torstai 11. heinäkuuta 2013

(Viikkosavo, huhtikuu 2013) ei julkaistu

Yhdessä tuumin päätoimittajan kanssa tultiin tulokseen että vähemmällä päästään kun ei julkaista tätä ajatelmaa:

Karavaanaus on verollepantava.

Taas ajelin mojovassa lumipyryssä, tällä kertaa Kuopiosta Turkuun. Tuossa ysitiellä missä ohittaminen on niissä olosuhteissa miltei mahdotonta koitui riesakseni kahdeksan (8) karavaanariyhdyskuntaa. En kutsu heitä perheiksi koska en rinnasta heitä ihmisiksi. Vertaan heitä mielummin niihin samankaltaisiin lajeihin jotka myös kiusaavat ihmistä huvikseen eivätkä henkensä pitimiksi kuten ampiaiset tai pulut. Ajaminen nopeudella 70km/h ei ole yhtään sen turvallisempaa kuin ajaminen liikennevirran mukaan 85km/h, mutta kyllä sillä saa ihmistä kiusattua. Sitä paitsi se on tutkitusti vaarallisempaa ja tismalleen jokainen näistä kahdeksasta yksiköstä sitä harrasti. Erään yhdyskunnan pää oli laittanut krapulapäissään rouvansa sen laatikon rattiin kun se ei uskalla ajaa kuin kuuttakymppiä, hän oli oikein hyvä kiusaaja.

En ymmärrä tätä harrastustanne, se ei voi olla kenenkään mielestä mukavaa. Minä asuin kerran kaksi viikkoa semmoisessa kotelossa ja sillä ajettiin samalla paikoissa Saksa, Tsekki, Itävalta, Sveitsi, Italia, Ranska ja välillä aina takas Saksaan. Vaikka koolla oli "perheistä" parhain niin siinä lootassa asumisesta ei varmasti nauttinut kukaan. Oletan siis että karavaanari nauttii vain siitä kiusaamisesta.

Ei hätää, minulla on kyllä esittää tähän ongelmaan ratkaisumalleja, kuten aina. Vaihtoehto 1, se maltillisempi: Sillä sontalaatikolla saa ajaa vain nelikaistaisia teitä jotta ihminen ei joudu jonottamaan. Täten sen maailman ihanimman leirintäalueen on löydyttävä moottoritien varresta. Vaihtoehto 2, se radikaalimpi: Karavaanari maksaa ajamisistaan veroa valtiolle noin 1€/km ja tämä verokertymä korvamerkitään täysin moottoriteiden rakentamiseen väleille KUO-HKI ja KUO-TRE. Käytännössä joka vuosi sen paskapenaalin katsastamisen yhteydessä kilometrit ilmoitetaan verottajalle ja lasku seuraa.

Nyt siellä taas nimimerkki "Oletko Parempi" ehdottaa seuraavana että olisit lähtenyt aiemmin. Jos sinulla on aikaa niin mene aiemmin. Minun oli haudattava ukki Kuopiossa klo 14 ja oltava Turussa keikalla klo 21 ja lentokoneita ei osunut tuohon väliin joten unohda viisastelu. Olisi pitänyt poistua hautajaisista kesken liturgian tai yhtyeen esittää illalla ensimmäiset viisi klassikkoa ilman bassoa. Joskus sitä varttia ei vaan ole vara menettää ja nyt se oli otettava takas ylinopeudella kun näistä paviaaneista pääsin viimein eroon. Vakavasti ottaen, liikenteen on sujuttava ja nuo pelleilijät on sieltä kitkettävä pois. Sitä paitsi sen paskalaatikon osamaksujen hinnalla koko perhe pääsis neljä kertaa vuodessa esim. Las Palmasiin. Siellä on hauskaa oikeesti, mie tiijän!

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja on Turmion Kätilöiden basisti sekä Henry's Pubin ja LeBonkin ohjelmapäällikkö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti