maanantai 12. joulukuuta 2011

H poissa kotoa, Philadelphia PA, day 1

7.12.2011 Keskiviikko. Kuopio, FIN. Hane goes America. Ihan niinku tänä vuonna ei olis tullu jo vähän lenneltyä siellä sun täällä ni kyllä vielä loppukiri on hyvä rytistää. Ikinä en oo ameriikassa käyny ni nyt oli sen aika. Hyvällä tavalla kyllä jännittää kaikki uus ja itselleen tuntematon. Niin jännitti Afrikkakin tasan vuosi sitten mut sinne paskaläävään ei toinna toiste mennä, en voi suositella kenellekään muullekaan, paskaa siellä on vaan ja rosvoja. Paitsi tietty jos pääsis jonnekin syvälle vihreeseen viidakkoon, se kiinnostais, sen verran virtaa tarzanin verta muuten niin huonoissa suonissa.

Kun kerran aasinsilta niin huomaamatta muodostui ni päivitän terveystilanteeni tähän kärkeen saman tien. Ihan sama mulle vaikka se ei vittuakaan teitä kiinnosta mut voinpahan vanhempana huru-ukkona printata sairaskertomuksen täältä kun lasaretti on tietovuotanut potilastietoni jontkaan. Kävin jo kolmannessa sydämen varjoainekuvauksessa ja ne kuvas nyt sen arven sieltä pumpusta niin tarkkaan kuin nykyteknologialla kykenee. Sen jälkeen yheksän kardiologia äänesti niistä kuvista ja päättivät ääniin 5-4 että mulla oli viime juhannuksena kuitenkin sydäninfarkti eikä sydänlihastulehdus. No mitä sitten? Eipä muuta kuin että tämän elämän ajan pittää popsia sydänlääkkeitä, nappi päivään. Helevetin vaikeeta opetella tuommoiseen ku jonakin päivänä livahtaa kolmekin nappia ja samaan tahtiin niitä välillä unohtuukin, mut mie opettelen.

Noita mun maksa-arvoja ne innostui nyt kyttäämään kun ne löys mun verestä semmosen arvon kuin 137 ja se pitäis olla kuulemma välillä 10-70? Tohtori kysyi semmoisella vittuilevalla äänensävyllä että sinä se et varmaan pysty olemaan kuukautta juomatta jossain vaiheessa ni katottais laskeeko se arvo? Yhtä vittuilevaan sävyyn vastasin että hane se pystyy liki mihin vaan ja voipi aloittaa sen tipattoman vaikka heti, että haistapa vaikka paska kun hävisit tämän vittuilun. No nyt on jo vahingossa 6 viikkoo sitä tipatonta takana ja se maksa-arvo on 139, että haistapa paska vaikka toistamiseen, ei laskenut lukema, ei. Ens viikolla aletaan sit kuvailemaan erilaisilla vehkeillä sitä maksaa. Dogaamattomuus on sinänsä ollut oikeestaan aika mukavaa. Hirmu paljon enemmän tulee tehtyä asioita ja niitä jaksaakin ihan eri tavalla. Puhumattakaan siitä että tonnitolkulla on säästyny rahaa viinassa ja nerokkaissa heräteostoksissa. Rouvani on ollut vertaistukena tipattomuudessa mukana, siitä hänelle helevetin iso kiitos, mukavasti tehty! Vaan älkää suotta innostuko, ei tässä ole tarkoitus aivan absolutistiksi heittäytyä, ehkä nyt vähän järkevämmin vaan käyttää jatkossa. Luulen siis että ennen joulua pitää vielä kokeiluluontoisesti narskauttaa?!?

Asiaan. Finnairin isoimmassa vehkeessä viiletetään yheksääsataa Grönlannin päällä, ja neljän tunnin päästä ollaan New Yorkissa, jos ei sitten oo ameriikan hallitus päättänyt että jonniin muhamedin kuuluu ajella tämä vehe taas semmosen kerrostalon kylkeen mihin ne on ite viritelly jo dynamiitit valmiiks. Jospa ei. On täällä muitakin mukana mutta en mainitse nimiä kun en oo lupia saanut, neljä meitä on, toivottavasti takasin päin sama määrä. Helevetin hyvä tuuri kävi istumapaikan suhteen kun molemmilla puolilla on tyhjät paikat, kolmelta näytöltä voi katella siis maisemia ja leffoja yhtaikaa ja padilla näppäillä sylissä vielä blogintynkää, mukavaa. Vessakin on sähkötupakointia varten ihan tuossa vieressä.

Ostin muuten elämäni ensimmäiset lentosukat? Melko homolta tuntuvat ne, ja näyttävätkin. Vaan kuulemma estävät pitemmillä lennoilla veritulppia jaloissa. Otin riskin ja tunnun homolta nyt. Teuvo Hakkarainen oli muuten mun edessä jonottamassa KPO-HKI-koneeseen aamulla, poijat tarjos satasen jos olisin puristanu sitä perseestä ja ottanu sahurilta turpaan. Sitä riskiä en kuitenkaan uskaltanut ottaa, ihan niin homolta ei tunnu ees nämä sukat. Niin, Teuvohan ei ollut Tarjan homotansseissa eilen, se on Viitasaaren paikallisessa juhlinut kansallispäivää kylän äijien kesken ja nyt piti lentää takas töihin.

Pikkusen nämä on täällä tarkkoja tuon maahantulon kanssa, joka sormesta jäljet otettiin ja lärvikin kuvattiin setä samulin terroristiarkistoon. Aika paljon jännitti heidän suhtautumisensa noihin mun sähkötupakkavehkeisiin ja -nesteisiin, ne kun näyttävät erehdyttävästi kyllä pommintekomateriaalilta, mut eivätpä tarttuneet noihin ainakaan tässä vaiheessa. Sen jälkeen alkoi se kuulustelu että millä asialla ja minkälaisella porukalla. Kuulustelussa auttoi huomattavasti kun sanottiin että kuopiolaisen tuttavan NHL-matsia mennään katsomaan Philadelphiaan, kuulustelija tunnisti nimen, joukkueen ja pelinumeron ja saman tien oli leimat paperissa sekä kuulustelu ohi. Vuokra-auto oli valmiina ovella ja nytpä tässä just tyrkitäänkin philadelphiaan vielä näillä silmillä. Good night!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti