30.3. Sticky Fingers, Göteborg, Sweden
Lähes kaikki olivat lähes ajoissa aamulla autolla ja siirtyminen Göteborgiin saattoi alkaa. BiB lähti jo tuntia aiemmin mutta veikkaanpa meidän olevan ennemmin perillä koska heillä on kusiongelma. Eräs heidän ryhmänsä jäsenistä täytyy kusettaa tien varressa noin tunnin välein ja se homma kuulemma vielä kestää normaalia pidempään kun kusi yleensä tuppaa hieman ujostelemaan. Kisa alkakoon. Navigaattori tarjoilee kahta eri reittiä, Vätternin ylä- tai alapuolelta. Valittiin alempi.
Aamiainen jäi hotellissa syömättä kaiketi jokaiselta joten se nautittiin melko pian jossain huoltoasemaketjun paikassa ja koskapa samalla tankattiin niin vois olettaa että maalin asti ajellaan tällä yhden pysähdyksen taktiikalla. Jo ennen puolta matkaa nähtiin yhdellä rampilla BiB kusella. Minähän sanoin ja ohi mentiin. Kylteistä luin silmillä että ohitettiin ainakin Nyköping, Norrköping, Söderköping, Linköping ja Jonköping. Viimeisimpänä ennen Göteborgia ohitettiin vielä Landvetterin lentokenttä jonne pitäis huomenna aamulla minun ja Anteron osata jotenkin.
Göteborgin paikka löytyi helposti. Legendaarinen luola nimeltä Sticky Fingers, jonka omistajiin lukeutuu ainakin Motörhead-rumpali Mikkey Dee. Hänet on usein nähty paikalla katsomassa keikkoja ja ihan mielellään kyllä tarjoillaan tänäänkin jos disko kiinnostaa. Minun ja Bobin huippusalaisessa gambling-seurassa on kaksi göteborgilaista jäsentä ja nämä molemmat olivat jo asennossa odottamassa baarin oven pielessä kun saavuttiin. Toinen heistä on vielä sotkeutunut erääseen ruotsalaisyhtiöön joka toimittaa Kätilöille joitain fanituotteita. Tapaamisessamme tulee siis yhdistymään sekä työ että huvi.
Venue näyttäis niinku olevan tuossa kerrostalon toisessa kerroksessa, mut sehän on kuitenkin tuommoinen tavastia-mallinen kaksikerrosluola eli kattanee kerrokset 2 ja 3. Hyvän näköinen ja kuluneen oloinen paikka, kuitenkin hiukan pienempi kuin edellä mainittu tavastia mutta sama konsepti parvineen kaikkineen. Lokaalit håkanit jeesas laatikot sisään. Raaka Pee ja Tolsa pakenivat roudausta läheiseen musiikkiliikkeeseen josta ostivat soittimen jonka nimeä ei oikeastaan tiedetä mutta sitä varmaankin tullaan kuulemaan meijän seuraavalla levyllä. Se muistuttaa jotain intialaista luuttua. Sillä välin kun BiB tarkastaa äänimaailmansa ni me lähetään tuolla betsiporukalla syömään. Toisella puolella korttelia on kovasti kehuttu In Flamesin tyyppien ravintola 2112. Näyttäis olevan täynnä. Toinen näistä meidän ruotsin vahvistuksista on melko vaikuttavan kokoinen ja painostavalla olemuksellaan sai tarjoilijan lupaamaan meille hyvän pöydän ihan tuokion kuluttua. Rock-muusikon aikataulu on kuitenkin yleensä sellainen että niitä joutavia tuokioita ei ole ja minun ehdotuksestani siirrymme päivälliselle viereiseen Pizza Hutiin.
Huomasin eräässä Pizza Hutin nurkkapöydässä ryhmän ihmisiä TK-huppareissa. Eihän siinä kerennyt kattia lausumaan kun heidän kanssa jo piti selfieitä ottaa ja allekirjoituksia kirjoitella. Olivat tullu ihan Norjasta asti meijän diskoa tarkastamaan. Hirveen kansainväliseksi on mennyt tämä meijän bisnes, voe mahoton. Älytön ähky pizzoista ja sitten äkkiä omalle soundcheck-vuorolle. Keikka oli loppuunmyyty ja vissiin ihan perushyvää timanttia, ei toinna mennä merta edemmäs paskoja konsertteja soittamaan. Keikan jäkeen load out saman tien ja sitten yhtyetovereiden hyvästeleminen koska aamulla poistumme maasta yhdellä autolla ja kolmella eri lentokoneella ja näin ollen tuskin huomenia porukalla toivotellaan.
Luulis että tapahtumat loppuu tähän. Ei suinkaan. Aamulla ensimmäisenä kuuluis rumpalin lähteä aamukoneeseen. No se herää hotellista tasan 60 minuuttia ennen koneen nousua ja lentokentälle on 25km matkaa, boarding on jo alkanut. Käytännössä ei pitäis olla mitään mahdollisuuksia ehtiä koneeseen mutta kokeillaan nyt. Äkkiä taksi alle ja selitetään kuljettajalle tilanteen luonne. Ai niin, eihän sillä Anterolla ollu edes passia mukana, hahhaa. No, kuski osoitti olevansa rattimiehiä ja juippi saatiin kuin saatiinkin kentälle ja koneeseen ja suomeen. Seuraavassa koneessa oli sit minun vuoro. Ei ongelmia, olin aikataulussa eikä kukaan kysellyt passia minultakaan. Seuraavana Göteborgista poistui autorykmentti Jobi, Bobi ja Saku. Niiden tulee olla Tukholman satamassa klo 17. Viimeisenä iltapäiväkoneeseen nousee bailuosasto, niillä nyt ei oo niin väliä vaikka ne ei koneeseen pääsiskään ja ei ne historian valossa oo ihan aina päässeetkään.
Lentoryhmä oli jo suomessa ja minäkin olin jo kotona pötköllään kun huomasin Ruotsista päivitetyn kuvan että meijän sprinteristä oli etukumi losahtanut highwayllä. Voi juugeli. Autolla oli niin tiukka aikataulu että ei tainnut olla kuin puoli tuntia ylimääräistä kusiaikaa. Mitenkähän nyt? Meillä on kyllä kaiken maailman hinaus- ja renkaankorjausvakuutukset mutta pahasti epäilen että ei hoidu tuo homma 30 minuutissa päiväjärjestykseen varsinkaan utomlandissa. Jätkät oli jo vartin kiroillu tien varressa ja suunnitelleet jo mihin hotelliin/baariin menevät ens yöks dogaamaan kun laivaan ei keretä. Silloin tien varteen pysähtyy toinen samanlainen MB Sprinter ja kuski kysyy sujuvalla unkarilla että haluatteko ostaa vararenkaan. Halusivat. Sit se kysyi että haluatteko että vaihdan sen teille kun ei teillä vitun idiooteilla ole edes tunkkia. Halutaan. Näin ne hommat järjestyy, aikaikkuna ei kerennyt sulkeutumaan ja näin viimeisetkin miehistömme jäsenistä pääsivät ajallaan suomeen. Varmaan oli se unkarilainen käyny kylvämässä ensin ruuveja siihen moottoritielle.
Sen pituinen se. Ne olivat oikein mahtavat 15 keikkaa Beast in Blackin kanssa. Yhtään kusipäätä ei ollu heidän ryhmässään, päinvastoin, loistavia pelimiehiä ja taitavia veijareita kaikki tyynni. Kaikkea hyvää teille jatkossa. Toivon, ja olen siitä melko varma, että ei tämä viimeiseksi yhteiseksi retkeksi jäänyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti