sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Hane matkoilla, Kuuba, tammikuu 2014, day 13

Yöllä satoi taas vetää ja nyt on semmoinen sumu että näkyvyyttä haittaa muuten oikeesti. Aurinko pelastanee tilanteen ihan pian. Pekonissa ei ollut koppakuoriaisia aamiaisella. Altaalla soi Ketchup Song, sinne siis.
Käytiin illalla syömässä hienosti meksikolaisessa restaurantissa. Sanomattakin lienee jo selvää että menua, alkuruokaa, pääruokaa ja jälkiruokaa odotettiin jokaista yli puoli tuntia. Nyt kun näitä tarjoilijoita on tarkemmin seurannut ni vääjäämättä tulee mieleen että niiden tarkoitus on saada aina kulumaan mahdollisimman paljon aikaa kunkin asiakastapahtuman yhteydessä. Kahteen viikkoon oon nähny tässä maassa tasan yhden kellon. Se oli hotellin respassa ja taktisesti tunnin jäljessä että on muka enemmän aikaa. Alkuruoaksi pari pientä quesadilloa, välissä juustoa, jalapenoa ja papuja. Oikein hyviä olivat, mutta sitten alkoi tapahtua. Tuli pieni sadekuuro ja se oli pieni vain paikallisten mielestä. Oltiin semmoisessa ravintolassa missä ei ollut seiniä ja vettä alkoi jo tulla vaakatasossa tupaan. Siirrettiin pöytäämme keskemmälle ravintolaa ja sit alkoi tulla katosta vettä mojitoon ja sitä tuli sieltäkin ihan kunnolla. Ei saa valittaa, kyllä ainakin pääruoaksi tilatut fajitakset odotetaan pöytään ja alta tunnin niitä alkoikin jo lupaavasti näkymään.

Mutta, tiedättehän kun näissä hispaanomaissa on aina lattiatkin semmoista kiiltävää kaakelia niinku meillä vessan seinässä, ja ne on liukkaat varsinkin kun siihen on just monsuuni pyyhkäissyt roimasti vettä. Ni kävihän tässä nyt silleen että kun se Juanita oli tasan kahden metrin päässä meidän pöydästä ni se liipas takaraivonsa lattiaan ja fajitakset lähti pystysuoraan sinne mistä se vesi tuli minun mojitoon. Nopeimmat syöksyivät tarkastamaan onko senorita vielä hengissä koska sen takaraivosta kuulunut rasahdus oli ihan ihmiskorvalla selvästi kuultavissa. Ei sillä mitään hätää ollut, se meni vaihtamaan puhtaan jakun päällensä ja selvittämään päätänsä hetkeksi. Minulle tuli hätä että nytkö piti fajitaksia odottaa vielä ylimääräinen puolituntinen. Suotta hötkyilin, meni viis minuutia ni sama Juanita toi uudet tuotteet pöytään pahoitellen edellistä piruettiaan. Papua, kanaa ja paprikaa oli tarjolla fajitaksen sisään, ei muuta. Eli kuivaa oli ja mautonta. Jokin mausteinen soosi olis pelastanut tilanteen. Ja niin vähänkin oli sitä tavaraa että kotisuomessa tämä fajitas olis nippanappa ajanut sen alkupalan asian. Ei jaksettu ootella jälkiruokia, lähettiin hotellin buffetiin syömään oikeesti.
Tämän päivän hommana mulla on ollut vesimelonien siemenien syljeskely seljällään tuon ruusupensaan yli mahdollisimman lähelle seuraavaa palmua. Metrin päähän oon jo päässyt. Jos tästä tulee vielä joskus olympialaji ni mie oon silloin iskussa. Pekka kävi just paskalla tuossa viereisessä ruusupuskassa. Pekka on yks kulkukissa joka on ottanut Hannusta kaverin itselleen, aamiaisella annan sille aina salaa vähän pekonia. Lounaalla oli huonoo ruokaa, söin pääasiassa täytekakkua, se oli hyvää ja ananas myös. Venäläiset pilasivat tunnelman sielläkin, niitä oli kymmenen ja ne huusi humalassa kovaan ääneen. Jos joku perustais venäläisiltä kielletyn hotelliketjun ni sais minusta vakioasiakkaan.
Oon minä muitekin kansalaisia tarkkailut, samassa hotellissa on myös yks hieman elämää nähnyt brittiläinen nuoripari. Niiden hampaiden kunnosta näkee että ne on brittejä ja/tai ne on nähny elämää ehkä heroiinin kanssa. Joka aamu kun aulabaari aukee ni ne on juomassa olutta siinä ja joka ilta kun se baari menee kiinni ni ne on viimeiset jotka siellä mojitoa tinttaa. Kukaan ei varmaan oo nähny niitä rannalla tai missään muuallakaan. Niillä on joka aamu kello soimassa etteivät myöhästy juomahommista ja hyvin onnellisisilta ne siinä hommassa näyttävät keskenään. Toisaalta, jos maistuu ni pittää juoda. Ja mikäpä olis sen kustannustehokkaampaa kuin tulla Kuubaan all inclusive-hotelliin ryystämään kahdeks viikkoo. Ihan varmasti tulee halvemmaks kuin kaks viikkoo Lontoon discoissa.
Nukkuma-aika, tsekkaan vielä parvekkeelta, kyllä, siellä ne englantilaiset edelleen imuroi.

Hyvät sähkösikarit tarjoaa Paul Saar.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti