Viikkosavo, kesäkuu 2014

Välitilinpäätös:

Mulla on ollut tässä Andalucian auringonlaskuissa viikko aikaa miettiä elämäni tärkeitä asioita, otan kaljan ja kerron yhden. Kymmenen vuotta sitten keksittiin poikaporukalla uus harrastus. Tarkemmin sanottuna kaksi veijaria teki levyllisen omituista discomusiikkia ja siihen kasattiin ympärille yhtye. Johtava kotimainen musiikkilehti lyttäsi levyn sanoilla: ”Onneksi kymmenen vuoden päästä kukaan ei enää muista tätä yhtyettä.” Samalla tavalla meiningin lyttäsi noin 99% ihmisistä. Me kuitenkin jatkettiin harrastusta kun se oli niin hiton mukavaa.

Ensimmäiseen vuosikymmeneen mahtui inhottava vääntely ison levy-yhtiön kanssa, syytteet ja syyttämättäjättämispäätökset siveettömästä irstailusta, yksi soittajanvaihdos, neljä infarktia ja yli 100 000 km istumista joko liian kylmässä tai liian kuumassa autossa. On se ollut hiton mukavaa silti. Vissiin noin 500:n kotimaan keikan lisäksi on päästy soittamaan 15 keikkaa seitsemässä ulkomaassa, ja ihan maailmanluokan seurassa. Ruisrockissa Rammstein ei antanut meidän lisäksi kenenkään muun soittaa heidän lavallaan. Kaikki viisi albumia on mennyt virallisella listalla kärkikahinoihin ja Tavastia myytiin taas viime viikolla 10v-juhlan kunniaksi loppuun. Tämä tuntuu tietysti hyvältä ja oikeuttaa jatkamaan harrastusta.

Numerot ja ”saavutukset" antavat kuitenkin vain sen oikeutuksen. Kannustuksen antaa fanien lisäksi se ryhmä jolla mennään ja tehdään. Kymmenessä vuodessa kouhottavista huithapeleista on kasvanut perheellisiä ja vastuunsa tuntevia miehiä. Tässä yhdeksän hengen perheessä on jokaisella puoliso ja laskelmieni mukaan 14 lasta, eli oikeastaan tämän suurperheemme pääluku lienee noin 32. Avioliittoja on solmittu tänä aikana 5 ja vain yksi on purettu. Kerron näitä asioita siksi että tästä ryhmästä on tullut yksi iso ihmisyksikkö. Keskenään jaetaan huolet ja murheet. Riidellään ja tapellaan mutta asiat sovitaan aina. Myös musiikkiin tai bändiin liittymättömiä asioita tehdään paljon juuri tällä porukalla. Bändin ja tuon isomman yksikön sisällä kytee semmoinen veljeys ja rakkaus että sitä ei osaa oikein sanoin kuvailla. Se on jotain ainutlaatuista ja siksi tämä homma onnistunee juuri tällä miehityksellä, heikointa lenkkiä ei tässä joukkueessa ole.

Juhannuksena alkaa meidän festarikesä. 15 keikan ajan nuo vastuuntuntoiset perheenisät ja aviomiehet saavat taas vaimojensa luvalla hetkellisesti esittää huithapelia rahaa vastaan. Siitä arveluttavasta harrastuksesta tulikin elämäntapa vaikka kenenkään ei pitänyt enää tänä kesänä sen yhtyeen nimeä muistaa. Kiitos kaikille ketkä ovat matkalla auttaneet ja samalla puolella olleet. Kiitos myös teille jotka inhoatte, ilman teitä emme olisi läheskään niin uskottavia siinä mitä teemme.

Hannu Voutilainen

Kirjoittaja soittaa Turmion Kätilöt-yhtyeessä.