Su 12.1.2020 Hikkaduwa, Sri Lanka, day 5.
Perusaamiaiseksi on alkanut muodostua seuraavanlainen setti. Ensin metrinmittainen tuo minulle pienen pannullisen vahvaa ja mustaa Ceylonin teetä sekä rouvalle suristaa koneestaan maitokahvin. Kotvasen kuluttua hän tuo isot lautaselliset niitä hedelmiä mitä on sattunut aamuvarhaisella toriilta saamaan. Näiden seurana on aina shottilasilliset sitä mainitsemaani jogurttihötkötystä. Selvitin tarkalleen mitä se on nimeltään. Se jogurtin tapainen on nimeltään Buffalo Curd ja se palmun mahlasta tehty siirappi on nimeltään treacle. Hieno yhdistelmä. Pääruoaksi minulle paistetut munat ja pekonit paahtoleivän päällä ja madamille uppomunat avokadolla. Jatkossa en luettele aamiaista aina erikseen. Sovitaan että jos tästä normaalista poiketaan niin ilmoitan erikseen. Jos tämä siis käy sinulle?
Joka aamu tästä pöydästä näkyy tai kuuluu uusia eläimiä. Tänään ympäröivissä puissa ja pihamaalla vipeltää ehkä jotain maaoravia. Ne on pikkuisen pienempiä kuin kotimaiset sukulaisensa ja hännät eivät ole aivan niin pörheät. Nämä näyttävät prikulleen samoilta kuin Tiku ja Taku siinä yhessä lehdessä. Aurinko nousee taivaanrannasta mukavalla vauhdilla ja unirytmini on synkronoitunut jo tuohon aurinkoon. Herään kun ikkunasta näkyy valkeus ja illalla alkaa tulla nukkuminen mieleen kun aurinko laskee. Vois kuvitella että täällä lähempänä päiväntasaajaa tuo vuorokausirytmi on ihmiselle paljon terveellisempi kun se on aina sama, aurinko nousee kuudelta ja laskee kuudelta ympäri vuoden, aina ja iänkaikkisesti aamen. Suomessa ihminen ei oikein kerkee elämänsä aikana koskaan tottua mihinkään rytmiin kun päivä joko pitenee tai lyhenee koko ajan tai sitten on aina valoisaa tai aina pimeää. Epäreilut on ihmisten olosuhteet eri puolilla planeettaa.
Hotelliin saapuu uusia asiakkaita. Nuori pari tulee ilmeisesti jostain brittein saarten suunnalta puheestaan päätellen. Eivätkä he niin nuoria ole, mutta ehkä nuorempia kuin me. Surffilautoja toivat mukanaan ja herra alkoi vahata niitä surffikuntoon tuossa nurmikolla. Sisäinen kyttääjäni alkaa villiintymään ja käsken vaimon ulos aurinkoon lukemaan kirjojansa ja ottamaan samalla heistä selvää. Minä teen hieman töitäni sillä aikaa. Töiden jälkeen minun on kyllä pakko lähtee ytimestä etsimään se puhelinliittymä, Elisalta alkaa tulla jo sen tyyppisiä tekstiviestejä ettei tämä suomiliittymällä työskentely taida olla taloudellisesti kovinkaan järkevää.
Työt tehty ja vaimokin oli tehny omana hommansa eli urkkinut faktoja uusista tulokkaista. Herra on työskennellyt McLarenin urheiluauto-osastolla suunnittelijana mutta on juuri saanut paremman homman saman firman markkinointiosastolta. Formula- ja urheiluautofanina minua alkoi heti kiinnostamaan. Sillähän vois olla mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan, pitäisköhän juottaa se jonakin iltana humalaan tuossa terassilla. Heidän nimensä jäivät vielä arvoitukseksi jotan jatkossa näissä tarinoissa heitä kutsutaan McLarenin pariskunnaksi. Nyt soitan tuktuk-jäbälle että tulee hakemaan minut ja vie johonkin puhelinkauppaan.
5min wating ok i will come. Tämä selevä ja ihan kohta pihalta jo kuuluikin tuttu ääni. Viehän minut johonkin mistä saadaan mulle Dialogin puhelinliittymä. Täällä on kuulemma neljä operaattoria kilpasilla mutta tässä osassa Sri Lankaa tuo Dialog on ainoa jolla saa jonkinlaisia yhteyksiä. Jäbä sanoi että hänen kaverillaan on puhelinkauppa ja sieltä saadaan mulle paras datapaketti. Sinnepä siis. Kioski löytyi paikallisten ytimestä junaradan takaa. Seinällä näkyy ihan selkeä Dialogin hinnasto ja vaikka en ihan vitusti mistään gigabiteistä ymmärrä niin omasta mielestäni löysin siitä semmoisen liittymän mikä riittää minulle kuukauden soitteluihin ja dataan. Hinta on 12€ flättinä, ei ylimääräisiä piilokuluja ja vauhti pitäis olla niin hyvä kuin se näiden signaaleilla vain on mahdollista. Pannaan pakettiin semmoinen. Passista otetaan kuvia ja hirmu tarkat kupongit täytellään että poliisi ja armeija saa minut varmasti kiinni jos alan myymään huumeita tästä numerosta. Jäbä vaihtoi kortin minun luuriin ja kappas, sehän alkoi jytäämään kuten kuuluukin. Operaation aikana kioski kerkesi jo täyttyä lokaaleista hiippareista jotka latailee lisää puheaikaa luureihinsa tuommoisesta automaatista. Näyttää kätevältä ja minäkin saan mukaani semmoisen salasanan jolla lisälatailu tarvittaessa onnistuu. Tämäpä sujui hienosti. Tuktukjäbä varmisteli minun vierelläni koko ajan että en tule kusetetuksi ja otti jo välillä minun lompsankin tuosta tiskiltä jemmaan kun hulina alkoi. Annoin tämän päätteks sille satasen (0,50€) tipsukkaa jeesistä ja hän siitä kovasti ilahtui. Nyt menehän jo matkoihin siitä kyyläämästä ni minä lähen kikkailemaan tuohon kylille. Soitan sitten taas kun tuut hakemaan jostain.
Kylänraitilla käy hyvä vilske. Keli on kuuma. Keli on ihan saatanan kuuma. Aurinko paistaa kirkkalta taivaalta ihan suoraan keskelle päälakea. Paikallisilla muijillakin on kaikilla aurinkovarjot käytössä. Puhelimen säätiedotus sanoo että 33° mutta tuntuu 40°. Minusta kyllä tuntuu enemmänkin että olis 60°. Ei nyt passaa valittaa kun kyllä täältä joutuu vielä joskus sohjoonkin palaamaan. Oon edelleen tässä paikallisten keskustassa, tässä näkyy ”juna-asema”, bussiasema, pari apteekkia, paljon hedelmä- ja vihanneskojuja, viinakauppa ja muutama ruokakaupan tapainen kioski. Ehkäpä vaellan vähän matkaa tuonne turistien puolelle kaupunkia. Maisema muuttuu melko pian hieman siistimmäksi ja kuvaan ilmestyy huivi- ja teekaupat. Ravintolantapaisia alkaa myös olla tarjolla ja yksi oikein herkullisen näköinen kakkukahvila. Tuohon pittää minun vaimo viedä joku ilta, se tykkää kaakuista.
Liian kuuma on sykkeessä, soitan tuktukjäbän minut hakemaan täältä turvaan. Kotona odottaa leppoinen homma sunnuntai-iltapäiväksi. Täytyy pitää yhtyeen kanssa palaveri ja äänestys että mitkä biisit valitaan levylta kakkos- ja kolmossinkuiksi. Tällä asialla alkaa myös olla hieman kiire koska molempiin biiseihin täytyy kuvata videot. Itse asiassa toinen video on jo kuvattu vaikka ei ole vielä se biisikään tiedossa. Mulla on päässäni ihan hyvä visio siitä mitkä biisit noihin valitaan ja nopea palaveri yhteen kera osoittaa että visiomme on lähes täydellisesti yhteinen. Maaliskuun sinkuksi valikoitui tuleva ikivihreä nimeltä xxxx ja kolmanneksi sinkuksi/videoksi, joka ilmestyy xx.xx, tuli kappale nimeltä xxxx. Näin ne vaan hommat etenee kun on taitava työryhmä.
On häpeä pitää toimistoa sisällä näin hyvällä ilmalla. Siirrän konttorin terassille ja kysyn metrinmittaiselta saisko tänään kaljaa, kahteen päivään sitä ei oo nimittäin jostain syystä saanut. Iso tölkki kylmää Lionia tuli pöytään ja pyysin samalla metrinmittaista viemään vaimon aurinkopedille kevytkolaa. Minun hommani on huolehtia koko perheen nesteytyksestä. Linnut laulaa hulluna. Joka kerran kun oon tähän terassille tullut ni oon kuullut ihan uusia ääniä, kuten nytkin. Se on kovasti paljon rikkaampi tämä luonto Hikkaduwassa kuin härmässä. Vaimo huutaa rannasta keksineensä että miks minä en oo saanut kahteen päivään kaljaa. Se oli lukenu instasta Maria Veitolan postauksen mistä asia selviää, hän on myös täällä jossain. Katsokaas kun täyden kuun aikaan Sri Lankassa on aina Poya Day ja se meinaa sitä että alkohoolia ei myydä eikä tarjoilla eikä käytetä silloin. Näin ne hommat selviää eikä kuutamolla kännäillä koska se on ilmeisesti vaarallista Buddhan mukaan.
Klo 17.30 joka ilta kun lamppu sammuu, ei ku siis kun aurinko alkaa mennä pois. Ni ne alkaa nuo lepakot lentämään. Ne on täällä erinomaisen isoja ja äkkisistään pelottavan oloisia. Se on tuo lepakko nimeltään Intianlentäväkoira, kyllä, wikipedian mukaan yhteenkirjoitettuna. Saman lähteen mukaan sen siipien kärkiväli voi olla jopa 160cm. Kyllä, lepakon siipien kärkiväli METRI VITUN KUUSKYMMENTÄ SENTTIÄ. Huhhuh, näillä se on ehkä metrin. Mut on julma näky ku vehkeet ovat kuin bätmänejä konsanaan, päät on kuin rotalla ja ylilennossa näkyy sen linnulla olevan pyrstön kohdalla kaks jalkaa. Taas on paljon vähemmän näkemättä tässä maailmassa. Water Monitoreja parveilee myös melko lailla ja yks isompi, ehkä satakiloinen, kävi jo tuossa maalla pyörähtämässä.
Brittipariskunnalla on jotkin bileet. Niille oli jo päivällinen katettu auringinlaskun aikaan tuonne laiturille. Oli kynttilät laitettu ja valkoinen pöytäliina. Brittiläistä musiikkiakin soittivat, luonnollisesti. Legendaarisia hittejä ja lujaa. Kohteliaasti toki kävivät kysymässä tuleeko liian lujaa. McLareneita ei oo näkyny, ovat varmaan surffaamassa. Me katotaan vaimon kanssa nyt Sorjosen viimeinen kausi loppuun ja aletaan nukkumaan mikäli tuo lontoolaisten bile tuosta hieman hiljenisi. Ymmärtäisivät nyt että ei kaikki turistit vaan hulluna kännää ja bailaa, jotkut haluaa myös olla zen, kuten minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti