maanantai 19. joulukuuta 2011

TK poissa kotoa, Nosturi HKI

17.12.2011 Lauantai. Niin, kukin vuosi on pyritty päättämään mahdollisimman tyylikkäästi ja yleensä se viimeinen finaali on pelattu kotikentällä Kuopiossa. Tällä kertaa logistisista syistä vähintään yhtä tyylikkäästi se tehtiin Helsingissä, venuena Nosturi. Eri suunnista saatujen arvioiden mukaan tansseissa oli 750-850 osallistujaa, oikein mukavasti. Muitakin esiintyjiä oli: Rage My Bitch, Fear Of Domination ja Shade Empire. Noista jälkimmäinen on huhujen mukaan tekemässä uutta tuotantoa ja mie ootan sitä kuin homo puuroa. Noh, meille oli taas arvottu viimeinen soittovuoro joka alkoi hyvin epäkiitollisesti vasta klo 00.15, toisaalta tällä kertaa se ainakin mulle passas kun oli tarkoitus tutustua pitkästä aikaa alkoholin saloihin.

Pari lonkeroa mie siinä varovasti naplailin sillä välin kun rouva meikkaili ja ihan vähän ehkä kiukutteli vaatteiden valinnan vaikeuden suhteen. Meikkaaminen on muuten yhtä kuin sminkkaaminen, ettäs tiijätte, minäkin tiedän nyt. Ens puraisu kaheksan viikon jälkeen ei ollut ihan niin timangia kuin odotin, hiivalle maistui ja alkoholille. Ei oikein lonkerolle ollenkaan. Itku meinas tulla silmään. Kaikkien meidän yhteiseksi onneksi se oikea maku alkoi kuitenkin iltaa kohti sit löytymään. Saatana jotta säikäytti.

Koskapa äänenlaatu oli tarkastettu jo aiemmin päivällä ja itse akti on vasta myöhemmin illalla ni nytpähän kerkes jotain muuta kikkailemaan. Käytiin alkuillasta rouvan kanssa yhden tutun kätilön valmistujaisissa, siis niinku ihan oikeen kätilön. Se oli just käyny loppuharjoittelunsa tekemässä Sambiassa, pieniä ja ruskeita ihmisen poikasia olivat pyöräytelleet valokuvien perusteella melko vaatimattomissa olosuhteissa. Totta kai minun olis pitäny sille lahjaks viedä kätilöpaita että se olis voinu sillä työpaikan pikkujouluissa rehvastella, vaan enhän mie ajoissa tämmösiä asioita ikinä tajjuu. Paremmin kuin nyrkki persiiseen sopii tähän kuvaksi viikon osuvin iltalehtiotsikko. Sivistymättömille tiedoksi että julkaisimme Hoitovirhe-nimisen albumin vuonna 2004.

Positiivinen juttu on muuten semmonen että kun toi Finnair on lähteny myös mukaan tuohon halpalentokilpailuun, ni esim nyt meikä lennähti keikalle ja takaisin (KPO-HKI-KPO) hintaan 63,22€!!! VR:n vehkeellä sama olis kustantanut 124€ + 10lonkeroo + 2 lihapulla-annosta muuseineen? Silkkaa säästöä koska koneessa kerkee hätäseen yhen gintonicin juomaan halutessaan. Tosin tässä finnairin vaihtoehdossa taksi kentältä akan kainaloon maksaa enemmän kuin lento Kuopiosta Helsinkiin, hullunkurista, mutta totta. Niitä paikallisbusseja en osaa käyttää, älkää ees ehotelko!

Niin siellä valmistujaisissahan jouduin ihan pakosta pari skumppalasia maistelemaan ja mukavasti oli poijat jättäny mulle pukuhuoneeseen lonkeriakin jemmaan. Näillä keinoin ihan oiva keikkakunto tuli ja  huomattavasti paljon mukavampi oli suoltaa taiteellista antia kuin muutamalla edellisellä keikalla. Ilmeisesti sävelten osumatarkkuuskin oli vähintään kohtalainen koska siitä ei ainakaan professori Tegelman jälkikäteen huomautellut. Niin, Mikkohan oli syksyn aikana huorannut Hectorissa semmoset rahat että oli vara tulla yks meidän keikka tekemään välillä, nätisti ajateltu. Lampuissa meillä oli pitkästä aikaa Piispa Eerik, koska Jopille sattui tulemaan ripuli ja ilmeisesti ihan kakkaakin housuun. Eerik teki meitä taannoin ihan vakituisesti kunnes tajus että Apulanta maksaa parempaa palkkaa. Näille kummallekaan teknikolle ei aiota keikasta mitään maksaa, ajateltiin että tämmöset pikästäaikaa-keikat menee niinku työelämään tutustumisena (TET). Helevetin hyvä oli omasta mielestä se keikka, ainakin se siltä tuntui.

Naamanpesun ja nimmarisession jälkeen kerkes hätäseen vielä shottisessiolle Bar Bäkkäriin. Siellä yläkerrassa juttelin tiskin päässä jonkun tutun naisen kanssa, muistan tilanteen, mutta en muista kenen kanssa? Voitko ilmoittautua koska tapahtumalle on todistajia. Häirihtee hieman kun koko ryhmä muistaa tämän mutta kukaan ei muista sinun henkilöllisyyttäsi! Poijat hotelliin ja mie rööperiin, aamulla toivat hannun matkalaukunkin ihan (Petran) kotiovelle, kiitos. Juujuu, luistin roudauksesta, anteeks. Ens kerralla kannan kahella kädellä korvaukseks.

Hirmu krapulan järjesti, oli kai se odotettavissakin. Pahhaa teki vielä sunnuntaina iltakoneeseen astuessa. Ei se ihan buttoniin menny sekään. Jonottaessa joku ranskalainen puppelipariskunta talsi toistuvasti mun varpaille ja luuli että korvaukseks tyhmyydestä riittää "i'm sorry, i'm sorry", teki aika kovasti mieli pistää käkättimiin simultaani-iskulla molempia ja kuitata "i'm sorry, i'm sorry". Krapulalla oli varmasti oma osansa tähän kiukkuun. Sit tosi viisaana tein joutessaan check-inin netissä ja varasin olevinaan hyvän paikan, 1C. Paskan vitut, ensimmäinen rivi, selkä menosuuntaan, selkänoja ihan pystysuorassa ja selän takana matkatavararuuma vain muoviseinän eristämänä. Siellä työmiehet lastatessaan paukuttivat ehkä tuhat matkalaukkua hannun takaraivoon niin että ai saatana että minua kiukutti. Lohdun hiven oli se että lentorouva huomasi suunnattoman tuskani ja siirsi minut riville 7 vapaaseen jakkaraan, kiitos. 

Tästä en onneks kerenny juurikaan innostua kun kapteeni kerkes kertomaan että Kuopiossa on sit tullu mukavasti lunta. Olis voinu kapteeni tulla mukaan ilman lapasia kaivamaan mersua hangesta lentokentän parkista siinä krapulassa, hyihän vittu että ei ollu mukavuus siinä läsnä! Ja tasasemmin se olis voinut laskeutua, en oo aikoihin pelänny noin oikeesti lentokoneessa, varmaan ääneen huutelin jeesuksia ja saatanoita vuorotellen. Saattoi vaikuttaa krapula tuonkin tunteen herkkyyteen.

Kaiken kaikkiaan vuosi oli hyvä, kiitoksia tasaisesti kaikille ketkä näihin seikkailuihin osallistuivat. Ens vuonna keksitään taas uusia kujeita ja keikkapäivämääriä lienee tarkoitus teille jouluaattona julkaista vähä niinku lahjaks. Sillä välin sinä voisit ihan hyvin käydä äänestelemässä meitä TÄÄLLÄ LINKISSÄ. Toki tietysti sillä edellytyksellä että siihen on mielestäsi aihetta.

Keväällä on se yks toinen äänestys johon voin antaa teille pari vinkkiä, haluatte tai ette: Saulista tulee presidentti, niin ikään halusitte tai ette. Sinänsä harmi koska noin älykkäälle ja taitavalle äijälle olis tarvetta talouselämän puolella, menee taidot hukkaan presidentin tehtävässä. Pekka on ihan joutava höpöttäjä, älkää äänestäkö sitä. Jos Pekasta tulee presidentti niin muu maailma nauraa sille ja meille  vielä enemmän kuin suomalaisten timeline-väärinkäsitykselle. Pekka ei oikein tiedä koskaan mistä puhuu, telkkarissa puhui just tänään stand up-yrityksistä vaikka käsittääkseni aiheena olis ollut start up-yritykset, hyvä Pekka! Vielä joutavampia ovat sitten Pekan lisäksi kaikki muut ehdokkaat, se yks vasuri yrittää nyt nuorekkuudellaan ja tavismaisuudellaan kalastella teidän ääniä. Älkää menkö lankaan, se on vasuri, niihin ei pidä kenenkään demokratiaan uskovan luottaa. Ja se Eva Biubau se vasta joutava onkin, sitä ette ainakaan äänestä, äänestäkää vaan Saulia. Netissä muuten väittävät että tätä kirjoittaessani Bon Jovi on kuollut??? Mit vit???

Eikös se tää vuosi oon sitten tässä? On se, veikkaan villisti että vuoden päästä lopputilitystä kirjoittaessa on moni asia eri tavalla sekä TK:lla että Hanella?!?

Tsaui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti