä mielin nukkumaan.
Eilen illalla vaimo sanoi ennen nukahtamistaan mulle että hallelujaa. Mulla meni koko yö siinä sitten pyöriessä ja miettiessä että mitähän se sillä oikein tarkoitti ja että liekö hurahtanut johokin uskoon ja jos on niin mihin. Toivottavasti ei ainakaan niihin allah-asioihin. Aamulla sit kysyin mitä se sillä meinas ni se olikin kuulemma sanonu vaan että ai lav juu. Huomenna pesen kainaloiden lisäksi korvatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti