Herätys kukonlaulun aikaan. Tai siis puol seitsemän, tuo naapurin kukko taas kiekuu ihan 24/8 ja miten sattuu. Nopea aamupala ja työemalien tarkastus. Polkaistiin sit fillareilla tuonne satamaan ja ostettiin liput viereiselle saarelle, Gili Menolle. Hirveesti oli muutakin porukkaa sinne menossa ja loppujen lopuks kolme puupurkkia tuli ihmisiä aivan täyteen. Me mentiin siihen pienimpään, arveltiin että siinä on paras kyyti. Ja hyvä kyyti se olikin. Aallot oli tuossa saarten välillä kaksmetrisiä ja vene keikkui melko kivasti. Ilmankos ”private boatit” ei uskaltanu eilen lähtee ollenkaan.
Alta puolen tunnin oltiin perillä ja saari näyttää vielä enemmän paratiisisaarelta kuin tuo meidän. Tää on vähän pienempi ja harvempaan rakennettu ku meidän saari. Täällä on vain 500 asukasta kun meillä on peräti 1500. On niin hienon näköistä bungalowia tuossa ihan rannassa että joutuu ehkä joskus tulemaan tännekin ihan ajan kanssa. Täältäkin löytyy ihan oma koulu ja jalkapallokenttä ja jonkin näköinen medical clinic myös. Mutta kaikki ravintola- ja kaupusteluelämä on keskittynyt itärannalle kuten meilläkin. Lähettiin kävelemään rantaa etelään päin ja tutkimaan mitä löytyy. Eteläkärjessä on ainakin hurjimmat aallot ja surffaajia.
Matkalla löytyi jonkin järjestön ylläpitämä kilpikonnakorjaamo. Siellä oli altaassa yks metrin mittainen vehe jolta oli pahasti kilpi haljennut, se oli vissiin jääny jonkin isomman vesikulkuneuvon alle. Vaan kyllä se siellä altaassa vielä jollain lailla pisti menemään. Pari allasta oli täynnä semmoisia hampurilaisen kokoisia poikasia joiden piti vielä kasvaa valvotuissa olosuhteissa. Yhessä altaassa oli sit semmoisia saarioisten pizzan kokoisia konnia ja kun minä niitä siinä pällistelin ni se rouva kysyi minulta että kiinnostaisko lahjoittaa rahaa ni saatais kilpikonnille riisiä ja kalaa. Mie annoin sille 150 000 rupiaa ja se sanoi kiitollisena että heillä on neljä sen kokoista otusta että ne vois päästä jo luontoon ja että haluaisinko minä käydä laittamassa yhen tuosta rannasta elämänsä ensimmäisiin aaltoihin. No totta hitossa. Alkuun sitä kilpikonnaa jännitti, ja vähän minuakin. Laitoin sen veteen ni se jäi siihen vähän ihmettelemään että missähän vitussa sitä nyt ollaan kunnes tuli aalto ja kippasi Kalervon selälleen. Hups. Se ponnisti jotenkin jännästi itsensä taas oikein päin ja lähti raketin lailla etuvasemmalle. Veikkaan että pienellä navigoinnilla se löys siihen edessä olevalle riutalle ja sukulaistensa joukkoon. Onnea elämään, Kalervo.
Täällä on paremmat uimarannat ku meidän saarella, ei oo korallia heti vesirajassa. Vaimon laitoin hietikolle ottamaan aurinkoa ja pulahtelemaan varovasti, aallot oli välillä vähän pelottavan kokoisia. Ite vahdin kauempaa kaislakattoisesta hökkelistä Bintang-putelin kanssa. Lounasaika: chicken curry, pizza, bintang ja cola. 4 tuotetta joista tarjoilija muisti toimittaa vain yhden. Näillä on täällä vähän samaa vikaa ku kuubalaisilla, vaikka ollaan kovin ystävällisiä ja palvelualttiita ni silti asioita unohdellaan tai ainakin tehdään helevetin hitaasti kaikki. Hyvät safkat kuitenkin ja tyytyväinen mieli. Koska keli hellii ni istutaanpahan vielä tovi rannassa juomia naukkaillen ja lähetään seuraavalla veneellä omalle saarelle.
Vene tuli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä ja siihen pakkautui noin 50 henkeä. Taas jouduttiin turvautumaan spare-paattiin ja siihen semmoiseen pienempään meitä lastautuikin ehkä 20 tyyppiä. Näin iltapäivällä aallot on yleensä tuplasti isommat kuin aamulla ja niinhän siinä kävi nytkin. Saarten puolessa välissä tuli äitiä ikävä kun paarpuurin puolelta alkoi työnnellä omakotitalon kokoista aaltoa. Paatti oli jo kaatua pari kertaa ja vastapäätä istuva ranskalaispariskuntakin alkoi jo huutaa ääneen. Kippari sytytti rauhallisesti tupakan. Välillä kun oli se tilanne että molemmilla puolilla näkyy vain viis metriä korkee aalto ja aurinkokin hävis kokonaan ni kyllä silloin meinas tulla äitin lisäks isävainaakin mieleen. Aallonharjalla taas näkyi molemmat saaret ja meri katosi alta kokonaan. Voi juugeli mikä kyyti. Aika ajoin näitä Islands Hopping-paatteja kuulemma tässä välillä kaatuileekin ja uppoaa mut me päästiin perille nätisti. Litimärkinä mutta elossa. Rannalla ihmetelleet ihmiset palkitsivat aplodein.
Fillareilla kotiin pikapulahdukselle ja suihkuun. Sit käveltiin Päden palatsille tervehtimään Voutilaishannua. Kerroinkin jo että hän on tuommoinen taskukokoinen kissanpoikanen joka opettelee vielä elämän perusasioita ja yhtenä iltana hänet humalassa ristittiin minun mukaani. Aika vesseli oli hän. En oo noin vilkasta kissaa ihan justiinsa nähny. Ja se ääni, se oli niin erikoinen ettei se oikein kissaa muistuttanut lainkaan. Toivottavasti persoonallinen soundi säilyy kissassa, se on vähän semmoinen vuohen ja västäräkin risteytys se ääni. Toivotan kaimalle niin ikään onnea elämään ja jos sinäkin haluat jostain syystä osallistua hänen tulevaisuutensa turvaamiseen ni se onnistuu vaikka ihan mitättömälläkin summalla TÄSTÄ LINKISTÄ, hyvä mielen saa sillä toimenpiteellä. Voutilaishannusta ja minusta kuva tähän ja sit lähetään Il Piratesiin pizzalle. Sen paikan taisinkin jo tähän kertaalleen kehua.
Pizzojen jämät vietiin CBkakkosen kissoille ja otettiin jälkiruoaksi yhet kaljat. Pätsy kertoi hullun jutun kuinka voi käydä ihmiselle paljain jaloin kävellessä. Vaan enpähän kerro sitä sulle koska saattaisit säikähtää ja jättää tulematta tänne. Tänne nimittäin kannattaa tulla ihan ajan kanssa, ja kävellä paljain jaloin, ei sulle mitään satu. Tsau!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti