tiistai 13. joulukuuta 2011

H poissa kotoa, New York NY, day 5

11.12.2011 Sunnuntai. New York, NY. Aamuseittemältä aamukävelylle, ihan niinku olis ollu asteen verran pakkasta. En oo ihan varma mut saattoi olla että Jennifer Aniston käveli vastaan, saattoi olla, en kysyny! Perinteisiä postikortteja ostin muutaman, älä loukkaannu jos just sinulle en lähetä, vain muutaman ostin. Postimerkkien löytäminen olikin sitten pykälää vaikeampi juttu, mutta onnistui lopulta. Hampurilaispilan tekeminen jäi seuraavaan kertaan, sen verran meni aikataulu kireälle.

Metrolla mentiin yläkaupunkiin ja Central Parkin laidalla sorsat kuvattiin. Sit alkoi se hermojen kiristely, nimittäin täällä on kaik putiikit myös sunnuntaina auki ja voin sanoa että joulu näkyy katukuvassa, ai herra! Mie luulin että suomalaiset hölömöt hössöttää joulun taikaa mutta nämähän ne vasta siinä suhteessa hölömöjä ovatkin.

Parissa vaatekaupassa piti 5th avenuella käydä, mutta näihinhän pitää saatana jonottaa, paitsi tietty niiden jotka tulee limusiineillä. Noh, meillä ei sattunut siinä limua olemaan ja muutenkin vaikutettiin huithapeleilta ni jonotettiin sit yhteen. Minnuu ahdisti sekä jonottaminen että se kauppa, Hollister oli nimeltään ja vissiin oikein muotijuttu. No oli siellä ihan jees rojua, elävät mallinuket ja ihmisen kokoisia mainosmuijia seinillä jotka oli tehty screeneistä, mut tunnelma oli paska ja ahdas. Dieselin kauppaan päästiin ja tumma poika (ei hetero) yritti väkisin myydä mulle laukun (ei heteroille sekään) ja jäsen J:lle kengät, harhautettiin se.

Tällä kertaa tämä riittäköön. Nyt homolentosukat jalkaan, taksilla kentälle ja airbusilla Helsinkiin. Taksin kuljettaja oli nimeltään Alexander Henao-Aristizabal, ai mistäkö tiijän? Otin kuvan sen taksiluvasta heti kättelyssä siks että löytyy todisteita jos se ryöstää meidät, perusjuttuja ameriikassa!

New Yorkista jääny maku on oikein jännittävä, mie voisin asua siellä mielelläni. Mukava ja leppoinen meininki oli kaikkialla muualla paitsi 5th avenuen jouluruuhkassa. Kotiin päästyäni kaivelen vähän osviittaa Manhattanin vuokratasosta ni vois huvikseen laskeskella minkä laatuisella hommalla siellä eläis, vaimon sais varmaan mukaan lähtemään, enhän mie nyt ilman häntä. TK-kiertueet täytyis tietty olla tiukemmin kausiluontoisia että ne kannattais sieltä soittamaan tulla. Muilta osin ainakin hintataso oli hyvinkin järkevä, väittäisin jopa että halpa. Paitsi tietty jos meet ostamaan vaattees limusiinillä 5th avenuelta, alushousut haet Tommy Hilfigeriltä ja kellos ostat siitä naapurista Rolexilta.

Onhan siinä toki sekin vaihtoehto että ens kerralla kävis länsirannikon meiningin arvostelemassa? Mut sen verran jätti hampaankoloon että ens kesäloman arvioitu suunta on suurinpiirtein selvillä, ameriikkaan ja ajan kanssa. Turvallisuusasioista en olis huolissani, meitä ei ainakaan tällä viikolla ammuttu kertaakaan ja pyssyjäkin nähtiin vain poliisilla. Turvallinen maa, mitä ne höpöttävät?

Kiitosta liputtaisin matkaseuralle, mukavaa oli. Jos joitain tarinoita on liioiteltu tai ehkä hieman väritelty niin olkoon se vain minun käsitykseni niistä asioista ja tästä maailmasta, sori! Kimmolle tietysti kiitos lätkälipuista ja illallisesta. Päätin just että seuraavasta kesäloman tapaisesta vietän viikon New Yorkissa ja toisen Los Angelesissa, sen se vaatii että mielensä päähän pääsee. Huomisen tasoittelen rytmiä ja tiistaina tartun härkää sarvista työolosuhteissa. Tiistaina on muuten minun osaltani muistaakseni ensimmäiset Henkan pikkujoulut tyystin tipattomana, ajattelin tutustua alkoholiin uudestaan vasta ensi viikonloppuna. Jos sinulla ei oo vielä kutsua pikkujouluihin ni otapa rohkeasti yhteyttä ja hane järjestänee!

Ens viikonloppuna sit onkin Nosturissa Kätilöiden XXXmas eli Metalorgy, sinä juuri saat tulla sinnekin. Just nyt en itse muista oliko se perjantaina vai lauantaina mutta otapa sinä nuoremmuuttas selvää. Lipun voit ostaa tästä linkistä! Minä nimittäin lennän takas Helsinkiin viimeistään perjantaina koska on niin kova ikävä omaa rouvaa!!!

Seuraavan kerran saatan bloggailla vasta sit kun alkoholi antaa näihin tarinoihin oman mausteensa, ei mun elämässä muuten näytä olevan mitään lukemisen arvoista kerrottavaa. Tämän retken raportti lie tässä jos loppumatka ei poikkea suunnitelmasta pahasti. Juuri nyt hanen sijainti on Finnairin Airbus 330 Kanadan ja Islannin puolessa välissä. Maanopeus on 1051km/h. Korkeus on 11588m. Ulkoilman lämpötila on -86*C ja myötätuulta on 212km/h. Helsingissä vaihdan konetta viiden tunnin päästä ja unirytmi se on muuten taas ihan vitun sekaisin.

Tsaui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti