maanantai 20. huhtikuuta 2020

Hane matkoilla, tammikuu 2020, day 12, Hikkaduwa, Sri Lanka

Su 19.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 12.

Aamu-uutiset sanoo että Kiinassa on kuollut nyt 3 persoonaa siihen uuteen virukseen. Myös naapurin kukko on viimein kuollut, onneksi. Vastarannalla tosin on nyt muslimit alkanut suoltamaan sitä soopaansa aina kaiuttimista aamuisin, tai sit minä en vaan oo ennen tajunnut sitä sen kukon kiekumisen takia. Ikinä ei oo hyvä. Terveydentila on kyllä periaatteessa hyvä. Keuhkotauti on nyt muuttunut pahaksi yskäksi mutta se on juuri se viimeinen merkki että tauti on poistumassa. Eli hyvä on se kuitenkin.


Sri Lankassa on useita luonnonpuistoja ja jossain semmoisessa vierailu on kutkuttanut minun takaraivossa jo pitkään. Useiden lukemieni raporttien mukaan Yala Natural Park tuolla valtion itärannalla olis se paras semmoinen missä kannattais käydä. Wayne ja Kellie oli käyny siellä viime viikolla ja ne kehui paikan ihan paratiisiks. Minäpä lähen tuohon kuistille pienelle välipalalle ja kuulustelen hotellin managerilta kuinka tämä reissu pitäis toteuttaa. Välipalaksi otan sandwichin jonka välissä on kinkkua ja juustoa. Kinkku on sitä samaa pekonia mitä oli aamupalalla. Täällä kinkku ja pekoni on käytännössä sama asia. Siinä aamupäivällä heti kymmenen jälkeen pekoni muuttuu nimeltään kinkuksi. Se oranssi haukka kiertelee ympyrää tuossa joen päällä. Sillä on varmaan jokin saalis tähtäimessä, vaikuttaa ihan siltä. Nyt se pommitti hienosti sarjapaskat meijän rannalle, just sillai niinku Korkkareissa oli aina piirretty. Jonnet ei tiedä.


Hashanin kanssa päätettiin istua alas ja jutella se natural park -homma pakettiin. Otetaan siinä samalla ehkä yhet kaljat. Työnjaoksi suunniteltiin sillai että minä vuokraan sieltä jonkin mieleisen hotellin tai huvilan ja jahka päivämäärät on selvillä ni Hashan hoitaa mulle kuskin ja auton sinne, sekä kuskin ja jeepin sinne safarille. Tuumasta tekoihin ja booking.com auki. Vaimo on antanu mulle tähän hyvät ohjeet. Aina pitää laittaa sinne hakuehtoihin että vähintään neljä tähtee ja hyvä aamiainen ja meren ranta. Jos ei oo rantaa tarjolla ni ainakin sitten uima-allas. Näillä ohjeilla löysin semmoisen tolppien päällä rakennetun huvilan Intian valtameren rannasta. Kaikki hakuehdot täyttyivät ja hintakin oli samaa luokkaa kuin Kämpin sviitti, mutta tämä nyt on tämmöinen 'kerran eläessään' -käynti ni eipä toinna nuukailla. Lähtö olis keskiviikkoaamuna ja paluu torstai-iltana. Nämä tiedot minä nyt toimitan manageri Hashanille ja hän järjestäköön loput. Sillä välin minä lähen käymään tuktukilla pharmacyssa, tämä yskä alkaa olla jo ihan vitun arsyttävä ja kylkiin koskee jo tämä huutaminen.


Löysin apteekista semmoista yskänlääkettä jonka tuoteselosteessa luetellaan suunnilleen kaikki tuntemani huumeet. Vois olettaa että tällä loppuu yskiminen, tai ainakin sen yskimisen tuottama vitutus vaimenee. Ohessa toimitetussa paperilapussa lukee myös kaikki mahdolliset lääkkeestä tulevat sivuoireet, ja siinä on ihan oikeesti kaikki mitä vois kuvitella. Kaikkein isoimmalla tässä lukee että sydänvikaisten ei tätä tulis nauttia juuri lainkaan koska saattaa lamaannuttaa sekä pumpun että hengityksen. Joku saattaa muistaa kun viimeks otin yskänlääkettä kotimaassa olevinaan ihan lääkärin saneleman annostuksen mukaan ja ihmettelin että pullosta ei riittäny mitenkään koko kuurin ajaksi. Silloin tapahtui aivan inhimillinen pilkkuvirhe ja kurlasin aina 5cl kun piti ottaa 5ml. Nyt täytyy olla tarkempi tässä hommassa jos haluaa hengittää vielä huomennakin.


Kotiterassilla Hashan jo odottaa. Hän ilmoittaa hoitaneensa meille pari autoo ja pari kuskia. Keskiviikkona aamukybältä Sambath tulee hakemaan meidät sillä samalla Lexus-kopiolla millä noukki meidät lentokentältäkin ja sit se vie meidät Cinnamon Yalaan. Torstaina aamuviidelta meitä odottaa siellä Jeep ja kuljettaja nimeltä Ravi joka vie meidät safarille katselemaan elukoita koko päiväks. Illalla Sambath tuo meidät sit takas länsirannalle. Hitto miten hyvin hoituu nämä hommat kun on oikeet ihmiset niitä järjestämässä. Kohta pittää kuulemma lähtee takas kylille, vaimo määräsi. Se haluu jalkahierontaan.


Tuossa pääkadulla on useita hieromalaitoksia ja suurin osa niistä näyttää oikein asiallisilta. Näyttäis muutamassa olevan ihan fysioterapeutin ja lääkärinkin palveluita saman katon alla. Mentiin siihen mikä näytti kaikkein kiiltävimmältä ja moderneimmalta. Vaimolle tunnin jalkahieronta kustantaa vähän alle 5€. Minä säästän ja meen siksi aikaa juomaan kaljaa naapurin Happy Potiin. Huomioitavia asioita tämän maan hieromoissa: Ei kannata mennä kyselemään happy endejä, lain mukaan täällä saa nainen hieroa vain naista ja mies miestä. Homoilu saattaa olla laissa kiellettyä ehkä muutenkin. Hieromaliikkeet suljetaan täällä jo aikaisin alkuillasta, useimmat klo 18. Tämä siksi ettei humalainen junttituristi edes pääse kyselemään niitä happy endejä yökerhosta tullessaan. Kaljojen ja hieronnan jälkeen käydään ostamassa marketista ihmisenpesuainetta ja hammasharjat. Nyt on nimittäin päässyt käymään niin että sähköhammasharjan laturi jäi Suomeen ja siitä on akku jo tyystin loppu.


Tuktukjäbä haki meidät kotiin ja jäätiin terassille miettimään pitäiskö sitä jotain syödä. Ei oo kyllä yhtään nälkä, tais vatsani täyttyä niistä kaljoista. Otettiin iltapalaksi vain helevetinmoinen vati hedelmiä. Nää on kyllä erinomaisen hyviä kun ovat ilmeisen luomuja ja lähihedelmiä. Ökyryssät pelaa korttia uima-altaan reunalla ja riipivät kaupasta hakemaansa halvinta mahdollista vodkaa. Lomailua kai se on sitten tuokin. Nyt ne alkoi tuuttaamaan taskulaskimen kokoisesta bluetoothkajarista paskaa kazakstanilaista teknoa. Näinköhän ens yönä tässä hotellissa nukutaan lainkaan. Huonot merkit on ilmassa mutta lähetään kokeilemaan silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti