maanantai 25. heinäkuuta 2011

TK poissa kotoa, Tuska 2011, Virgin Oilin jatkot

Lauantai 23.7.2011 Taas on paiskattu aikaisella herätyksellä vaikka veto on vasta 00.45. Kaik johtuu siitä että meillä on sama miksaaja, backliner ja kosketinsoittaja kuin yhtyeessä Tarot. Niillä on päiväveto Tuskassa ja siellä olis niiden oltava jo klo 13, joten herätys ja matkaan klo 11. Krapulat oli hyvät kaikilla, paitsi niillä jotka olivat omavaltaisesti avanneet aulabaarin terassin jo aiemmin aamulla. Mie en ymmärrä miten se oikein meni mutta ne oli vallanneet semmosen terassin ja sit henkilökunta luovutti sen taistelun ja alkoi myymään juomaa sinne?!?!?

Matkaan o'hoy! Tuommonen HML-HKI siirtymä ei paljon savolaisen muusikon perslihaksessa tunnu ja menikin yhdessä hujauksessa. Kuopiosta käsin kun on tottunut siihen että aina kun minne vaan lähteekin niin sitä matkaa on se 300km vähintään. Jannella oli siis aikainen päiväkeikka ja niin ikään aikainen nesteytys paikallaan, sympatiasyistä osallistuttiin muutkin. Kuopiolainen kun menee kehä kolmosen ulkopuolelle, sinne Helsingin puolelle siis, niin alkaa se suunnistus. Tällä kertaa Janne luki iPhonesta ohjeita ja Jopi ajoi. Ajossa ei mitään moitittavaa, mutta se kartanluku kuulosti todella hämärältä. Festari kuitenkin löytyi ja muutaman kerran se ympäri ajettiin, yhdelläkään portilla ei yksikään järjestysmies tiennyt mistä pääsee kakkoslavan taakse. Niinkin hyvin järjestetty festari kuin Tuska on aina ollut, ni nyt kyllä tuli pieni miinus tuosta bändien opastamisesta ja tiedottamisesta. Jätettiin poijat ja piano sinne, ennen eroa oli kuitenkin kokeiltava kuka uskaltaa laittaa munansa semmoseen pöytätuulettimeen mistä puuttui se suojaritilä. Yks uskalsi ja huusi. Ei se viipaleiks menny, punoitti vaan.

Miehistö pienenee ja roudaus Virgin Oiliin on muutenkiin vähän vittumaisen hankalaa, mistäpä saatais apuja? Herra Spektaakkeli, jolla on paljon tuttuja noissa black metal-joukoissa, tokaisi:
- Minäpä ratkaisen asian ja soitan pari satanistia paikalle!
- tuut, tuut, haloo?
- Shalom, mitä vanhat koukkunokat? Tuutteko jeesaamaan roudauksessa?
- joo, nähdään kohta siellä, moi!
- kuuskuuskuus!

Eihän siellä itsekseen vetämässä oltu, pari muutakin bändiä oli, toinenkin suomalainen ja yks ruotsalainen. Meijät oli kuitenkin arvottu illan headlineriks. Svenssonien paikalle tilaamat rummut olivatkin miniatyyrimallia ja ne veti sit meidän rummuilla. Kaikkien kysymyksien vastauksiin se rumpali sanoi "amazing", se on varmaan miniatyyrivehkeisiin tottunu jo kotimaassaan. Absurduksen Lassi ja vaimonsa Senja tulee kans illalla friikkihommia tekemään. Ne on mukavia ihmisiä ja noi tommoset hommathan on todettu istuvan meijän discoon kuin nyrkki persieseisiin. Sitä paitsi aina on mukava tarjoilla jotain pientä spessua kun siihen on mahdollisuus.

No illallahan kapakki oli aivan täyteen ammuttu, kaikki liput oli myyty ennakosta ja siihen päälle tuli vielä Tuskan passeilla (<-sananmuunnos ihan vahingossa) ihmiset tanssimaan. Hirveesti paljon hyviä tuttuja ja rakkaita ihmisiä kerkes vähän morjenstelemaankin, se ihan tärkein tosin ei päässytkään Helsinkiin vielä. En ala kaikkia luettelemaan mutta Diablon Aatulta ostin saman mersun jo varmaan kolmannen kerran, alkoholilla oli osuutta asiaan molemmilla. Lämppärit olivat molemmat meikän mieleen, hyviltä kuulostivat. Oma vuorokin meni kai ihan mallikkaasti, itsestänsä saattoi tuntua jopa kesän parhaalta vireeltä. Olisko kesän kuntohuippu siis nähtävissä ens viikolla Kuopiossa? Homppa tarkkaili mallikkaasti isoja stereoita koska Tegelmutter oli taas huoraamassa ison rahan perässä jossain. Lassi ja Senja tekivät perustemppunsa discon tahtiin, oli tarkoitus roikuttaakin ihmislihaa koukuissa mut noiden aikataulu itse Tuskassa vähän kosahti ja liian kiireks sit meni. Vissiin kelpasi sinne toisellekin puolelle kun pitkästä aikaa lensi pikkuhousua ja rintaliiviäkin lavalle. Eturivin tytöiltäkin oli vaatetus vähentynyt melko rohkeaksi, eipä tuo minnuu haitannu.

Johtuen noista valitettavan myöhäisistä soittoajoista bileet oli suunnilleen tässä. Tavallaan se pikkusen vituttaa kun keikan jälkeen kerkee just pesemään ruumiin ja juomaan ehkä yhen lonkerin ennen valomerkkiä. Sen tein ja kebabin kautta hotelliin köllölleen. Aamulla jättäydyin taktisesti kyydistä ja kotiuduin myöhemmin ravintolavaunulla. Muutama jäsen oli ollut jatkoilla ja sen olivat näköisiä kyllä. Ens viikko on hyvvee, TK:lla on Rockcockissa kesän eniten panostettu keikka, sanan varsinaisessakin merkityksessä. Blackie Lawlessin (Wasp) kanssa on päästävä paiskaamaan kättä, on se niin iso idoli ollut Hanelle pikkutyttönä. Ne vetää samalla lavalla het meidän perästä. Perhe-elämästä vielä sen verran että Hannulle tulee vieraaksi hämmästyttävä Kissanainen, on nimittäin rakkautta horoskoopissa ja hormonipotikka kaakossa. Tsau!

5 kommenttia:

  1. Hei! Mie oon tulos sinne kuopioon (; Vetäkää si hyvä keikka!

    VastaaPoista
  2. Yläparven vosut kuittaa ja kiittää myös! Kyl yks niittipyssy piristää aina kummasti iltaa.

    VastaaPoista
  3. Eturivin tyttöset kiittää. Ens kerralla mennään pelkillä tasseleilla!
    Okke mo ja kiitos!

    VastaaPoista
  4. Kyllä Kuopiossa täräytetään kesän paras. Kiitoksia vaan sekä parvivosuille, että eturiviin.

    VastaaPoista
  5. Oli hauskaa ja mustelmat siite muistona !

    VastaaPoista