keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Hane matkoilla, Kuuba, tammikuu 2014, day 10

Aamuseiskalta ovella odottaa mintunvihreä Chevrolet Bel Air vuosimallia 1957. Kuskin paikalla istuu Anatoli ja vänkärin paikalla opas/turvamies Randi. Heti alkuun on todettava että tarvittaessa turvamiehen hommat hoitanee Anatoli, on nimittäin julman oloinen kaveri. Ei sen oikee nimi oo kai Anatoli, mutta nimesin hänet niin koska hän muistutti erittäin osuvasti jotain KGP:n palkkapahoinpitelijää vaikka hispaano olikin. Anatoli oli noin 50-vuotias, parhaat gigolovuotensa jo nähnyt karju. Paksua kultariimua notkui kaulassa ja ranteissa. Englantia hän ei tajunnut mutta Randi tulkkasi. Randi oli 21 vuotias kielten opiskelija paikallisesta yliopistosta. Ylimääräisinä homminaan esitteli Havannaa kulkureille. Nyt mennään.
Ensimmäinen orastava pettymys tuli Randin ekassa lauseessa, vaihdamme auton heti kaupungin ulkopuolella nykyaikaisempaan että pääsemme Havannaan nopeammin. Mutta kun minä just nimen omaan tilasin kyydiksi classic american-luokan auton että mentäis tyylikkäästi. Tämä auton vaihto saattoi johtua myös siitä että me ehkä mennään perille semmoisella "epävirallisella" taksilla ja niiden piti ensin hoitaa meidät ulos kaupungista virallisella taksilla sakkojen pelossa. Tultiin yhelle parkkialueelle kylän ulkopuolella ja siellä odotti Chevrolet Bel Air vuosimallia 1957. Kyllä, tismalleen samanlainen auto mutta palokunnanpunainen. Millähän lailla se tämä nyt sitten on nykyaikaisempi, sama Hiacen 4-pyttynen diesel on kuulemma tässäkin. Hieno vehe päällisin puolin ja voi yhen kerran mikä sohva oli se takapenkki, miks nykypäivän autoihin ei tuommoisia asenneta.
Tunnin ajelun jälkeen pysähdyttiin puolimatkan krouviin. Keskellä peltosuoraa oli yks pikkuinen baari missä kaupattiin pina coladaa ananaksissa tarjoiltuna. Mie otin alkoholilla, muut ilman. Olin melkein varma että Anatoli kaataa rommia omaansa, sitä kun sai ite annostella haluamansa määrän ja mulla ainakin oli tosi kova jano, mut ei se ilennyt siinä kaikkien nähden. Tarjosin koko kierroksen ku ei näillä ollu rahhoo. Jatkettiin matkaa ja mentiin Kuuban korkeimman sillan (700m) yli sekä myös Kuuban pisimmän (300m) sillan. Öljykenttien ja Havana Clubin rommitehtaan ohi mentiin myös. Bacardiahan täällä ei enää oo tehty sen jälkeen ku jenkit kaappas se yrityksen. 
Lähempänä Havannaa mentiin ekaks semmoiselle linnakkeelle joka oli rakennettu 1600-luvulla suojelemaan kaupunkia espanjalaislta concuistadoreilta ja muilta piraateilta. Sieltä aukesi hieno näkymä yli Havannan. Linnan uumenissa toimi myös sikaritehdas jossa kääritty maailman pisin sikari. Siihen se oli laitettu kattoon roikkumaan näytille, 46 metriä pitkä tupakka oli se, Guinness World Record-todistus oli printattu viereen. Samalla mäellä oli myös Che Guevaran koti, museo nykyään tietysti. Siellä oli myös melko komeita kuubalaisten ja neukkujen ohjuksia näytillä siltä ajalta kun homma oli kiivaimmillaan. Kaikki nuo näytille asetetut ohjuksetkin oli sillai jännästi suunnattu ameriikkaan päin?
Havannaan mentiin autolla meren ali. sinne oli kaivettu 1940-luvulla tunneli siitä salmen ali ja siihen aikaan se oli kuulemma ollut koko maailmaa puhuttava arkkitehtoninen ihme. Millähän vitun ilveellä ne on siihen aikaan saanu sen kaivettua, se meni ensi puolisen kilometriä todella jyrkkää alamäkeä ja sit saman verran yhtä jyrkkää ylämäkeä. Tunnustan että vähän sieppas vatsan pohjassa ja jännitti. Pari tuntia ajeltiin ensin autolla ympäri kaupunkin ja tsekkailtiin pakolliset monumentit. Tämä tehtiin autolla siksi että kaupunki on hyvin laaja, 700km2, ja siellä asuu laskutavoista riippuen 2 tai 3 miljoonaa lokaalia.
Auton ikkunasta katseltiin Al Caponen perustamat bordellit sekä hotellit jotka Al vuokrasi aina kokonaan seurueelleen lomaillessaan Havannassa. Tarkastettin baarit joissa Hemingwayn väitetään kirjoittaneen milloin minkäkin kirjansa, blaa blaa ja liiba laaba sanon mie. Sit mentiin vallankumousaukiolle jossa Fidel piti kaikki pitkät puheensa, melko vaikuttavan oloinen tori oli se. Yhella reunalla oli vitun isot monumentit Castron ja Che Guevaran lärveistä, toisella reunalla oli puolustusministeriö ja kolmannella reunalla kuulemma se kuubalaisille tärkein, Jose Martin vitun iso patsas. Jose Marti oli kuubalainen kirjailija, filosofi ja suuri ajattelija. Eli suunnilleen semmoinen joutava viisastelija niinku joku Martti Luther tai Agricola meillä. Jostain syystä se on näille kovempi juttu kuin Che tai Fidel. Patsaan nuppi on Havannan korkein kohta.
Central Parkin kupeeseen nämä on rakentanu Capitolin, se on tarkka kopio amerikkalaisten Capitolista mutta vittuillessaan nää teki omastaan 4 metriä korkeemmaan. Hyvin vittuiltu.
Sitten olis ehkä lounaann aika. Täällä on aika paljon semmoisia noin 10-paikkaisia perheravintoloita joita natiivit on kyhänneet takapihoilleen ja työllistävät tuommoisella koko perheensä. Ajeltiin kaupungin ulkopuolelle yhteen semmoiseen ja vittu että olikin hieno mesta. Palmujen alle kyhäilty semmoinen todella idyllinen lehto ruumiin nautintoja varten. Papukaijat jutteli keskenään ja undulaatit kävivät sillä aikaa pöllimässä niiden ruokia.
Undulaateilla en tässä tapauksessa tarkoita homoseksuaalipoikia vaan niitä pikkuisia lentäviä lintuja. Perheen tytär oli laitettu tarjoilijattaren rooliin koska hän puhui sujuvaa englantia, oli muuten ensimmäinen kohtaamani kuubalainen jonka puhetta ei tarvinnu alkaa kummemmin omassa mielessään jäsentelemään. Vaimolle sikaa ja meikälle kanaa, por favor. Lisukkeina riisiä, papuja, salaatteja ja semmoista yucaa, se oli hyvvee. Se on jokin juures mitä ei vitusti muualla esiinny, koostumus vähän niinku perunalla mut pitkulaisempi ja maukkaampi oli tämä.
Ja tässä vaiheessa taivaalta tipahti kissa. Kyllä, semmoinen aikuisen miehen nyrkin kokoinen kissanpentu mätkähti palmusta pihakiveytykseen. Kunnon losahdus kuului ja mirri näytti kuolleelta. Onneks siltä vaan meni ilmat pihalle ja taju. Parin minuutin pötköttelyn jälkeen sillä alkoi heilua häntä ja pikkuhiljaa se nousi jo seisailleen. Hetken aikaa se kalibroi vielä GPS:äänsä ja kohta käveli jo ihan suoraan. Perheen ikivanha sekarotuinen huli seurasi huolissaan vierestä kissan ihmeparantumista. En malta odottaa mitä eläimiä palmuista tippuu huomenna.
Sika ja kana olivat ihan törkeen hyvvee molemmat, parhaita tällä reissulla. Syönnin ajan Anatoli ja Randi oottelivat kadun varressa, oli kai paikallisen budjetille liian tyyristä. Kävi mielessä tarjota eväät niillekin mutta se olis ollut ehkä tyylitöntä keulimista. Syönnin päälle Anatoli ajoi meidät vanhan Havannan satamaan ja me annettiin työvoimalle vapaa iltapäivä. Vaimon kanssa lähdettiin kikkailemaan vanhan kaupungin katuja. 
video
Hienoohan siellä oli, joka kahvilan ovesta näkyi ja kuului livemusiikki. Tuli väistämättä semmoinen tunnelma että oot astunut sisään johonkin 50-luvun leffaan. Ei oo vittu tämmöstä tunnelmaa tässä maailmassa ihan varmaan muualla. Terasseja kierrellessä ja salsabändejä kuunnellessa minulle tuli mojitoista salakavala humala. Anatoli ja Randi odottivat satamassa, lähetään kotiin. Matkalla ostettiin Hanelle pari pussikaljaa janojuomaksi.
Pimeällä peltosuoralla kotiin mennessä ajettiin ratsiaan. Randilla ja Anatolilla alkoi heti hirmuinen hospotipoo kun ne poliisin näki. Yritin kysyä mistä kiikastaa mut kaikki on kuulemma "kunnossa". Poliisi otti Anatolin omaan autoonsa puhutteluun. Vartin päästä poliisi tuli hakemaan Randinkin ulos tutkittavaksi. Vakoilin takaikkunasta ni Randi laskeskeli pesoja poliisin taskuun ja noin puolen tunnin rahan vaihtelun jälkeen poliisi päästi meidät jatkamaan matkaamme. Yritin edelleen kysellä mistä oli kyse mutta kaikki oli kuulemma "kunnossa". Oletan siis että tämä meidän taksimme ei ollut ihan laillinen. Raul Castro on kiivaasti mainostanut että hän on jo melkein kokonaan poistanut korruption Kuubasta. Just, kyllä noi miliisit oli ainakin ostettavissa?

Iltaseiskan aikoihin oltiin kotona Varaderossa, syötiin vähän buffetista sikaa ja nukkumaan. Raskas mutta mukava oli tämä päivä.


Reissun sikarit tarjosi Paul Saar.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti