lauantai 15. lokakuuta 2011

TK poissa kotoa, UFO Brunico IT

15.10.2011 Lauantai. Huhhuh, nyt on muuten krapula, ihan täydellinen krapula. Sammuin ruotsalaisten keskuuteen. Niillä oli tussi. Lisään kuvia tähän myöhemmin. Toivottavasti tämäniltainen keikkapaikka pohjoisessa Italiassa ei ole natsiherkkää aluetta.

Fyysisesti vaan ei henkisesti voimakas kuljettajamme Kapanen oli kantanut Hanen olallaan camperiin nukkumaan. Ihan vitusti oli hyötyä niistä hotellihuoneista, käytiin me aamulla kuitenkin avaimet palauttamassa ja maksamassa ne pois. Onpa kyllä oikeesti krapula. Etelä-Tirolilainen maisema ihan pelottaa tässä olotilassa, on muuten aika hyvin rotkot kohillaan. Mitenkäs korkeet ne sodomiitit taas olikaan?

Kapasesta puheen ollen, se on entinen suomalainen ja nykynen saksalainen. Armoton panomies. Sillä on suuri tai keskisuuri yritys Saksassa mikä painaa julkkuja ja paitoja ja kaikkee paskaa tuommosille nightwisheille ja the scorpionsseille ja kiertuepaidat meillekin. Vapaa-ajallaan se ulkoiluttaa meitä ja toimii meidän keskieuroopan managerina. Ei me täällä oikeesti pärjättäis ilman sitä, se on 194cm pitkä ja painaa laihimmillaan 129 kiloo. Armoton panomies, paitsi nykyään vaan seurustelee. Hirmu kova se on tanssimaan kun sattuu oikeet kengät jalkaan ja eilen sattui. Sillä on semmoset Bugatti-merkkiset tanssikengät ja eilen satuin kysymään siltä että minkäslaiset kengät ne nuo Bugatit sitten oikein olikaan?

Lailalla on ollut vissiin vittumainen päivä tänään. Se on ollu melko hiljaa. Toisaalta varmaan johtuu vähistä risteyksistä se. Helevetin mutkainen oli raitti dolomiiteillä, 200km tultiin maantietä ja varmaan 50km linnuntietä. Niin niistä italialaisista liikennemerkeistä sen verran että ne ei sit yleensä tarkoita sitä mitä niissä sanotaan. Jos joltain kaistalta pitäis kääntyä oikeelle ni siitä saa ajaa kyllä myös suoraan. Ja jos giuseppe fiatissaan näyttää vilkkua oikeelle ni se saattaa kyllä kääntyä vasemmallekin, mut vilkkua näyttää, se lienee tärkeintä.

Nyt kun svenssonit kerran aloittivat vittuilun tussaamalla hanen kehon täyteen pilluja ja hakaristejä ni lienee hanen vuoro antaa takaisin. Suunnittelin kreppiraudan ostamista. Pari ruotsalaista tyyppiä aina suoristaa hiuksensa suoristusraudalla ennen stagelle menoa, melko homoa. Ni jos me ostettais jostain 6 kreppirautaa ja mentäis siihen viereen aina tekemään joka ukolle kunnon kasarikrepit. Olisko se vittuilua ja olisko se tarpeeks?

On noilla muitakin omituisia tapoja, ennen esiintymistä ne lämmittelee pelaamalla lentopalloo tai futista, aika homous haiskahtaa siitäkin. Me lämmitellään juomalla vitusti viinaa ja siksipä meidän esiintymiset on ollu poikkeuksetta vauhdikkaampia tällä rundilla.

Nyt siis ollaan jossain pohjoisessa Italiassa, käsittääkseni jonniin Tirolin provinssissa. Kylän nimi on Brunico ja venue on nimeltään Ufo. Hieno paikka, iso lava, oikein miellyttävä pukkari, lämmintä vettä suihkussa, vielä kun tuleva safka natsais siten ettei olis makaronia ja ketsuppia. Hanen tussaamisesta vielä sen verran että pääsyylliseksi epäilen itse Tägtgreniä, se ehkä just vahingossa meinas sen lipsauttaa äsken. Ostettiin muuten ruotsalaisille kolmen CDn Disco Classics-boxi huoltoasemalta että saisivat vähän grooven tynkää siihen heviinsä opeteltua.

Hyvän safkan oli tirolin mummo pyöräyttänyt. Oli vihreetä ja ruskeeta, siinä vihreessä oli ehkä pinaattia ja ruskeessa oli tapettu eläin. Tarkemmin ei toinna enkä osaa selittää mutta oikein hyvää oli. Nyt tarkastamaan äänenpainetta.

Normikeikka oli muuten mut kun mie menin lavalle ni mie olin ihan että daa, ihan että OMG?!?! Siellä oli yleisön joukossa pieniä tenaviakin. Siinä ekaa biisiä väännellessä mie tajusin että vittu tämähän on nuorisotalo. Ja Rytkönen tietysti lavalla munasillaan, kuinkas muutenkaan? Kyllä on huomenna Italian iltasanomissa lööpin aihetta. Mutta hyvä nuorisotalo sinänsä koska täällä on baari josta myydään kaljaa. Siinäpä on kotimaisille sosiaalitantoille taas miettimistä miks Suomessa nuorison juominen on ongelma mut täällä ei? Kuulostaa muuten hauskalta kun italialainen kertoo haluavansa kanssasi valokuvaan: fotoshuutti, fotoshuutti!

Me lähetään nyt tyrkkimään Alzhymerilla tuonne vuoristoon ja mennään tuosta Itävallan poikki Saksaan. Matkaa olis 455km ja aikaa siihen on laskettu noilla mutkateillä kuluvaksi noin 9h. Turvallista matkaa. Rundin loppu lähenee uhkaavasti, kaks keikkaa enää tupakoitavana. Toinen Saksassa ja toinen Ranskassa, ajeluttaa vähän enemmän nää viimeiset. Tsau.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti